Varkain Valtaojaa

Kas vain, tähtitieteilijä Esko Valtaoja päätti esittää Helsingin Sanomien  kolumnistin (haukkumani) kirjoituksen omanaan päivän (21.9.2021) Turun Sanomissa. Ja juuri kun viime postauksessa kerroin, miten Hesarin kirjoitusten taso innosti minut tilaamaan taas Turun Sanomia tauon jälkeen. 

Olen nöyryytetty.

Onneksi Kanavan ja Olutpostin saa Helmet-palvelussa eMagzissa  ilmaiseksi luettavaksi.

Olen tottunut siihen että pahimmat copypastaajat löytyvät Helsingin Yliopistosta, mutta osaavat näköjään meidänkin emeritusprofessorit. Toisaalta ÅBORIGINAL paidassa poseeraava Valtaoja asuu niin itäisessä Turussa, että hänellä on Töölön postinumero.

Tervosen esseestä Valtaojan kolumnista

Argumentit ovat identtiset Tervosen esseeseen nähden, joten en käy niitä läpi kahteen kertaan.

 Pienenä omana lisänä tämä:

"Vietnamissa ammuttiin keskimäärin 50 000 laukausta jokaista surmattua kohden. Niin huonosti ei voi tähdätä kuin tarkoituksella."

Valtaoja ei selvästikään tiedä sarjatuliaseiden yleistymisen mukanaan tuomasta tulivoiman kasvusta ja viidakkotaisteluista yhtään mitään. Esimerkiksi Yhdysvaltalaisten helikopterien tukiaseen M134 Minigunin tulinopeus oli/on Vietnamin sodan aikaan 6000 laukausta minuutissa. Suuri tulinopeus oli välttämätön, koska liikkuvasta helikopterista liikkuvaan maaliin ampuminen tähdätyin laukauksin on mahdotonta. Vielä vaikeampaa osuminen on, jos kohde on kasvillisuuden peitossa.

Tässä vähän moukarointia siihen vähään, mitä Valtaoja lisäili omiaan:

"Vuonna 1139 paavi Innocentius II kielsi kaukaa tappamisen – jalkajousien käytön sodankäynnissä. Ei kiellolla tosin mitään vaikutusta ollut, mutta yritettiinpä edes. Nyt tarvittaisiin samanlaista kieltoa, sodan palauttamista tietokonepelistä reilun homeeriseen omin käsin tappamiseen."

Kielto koski ainoastaan kristittyjä: Muslimeja vastaan jalkajousia sai käyttää. Kyseessä ei ollut suinkaan inhimillisyydestä johtuva seikka vaan kielto johtui siitä, että kuka tahansa pystyi jalkajousella surmaamaan panssaroidun ritarin mikä oli "epistä". Huomioikaa, ettei tavallisia jousia kielletty. Samalla kiellettiin myös varhaisten maamiinojen, harakanvarpaiden käyttö koska ei ollut sopivaa mikäli ritarin hevonen satuttaisi itsensä epäreiluihin aseisiin ja ritari putoaisi satulasta maamoukkien keskuuteen.

Sivumainintana kerrakoon, että eräs aikalainen tosin protestoi harakanvarpaita kirjoituksessaan niiden sodan jälkeen aiheuttamilla siviiliuhreilla. Etenkin laiduntavia lehmiä vammautui vesistöjen ylityskohdissa kahlaamoissa, joiden pohjalle oli siroteltu harakanvarpaita.

Sopuilu, ei väkivaltaisuus, on luontainen olotilamme. Sen näkee siitäkin, että tarvitaan kaikki mahdollinen propaganda kodista, uskonnosta ja isänmaasta alkaen tekemään tavallisesta miehestä, tai nykyisin naisestakin, tuo ”miehuullinen sotilas”. Jos tappaminen olisi osa perusluontoamme, ei siihen niin kovasti tarvitsisi sotilaitakaan maanitella. Tuo on loppujen lopuksi aika lohdullinen ajatus.

Melkoinen tiivistys kun Tervoselta copypastattua tekstiä ei saanut mahtumaan esseemitasta Turun Sanomien kolumnin mittaan. Jessus sentään, pakko tässä kai on kirjoittaa oma pitkä teksti ihmisen väkivaltaisuudesta...

Kosmologit humanisteina

Ylipäätään: missä vaiheessa tähtitieteilijät/kosmologit päättivät, että mustien aukkojen tuntemus antaa heille pätevyyden ja ylimmän auktoriteetin joka asiassa, etenkin humanistisissa tieteissä? Aikoinaan kuultiin kirkonisien mielipidettä joka asiaan, nykyään tähtitieteilijöiden. On kunnioitettava saavutus havaita monimutkaisilla mittausvälineillä mustan aukon aiheuttama valon taipuminen mielettömien etäisyyksien päästä, mutta tämä taito ei kyllä anna eväitä ihmisten tuntemiseen.

Syksy Räsäsen omaperäiset talousteoriat antoivat sysäyksen Heikki Pursiaiselle ja MustReadille, Kari Enqvistin kirjoitukset YLEllä taas ovat tekosyvällistä huttua. Enqvist mittaa vain lukemansa määrän ymmärtämättä sen syvyyttä. Kuten eräs vääräleuka vinoili taannoisesta Enqvistin kolumnista: Tuntemattoman Sotilaan merkitys selviää mittaamalla sen atomimassa. 

Valtojaan maku meni siinä vuosikymmen sitten kun hän Opettaja-lehden haastattelussa ilmoitti, ettei lue kaunokirjallisuutta, koska se on vain kolmikymppisten ihmisten parisuhdesotkuja. Vaikka mielellään Aleksis Kiveä siteeraakin. "Laiskanpulskea jalli" kerrassaan, kun ei edes enää omia tekstejäänkään kirjoita!

Kirjoja ja artikkeleita Hangosta

Ajattelin laatia kiinnostuneille avuksi Hankoa 1940–1944 koskevan bibliografian, "eli onhan noita kirjoja kirjoitettu", koska lähteiden löytäminen voi olla vaikeaa. Ruotsinkielisiä ja tanskankielisiä teoksia saattaa puuttua luettelosta, samoin todennäköisesti venäläisiä yleisesityksiä joissa Hangon taisteluista 1941:

HS 5.12.1941

Tutkimuskirjallisuus:

Ahde, Jaakko. Tulen ja raudan rannat. Gummerus (1980) (ks. Kirjasampo)

Bitva za Leningrad. Moskva (1964)

Černyšev, Aleksandr Alekseevič. Oborona poluostrova Hanko. Veče (2011)

Ekman, Per-Olof. Meririntama: merisotatapahtumat Itämeren pohjoisosassa 1941-1944. WSOY (1983)

Ekman, Per-Olof. Sjöfront. Sjökrigshändelserna i norra Östersjöområdet 1941–1944. Jakobstad (1981).

Halén, Harry. Hangon neuvostotukikohta 1940-1941 (Voenno-morskaja baza Hanko) sekä  neuvostojoukkojen henkilötappiot Bengtskärin taistelussa. Yliopistopaino, Helsinki (2009)

Heinämies, Vilho & Ström, Holger. Taistelujen Hanko. Liiketieto, Helsinki (1943).

Ishchenko, Alexander & I. Linnakko, P. Silvast, S. Silvonen. Hangon motti. Hanko maailmankartalle ry (2017)

Jatkosodan historia 1 . Sotatieteen laitos (1988). ss. 47, 50, 52, 55, 71, 79, 224.

Jatkosodan historia 6 . Sotatieteen laitos (1994). ss. 48–56

Kabanov, S. I. Na dalnih podstupah. Moskva (1971)

Karlsson, Tomy. Hankoniemi vieraissa käsissä . Hangöudd i främmande händer. (2014)

Lappalainen, Niilo. Hankoniemi toisessa maailmansodassa. WSOY (1987)

Lappalainen, Niilo. Kriget om Finska viken : Hangö och Hogland under andra världskriget. (2005)

Lindholm, Pelle. Hanko saarrettuna: kuvauksia Hangon rintamilta kesällä ja syksyllä 1941. (1942)

Lindholm, Pelle. Hangö belägras. Bilder från fronterna kring Hangö sommaren och hösten 1941. Ekenäs (1942)

Nyström, Stig. Krasnij Gangut, kort om och kring Hangöudd 1940–1941. Ekenäs (1984).

Silvast, Pekka. Hankoniemi 22.3.1940–2.12.1941. (1985) (sis. perusteellisia karttoja inventoiduista venäläisasemista ja runsaasti valokuvia)

Silvas. Pekka. Hanko ja Porkkala: Neuvostoliiton meritukikohdat. AtlasArt (2015)

Uitto, Antero & Carl-Fredrik Geust. Hanko toisessa maailmansodassa. Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitos (2011)

HS 16.2.1985

Artikkeleita:

Luutnantti Hjort (14./JR 55) poistumassa korsustaan Hangon lohkolla 23.7.1941. SA-kuva

Suomen sotahistoriallisen seuran aikakauskirja:

Paulaharju, Jyri. Tykistötiedustelu Hangon rintamalla 1941. Sotahistoriallinen aikakauskirja 2. Helsinki (1982).

Stade, Arne. Svenska frivilligbataljonen framför Hangö 1941. Sotahistoriallinen Aikakauskirja 10 Helsinki (1991).


Kansa Taisteli:

Auhto, Erkki. Gäsörsbukten 1942. 8/1976

Hakala, Keijo. Elävä pensas. 8/1961

Kretz, Åke. Iskujoukko Hangon rintamalla 1. osa. 2/1972

Kretz, Åke. Iskujoukko Hangon rintamalla 2. osa. 3/1972

Laulajainen, Heikki. Jyväskylän Jussi Sumiaisista I osa. 7/1963

Laulajainen, Heikki. Oman pataljoonan lotat. 6/1964

Lindqvist, K. U. Hankoa valtaamassa 20 vuotta sitten. 12/1961

Lindqvist, K. U. Eräs yö Hangon rintamalla. 9/1967

Nopsanen, Aulis. Keveällä patterilla Hangon mottia pehmittämässä. 8/1961

Pasanen, Sulo. Ottakaa kosketus viholliseen! 10/1968

Rautasalo, A. Rajajääkärien rohkeutta ja neuvokkuutta. 2/1957

Vepsäläinen, Heikki. Hangon sotaisat postiljoonit. 6/1963  LINKKI (koska otsikko...)

Viska, U. Rannikkoiskukomppania Hangon lohkolla. 7/1965


Muita artikkeleita:

Dubov, P. A. Hangöudd 1940–41. Tidskrift i sjöväsendet 1–3. Stockholm (1976)

Dubov, P. A. Striden om Bengskär. Tidskrift i sjövasendet 4. Stockholm (1976)

von Essen, R. Russärö. Hankoniemen lukko. Rannikkotykistön vuosikirja VII (1942)

Karppinen, Pentti. Suomalaisten saksalaisille joukoille suorittamat kuljetukset Suomen sodassa 1941–1945. Tiede ja ase 24 (1966)

Kijanen, Kalervo. Linnoitetun Hangon tukikohdan evakuointi miinakenttien läpi. Helsingin Sanomat 2.2.1966.

Lyytinen, A. E. Jatkosodan taistelut neuvostoliittolaisen historiateoksen kuvaamina. Tiede ja ase 23 (1965)

Peuranheimo, O. Hangon motti ja sen meriyhteydet v. 1941. Sotilasaikakauslehti 10 (1962).

Pohjanvirta, Yrjö. Järeä rannikkotykistömme. Tiede ja ase 41 (1983)

Silvast, Pekka. Toisen maailmansodan muistoja nousee maasta Hankoniemellä. Rannikon puolustaja 44 (2001): 3. s. 56–58.

Waltari, Mika. Viimeinen Jumalanpalvelus Hangon kirkossa (1940 Suomen Kuvalehdessä, radiossa luettuna 1941), teoksessa de Casseres, Rudy & Salomaa Raimo (1988). Mika Waltari -Matkakertomuksia. Mika Waltarin matkassa vuosina 1927–1968. WSOY. s. 121–124.

Wihtol, Erik. Merimiinoitteet Suomen vesillä talvisodassa ja Suomenlahdella vuonna 1941. Tiede ja ase 45 (1987)


Tulliniemi (luonto):

Karlsson, Alice. Tulliniemen tähden. Suomen luonto 49 (1990): 7. s. 12–13, 50.

Keynäs, Kalevi. Tulliniemen ristiriitaiset arvot. Suomen kuvalehti 1989: 30. s.74.

Keynäs, Kalevi & E. Sana, Tulliniemi-työryhmä: Tulliniemi: luonto vastaan valtakoneisto (1993). (400 kpl erikoispainos)

Kyheröinen, Kari. Hangon Tulliniemi: kaunis ja kadotettu. Suomen kuvalehti 1989: 28. s.58–61

Tervo, Jouni. Tuhoutuuko Tulliniemi? Suomen kuvalehti 1990: 22. s.62–63.


Verkossa

Hanko sota-ajan propagandafilmeissä:

http://www.elonet.fi/fi/elokuva/638146

http://www.elonet.fi/fi/elokuva/640444

http://www.elonet.fi/fi/elokuva/638052


Kyppi, arkeologiset tutkimusraportit yms.

ks. https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/r_kohde_list.aspx ja hakusanaksi "Hanko",

esimerkiksi Lagerstedt, Johnilta:

Hanko Koverharin asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2016 Inventointi 2016

Hanko Koverharin yleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2016 Inventointi 2016

* Päivitys 1.2.2020: korjattu yhden teoksen painovuosi
* Päivitys 12.2.2020: lisätty Mika Waltarin kirjoitus.
* Päivitys 22.2.2020. Lisätty useita artikkeleita ja yksi kirja.

Youtubessa talvisodasta ja video Suomen historiasta

World War Two (TimeGhost Armyn, samat tekijät kuin loistavassa The Great War'issa) -sarja aloitti II maailmansodan seuraamisen 79 vuotta tapahtumien jälkeen, eli talvisota käsiteltiin vuosi sitten.

Talvisota viikko viikolta

Tässä videoita World War Two kanavalta, joissa paljon Suomesta ja talvisodasta. Youtube ei salli suoraa videoikkunan linkitystä, joten klikkaa linkkiä:

Video 1 (alkaa 13.10.1939, II maailmansodan viikko 7)
The Baltic in Stalin's Squeeze

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=rDl1Y7gFCJ0


Video 2 (alkaa 3.11.1939, II maailmansodan viikko 10)
Molotov's Heel on Finland and the Phoney War

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=GlHgGz1bVzI

Video 3 (alkaa 10.11.1939, II maailmansodan viikko 11)
Hitler Almost killed

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=RCm_4ckX7Cc&t=

Video 4 (alkaa 1.12.1939, II maailmansodan viikko 14)
The Winter War

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=GUwCd-j5xL4

Video 5 (alkaa 8.12.1939, II maailmansodan viikko 15)
The Invasion of Finland

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=aVY-IBJZ9Y0&t

Video 6 (alkaa 15.12.1939, II maailmansodan viikko 16)
Perkele! Finland Strikes Back
(Makkarasodasta!)

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=GFH53lvZ2mY

Video 7 (alkaa 22.12.1939, II maailmansodan viikko 17)
Trouble in China

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=sz0jMUGRd3w

Video 8 (alkaa 29.12.1939, II maailmansodan viikko 18)
Stalin’s Unexpected Bedfellows - Soviet Relations in East Asia

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=SkdMsQV2c-g

Video 9 (alkaa 5.1.1940, II maailmansodan viikko 19)
The Finns Strike Again and Japan Strikes Back

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=26qznY8nQYw

Video 10 (alkaa 12.1.1940, II maailmansodan viikko 20)
The Red Army Regroups to Crush Finland

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Q5wjCu2-D1Q

Video 11 (alkaa 19.1.1940, II maailmansodan viikko 21)
Swedes not Sweden to Finland's Rescue

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=5-LNSwHgeXo

Video 12 (alkaa 26.1.1940, II maailmansodan viikko 22)
The Enigma of Germany's Wartime Economy (Suomi 7 minuutin jälkeen)

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=APtShvAKfSE

Video 13 (alkaa 2.2.1940, II maailmansodan viikko 23)
The Soviet Hammer Strikes Hard at Finland

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=g5yPK7J582E&t=

Video 15 (alkaa 9.2.1940, II maailmansodan viikko 24)
Stalemate in China, Bombs over Finland

Linkki: : https://www.youtube.com/watch?v=kOWjxkGkUno

Video 16 (alkaa 16.2.1940, II maailmansodan viikko 25)
Finland’s Desperate Fight

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=a0O3otS8CLw

Video 17 (alkaa 23.2.1940, II maailmansodan viikko 26)
Manstein Makes a Plan and Hitler has a Man Crush
(talvisota heti videon alussa)

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=cFqhzaWLM3E

Video 18 (alkaa 2.3.1940, II maailmansodan viikko 27)
Hitler Plans His New Wars - Fall Gelb

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mKHw7DJHwF0

Video 19 (alkaa 9.3.1940, II maailmansodan viikko 28)
Finnish Winter is Almost Over

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=p4PsDwgBnCk&t

Video 20 (alkaa 16.3.1940, II maailmansodan viikko 29)
The Soviets Finish a Costly Winter War

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=lxoCEnsp4-o

World War Two on ollut vaikeuksissa Youtuben säännöstöjen kanssa ja asiallisia, historiasta kertovia videoita on toisinaan poistettu. Tästäkin syystä on hyvä tukea kanavaa, joka tuottaa poikkeuksellisen ansiokasta ja asiantuntevaa sisältöä.

Kylmää sotaa

Viikko siten (7.12.2019) The Cold War -kanava latasi Suomen sodanjälkeistä asemaa käsittelevän videon. Samantyylinen kanava kuin World War Two, mutta asiasisällöltään heikommin toteutettuna:

How did Dinland deal with the Soviet Union after World Was?
https://www.youtube.com/watch?v=cVAR60UocdQ

Väärin haudattu sotamies

Kuva: atena.fi

Kas niin, ensimmäinen laajalle yleisölle tähdätty tietokirjani on nyt kirjakaupoissa. Näin sitä ainakin Turun Akateemisessa Kirjakaupassa kansatieteen -osaston ylähyllyllä. Hankala paikka, kun on niin korkealla, mutta samalla rivillä on kyllä jonkun ihme Uno Harvan teoksen uusintapainoskin, eli saattaa olla hyvässä seurassa.

Väärin haudattu sotamies - kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä (Atena 2018, sidottu ja E-kirja) on ensimmäinen sotiin liitettyjä sotatarinoita kokoava suomenkielinen teos. En ole löytänyt viitteitä siitä, että vastaavanlaista kirjaa olisi julkaistu muuallakaan. Kummitustarinakokoelmissa on toki toisinaan alaluku sota-ajan kummitustarinoille, mutta yleensä ne 1) keskittyvät 1900-lukuun eli maailmansotiin ja 2) pitävät sisällään paljon muutakin kuin kummitustarinoita, kuten enneunia ja aavistuksia. Itse pidin kriteerit tarkkoina, eli kokoamissani sotatarinoissa esiintyy kummitus joka nähdään/kuullaan/haistetaan tai muuten aistitaan.

Tarinat on jaettu lukuihin ajoituksen perusteella, alkaen esihistoriasta ja rautakaudesta, sillä joillakin linnavuorilla kummittelee. Samoin rautakautisista kalmistoista, joihin on haudattu ilmeisesti väkivaltaisia tai väkivaltaisesti kuolleita vainajia, kerrotaan yhä kummitustarinoita mutta niiden merkitys on jo muuttunut. Teoksessa on runsaasti "vanhempia tarinoita", jotka lienevät syntyneet 1200–1600 -luvuilla suomalaisten, hämäläisten, venäläisten ja karjalaisten välisten rajasotien aikana. Kertojat eivät anna niille ajoitusta, mutta sinänsä ne ovat hyvin mielenkiintoisia ja niiden juonen tunnistaa myöhemmistä isovihan, Suomen sodan ja vuoden 1918 tapahtumien tarinoista. Vanhimmat ajoitetut tarinat liittyvät Ruotsin ja Venäjän varhaisiin sotiin sekä nuijasotaan.

Kummitustarinoita sota-ajoilta on runsaasti, ja monesti sama tarina on kerrottu lähes joka kylässä ja pitäjässä. Yleisimmistä tarinoista esitän kirjassa muutaman esimerkin ja mainitsen, että tarina tunnetaan monilla paikkakunnilla. Näin tarinoissa on suurta variaatiota eikä lukijan tarvitse lukea kolmeakymmentä toisintoa samasta jutusta. Kummitustarinoissa on omana taustoituksenani tiedot tarinan yleisyydestä (harvinainen/yleinen), ja historiallisesta taustasta. Parissa tapauksessa olen rikkonut kronologista etenemistä asettaakseni samasta paikasta ja tapahtumasta kertovat, mutta eri aikoihin sijoitetut tarinat samaan yhteyteen vertaamista helpottaakseni.

On tiettyjä aihepiirejä, joihin ei sotaisuudesta ja kauhutarinoista huolimatta jostain syystä liity kummituksia. Esimerkiksi kuulun myyttisen suomalaisen sotasankarin Laurukaisen ryssänsaariin yms. surmaamat venäläissotilaat eivät jostain syystä koskaan kummittele. Annan tällaisissa "kummituksetomissa" tapauksissa lyhyen esimerkin yleisestä aihepiiriin liittyvistä tarinasta (esimerkiksi juuteista), koska toisinaan kummitusten puuttuminen on kaikkein merkillisintä. Esimerkiksi pro gradu -aiheeseeni hattujen sotaan (1741–1743) ei liity ainuttakaan kerättyä tai tunnettua kummitustarinaa, vaikka Itä-Suomen kyliä hävitettiin asukkaineen hyvin väkivaltaisesti.

Yhden asian toivon lukijan huomaavan: teoksen viite- ja lähdeluettelosta käy ilmi käyttämäni lähteet, mutta ei läpikäymäni. Turun yliopiston Teutori-kirjastoon kuuluu erinomainen paikallishistoriikkien hylly, jonka kävin läpi niin tarinoita etsiessäni kuin tutkiessani joidenkin kummitustarinoiden taustoja. Esimerkiksi vuoden 1918 tarinoissa käytin taustoittamiseen Sotasurmat-tietokannan lisäksi myös paikallishistorioita ja yleistä vuoden 1918 kirjallisuutta. Osassa tapauksia sama tarina löytyi useista lähteistä, jolloin laitoin sen/ne luotettavan/luotettavat lähteen/lähteet, jonka/jotka lukija saa helposti käsiinsä verkosta, kirjastosta tai kirjakaupasta. Osasta tarinoita löytyi taustatietoa ainoastaan kuntien matkailusivustoilta. Ilmeisesti tällöin lähteenä on käytetty jotakin paikallislehden artikkelia, jonka penkominen esille vuosikerroista olisi vienyt liikaa aikaa. Samoin yritin II maailmansodan tarinoissa etsiä taustaksi kertojan omasta yksiköstään antamien tietojen perusteella sotapäiväkirjan mainintoja, mutta tämä osoittautui harvinaisen niukaksi lähteeksi. Parissa tapauksessa totesin, että tarina on ilmeisesti kokonaan keksitty tai yksityiskohdat ovat muuttuneet niin perusteellisesti, ettei alkuperäistä historiallista tapahtumaa ole löydettävissä.

Kirjan kategoriointi on ollut mielenkiintoista: osa myyjistä sijoittaa sen historiaan ja sotahistoriaan, osa kansatieteeseen ja osa matkailukirjoihin (!). Viimeisimmän kategorian ymmärtää; yritän suusanallisesti ja kontekstitiedoissa selittää tapahtumapaikan mahdollisimman tarkkaan, joten kirjaa voi suositella kesälomalukemisiksi niille, jotka haluavat ajella Suomen halki sota-ajan aaveita metsästämässä. Osa kummituksista vaatii tosin viikonloppuista työntekoa, sillä ne näyttäytyvät vain sunnuntaisin rangaistuksena 3. käskyn eli lepopäivän pyhittämisen rikkomista.

Karjalan Viesti: ja muita rintamalehtiä

Vietin 7.–8.2.2018 aikaa Turun Yliopiston Raisiossa sijaitsevassa sanomalehtiarkistossa digitoiden järkkärikamerallani Karjalan Viesti -lehtiä. Rintamalehti oli – erikoisnumeroita lukuun ottamatta – nelisivuinen sanomalehti joka ilmestyi noin joka toinen päivä,

Aivan kaikkia numeroita ei arkistossa ollut ja vuosi 1944 alkoi elokuun puolivälistä, joten jätin nämä kuvaamatta. Katunen viimeistä vielä, mutta arkisto oli pian sulkeutumassa (ma–ti ja ke–pe 9–15 ja ke 12–18 tällä hetkellä) joten en halunnut käyttää aikaa niihin.

Karjalan Viestin ensimmäinen numero oli nimeltään Karjalan Miekka. Karjalan Miekka 4.7.1941. Etusivu

Sen sijaan samasta kansiosta löytyi Koulutuskeskus 16 (Peräpohjolassa Kemissä) lehti Kasapanos, jonka numerot kuvasin.

Joten nyt, jos joku tarvitsee Karjalan Viesti -lehdestä pikaisesti jotakin numeroa tai artikkelia, löytyy minulta:

Vuosi 1941 kokonaan (1. Numero nimellä Karjalan Miekka)

Vuosi 1942 kokonaan

Vuosi 1943 osittain: ajalta 1.1.–14.8. sekä 18.12. ilmestynyt lehti + joulunumero + lukemisto. Vuonna 1943 Karjalan Viesti ei ilmestynyt ajanjaksona 10.–28.4.192, koska lehden painokoneita korjattiin.

Ajattelin julkaista 75 vuoden takaisia uutisia, joten tässä Karjalan Viesti 7.2.1943:

Karjalan Viesti 7.2.1942: sivu 1

Karjalan Viesti 7.2.1942: sivu 2

Karjalan Viesti 7.2.1942: sivu 3

Karjalan Viesti 7.2.1942: sivu 4

Muita lehtiä Raisiossa

Turun yliopiston kirjaston sanomalehtiarkistosta löytyy myös seuraavat rintamalehdet/joukko-osastolehdet (perässä julkaisuvuodet, ei siis välttämättä kokonaisia vuosikertoja). Sain listan ystävälliseltä kirjastovirkailijalta. 

Nämä ovat pian Finnassa haettavissa:

Aseveli 1939–1945

Aallokas 1942–1944

Asemies 1940

Esa 1941

Front–Kuriren 1944

Gazeta Voennoplennih 1941

Jousi 1942

Jousimies 1941

JP–4 1937–1938

Jääkäri 1935–1938

Karelens Kurir 1941–1943

Karjalan Miekka 1941 (yksi numero, Karjalan Viestin ensimmäinen numero!)

Karjalan Viesti 1941–1944 (puuttuu 1943 ja 1944 numeroita. Löytyy "Lukemisto", jota julkaistiin 1943 sekä joululehdet)

Kasapanos 1942 (laitan numerot tähän blogiin pian erillisessä postauksessa!)

Korven Kaiku 1941–1944

Koti ja rintama 1940

Koti ja kasarmi 1931–1944

Kustbössan

Kypärä 1941–1942

Kotirintama

Kuopion Kaiku

Korsukuriren 1942–1943

Haka 1941–1942

Hangon Rengas 1941

Hemmet och Kasern 1941

Hemfronterns Ungdom 1941

Kannas 1941

Kalevan Kontio 1941

Kutsu 1941

Kuusankoskelainen 1943–1944

Korpisoturi 1941–1942

Korven Viesti 1942–1944

Kustfronten 1941

Karelien Kurir 1941, 1944

Karelischier Kurier 1941

Lappland Kurier 1941–1944

Linnoittaja 1942–1944

Matka-Motti

Motti-Matti 1941

Nohicari 1941–1942

Nuori sotilas

Pamaus

Paukku

Pollen hirnahduksia

Provposten

Paateneen viesti (listassa: "Paanteneen viesti") 1942–1944

Pohjan Poika 1939–1944

Sovernoe Slovo 1941–1944

Sotilaan ääni 1942–1943

Tappara 1941

Toipuva Sotilas 1942

Tyrjän Lehti 1944

Piiskajääkäri 1942

Pilven Veikko 1939–1944

Rannikkorintama 1941

Rintamamies 1930–1944

Rannikkovartija

Rannikon Viesti

Raja-Sissi

Satakunnan Karhu

Sisä-Suomen Vartija (tai Sisäsuomen Vartija)

Tunturijääkäri

Warkaus

Vapaa Karjala 1941–1944

Viesti 1939–1940

Uutisia ja tiedonantoja reserviläisille

Laajin kokoelma rintamalehtiä Suomessa on Maanpuolustuskorkeakoululla (MPKK). Toivottavasti saavat määrärahat ja vapaaehtoiset/työläiset diginointiprojektiin...

Verkosta poimittua

Tässä muutamia juttuja parilta viime viikolta (lyhyillä kommentaareilla varustettuna), jotka bongasin verkosta.

Viikinkinaismahtipäällikkö

Viikon lainaus:

"I try to keep an open mind, but I also get very frustrated by what I consider to be academic discourse that seems to be mostly concerned with grabbing attention in order to facilitate further funding and/or claim 'impact'."

Judith Jesch, Professor of Viking Studies, University of Nottingham

I can relate to that!

Merkittävä uutinen viikkoja takaperin oli, että 1880-luvulla Birkassa kaivetun viikinkiajan vainaja osoittautui DNA-tutkimuksissa naiseksi – ja heti "pohdittiin" naisen roolia ja mahdollista päällikkyyttä. Tuntuu siltä, että kun vainaja osoittautui naiseksi, niin saman tien avattiin hanat kaikelle ylitulkinnalle: shakkinappulat merkitsevät haudatun olleen taitava strategi jne. ja aseet ja hauta-antimet, että hän oli suuri soturi. Toimittajat ovat tietty taas oikoneet mutkia suoraksi, mutta myös tutkimusryhmä on ottanut melkoisia älyllisiä loikkia.

Tässä kiinnostava ja erittäin pätevä blogikirjoitus aiheesta:

http://norseandviking.blogspot.fi/2017/09/lets-debate-female-viking-warriors-yet.html?m=1

ja lyhennettynä uutiseen, jos joku on laiska lukija:

http://mashable.com/2017/09/12/female-viking-warrior-military-leader-doubts-debunk/#ah8WvPUcXmqU

Etenkin professori Jeschin huomio, jonka mukaan kymmenen asiantuntijan joukossa ei ollut lainkaan viikinkimytologiaan erikoistuneita tutkijoita, mutta jotka surutta lainaavat Eddaa, oli hyvä.

Suurin ongelma mielestäni on todellakin se, että luut osoittautuivat naisen luiksi (kontaminaatio?), mutta tuntien 1800-luvun arkeologian kehittymättömyyden (kyllä silloin oli hyviäkin arkeologeja, tosin!) ja DNA:n keksimisen vasta vuosikymmeniä myöhemmin uskoisin, ettei niitä ollut talletettu riittävän pätevästi. Kuten Jesch toteaa, ei ole varmaa, minkä "säkin luut ovat peräisin mistäkin haudasta". Pitkälle 1900-luvullekin ihmisjäänteitä käsiteltiin vähintään kyseenalaisesti, eikä pelkästään eettisessä mielessä. Mitä saatiin selville todellisuudessa? Että DNA-testin perusteella testattu luu oli naisen.

The Great War - Youtube-series

Seuraan aktiivisesti hemmetin hyvin tehtyä The Great War sarjaa, jossa käydään viikko viikolta läpi I maailmansodan tapahtumia ja tehdään myös erikoisjaksoja tiettyjen aihepiirien ympärille sekä esim. sangen viihtyttävää Out of the trenches -osiota, jossa vastataan katsojien kysymyksiin.

Tässä esimerkiksi hyvä erikoisvideo kaatuneista kiinnostuneille:
https://www.youtube.com/watch?v=HMO7P1trSbI

Tällä viikolla Out of the Trenches -sarjassa oli todella hyvä kysymys, miksi Douglas Haigia ei potkittu virastaan. Hyvään kysymykseen saatiin hyvä ja perusteltu vastaus.

Otatko lisukkeeksi saksalaisia vai..?

Taas on nostettu pintaan kysymys jatkosodasta erillissotana vai yhteistyönä/liittosuhteessa saksalaisten kanssa.

Tässäpä taas YLE:n reippaasti otsikoitu uutinen, tällä kertaa mukana on myös eriäviä mielipiteitä (Mikko Uola):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/22/kertomus-erillissodasta-pelkka-myytti

Waldemar Erfurthin päiväkirjat sinänsä ovat varmasti mielenkiintoista luettavaa, mutta on muistettava, että päiväkirja (väärentämättömänä ja ajantasaisesti pidettynä) on aina sen ajankohdan tulkinta tapahtumista.

The Imitation Game Areenassa

Sotahistorioitsijana petyin raskaasti The Imitation Gameen. Kävin katsomassa sen uutena vallan valkokankaalla Finnkinossa. Elokuvan tekijöiden ainoa päämäärä tuntuu olleen saada Benedict Cucumberbatch Cumbersomebatch Cumberbatch näyttelemään hullua neroa, jolle vain lätkäistiin nimi Alan Turing. Turingin elämäkerran ja lukuisat sotilastiedustelun historiikit luettuani olen varma, että Cumberbatch ei esitä todellista Alan Turungia -  vaan ylimalkaista tulkintaa yliopistopersoonallisuudesta. Eli copypastattu Sherlock Holmes hittisarjasta.

Sotilastiedustelusta ei elokuvan tekijöillä ole hajuakaan – viestien avaajat eivät päätä keräämiensä tietojen käytöstä. Enigman murtamiseen puolalaismatemaatikoiden teorioiden avulla kehitetty Bomba-tietokone ei etsinyt sille annetusta koodirivistä oikeaa tulkintaa vaan karsi pois sulat mahdottomuudet, jolloin "ihmiskäsin" ratkottavaksi jäi reaaliajassa käsiteltävissä oleva määrä mahdollisia oikeita viestejä. Lisäksi joitakin Enigman variaatioita, esimerkiksi Gestapon käyttämää, ei kyetty koskaan murtamaan. Pääosa Enigma-koodeista ratkaistiin joka tapauksessa pitkään hyökkäämällä varomattomaan saksalaisalukseen ja varastamalla sen koodit sekä upottamalla alus ennen kuin miehistö ehti lähettää hätäsanomaa.

Elokuvana The Imitation Game on ihan OK, mutta sota- ja henkilöhistoriana rimanalitus.

Elokuva on katsottavissa vielä 12 päivän ajan (nyt 25.9.) osoitteessa
https://areena.yle.fi/1-3073508

"Vaiettuja" aiheita sotahistoriassa

En ole varma onko syyllinen media, tutkijat vai molempien yhteistyö, mutta viime vuosina on tullut tolkuttomasti tutkimusta aiheista, joita mainostetaan "tutkimattomina", "uusina avauksina" tai "vaiettuina". Itse väitän provosoivasti, että viimeisen kymmenen vuoden aikana ainut todella uusi tutkimus on ollut Ville Kivimäen mestarillinen Murtuneet mielet. Melkein kaikki muu on vanhan kertausta. Tätä peitellään usein jättämällä lähdeviitteet pois (Lue: kirja on siis "populaaristi suunnattu ja kirjoitettu"). Onnekkaassa tapauksessa teoksesta löytyy sentään lähdeluettelo.

Tähän keskustelunavaukseen herätti Areenassa oleva sotahistoriallinen dokumentti Korpisodan suurvoitto, joka kertoo Ilomantsin taisteluista jatkosodan lopulla. Tästä kerrotaan lyhyesti:

Elokuussa 1944 käytiin ankara mottitaistelu Ilomantsissa. Tämä pitkään vaiettu viimeinen torjuntavoitto saatiin vain kuukautta ennen aselepoa.

Kun tutkin Ilomantsissa taistelleiden lietolaisten vaiheita, oli minusta todella helppoa löytää tietoja tästä taistelusta. Tietääkseni tästä  taistelusta ei ole suinkaan vaiettu ja esimerkiksi jo Kansa Taisteli -lehden varhaisista numeroista löytyy juttuja aiheesta. Esimerkiksi numerossa 1/1961 on Uudenmaan Ratsurymentin vaiheista kirjoitus. Myös Rukajärven suunnan tutkijat ovat keränneet asiasta runsaasti aineistoa.

Tuoreenpana on Jalkaväkirykmentti 1:n vaiheita kertaava uutuusteos Yksi rykmentti, sata tarinaa on YLE:n (uutisen otsikko kuuluu "Yli 30 veteraania avaa viimein suunsa jatkosodan verilöylystä: Pakokauhua, seonneita päälliköitä eikä tietoakaan organisoidusta puolustuksesta") ja parin muun median mukaan vallan uusia näkökulmia tuova ja ihmeellinen teos. Sinänsä en usko itse teoksessa olevan mitään vikaa, päin vastoin, olen vasta selaillut sitä kirjakaupassa mutta se vaikuttaa pätevältä ja hyvin tehdyltä kirjalta. Pointtini on, että nyky-Suomessa median edustaja saa melkein sota-aiheesta kuin sota-aiheesta "vaietun, tukahdutetun, salatun" jne.

JR 1:n historiikki mainitsee epäpätevät esimiehet. Varsinkaan tässä ei ole mitään uutta. Jo Wolf Halsti haukkui muistelmissaan asemasodan aikana esimiehiksi rintamatehtäviin nostettuja "epäpäteviä, liian vanhoja tai juoppoja" upseereja. Suurhyökkäyksen edetessä Kannaksella 1944 valtaosa näistä sai potkun perseeseen (jos ei ollut saanut sankarikuolemaa) ja tilalle nostettiin tai siirrettiin pätevä upseeri muualta.

Valkeasaaren ja Kuuterselän huonosti linnoitettuja ja nopeasti murtuneita kohteita on puitu sotahistoriassa jo vuodesta 1944. Syyttelyä ja puolustelua on riittänyt, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Armeijakunnan komentajana Taavetti "Pappa" Laatikainen kantaa asiasta raskaimman vastuun. Suurhyökkäyksen alettua hän pakeni vuorokaudeksi saunaan puhelinyhteyksien ulottumattomiin. Laatikainen osasi koota ja johtaa hyvää esikuntaa sekä delegoida tehtäviä. Tämä delegointi oli tärkeää ja myös onnistunutta hänen roolissaan. Esimerkiksi divisioonankomentaja Einar Vihma halusi olla jatkuvasti etulinjassa vuonna 1941 ja johtaa henkilökohtaisesti joukkueen kokoisia osastoja. Tämä osoittaa henkilökohtaista urheutta, kyllä, mutta kun 30 miehen sijaan Vihman olisi pitänyt johtaa 12000:ta. Laatikaisen ongelmaksi koitui "sutjakan seuramiehen" rooli, jossa oltiin kaikkien edessä hyviä tyyppejä mutta paineen alla syylliset etsittiin muualta: kaikki Armeijakunnan divisioonien ja prikaatien komentajat saivat kenkää. Ylös annettiin asemasodan aikana jatkuvasti liian hyvä kuva linnoitustöiden etenemisestä eikä linnoitustöitä koordinoitu: reserviin etulinjasta siirretty divisioona rakensi omat rakennelmat eikä jatkanut vanhoja. Työvoimaa meni hukkaan ja naamioinnin kanssa vähintään hutiloitiin. Viime kädessä Kannaksen kohtaloksi koitui se, että Puna-armeijan ylivoima oli liian yksinkertaisesti suuri. Mikään yksittäinen puolustuslinja ei pysty kestämään sellaista. Ainoa keino suurhyökkäyksen lyömiseksi oli sen lyöminen syvyydessä. Tämä merkitsi maa-alan luovuttamista ja omien joukkojen vetämistä taaemmaksi taistelukuntoisina, vihollisille samalla tappioita tuottaen. Kalustotappiot, kaatuneet ja haavoittuneet, väsymys, viestiyhteyksien heikkeneminen ja muut tekijät kuluttivat suurhyökkäyksen voimat. Karjalankannaksesta ei tullut samanlaista katastrofia Suomen armeijalle kuin Saksalle oli sen Keskisen ja Eteläisen armeijan tuhoutuminen valtavissa suurhyökkäyksissä 1942–1943. Neuvostoliittolaiset eivät onnistuneet tuhoamaan edes kokonaista komppanian suuruista osastoa kokonaisuudessaan kesäkuussa 1944. Vasta Tali-Ihantalassa kokonainen komppania saattoi olla poistunut suomalaisten riveistä haavoittuneina (pääasiassa), kaatuneina ja kadonneina.

Sotavankien teloituksissa ei ole mitään uutta. Itsekin löysin Viestipataljoona 33:n historiikkiin maininnan haavoittuneesta venäläisestä, jonka viestimiehet ampuivat Petroskoin edustalla suolle Itä-Karjalassa syksyllä 1941. Tuntematon Sotilaskin kuvaa alikersantti Lehdon sotavangin ampumisen (ei löydy Edvin Laineen filmatisoinnista, Mollbergin versiosta löytyy). Sotavankien laittomista teloituksista on myös kunnon tietokirja, Antti Kujalan kattava teos Vankisurmat (2008). Pitää muistaa myös Lars Westerlundin perusteellinen Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikaisen kuolleisuus Suomessa (2009). Vaiettua tuntuu olevan se, että sotavankien laittomat teloituksen käsiteltiin jatkosodan jälkeen Valvontakomission (siis Neuvostoliiton) vaatimuksesta tarkkaan eri oikeusasteissa. Ilmiantoja tuli suorastaan liiankin kanssa, monissa tapauksissa juridista näyttöä surmista ei ollut. Tuomioita tietysti tuli, tunnetuimpana kenraaliluutnantti Lennart Oesch.

Muuallakin on kerrassaan uusia ja ihmeellisiä avauksia. Kaisa Kyläkoski, Sukututkijan loppuvuoden kirjoittaja, kiinnitti huomiota siihen, miten kymmenisen vuotta käytössä ollut Työväenmuseo Werstaan Punaisten muistomerkkejä listaavan palvelimen julkisivun päivitys uutisoitiin kertomalla, että "viimeinkin" ja "nyt" nämä ovat saatavilla. Itsekin olen käyttänyt palvelinta jo vuosia tietojen etsimiseen vuoden 1918 tapahtumista.

Sotahistorian hyvin tuntevalle kansalle (YLEn uutinen tämäkin) muisti on ihmeen lyhyt. Jos aiheesta ei ole tehty tutkimusta kolmeen vuoteen, tuntuu että aiheen tutkiminen on uusi avaus. Valtaosa nykyään kiinnostavista aiheista tutkittiin jo melko hyvin 1980-luvulla. Lars Westerlundin Saksan vankileirit Suomessa (2008) on ilmeisesti tarkoituksella unohdettu, että natsiaiheella päästäisiin repostelemaan oikein kunnolla.

Ylipäätään vaikuttaa siltä, että kaikkinainen yleissivistys sota-ajasta on kadonnut historioitsijoiden ja muiden alan tutkijoiden keskuudesta tyystin. Mainio esimerkki on saksalaisten ja suomalaisten sodan ajan suhteita Lapissa käsittelevän museonäyttelyn Wir waren Freunde - Olimme ystäviä tuotteet: jostain syystä rovaniemeläiset eivät ilahtuneet tuotesarjaan kuuluvista tulitikkuaskeista. Näyttelyn tuotteista taisi sentään puuttua saksalaiset saippuapalat.

Kuva: YLE.fi

Nykytutkimuksissa korostuu Tuntemattoman sotilaan arvioista tuttu "sammakkoperspektiivi". Kartoitin kerran tavallisen sotamiehen tuntoja kuvaavaa kirjallisuutta ja näitä löytyy jo vuodelta 1940. Erho Kaarlon Summa sotamiehen silmin on todella sotamiehen käsialaa. Kollaa kestää kuvaa – kuten Ville Kivimäkikin huomasi – etulinjassa riekaleiksi revittyjä hermoja hyvin avoimesti. Historian kirjoihin pääseminen vaatii sivuhuomiona myös ajoitusta. Vilho Kankareen Mennään kun käsketään. Nuorten miesten jatkosota ilmestyi 2011 mutta käsikirjoitus valmistui jo 1947 – Tuntematon ilmestyi 1954. Kankareen käsikirjoitus oli hyvin samankaltainen kuin Linnan, ja sitä moitittiin samoista asioista kuin Tuntematontakin.

Salaisuuksilla saadaan myytyä kirjoja. Tai "salaisuuksilla" Minulle on aina ollut itsestään selvää, että talvisodassa suomalaiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa ja hävittivät rakennuksia vihollisen etenemisen tieltä. Asiasta löytyy kuvauksia useista talvisotaa käsittelevistä kirjoista, usein polttajana oli talon isäntä itse. Ilmeisesti tämäkin on suuren luokan uutinen (HS 6.12.2015):

Papan pöytälaatikosta löytyi kirjoitus, josta paljastui synkkä salaisuus talvisodan lopulta - Toimittaja Ninni Lehtniemen pappa oli vaiennut koko elämänsä siitä, että hän joutui polttamaan kotiseutunsa taloja.

Hunajamarinoitu Marski sentään! Ei mitään uutta, ei mitään salaista, ei mitään salaisuutta. Ainoa suuri paljastus on se, miten tietämättömiä ihmiset ovat. Ilmeisesti kirjastojenkin olemassaolo on melkoinen mysteeri. Vinkiksi tutkijoille: kirjastoissa on hyllyjä muullekin kuin kaunokirjallisuudelle.

Yksi esimerkki "avauksesta" on Satu Näreen Sota ja seksi. Sotaa ja seksiä on käsitelty muun muassa klassikossa Kun kansa eli kortilla (luku "Moraalikin pulassa", s. 269–306) ja Näreen esimerkeistä monet on jo julkaistu Sotasavotta. Korsuelämää 1939–1944 teoksessa. Helsingin Sanomat (ks. Sota-aikana seksi oli ihmistoivon rakentamista – sankarihautajaiset puhkesivat orgioiksi HS 21.11.2016) siteerasi tarinaa Piippu-Nokelaisesta, joka omien sanojensa mukaan naiskenteli lottien kanssa useaan otteeseen. Yksi näistä lottien iskemisistä tapahtui talvisodan aikaan etulinjassa,. HS kertoo että "tarina on todennäköisesti keksitty, toisin kuin Sotkamon sotaorgiat". Mainitsematta jäi, että Piippu-Nokelaista pidettiin ylipäätään suurvalehtelijana. Itse asiassa SKS:lle kertonut mainitsee, ettei Nokelainen paperien perusteella nostomiehenä edes osallistunut talvisotaan. Tarina todetaan siis valheeksi jo muistelijan omissa teksteissä.

Huvittava juttu on muuten HS:n kuvitukseksi alkuun valitsema SA-kuva (joita siis saa käyttää ilmaiseksi). Ilmeisesti sillä yritetään vihjata, että vappua juhlistavat seuraavat jotakin "rietasta esitystä".

HS:n kuvateksti kuuluu "Suomalainen sotilas ja kaksi naista seurasivat viihde-esitystä Karhumäessä vappupäivänä 1942. Tämän jutun kuvitus koostuu Puolustusvoimien kuva-arkiston SA-kuvista, jotka otettiin talvi-, jatko- ja Lapin sodassa. (KUVA: Luutnantti Tapio Piha)". Alkuperäinen SA-kuva: "Nämä tytöt kuuluvat ohjelman suorittajiin, mutta seuraavat siitä huolimatta innokkaasti klovnin esitystä. Karhumäki 1942.05.01"  SA-kuva.fi

Nimittäin tätä esitystähän kuvassa olevat seuraavat:

Klovni esiintyy Karhumäen teatterilla vappuna 1942. Kuva: SA-kuva.fi

Vakoilijoita ja karttoja

Tein taas kahden päivän reissun Kansallisarkistoon. Valitettavasti keskiviikon aukioloaika onkin kello 20 asti vasta syyskuun puolivälistä alkaen, joten kolme kansiota jäi tällä kertaa kuvaamatta. No, näitä sattuu!

Tällä kertaa tutkimuksen alaisena oli kolme eri asiahaaraa:

1) Karjalankannaksen raja-asiat 1918–1925
2) Topografisen osaston kartat (liittyy kohtaan 3)
3) Lisätietojen etsiminen Karhumäestä

Karjalan rajoilla

Olen pitämässä Torkkelin killan pyynnöstä syksyllä 10.10.2017 (kello 17–18.30) luennon Turun Työväenopistolla otsikolla "Pakolaisia, vakoojia, ruokaa ja luksusta – salakuljetusta Kannaksen rajalla" luentosarjassa Suomen itsenäisyys ja Karjala. Salakuljetuksesta minulla onkin jo runsaasti vuoden takaisen kieltolakiluennon seurauksena aineistoja, mutta vakoojista ja pakolaisista vain sen verran ymmärrystä kuin yleinen kirjallisuus antoi tietoja. Koska haluan aina kun vain mahdollista käyttää alkuperäislähteitä, niin otin Etsivän keskuspoliisin (myöh. Valtiollinen Poliisi eli Valpo, siis nykyinen Suojelupoliisi eli Supo) asiakirjoja syynättäväksi. Lisäksi pengoin Rajavartioston asiakirjoja.

Anti oli jokseenkin kirjava ja lähinnä Etsivä Keskuspoliisi sai tutkittavakseen epäilyjä. Tapauksilla oli enemmän kuriositeettiarvoa eikä varsinaista "tieteellistä ja historiallista läpimurtoa" tullut. Sinänsä aika hupaisia tapauksia Suomen historian alkuajoilta.

Pietariin lähetetystä kirjeestä löytyi salamusteella kirjoitettua salakirjoitusta vuonna 1933. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Topografinen osasto

Verkossa on verrattain runsaasti tietoja sodan ajan kartoituksesta ja kartoista, onpa karttakokoelmille ja luetteloille useita omistettuja sivustojakin kuten harvakseltaan päivitetty Sotiemme kartat -blogi. Hyvän kuvan sodan ajan kartoituksesta saa tästä Erkki-Sakari Harjun SKS:n vuosikokouksessa 30.3.2016 pitämästä esitelmästä (avaa PDF-tiedoston).

Pengoin Päämajan Topografisen osaston kirjeenvaihtoa vuodelta 1941 löytääkseni lisää karttoja Karhumäen alueesta, etenkin Erkki-Sakari Harjun mainitsema ilmakuvattu kartta olisi kiinnostanut löytää. Onnistuinkin löytämään uuden kartan alueesta, nimittäin ilmavoimille jaetun 1:300 000 kartan joka tosin oli melko ylimalkainen, ilmeisesti pommituslennoille suunnistamista varten tehty. Ilmakuvia en tällä kertaa löytänyt, vaikka kuvauskäsky löytyikin.

Topografisen osaston kirjeenvaihdosta. Rukajärvi-Ontajärvi -kartta. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Syy, miksi käännyin Topografisen osaston puoleen on se, että karttojen kiertokulku on ollut ongelmallinen. Karhumäen viranomaisten, sotilashallinnon, varuskunnan jne. papereissa näkyy merkintä, että kirjeen liitteenä on liikkunut kartta, mutta jostain syystä tätä karttaa ei ikinä löydy samasta kansiosta, ei lähettäjän eikä vastaanottajan puolelta, eikä edes lafkalle kuuluneesta erillisestä karttakansiostakaan! Epäilen että Valvontakomissio siirrätti näitä Itä-Karjalan karttoja itään sangen tehokkaasti.

Jos käyttäjältä ei löydy, niin on käännyttävä tuottajan eli piirtäneen organisaation puoleen. Tällä kertaa tuli taas kerran vesiperä... Kyllä, olen nyt kuvannut kaikki kansiot joissa lukee kartat tai piirrokset tai muuta vastaavaa ja joiden pitäisi esittää Karhumäen aluetta kuvauksen perusteella. Sisältö on vain jotain aivan muuta. Taas kerran sain "Karhumäen kartat" -kansion, jossa oli pelkästään Syvärin alueen tykistön topografikarttoja! Mitähän sitten Syvärin alueen tykistön kartoista löytyisi? Hmmm....

Kuvasarja stereokuvien tutkimisesta Topografisen osaston kirjelmästä "Ilmakuvien stereoskooppinen tarkastelu ja stereokartat". Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Ärsyttävää sinänsä, mutta tuli erehdyksessä tilattua Karhumäkeä suoraan koskevista asiakirjoista lähinnä sellaisia, jotka olin jo aiemmin kuvannut. Kolmen jäljelle jääneen kansion perään pitää sännätä myöhemmin.

Toinenkin Viestipataljoonan historiikki: VP 30:n historiikki julkaistu!

Tehdessäni Viestipataljoona 33:n historiikkia minuun otti yhteyttä kesällä 2016 Martti Susitaival Kaakkois-Suomen Viestikillasta. Heillä oli työn alla Rukajärven suunnalla jatkosodassa toimineen Viestipataljoona 30:n historiikki ja vaihdoimme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä tietoja. 

Ehkäpä parhaimpana apuna minulla oli antaa Uudessa Aurassa kesällä 1941 julkaistu TK-miehen kirjoitus. Liedon museon blogiin Pikkumuseon haasteet kirjoittamassani tekstissä pidin sitä mahdollisesti VP 33:sta kertovana, mutta myöhempi tarkempi vertailu osoitti, että kyseessä olikin Viestipataljoona 30. Enpä siis turhaan kuvannut tuota Raision sanomalehtiarkistossa, etenkään kun teksti on kokonaisuudessaan mukana kirjan lopussa liitteenä.

Viestisotaa Rukajärvellä

Kirjan kansi. Kuva: Martti Susitaival

Kirja Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944 käsittelee nimensä mukaisesti jatkosodan aikaista Rukajärven aluetta ja viestitoimintaa alueella. Alueellahan taisteli pääasiassa 14. Divisioona, komentajana eversti Erkki Raappana (myöh. kenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari ja "korpikenraali"). Kirja ei siis ole täysin puhdas VP 30:n historiikki, sillä mukana on myös jalkaväkirykmenttien ja muiden osastojen viestiosastojen toimintaa.

Teos julkaistiin huhtikuussa 2017 Mikkelin Upseerikerholla. Kirjasta on otettu, kuten VP 33:n historiikistakin, 500 kappaleen painos. Tässä tarkemmat speksit:

Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944
Susitaival, Martti & Teittinen, Tapio
2017
Kaakkois-Suomen Viestikillan julkaisuja n:o 2
Pieksänprint Oy, Pieksämäki
ISBN 978-952-93-8575-1

Kovakantinen, sidottu, 251 sivua. Lähdeviitteistetty (508 viitettä)

Hinta ja saanti: ei vielä tiedossa.

Julkaisutilaisuus Mikkelin upseerikerholla. Kuva: Martti Susitaival

Sain oman kappaleeni postitse melkein heti kirjan julkaisun jälkeen. En ole kirjaa kokonaan lukenut mutta selaillut ahkerasti, mutta voin alustavasti antaa tässä arviota. Pohjana luonnollisesti vertailu omaan historiikkiini.

14. Divisioonan parissa työskentelevillä on se onni, että sen mukana liikkui ahkeria ja taitavia TK-kuvaajia. Valtaosa kirjan kuvituksesta onkin SA-kuvia, jotka virkistävänä vaihteluna on aidosti otettu siitä yksiköstä ja niistä miehistä, joita kirjassakin esiintyy. Välistä kirjoihin on valittu kuvituksena täysin sattumanvaraisia valokuvia tyyliin "Isäni palveli ilmavoimissa talvisodassa, tässä täytteeksi valokuva Boforsin ilmatorjuntatykistä Suursaaren edustalla jatkosodan aikana", mutta tässä ei onneksi ole lähdetty sille linjalle. Yksityisarkistoista on mukana vain muutama kuva. Oman kirjani linja oli pakosta päinvastainen: SA-kuvia ei ollut (parissa mahdollisesti esiintyy 1. Divisioonan viestimiehiä, mutta en ole varma), joten minun oli käytettävä yksinomaan yksityisarkistojen kuvia, mikä näkyy etenkin vuoden 1944 kuvituksessa.

VP 30:n komentajan kämppä Rukajärven suunnalla 6.2.1942. Kuva: SA-kuva.fi

Kirjassa on mukana runsaasti karttoja ja piirroksia, etenkin Jatkosodan historia -sarjasta. Itse en niitä mahdollisten tekijänoikeusrikkomusten perusteella uskaltanut ottaa vaan käytin mieluummin vanhoja karttoja, joihin kysyin vielä Maanmittauslaitokselta puhelimitse luvan. Sopivan rajauksen karttaan saatuani ja mittakaavan ränklättyäni liitin karttaan numeroilla olennaiset paikannimet sekä tekstiselosteeseen paikannimet. En usko, että Jatkosodan historian karttojen käytöstä oikeasti syntyy mitään ongelmia, sillä niitä liikkuu suoraan kopioituna 2/3 jatkosotajulkaisuista ja taisivat itsekin ottaa karttansa 1980-luvulla suoraan Suomen sota 1941–1945 sarjasta.

"Viestimiehen päätä ei korkeus huimaa. Ontajärvi, Rukajärvi 1942.03.23". Kuva: SA-kuva.fi

Erilaisten teknisten piirrosten kanssa Kaakkois-Suomen Viestikillalla on käynyt onni, sillä ne ovat usein hyvin selkeitä ja informoituja. 1. Divisioona taisi lopettaa puhelinkaavioiden teon hyvin nopeasti vanhan rajan ylitettyään kesällä 1941, asemasodan ajalta niitä on laadittu lähinnä rintamavastuun vaihtuessa vastaanotetuista yhteyksistä. Samoin linjakartat ja peitepiirrokset ovat suhteellisen helpot ymmärtää: harva 1. Divisioonan laatima peitepiirros on yhtä selkeä. Osasyynä tähän tosin oli se, että 1. Divisioonan piti rakentaa yhteyksiä kirjaimellisesti erämaassa, jossa karttalehdellä saattoi olla vain lampi, järvi ja pieni metsänvartijan tönö keskellä ei-mitään.

Kirjan lähdeaineisto on pääasiassa Rukajärven suunnan yhdistyksen arkistoista, missä heillä on mittavat aineistot. Annoin taannoin eräästä yhdistyksen aineistojen ja SA-kuvien pohjalta tehdystä kirjasta, nimittäin Esa Sirénin Sodan kuvista, ankaraa palautetta Agricolan sivustolla. Suorat haastattelutiedot on liitetty kirjaan omina, harmaalla pohjalla olevilla tietoikkunoilla tai kursivoituina lainauksina.

Etenemisjärjestys on kronologinen ja hyvin luettelomainen. Minulla oli samanlaisia ongelmia VP 33:n kanssa, mutta minä yritin purkaa luettelomaisen tiedon kaunokirjallisempaan asuun kun taas Viestisotaa Rukajärvellä esittää tiedot huomattavasti luettelomaisemmin. Tulos on monotoninen mutta kylläkin hyvin selkeä ja tukena on alkuperäisistä asiakirjoista sekä julkaisuista otettuja luetteloita ja taulukoita. Ratkaisu on siis perusteltu, ja kirjaa voi näin käyttää hyvin tukena muuta Rukajärven suunnan ja etenkin 14. Divisioonan toimintaa tutkiessaan.

Viestipataljoona 33:n ja Viestipataljoona 30:n historiikit poikkeavat monessa suhteessa keskenään. Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944 on siinä mielessä "parempi" historiikki, että mukana on paremmat kartat, leipätekstiä tukevia taulukoita sekä lähdeaineisto oli joissakin suhteissa parempi kuin VP 33:ssa, esimerkiksi pohjapiirroksia ja ennen kaikkea kattavia kalustoluetteloita on ollut käytössä. Kirjassa on liitteenä myös miehistöluettelo, jonka itse jätin liikekannallepanoa lukuun ottamatta pois VP 33:n historiikista. Syynä olivat yksityisyyspyynnöt sekä luettelon huono laatu. Vaikka sain listattua yli tuhat pataljoonassa palvellutta, tiesin silti että listassa oli puutteita ja valtaosa vuosina 1942–1944 pataljoonaan tulleista siirrettiin hyvin nopeasti jalkaväkirykmenttien viestiosastoihin.

Historiikissa on myös muitakin alueen viestiyksiköitä kuin VP 30, itse rajasin tarkoituksella jalkaväkirykmenttien ja tykistön viestiosastot pois. Osin syynä oli se, että 1. Divisioona oli reservidivisioona ja sen jalkaväkiosastoja ja muita osia alistettiin jatkuvasti muille ja vastaavasti 1. Divisioona sai jatkuvasti alistukseen muualta osastoja. Yhtenäisen viestitoiminnan luominen oli työn ja tuskan takana ja VP 33:n sekä 1. Divisioonan viestikomentaja kapteeni Armo Karkaus joutui tekemään hyvin poikkeuksellisia, mutta erinomaisen toimivia ratkaisuja. Ero pohjoisessa itsenäisesti toimivaan 14. Divisioonaan, joka oli suoraan Päämajan alainen, on suuri.

VP 30:n teos on suunnattu ensisijaisesti viestialan ammattilaisille, mutta historiikissa julkaistut veteraanien muistelut kiinnostanevat rivilukijaakin. Painopiste on nimenomaan viestitoiminnassa. Itse yritin parhaani mukaan saada rinnalle yksityiskirjeenvaihdosta, päiväkirjoista ja valistusupseerin kirjeenvaihdosta sotilaiden ajatuksia yksiköstä, sodasta ja viestitoiminnasta. Vaikuttaa siltä, ettei valistusupseerien raportteja mielialasta ole käytetty teokseen. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen kansiot on lueteltu vain tulonumeroilla  lähdeluettelossa, itse pyrin liittämään mukaan aiheen (komentotoimiston salainen kirjeenvaihto, komento- ja valistustoimiston yleinen ja salainen kirjeenvaihto jne.), aikarajan ja muita tietoja kansiosta. Lähdeluettelossa on myös teoksia (mm. Kauhanen, Riku. 2016. Viestipataljoona 33. Painettu Puolassa) joita ei ainakaan lähdeviitteiden perusteella ole käytetty käsittelyluvuissa, mutta niitä on varmasti käytetty taustalukemisina ja näin ollen ne on hyvä mainita.

Loppukaneetti: lisää viestimiehiä

Lopputulos: tarvitsemme lisää viestipataljoonien historiikkeja. Nyt käsiteltynä on jatkosodassa hyvin poikkeuksellisissa asemissa olleiden viestipataljoonien teokset. VP 33 oli Karjalan Armeijan reservinä 1941 olleessa 1. Divisioonassa kun taas VP 30 oli "yksinään" toimineen 14. Divisioonan viestipataljoona. Tarvitsisimme ainakin yhden historiikin Armeijakunnan viestipataljoonasta ja pari historiikkia "tavallisten" jalkaväkidivisioonien viestipataljoonista.

Suomalaisia viestimiehiä Äänislinnassa 17.10.1941 rakentamassa kirkasjohtolinjaa. Mahdollisesti VP 33:n väkeä, mutta voivat myös olla Armeijakunnan viestipataljoonan miehiä, sillä valtaosa VP 33:sta oli kuvan merkittynä ottokohtana jo siirtynyt pohjoiseen kohti Kontupohjaa. Kuva: SA-kuva.fi

Viestiala ei juurikaan kiinnosta "dramaattisuuden puutteen" vuoksi. Sotakirja, jossa yksittäinen suomalainen korpisoturi ei räjäytä vähintään viittä T-34 tankkia ei voi odottaa hyviä myyntilukuja. Silti viestiyhteydet ovat aivan olennaisessa osassa sodankäynnissä ja niiden historian ymmärtäminen ja kehitys on elintärkeää, etenkin Suomen kokoiselle maalle. USA:n ja Venäjän armeijat eivät oikein vieläkään ole oppineet niiden merkitystä sodankäynnille. Kun Venäjän armeija tunkeutui 8.8.2008 Georgiaan, sen viestiverkko kaatui täydellisesti. Venäläisupseerien oli tuolloin pidettävä yhteyttä joukko-osastoihinsa kännyköillään - Georgian matkapuhelinverkossa!

Voimaa

En ole varma kuinka moni huomasi asian, mutta uusimman Voima-lehden mukana tulee Ilta-Häiriköt extra Kansa taisteli. Huomasin lehden käydessäni Sammakko-kirjakaupassa (vielä yksi kappale Viestipataljoona 33:a myytävänä hyllyssä!) ja otin piruuttani Voiman mukaan. Kyseinen lehti oli lukemisen arvoinen, vaikka kaikesta en (luonnollisestikaan) ollut samaa mieltä ja tietyt retoriset keinot artikkeleissa huvittivat. Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa seurata Voima-lehteä siksi, että siinä julkaistaan myös maanpuolustuksesta ja armeijasta artikkeleita, joita yleensä "valtakunnanlehdistä" ei löydä. Ja ei, kyseessä ei ole "fake news". Lehdellä on oma agendansa, mutta se on ainakin avoin sen suhteen. Veikkaan että tulevaisuudessa lehden kannanotoista tullaan kirjoittamaan oivallinen pro gradu.

Mutta tähän militaris-sotahistoriallisliitteeseen. Juttuja siinä on mm. seuraavista aiheista: Suomen ja ja Pohjoismaiden historian professorin Markku Kuisman haastattelu, kiinnostava mutta lyhyt artikkeli Elias Simojoesta, Jouni Tillin juttu otsikolla "Ristiretki Karjalaan oli Jumalan tahto" [kirjoitti teoksen Suomen pyhä sota - Papit jatkosodan julistajina], Oula Silvennoisen Rakas ja hirveä Törni [pitkälti samaa roskaa kuin kirjoittajan Tuntematon Lauri Törni] johon Raimo Pesosen laatimat kainaloartikkelit olivat hyvin mielenkiintoisia, mm. saksalaisilta rautaristin saaneista suomenjuutalaisista. Muutkin jutut ovat kiinnostavia mutta Jari Tammisen Brändi: Marsalkka Mannerheim sai minut lähinnä läimäyttämään naamaani kädellä. Se ei toiminut edes huumorina.

Kaikkein kiehtovin oli juttu BT-42 tankista. Se tuli minulle tutuksi esitellessäni vuoden 1944 Viipurin taisteluita taannoisilla Venäjän reissuilla. En mene itse tankin historiaan sen syvemmin, mutta mainittakoon että se oli harvinaisen epäonnistunut Valtion tykkitehtaan rakennelma, jossa oli ideana pistää suomalainen haupitsi venäläiseen sotasaalisvaunuun. Tankki olisi ehkä toiminut epäsuoran tulitulen antajana mutta ongelmaksi tuli, että sitä haluttiin käyttää panssarintorjunnassa.  114 mm haupitsin kranaatit lähinnä kimpoilivat neuvostopanssareista.

Japanilaisia mangasarjoja seuraavana olin huomannut sangen kummallisen sarjan nimen "Girls & Panzer" mutta en sitä lukenut enkä näin ollen tiennyt, että sarjassa esiintyy myös BT-42. Tämän mangasarjan vaikutus suomalaisen kulttuurin säilymiseen on ollut suoraviivainen: kun Parolan panssarimuseo ryhtyi keräämään joukkorahoituksella rahaa katoksen rakentamiseksi ulkona oleville vaunuille, lahjoitti kerätystä 82000 eurosta japanilaiset 36000€.

Tai kuten panssarimuseo kiittää sivullaan:

Nöyrä kiitos.

Iso kiitos kaikille osallistuneille. On upeaa nähdä että yhteensä 791 henkilöä ja yhteisöä kokee asiamme yhtä tärkeäksi kuin me Panssarimuseossa ja Tankkikatostiimissä koemme. Joukkorahoituskampanja ylitti minimitavoitteen ja saimme kokoon 82 300 euroa, mikä mahdollistaa suojakatoksen rakentamisen käynnistämisen.

Iso käsi myös kaikille ulkomaisille rahoittajille, joita tuli ympäri maailman. Olemme erityisen otettuja satojen japanilaisten suuresta osuudesta – ilman heitä kampanja ei olisi toteutunut. Panssarimuseon joukkorahoituskampanjasta muodostui Mesenaatti.me -palvelun kaikkien aikojen kansainvälisin kampanja ja kerätty potti hipoi suurinta koskaan kerättyä summaa.

Tankkikatos tiimi kiittää ja kumartaa ja käärii hihat varsinaisen rakentamisen aloittamiseen. Toteutuksen suunnittelu on jo käynnissä ja suojakatosten rakentaminen alkaa maansiirtotöillä syksyllä 2017. Etenemistä voi seurata Panssarimuseon nettisivuilla ja Facebookissa.

Autuas Nippon, en enää koskaan epäile mangan mahtia!

Eli: lahjoittakaa jatkossakin sotahistorian suojelemiseksi ja lukekaa uusimman Voima-lehden liite.

Sotamuseo 1948

Sotamuseo 1948 sisäkansi. Kirja on kovakantinen, eikä kannessa ole mitään teoksen tietoja.

Etsin kuumeisesti tietoja lunttulukosta ja yhtenä teoksena luin tämän ensimmäisen Sotamuseon vuosikirjan Kauko Rekolan kirjoittamien artikkelien vuoksi. En saanut haluamaani tietoa mutta yhtä sun toista hyödyllistä vuosikirjassa kyllä löytyi. Nykyinen Sotahistoriallinen Aikakauskirja on tietyssä mielessä tämän perillinen.

Kirja alkaa Aarne Sihvon laatimalla kirjoituksella "Puolustusvoimain komentajan tervehdys" jota seuraa Carl Nordmanin "Esipuhe". Kirjoittamishetkellä Sotamuseo oli yksi Suomen uusimpia museoita, ja sen varhaishistoriaa esittelee Kauko Rekolan kirjoitus "Sotamuseo". Museon vaiheet ovat hyvin kiinnostavia - alunperin Sotamuseon piti tulla viipurilaisen filosofian maisteri Kaarlo Soikkelin ponnistuksin Viipurin linnan yhteen kerrokseen! Kun Soikkeli muutti Helsinkiin, seurasi myös idea sotamuseosta mukana. Soikkeli toimi Vapaussodan Historian Komiten sihteerinä keräten samalla valokuvia ja esineistöä. Yhteistyössä Sota-arkiston kanssa museo perustettiin Uudenmaan kasarmin tyhjentyneeseen huoneistoon vuonna 1929 ja tilat kunnostettua seuraavana kesänä.

Tätä seuraa Paavo Talvion artikkeli "Armeijan ja suojeluskuntien lipustosta", joka on hyvin mielenkiintoinen. Sotamuseo kartutti jo ennen II Maailmansotaa kokoelmiaan suojeluskuntalipuilla (yli 300) sekä rauhan aikana lakkautettujen joukko-osastojen lipuilla. Kiinnostavin oli mielestäni Radiopataljoonan lippu. Teemoiltaan liput olivat rikkaita, mutta historiallista pohjaa vanhempiin joukko-osastoihin oli yllättävän vähän: muutama paikkakunta käytti vanhojen nostomiesrykmenttien lippuja suunnitellessaan omaansa 1917 - 1918.
 

Sangen kiinnostava oli myös B. Linkomiehen artikkeli "Katsaus suustaladattavan rihlakiväärin kehittymiseen jalkaväen yleiskivääriksi" eli teksti leipälajistani. Kieli oli monin paikoin vanhahtavaa ja epäilen, että osa termeistä oli tuona aikana kadoksissa mutta etenkin tyssäytyvien luotien kehitys käydään artikkelissa hyvin läpi. Kiinnostavia anekdootteja on mukana useita.

 

Yllättävän kiinnostavaksi osoittautui Kauko Rekolan "Akseli Gallen-Kallela suomalaisen sotilaspuvun suunnittelijana". Valkoisen sodanjohdon käskystä suunnitellut puvut olivat koreita mutta esimerkiksi jalkineiltaan yllättävän käyttökelpoisia. Gallen-Kallelan ajatuksena olivat hyvin käytännölliset ja suomalaiseen maastoon sopivat vaatteet: lämpimät ja lunta pitävät. Jalkineiksi Gallen-Kallela kaavaili aluksi lapikkaita, myöhemmin kansanomaisia paulakenkiä. Etenkin lapikkaat olivat Rekolan mukaan älykkäästi suunnitellut: ne ylettyivät yli polvien ja olivat suun alapuolelta kireät, jolloin lumi ei pääse lapikkaiden varsiin. Keskisäären kohdalla lapikkaat olivat väljähköt kiristyen kohti nilkkaa. "Kokonaisuudessaan tekee tämä lapikas tyylitellyssä kansanomaisuudessaan käytännöllisen ja miehekkään vaikutuksen" tuumi Rekola. Gallen-Kallelan sotilaspuvut jäivät kuitenkin vain paperille, kun aikaisemmat asetukset peruttiin vuonnan 1919.

S Grönroosin artikkeli "Postista entisten sotiemme aikana" paljastui minulle uutta tietoa: myös sotamiehet yms. kirjoittivat sota-aikana 1600-1700-luvuilla kirjeitä koti-Suomeen. Luulin että tämä oli vain upseerien, virkamiesten ja pappien harrastus. Artikkeli esittelee postin organisaation melko kattavasti ja huomauttaa, että Klaus Laurinpoika Flemingin vaikutus postilaitokseen ja ylipäätään Ruotsin valtakunnan kehitykseen Kustaa II Aadolfin aikana on unohtunut. Esimerkiksi tuolloin järjestetyssä Suomen Postin 300-vuotisjuhlassa tämä Fleming, Postin perustaja oli kokonaan unohdettu! 

Lopuksi artikkeli jota etsinkin alun alkaen. Kauko Rekola: "Vanhinta suomalaista tuliaseistusta ja asetuotantoa". Kuten huomaatte, kirjoitti Rekola peräti kolme artikkelia tähän vuosikirjaan. Tämä katsaus tuliaseiden historiaan noin 1600-luvulle asti on hyvin kiinnostava, vaikka lähteet ovat hyvin väljät ja osa ilmeisesti kahvipöydässä kuultuja juttuja, mutta hyvä että ne on kuitenkin koottu yhteen artikkeliin. Kiinnostava on mm. maininta varhaisesta kivääritehtaasta Turun lähellä Marttilassa. Pitäisikö ottaa inventointi- ja kaivauskohteeksi? 

Mainittakoon, että Rekolan ja Linkomiehen artikkelit toistuvat lähes sellaisenaan Arma Fennica- teossarjan osassa 2.

Väitöstä seuraamassa

Vastaväittäjä Ville Kivimäki, kustos Vesa Vares sekä väittelijä Olli Kleemola.

Kävin lauantaina 17.12. seuraamassa VTM Olli Kleemolan väitöstilaisuutta Turun yliopistolla. Valitettavasti flunssa ja tekniset viat kiusasivat väittelijää, mutta näistä ongelmista huolimatta väitös sujui mainiosti. Vastaväittäjä Ville Kivimäki (Murtuneet mielet - teoksen kirjoittaja) ei päästänyt Kleemolaa helpolla vaan kiinnitti tarkkaan huomiota erinäisiin seikkoihin käydessään väitöskirjaa läpi luku luvulta. Seurauksena oli pitkä ja rikas keskustelu, jonka aikana Kleemola osoitti perehtyneisyytensä alaan. Kivimäellä oli monia hyviä huomioita ja myös ehdotuksia kohdista, joissa olisi voinut olla syvällisempi tai tehdä asioita toisin. Kaiken kaikkeaan kuitenkin oli siis hyvä työ jolla on suuri merkitys sotahistorian saralla.

Kiinnostava piirteenä väitöksen yhteydessä käytiin läpi muutamia valokuvia valkokankaalla yleisön edessä. Hieman oli kiusaus viittoa puheenvuoroa lisätietojen antamiseksi parista kuvasta mutta hillitsin itseni.

Väitös on päättynyt. Kuvassa kaskeava nainen kumauttamassa vastaväittäjää päähän.

Olin elämäni toista kertaa mukana karonkassa ja siellä oli oikein mukavaa. Annoin väittelijälle "saksalaismielisenä" pullon glühweinia sekä taannoin ostamani armeijan ruokailupakin (pian akateemisesti julkaistu pakki!) täynnä joulumakeisia.

Historiikin vapaakappaleita jakamassa

Maanantaina 12.12.2016 oli Liedon museolla kirjoittamani (+ toimittamani, sanottakoon se tässä että on syyllinen selvillä) Viestipataljoona 33:n historiikin julkaisutilaisuus. Mediaa ei kutsuista huolimatta tullut paikalle, mutta tietyllä tavalla se oli mukavaakin: julkaisutilaisuudessa oli läsnä kirjan kanssa auttaneita henkilöitä sekä veteraanien omaisia joten henki oli lämpimämpi ja välittömämpi kuin salamavalojen räiskyessä.

2010-luvulla ei sotahistoriaa tutkita ja kirjoiteta enää juurikaan sotaveteraaneja varten. Siksi läsnäolijoiden antama arvostus lämmitti erityisesti, sillä sotahistoriaa kirjoitetaan nykyään pääasiassa veteraanien omaisia varten. Eräs Viestipataljoona 33:ssa palvelleen piikkiöläisen veteraanin poika sanoikin minulle aiemmin, että nyt isän puhdetöitä arvostaa aivan eri tavalla kun niiden taustoja on selvillä.

Ristiin rastiin Helsinkiä

Oma osansa julkaisemisessa ovat vapaakappaleet, joita olen toimittanut veteraanien omaisille, kirjan kanssa auttaneille yms. Sain maanantaina matkustaessani Helsinkiin Onnibussilla melkoisen manaukset niskaani kun kuskiparka yritti nostaa parhaansa mukaan pullistelevaa matkalaukkuani hutlariin. Onnibussilla on 20 kg painoraja laukuissa, jonka muistin vasta nyt! Kampin linja-autoasemalla lastin purkaja sanoi hyvästiksi "ANNA OLLA VIIMONE KERTA!" Mainittakoon että kirja painaa melko lailla tasan tarkkaan yhden kilogramman ja postituskulut per kirja ovat suuremmat kuin painokulut!

Joka tapauksessa kirjan tekijän ja ulkomailla painotyön teettäneenä raskas velvollisuuteni on toimittaa kirjojen vapaakappaleet Kansalliskirjastollemme. Kaikkiaan niitä on siis kuusi kappaletta (vapaakappaleet menevät Kansalliskirjastolle [Helsingin yliopistolle], Turun yliopistolle, Åbo Akademille, Oulun yliopistolle, Itä-Suomen yliopistolle [eduskunnan vapaakappaleoikeus siirretty] sekä Jyväskylän yliopistolle). Sain tänä aamuna kappaleet toimitettuani todistuksen siitä, että olen suorittanut velvollisuuteni.

Mainittakoon että koputin Unioninkadulla Topeliassa vapaakappaletoimiston oveen puoli minuuttia kuin totaalinen idiootti kunnes tajusin, että oven vasemmalla puolella on ovikello.

Uskaltauduin täältä sitten Sotamuseoon suuren muuttovillityksen keskelle ja sain kuin sainkin toimitetuksi heille yhden kappaleen. Lisäksi vein yhden Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistolle, sillä yksi heidän Korsuperinteen keräyksen muistiinpanoistaan osoittautui todella hyväksi ja samalla julkaisemisen arvoiseksi.

Lounaan jälkeen bussittelin halki Helsingin kohti Malminkartanoa viemään eräälle valokuvan ja tietoja teokseen antaneelle veteraanin pojalle kirjan. Hän vaikutti olevan erityisen otettu siitä, että kirja on tehty. Isä ei ollut sotaa muistellut, nyt joitakin aukkoja tiedoissa on paikattu.

Karhumäkitutkimuksen arkisto-osuus korkattu

Reissun lopuksi bussittelin vielä Elielinaukiolle ja painuin puoleksi tunniksi Kansallisarkistoon, jonne tilaamani asiakirjat olivat tulleet. Tutkimusaiheena Karhumäki, tavoitteena kirjoittaa kirja Karhumäen vaiheista 1941 - 1944. En ehtinyt kuvata kuin puolet yhdestä kansiosta, loppuihin käyn käsiksi heti huomenaamulla kello 9:00. Kirjoitan tästä hankkeesta myöhemmin lisää.

Jätin samalla reissulla yhden vapaakappaleen Kansallisarkistoonkin. Sen verta paljon saivat kantaa Viestipataljoonan asiakirjoja nähtäväkseni!

Blogi avattu!

Ensimmäisen blogini Kaivettua ja kaivattua -tekstit alkoivat pyöriä niin paljon sotahistorian ympärillä, että päätin perustaa aiheeseen liittyen oman blogin. Alkuperäinen ideani nimeksi eli Tora! Tora! Tora! oli jo varattu, vaikka tuo japanilaisten sotahuuto kuvaakin mainiosti suomenkielisenä akateemista sotahistorian tutkimusta. Pienen hakemisen jälkeen päädyin nimeen Hylsyin lentoja: hylsyhän on modenien tuliaseiden patruunan metallinen (yleensä messinkinen) lieriöosa, jonka sisällä on ruuti, kannassa nalli ja jonka avoimeen päähän luoti on lyöty. Hylsy on myös leikkimielinen lyhenne sanoista "Hylätty suoritus".

Blogin ulkoasu päivittyy piakkoin, jahka saan aikaa homman hiomiselle.

Tämän blogin tarkoitus on muun muassa:

- Julkaista sotahistoriaan liittyviä kirjoituksia. Aiheina ovat tutkimus,  omat havainnot, pinnalla olevat julkaisut jne.

- Julkaista omia minitutkimuksia.

- Julkaista puolivirallisia kirja-arvioita.

- Pitää kirjaa tekeillä olevista omista sotahistoriaan liittyvistä tutkimuksista. Niistä kysellään paljon ja tämä toimii samalla tutkimuspäiväkirjana

- Jakaa sotahistoriaan liittyviä linkkejä ja vinkkejä sekä kommentteja niiden käyttöön.

- Mainostaa omia artikkeleitani, tutkimuksiani ja kirjojani. Kyllä, MINÄMINÄMINÄMINÄMINÄÄÄÄ! Mainitsen myös, mikäli kirjoittamiini artikkeleihin tms. on tullut kommentteja tai uutta tietoa, jonka kannalta ei kannata ryhtyä puuhaamaan uutta artikkelia. Pyrin myös nöyryyteen ja tunnustamaan, jos olen tehnyt virheitä, ehkä joku toinen välttyy tekemästä samoja mokia.

Eli pyrin linkittämään tänne verkossa olevaa tavaraa ja mainitsemaan, jos jokin aiempi kirjoitukseni on siirretty verkkoon luettavaksi.

- Jatkan jääkärihautojen bongaamista ja muuta Kaivettua ja kaivattua -blogin kuviin liittyvää toimintaa siinä blogissa, mikäli reissulla on muita valokuvia.

Varoitus: yritän aina tutkia että tekstiin lataamani linkki toimii oikein eikä lataa haittaohjelmaa tms. mutta on lukijan vastuulla pitää oma virustorjuntansa ja muut tietokoneensa tai mobiililaitteensa suojausjärjestelmät kunnossa. Nyt kun tuo on sanottu, olen vapaa vastuusta. Heh!

Tervetuloa sotahistorian äärelle!

Riku Kauhanen

Filosofian maisteri (Turun yliopisto, arkeologia 2012)

Filosofian maisteri (Turun yliopisto, folkloristiikan arkistolinja 2014)

Humanististen tieteiden kandidaattitutkinto suoritettu 2010, pääaineena arkeologia.

Sivuaineina historian perusopinnot, Suomen historia, museologian perus- ja aineopinnot, liiketoimintaosaamisen perusopinnot (TKKK) sekä arkistoalan opintoja.