Hiljaiseloa blogissa, kiirettä tutkimusrintamalla

Blogeihini ei ole tullut päivityksiä pitkään aikaan, johtuen

a) pirun sitkeästä kesäflunssasta
b) työkiireistä
c) uusiutuneesta sitkeästä flunssasta johon kuului sietämätön kolmen viikon köhä ja
d) flunssan aikana kerääntyneistä tekemättömistä töistä ja tietty
e) 30–35 asteen helteistä Turussa.

Nyt joka tapauksessa on aika vilkaista mennyttä loppukesää ja syksyn alkua.

Karhumäen historiikin käsikirjoitus luovutettu

Luovutin pitkään takomani Karhumäen historiikin kustantajalle ja jätän sen toistaiseksi hautumaan. Siihe tullee runsaasti korjauksia ja muuta työstettävää. Paljon piti karsia, vaikka paljon sain mukaan, ja viimeistään vuoden alussa piti vain antaa periksi joidenkin karttojen ja raporttien löytämiseksi. Miksi, OI MIKSI asiakirjan liitteenä olevaa kätevää ja kattavaa luetteloa tai karttaa ei ole ikinä voitu säilyä kirjelmän yhteydessä vaan se on mapissa Ö joka meni kesäkuussa 1944 muun Sota-arkistoon viemättömän aineiston kanssa alue-esikunnan kamiinaan?

Sandarmohin alue, joka on ollut uutisissa viime aikoina, rajautuu tutkimuksen ulkopuolelle (keskityn mahdollisimman tiukasti kaupunkialueeseen).

Sirkkala 1918–2018

Toimin kesän ajan Turun yliopiston Sirkkala 1918–2018 hankkeen parissa projektitutkijana. Lyhyestä pestistä huolimatta tämä on ollut yksi antoisimmista tutkimuksista, joihin olen osallistunut. Tutkimus käsittelee Turun Sirkkalan kasarmien historiaa ja etenkin sen vaiheita punavankileirinä/ sotavankileirinä/ sotavankilana 1918 ja pakkotyölaitoksena 1918–1923.

Aihe on kiinnostanut ihmisiä laajalti ja keräämäni/muiden tutkijoiden keräämän laajan aineiston turvin olen pystynyt antamaan yksiselitteisiä ja selkeitä vastauksia omaisiaan tiedusteleville. Ei-oo-vastaukset johtuvat yleensä siitä, että tiedusteltu henkilö on ollut Kakolassa eli lääninvankilassa, ei sotavankileirillä. Kerran todistettavasti Turun vankileirillä kuollutta ei löytynyt vankiluetteloista, mutta syynä lienee se että hän kuoli melko pian siirryttyään Hämeenlinnasta Turkuun.

Haastattelin myös henkilöitä, jotka asuivat Sirkkalan kasarmialueella sen kuuluessa Suomen armeijalle. Tämä haastattelu kohtasi yllättäviä teknisiä häiriöitä, selvittelen, tarvitseeko kehräysäänetkin litteroida.

Harvoin olen ollut tutkimushankkeessa, jossa yhteistyö on näin mutkatonta, anti yhteisölle/yleisölle välitöntä ja tutkijoiden arvostus yhtä suurta. Yleensäkin yhteistyö eri tutkimushankkeissa on sujunut hyvin, mutta Sirkkala-hanke on sujunut mallikelpoisesti näin projektitutkijan näkökulmasta.

Asiakirjakuvausta Kansallisarkistossa.

Ainoa takaisku oli, kun kuvatessani Kansallisarkistossa vuoden 1918 saapunutta kirjeenvaihtoa kamera heitti manuaali-asetuksesta huolimatta huomaamattani automaattitarkennukseen ja noin sata kuvaamaani asiakirjaa oli epämääräistä suttua. Pitää siis kuvata ne uusiksi jossain vaiheessa...

Mikkelissä Jalkaväkimuseossa

Olen tekemässä VTT Olli Kleemolan ja valokuvaaja Aake Kinnusen kanssa loisteliaasti kuvitettua ja perinpohjaista teosta sodan ajan puhdetöistä. Koska Kleemolan mittava esinekokoelma on esillä Mikkelissä, teimme 30.8.–2.9. kaupunkiin keikan jolloin kuvasimme kolmen päivän aikana satoja esineitä Kinnusen huippukalustolla. Jokainen museologiaan, arkeologiaan tai muuten esinetutkimukseen perehtynyt tietää, että hyvien lähikuvien ottaminen esineistä on v*******a hommaa.

Esine kuvauksessa.

Esineiden ottaminen näyttelystä ja museon varastoista kuvattavaksi oli melkoinen prosessi, mutta se sujui onneksi mallikkaasti ja alussa esiintyvistä lastentaudeista päästiin nopeasti eroon ja kuvaaminen sujumaan tehokkaasti. Ensimmäinen suuri muutos oli kuvausteltan siirtäminen lattialta pöytätasolle, mikä säästi kuvaajan hirvittäviltä polvi- ja selkäkivuilta. Koko kuvaussession aikana pyöri lisäksi nauhuri, jotta kirjallisen dokumentoinnin lisäksi suullinen kommentointi esineistä tulisi kokonaisuudessaan taltioiduksi.

Vitriineissä olevien esineiden kuvaus osoittautui ongelmalliseksi. Onneksi hätä keinot keksi. Alla kuva-arvoitus: mikä esine?

Mikä esine lienee kyseessä?

Vastaus: ei harmainta aavistustakaan. Esine lienee tekele/teelmä eli epäonnistunut kauha, mutta itse hyödynsin sitä puhdetyökurottimena:

"Puhdetyökurotin". Museoväen säästämiseksi rasioita esittelevä vitriini avattiin vain toisesta päästään, mistä esineet otettiin kuvattavaksi ja sujautettiin takaisin paikoilleen. Jatkosodan aikaista kävelykeppiä käytettiin kauempana olevien esineiden kiskomiseksi kuvattavaksi.

Tämä on tärkeää: mikään määrä digitointia (ellei 3D-tulostin tulevaisuudessa tee täydellistä replikaa) ei korvaa sitä, että esinetutkija saa käsiinsä fyysisen esineen. Monesta puhdetyöstä löytyi kädestä pyöritellessä mielenkiintoisia piirteitä ja yksityiskohtia. Tarkemmassa tarkastelussa löytyi leimoja, metallista alkuperään liittyviä merkintöjä ja muita vastaavia erikoisia puolia.

Lounastauolla Jalkaväkimuseossa. Pizza tuli kotiinkuljetuksena.

Pääsin myös näkemään ilmeisesti Kustaan sodan (1788–1790) aikaisen mörssärinkuulan, joka herätti huomiota lehdistössäkin:

Mörssärinkuula, lienee Kustaan sodan aikaisen Savon rintaman taistelun satoa.

Luennointia, esitelmiä, kirjoituksia jne.

Tähän väliin mahtuu luonnollisesti luentoja, esitelmiä ja muuta mukavaa vaikka olenkin isoista kirjoitusprojekteista johtuen ollut enemmän kiinni kirjojen kirjoittamisessa. Sirkkala hankkeesta oli juttua Länsi-Suomessa ja Turun Tienoossa ja sainkin mielenkiintoisia yhteydenottoja Sirkkalan asioista. Lisäksi olen tahkonnut yhtä referee-artikkelia.

Esitelmistä mielenkiintoisin oli Sirkkalan vankileiriä käsitellyt luentoni Sirkkala-seminaarissa 15.9.2018. Olin tehnyt tilaisuuteen Sirkkalassa kuolleita käsitelleen monisteen, jossa oli kuolleet aikajärjestyksessä, kuolleet aakkosjärjestyksessä sekä valokuvia ja kuolinilmoituksia menehtyneistä. Totta kai tilaisuuteen saapuu yhden Sirkkalassa menehtyneen omainen, jonka sukulaisesta ei ole luettelossani halaistua sanaa! Onneksi sain tietoa ja vainaja löytyi myös vankiluetteloistakin, elossa olevana tosin. Ilmeisesti vainajan hyvä kunto kääntyi tämän kohtaloksi influenssan vuoksi: tautihan tappoi yleensä terveitä ja hyvinvoivia, eikä Turun sotavankileiri ollut Tammisaaren tai Hennalan kaltainen "luurankotehdas".

Turun Koroisia käsittelevä "Koroiskirja" julkaistaan lokakuussa ja minä olen kirjoittanut kirjaan lyhyesti tuliaseista ja alueelta löytyneistä kuulista. Ensimmäinen referee-tason kirjoitukseni. Muistan vielä kun noin neljä vuotta sitten lähetin artikkelini kirjaan ja "pahoittelin syvästi myöhästymistä"...

Ai niin, varsinaisena päätyönäni tutkin Svenska Kulturfondetin rahoituksella evakkojen asuttamistoimintaa ruotsinkielisillä alueilla. Pitkä projekti, lupaavia aineistoja ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia luvassa!

Koski T.L:n punakaartin säilyneitä palkkalistoja

Koski T. L.:n asukkaat ovat poikkeuksetta olleet miellyttäviä ja avuliaita tuttavuuksia, joten kiitän sikäläisiä julkaisemalla tässä postauksessa Koski T. L.:n punakaartin säästyneet palkkalistat. Näistä lienee apua sukututkijoille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille. 

Asetta kantaneen punakaartilaisen palkka oli 15 markkaa päivässä (15 mk = hieman alle 20€ vuonna 1917, vuoden 1918 inflaatio heitteli rajusti, joten rahan arvo oli vuoden alussa huomattavasti korkeampi kuin lopussa!), ammattilaisilla (kk-miehet, tykkimiehet jne.) 45 markkaa.

30.1.1917–8.1.1918 palkkalistat:

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

8.–15.2.1918 palkkalistat

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

Lähde:
Kansallisarkisto
Vapaussodan arkisto
IB 4:76a Turun punakaartin asiakirjat (1918–1918)
T & P  l. lääninvaltuuskunta. Raha-asiain osasto. Palkkalistoja v. 1918

Ruotsinkielisille alueille muuttaneiden evakkojen tutkimusta

Kuten apurahoja myöntäviä tahoja kyttäävät tai sunnuntain 8.4.2018 Turun Sanomat lukeneet varmaankin ovat huomanneet, on Svenska Kulturfondet myöntänyt minulle ja projektin johtajalle VTT Olli Kleemolalle apurahaa (mistä kiitos!)  ruotsinkielisille alueille Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle asumaan tulleiden evakkojen tutkimiseen.

Oma osuuteni tutkimuksesta alkaa elokuussa 2018 (olen tällä hetkellä pääsääntöisesti kiinni muissa projekteissa), mutta luonnollisesti otan vastaan tietoja ja yhteydenottoja jo tätä ennen: monen evakon kokemusten keräämisen kanssa on menossa viimeiset mahdollisuudet.

Lähestymistapa on moniaineistoinen: haastattelut, arkistot, vanhat tutkimukset yms. ovat kaikki tärkeitä lähteitä tutkiessamme evakkojen sijoittumista ruotsinkielisille alueille. Tällä hetkellä siis Pohjanmaan alueesta on jo valmistunut tutkimusraportti, ja nyt vuorossa ovat Varsinais-Suomi ja Uusimaa. Aloitamme tutkimuksen Varsinais-Suomesta ja pyrimme saamaan lisärahoitusta hankkeen toteuttamiselle täysmittaisena.

Hankkeen verkkosivut Sigillumilla:

http://sigillum.fi/projektit/evakot-suomen-ruotsinkielisilla-alueilla

Hankkeen sähköposti:

evakot[ät]sigillum.fi

Toivon, että saisimme paljon yhteydenottoja tarkastellaksemme asiaa useista eri näkökulmista ja moniäänisesti. Suunnitelmissa on julkaista hankkeen tulokset itsenäisenä teoksena noin vuonna 2021.

Turun punakaartin kortisto

Yleissivistyksen, tulevan teemavuoden ja tammikuussa 2018 starttaavan Liedon vuotta 1918 käsittelevän artikkelisarjan vuoksi olen käynyt nyt pariin otteeseen Turun Maakunta-arkistossa tutkimassa punakaartin asiakirjoja.

Käytännössä (hyödyllisiä) asiakirjoja on Turussa kolmenlaisia: ehdonalaiseen vapauteen 1918 laskettujen luettelot, punakaartin palkkalistat sekä turkulaisista laadittu kortisto (perustuu pääasiassa palkkalistoihin). Pettymyksekseni lietolaisia ei laskettu ennakkotietojeni vastaisesti mukaan Turun punakaarteihin, vaan se toimi erillisenä kaartina. Arkiston koneelta selvisi, että Liedon asiakirjat ovat sittenkin Helsingissä Vapaussodan arkistossa. Miksi näitä ei löytynyt kaksi vuotta sitten samaa arkistoa penkoessani? Silloin löysin vain ja ainoastaan rautatieaseman sähkösanomat. No, Helsinkiin pitää mennä joka tapauksessa, joten siinä samassahan tuo menee.

Joka tapauksessa tein muistiinpanot Turun punakaarteista ja samalla vahvistin tiedon, jonka mukaan peräti kahden Turun punakaartin komppanian päällikkönä oli lietolainen. Liedossa syntyneitä ja/tai kirjoilla olevia liittyi Turun punakaarteihin. Ilmeisesti he olivat teollisuuden palveluksessa tai työväenyhdistyksen riveissä siirtyneet 1917 vuoden lopulla poliittisen kihinän keskipisteeksi muodostuvaan punaiseen Turkuun.

Kortisto 1, Turun I rykmentin kortisto.

Joka tapauksessa Punakaarteista on Turussa neljän laatikon mittava kortisto. Ensimmäinen laatikko, jonka käsittelin ensimmäisenä tutkimuspäivänä, piti sisällään vain I rykmentin kortistoja ja kokemattomana käsittelin sen laiskemmin kuin kortistot 2–4. Tässä purettuna kortistojen sisältöä, josko se hyödyttäisi jotakuta. Haluaisin tosin nähdä punakaartin arkiston, jossa ensimmäinen nimi EI ole Aalto, A ja seuraava Aalto, J.

Naisten määrä osastoissa on mainittu erikseen (paitsi tietty naiskomppanioissa), eli joidenkin osastojen vahvuus ilmoitetaan X henkeä + X naista. Myös venäläiset on lueteltu erikseen, jos heitä on osastossa.

Päälliköiden nimiin on liitetty linkki, mikäli heistä löytyy rikosoikeuden akteja tai Sotasurmat- tietokannassa artikkeli.

Kortisto 1

Pääasiassa I rykmentin ja esikunnan kortistoja.

Turun Piirin Punaisen Kaartin Piiriesikunnan ja kantahenkilökunnan palkattu 15.2.–15.3.1918 (25 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan I Komppania

Turun I Rykmentin I Pataljoonan II Komppania (124 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan III Komppania (105 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan IV Komppania (204 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan I Komppania (84 korttia/henkeä). Päällikkö Juho August Helin. ks. myös Sotasurmat.

Turun I Rykmentin II Pataljoonan II Komppania (135 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan III Komppania Ratsukomppania (139 korttia/henkeä)

Ratsukomppanian tiedusteluosasto (193 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan IV Komppania Ratsukomppania (68 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin III Pataljoonan I Osasto [Kärsämäen komppania] (172 korttia/henkeä)

Kortistot 2, 3 ja 4.

Kortisto 2

Turun I Rykmentin III Pataljoonan IV Komppania (132 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin III Pataljoonan I Komppania [Karkun osasto? epäselvä osaston nimi] (115 korttia/henkeä). Päällikkö William Heinonen

Turun I Rykmentin IV Pataljoonan II Komppania (103 korttia/henkeä). Päällikkö Antti Vastamäki

Turun II Rykmentin I Pataljoonan I Komppania (32 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania I Osasto (49 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania II Osasto (37 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania III Osasto (73 korttia/henkeä). Päällikkö J. Laine
ks. myös Sotasurmat

Turun II Rykmentin I Pataljoonan III Komppania Turun Tykkiväki (169 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan IV Komppania (12 korttia/henkeä). Päällikkö L. Luotonen

Turun II Rykmentin IV Pataljoonan III Komppania (70 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan I Komppania (99 korttia/henkeä)

Turun kuularuiskuosasto*  (129 korttia/henkeä)

Kärsämäen osasto  (4 korttia/henkeä)

Nummenmäen osasto  (251 korttia/henkeä + 3 naista)

*Kuularuisku tarkoittaa konekivääriä

Kortisto 3

Turun Työväenyhdistys Riento  (128 korttia/henkeä + kuusi naista)

Auran Osasto III, II ja I (120 henkeä/korttia + 2 naista). Komppanian päällikkö N. Kangashaka.

Talousosasto (246 henkeä/korttia)

Turun naiskomppania (181 henkeä/korttia). Päälliköt Sigrid Halme, Aino Ketonen, Helmi Jokinen ja Hilda Bergström [outoa sinänsä, ainoastakaan ei löydy valtiorikosylioikeuden akteja eikä tietoja Sotasurmista].

Turun merikomppania (131 henkeä/korttia) Päällikkö: T. Aro (Toivo Ludvig), Varapäällikkö Silander, kirjuri Östelund (oikeasti Österlund)

Turun päämajan vahtiosasto (176 henkeä/korttia)

Turun vahtikomppania, Osasto III + IV (181 henkeä/korttia)

Turun paikalliskaartion osasto (14 henkeä/korttia)

Kasarmin halliosasto (18 henkeä/korttia)

Kortisto 4

Turun kasarmin osasto [Sirkkala] (340 henkeä/korttia + 2 naista + 46 venäläistä)

Rymättylän osasto (9 henkeä/korttia)

Vehmaan osasto (46 henkeä/korttia)

Turun rautatien I osasto (57 henkeä/korttia)

Turun asemavartio-osasto (135 henkeä/korttia)

Turun erinäisten osastojen, jotka ovat astuneet toimeen jälkeen 15.2.1918

Turun vakoiluosasto (21 henkeä/korttia)

Soittokuntaosasto (26 henkeä/korttia)

Kadonnutta teknologiaa: luutnantti, kemisti, diplomi-insinööri Aarne Arannon erikoinen tervatehdas

Yksi minua eniten kiehtova piirre sota-ajassa on teknologian kehitys ja etenkin puutteessa tehdyt innovaatiot (käytettäköön tuota kirosanaa). Olen vahvasti sitä mieltä, että tätä teknologiaa tutkimalla pääsisimme perille halvoista ja tehokkaista tekniikoista, jotka olemme unohtaneet. Niillä olisi vientiä etenkin kehitysmaihin, missä yksinkertainen parannus puuta säästävämmäksi liedeksi voi parantaa kymmenien miljoonien ihmisten elämää.

Tämän päivän aihe löytyy jatkosodan aikaisen II Armeijakunnan linnoitusosaston kirjeenvaihdosta. Syyskuussa 1942 everstiluutnantti I. E. Rytkönen teki tarkastusmatkan Kannaksen Ryhmän alueelle, mistä alla selostus:

Ote ev. luutn. I. E. Rytkösen kertomuksesta tarkastusmatkasta Kan. R. alueella 3.–7.9.1942

7.9.1942 tarkastin JR 15:n tervatehtaan, joka oli sangen mielenkiintoinen laitos. Tehtaan oli rakentanyt rykmentissä jalkaväen luutnanttina palveleva kemisti, diplomi-insinööri Aarno Aranto, jonka keksintöä on myös tervan ja sen sivutuotteiden valmistussysteemi.

Raaka-aineena käytetään miltei yksinomaan tervaskantoja, joita ympäristön metsät ovat täynnä. Työvoimana on tällä erää 1 + 9 miestä.*

Tervauuni on 3 m³ säiliö, joka on muurattu tiilirakenteeseen ja johon on järjestetty tarkoituksenmukaisesti tulikanava, jotta palaminen tapahtuu tasaisesti. Tästä johtaa isompi putki valmiin tervan kokoamisastioihin, kun taas tärpätti johdetaan ohuempaa putkea pitkin jäähdytysaltaaseen, jolloin myös tärpättikaasut osittain tiivistyvät ja siten saadaan tarkemmin talteen. Kaikki ylijäämäkaasut johdetaan kolmatta putkea pitkin takaisin tulipesään, jolloin säästetään miltei puolet polttopuita. Koko uunin toiminta tapahtuu automaattisesti kaasun voimalla.

Tehdas on nyt toiminut noin kaksi kuukautta ja sinä aikana valmistanut n. 3000 kg tervaa, n. 1000 kg tärpättiä ja n. 300 hl pajahiiltä. Lisäksi tehtaaseen on perustettu huopapaperitehdas, jossa tavallisesta Porin paperista tehdään tervapaperia. Paperi kulkee puurullien varassa käsinväännettävän puristimen kautta terva-altaasta kuivatustelineille. Heti tervaantumisen jälkeen sille siroitetaan sen yläpuolella olevasta säiliöstä kuivaa, hienoa hiekkaa. Valmistuskyky on n. 500 metriä päivässä, mikäli tervaa riittää.

Mutta tehtaassa myös jalostetaan tervaa erikoisuuneissa. Tärpättiä puhdistetaan eri tarkoituksiin, nyt sitä käytetään niukkojen valaistusainevarastojen täydentämiseen. Lisäksi valmistetaan tervasta öljyä, muun muassa vaseliinia sekä erilaatuisia kone- ja aseenhoitoöljyjä. 70% käytetystä tervamäärästä saadaan öljyiksi. Tästä on noin 10% kiinteätä rasvaa (vaseliinia), 60 % erivahvuisia voiteluöljyjä, joukossa erittäin hyvälaatuista koneöljyä sekä loppu pikiöljyä, jota voidaan käyttää esimerkiksi vernissan asemasta. Myös jäte - n.s. tervan vesi, talteenotetaan ja käytetään sitä puun kyllästämiseen ja maalaukseen. Sitä on saatu n. 6000–10 000 litraa.

Tehtaan nykyinen kuukausituotanto on siis n.  1500 kg tervaa, n. 500 kg tärpättiä, n. 4000–5000 litraa jätevettä. Sitä voidaan kohottaa ja rakenne on erittäin yksinkertainen ja halpa.

Olen selostanut tätä tehdesta näin tarkasti, koska sillä mielestäni voisi olla yleisempääkin merkitystä, nimenomaan voiteluöljy- ja rasvatuotannon kannalta. Mainittakoon, että JR 15 saa muun muassa kaiken tarvitsemansa saapasrasvan tehtaasta, jotapaitsi myöskin saippuaa on ryhdytty valmistamaan. Se on vielä kokeiluasteella, mutta tuntuu kuin pienellä eläinrasvasekoituksella saataisiin erinomainen saippua. Nyt valmistunut saippua on hyvää, mutta hieman pehmeää.

Mielestäni tehtaan laajentaminen (lisäuuni tai -uuneja sekä lisätyövoimaa kantojen hankintaan ja pilkkomiseen) sietää harkita. Koska ala on uusi ja sillä on vähän asiantuntijoita - ja tehtaan valmistusmenetelmät ovat ins. Arannon keksintöä, olisi hänet palkattava kokonaan tälle alalle - esim. linnoitusosaston toimesta. Kaikkien tehtaan tuotteitten kysyntä on miltei rajaton nykyisissä olosuhteissa.

Ev. luutn. E. I. Rytkönen

*selvennös: yksi aliupseeri ja 9 sotamiestä tai korpraalia


Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-4444/1 [2] I/III. II Armeijakunta. Esikunnan linnoitusosasto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto 1942. Maaselän Ryhmän esikunnan kirje n:o 2762/V/7d/sal. Liite kirjeeseen.

Eli yhden upseerin yksikseen kehittämä tehdas tuotti kokonaiselle jalkaväkirykmentille (yli 3000 miestä!) valtavan määrän tuikitarpeellisia materiaaleja. Hukkaprosentti oli hyvin pieni ja sivutuotteillekin löytyi käyttöä. Melkoinen diplomi-insinööri! Valitettavasti Aarno Arannosta ei löydy sen kummemmin tietoja

Arkistossa asioimassa eli huhtikuun huhkimisia

Tein taas kahden päivän reissun Helsinkiin arkistoasioissa ja tällä kertaa tutkittavana oli – Karhumäki. Nyt minulla oli tiedossa pari kansiota, joiden sisällöstä olin varma ja useita otin mukaan tarkasteluun hakuammunnalla.

Edelleenkään en löytänyt 1942 asiakirjoissa useaan otteeseen mainittua piirrosta Karhumäen kaupungista talonnumeroineen, joten lienee pakko hyväksyä että aiemmin löytämäni epämääräinen ja suttuinen piirros on tämä kyseinen kartantapainen. Löysin myös Karhumäen alue-esikunnan karttakokoelman, mutta jostain syystä siinä oli pelkästään Syvärin alueen tiekarttoja!

Melkoisena ylläripyllärin löysin ÄÄNISLINNAN KARTAN suomalaisilla kadunnimillä! Luulin, ettei sellaista ole olemassa. Miksi tämä ei ollut mukana Jukka Kulomaan kirjassa? Sen olisi arviolta saanut kirjan pienestä sivukoosta huolimatta ehkä kuutena osana mukaan tai loppuun taitettavaksi liitteeksi. Toisaalta ehkä taittotekniikka ei tuolloin ollut vielä riittävän kehittynyttä.*

Karhumäen Aseman Komennuskunnan takavarikkovihko. Vaatteita ja muuta riitti kyllä takavarikoitavaksi, kun valtion omaisuutta yritettiin muiluttaa kotiin. Kuva: Kansallisarkisto Sörnäisten toimipiste.

Pengoin lisäksi Karhumäen rautatieasemalla liikkuneiden sotapoliisipartioiden takavarikkokirjoja. Pienenä yllätyksenä kameroita takavarikoitiin melkoisesti, mutta muuten tulos oli odotettu: valtava määrä puolustusvoimien omaisuutta eli käytännössä vaatetusta, jota yritettiin muiluttaa kotiin. Tutkin myös Karhumäen rintamateatteria ja Karhumäen Tivolia. Näyttelijöiden kirjeenvaihto oli sangen hupaisaa luettavaa.

Karhumäen siviileistä sain suuren määrän uutta tietoa. Hakuammunta kannatti, sillä työluvista ja litteroista löytyi yhtä sun toista mielenkiintoista. Sen sijaan Karhumäen lohkon miinoitussuunnitelmista ei löytynyt hyödyllisiä karttoja: kaikki ne koskivat vain Poventsaa ja rintamaa siitä pohjoiseen. Toivoin että jonkin, esimerkiksi talvena jäälle tehtävän miinoituksen pohjana olisi käytetty jotakin kaupunkikarttaa tai luonnosta.

Yksi Poventsan suunnan miinakentistä "Kolari". Kentässä oli pääasiassa valohälyttimiä. Kuva: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste.

Kaikkiaan aivan onnistunut keikka, mikäli ei lasketa helvetillistä paluumatkaa bussissa. Eteen istui kaksivuotias kakara joka kirkui kuin lokki melkein koko matkan. Tuumin, että onneksi on kännykkä, siinä virtaa ja musiikkia sekä kuulokkeet. Huomasinkin heti, että kuulokkeet olivat sanoneet itsensä irti (tarkemmassa tarkastelussa totesin johdon olevan melkein poikki kytkimen juuressa). Tuli kyllä kiusaus vaientaa ääntä käyttäen tarpeettomaksi käyneitä kuulokkeita tai tarkemmin niiden johdonpätkää, mutta onnistuin välttymään pakonomaiselta kuristusrefleksiltä. 1½ tuntia huudettuaan lapsi sentään rauhoittui.

*Täydennys 2.12.2017. Äänislinnan kartta löytyi yllättäen Outsiderin Petroskoin mustan hämähäkin uusintapainoksen (1991) kannesta ja Niilo Lappalaisen Äänisen rannoilla -teoksesta.

Minitutkimus #1: Tapio Köykkä, sodanajan radiopuhelimet ja matkapuhelimet

Tässä ensimmäinen minitutkimus uuden vuoden kunniaksi!

Tapio M. Köykkä (1911-1994), stereotekniikan legenda. Kuvalähde:  http://www.kolumbus.fi/epap/voimaradio/

Kirjoitin yli vuosi sitten Turun Sanomiin (julkaistu 30.8.2015) artikkelin jatkosodan aikaisesta Keksintötoimistosta ja keksinnöistä, jotka toimisto teilasi mutta ovat sittemmin toteutuneet. Mainitsin tällaisina keksintöinä pilke/vipukirveen, valokuitulamput sekä matkapuhelimet. Etenkin matkapuhelimet kiehtoivat minua ja tähän liittyvä Tapio Köykän kirjeessään keksintötoimistolle hahmottama viestijärjestelmä oli hyvin kiinnostava.

Luonnollisesti nykyaikaiset kännykän olivat 1940-luvulla sula mahdottomuus pelkästään akkuteknologian kannalta. Olisi kuitenkin kiinnostavaa pohtia, millainen kehityskulku olisi ollut, mikäli Köykän ajatuksia olisi seurattu tai ainakin huomioitu

Alla Köykän kolmisivuinen kirje puhtaaksikirjoitettuna:

Kapt. Tapio Köykkä

2. Kpk.

4922

21.8.1944.

"10000"

10. Kpk.

Lähetän Teille oheisena piirrokseni kokeilemastani ylitakaisinkytkentävastaanottimesta. Tällä saavutetaan ultralyhyillä aalloilla miltei yhtäsuuri herkkyys kuin superilla, mutta rakenne on huomattavan yksinkertainen ja mikä tärkeintä: virrankulutus on erittäin pieni, vain n. 60 V 4-6 mA. Tämä on tärkeätä jatkuvan kuuntelun kannalta kenttäasemissa.

Kytkentä soveltuu n. s. lyhytaaltopuhelimen tapaisiin laitteisiin. Olen kuullut, että on sellainen taas suunnitteilla. Toivoisin, että uuden laitteen vastaanotin olisi parempi kuin entinen.

Elleivät tämänlaatuiset ”keksinnöt” kuulu alaanne, pyydän Teitä palauttamaan tämän tai lähettämään edelleen esim. tekn. tohtori Pohjanpalolle. Minulla olisi useampia ”ideoita” ja parannusehdotuksia kenttäradioasemiin. Pyytäisin Teitä saattamaan minut jonkin kotirintaman radiolaboratorion kanssa yhteyteen, että ne saataisiin toteutetuiksi. Näistä tahtoisin mainita m. m. laitteen, jonka avulla ultralyhytaallot, vaikka kuinka lyhytkin, saadaan menemään kukkuloitten ja esteiden ”läpi” taikka ”yli”. Samalla laitteella voidaan välittää useampia puhelupareja. Näin voitaisiin varsinkin takamaaston puhelinyhteyksiä korvata langattomilla ”kantoaalto”-yhteyksillä.

Ellei nyt lähettämäni ajatus ole materiaalinpuutteiden tms. takia toteuttamiskelpoinen, pyydän siitä ilmoittamaan, koska aion julkaista tämän kytkennän mukaisen supergeneratiivivastaanottimen rakenneselostuksen ”Radio” -nimisessä aikakauslehdessä. Koska olen arvellut tällä olevan sotilaallista merkitystä en ole sitä vielä tehnyt.

Kapt. Tapio Köykkä

J. K. Mikä on Saksan Puolustusvoimien keksintötoimiston osoite? Voitteko ilmoittaa sen minulle!

Sama

J. K. 2. Olen valmis antamaan tästä ohjeita tämän luomuksen mukaisen vastaanottimen rakentamisessa, mikäli ne ovat tarpeen.

Luonnos. Ylitakaisinkytkentävastaanotin.

Ensimmäinen putki toimii suurjaksoputkena sekä apuoskillaattorina. Sen tehtävänä on eroittaa antennipiiri varsinaisesta takaisunkytketystä asteesta. Täten saavutetaan suurempi viritystarkkuus, eikä vastaanotin säteile ulos. Ensimmäisen putken vahvistus on mitättömän pieni, mutta välillisesti se lisää laitteen herkkyyttä huomattavasti.

Ensimmäinen piiri C, L, voi olla virittämätönkin, jos aaltoalue on kapea.

Piiri L2C6 määrää apujaksoluvun.

Vastuskondensaattiyhdistelmä (epäselvä sana) R12C12 aikaansaa jonkinlaisen AVC:n, paremminkin sanottuna vahvistuksen hajoituksen. Jos hyvin voimakas signaali tulee laitteeseen, se lakkaa toimimasta supergeneratiivivastaanottimena.

Alla Tapio Köykän alkuperäinen kirje, jonka kolmannella sivulla luonnos:

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 1/3.

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 2/3.

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 3/3.

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944. Tapio Köykän kirje 21.8.1944.


Keksintötoimiston vastauskirje ylitakaksinkytkentävastaanottimeen oli kielteinen:

Kirje keksintötoimiston päälliköltä majuri J. O. Valtoselta Tapio Köykälle 12.10.1944.

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944. J. O. Valtosen kirje 21.8.1944.

Köykkä kuitenkin oli ilmaissut, että hänellä oli muitakin ideoita viestivälineisiin liittyen ja hänet kutsuttiin keskustelemaan aiheesta:

Eversti P. Pertamon kirje 5.9.1944 Tapio Köykän kutsumiseksi keskustelemaan keksinnöistään.

Päämajan viestihuoltotoimiston päällikön majuri V. Pietarisen kirje 14.9.1944.

Keskustelussa 23.9.1944 Tapio Köykkä on ilmeisesti esittänyt ylitakaisinkytkentävastaanottimeen liittyviä keksintöjään ja muita ajatuksia. Keskeinen kysymys oli edelleen, miksi tämä vastaanotin oli parempi kuin aikaisemmat mallit. Köykän mukaan

"oleellista oli se, että käytettiin erillistä ilmaisinta varsinaisen ylitakaisinkytkentäputken jälkeen, jolloin tuloksen kapt. Köykän väitteen mukaan pitäisi olla parempi. Kuitenkaan hän ei voinut pätevästi selittää, mistä syystä erillinen ilmaisila olisi parempi ja antaisi vastaanottimelle paremman herkkyyden kuin samalla putkiluvulla muuten saataisiin"

Tällä kertaa asiaa ei kuitenkaan yksiselitteisesti tuomittu vaan

"Asiaa ei voidakaan muuten ratkaista kuin kokeilun avulla. Tällainen kokeilu on syytä suorittaa sitten, kun aikanaan ryhdytään suunnittelemaan uutta radiopuhelinta nykyisen VRKH:n tilalle. Siihen asti täytyy suhtautua asiaan epäilevästi"

Ilmeisesti Köykän paperit unohdettiin Keksintötoimiston arkistokansioihin. Kommunikaatiovälineiden kehitys luonnollisesti jatkui ja Köykkä keskittyi äänentoistolaitteisiin. Varsinaisesti minua kutkutti seuraava maininta kirjeessä muista Köykän keksinnöistä:

Muista katp. Köykän esittämistä ajatuksista mainittakoon suunnitelma käyttää sopivasti konstruoitua ylitakaisinkytkentävastaanotinta automaattisena välitysasemana, joka ottaisi vastaan tulevan merkin ja lähettäisi sen edelleen samalla jaksoluvulla. Täten voitaisiin ultralyhyilläkin aalloilla saavuttaa mielivaltaisen pitkiä yhteyksiä. Tämä ajatus on kuitenkin täysin mahdoton, eikä kaipaa sen todistamiseksi edes kokeiluita.

En ole viestialan varsinainen teknologian asiantuntija, mutta mielestäni ajatus muistuttaa vahvasti nykyisin käytössä olevia matkapuhelinverkkojen tukimastoja. Kännykkähän ei soita suoraan toiseen kännykkään vaan signaali kulkee tukiasemien kautta. Asioiden yhteys ei ole suora, mutta läheinen.

Ajatusleikkinä voidaan kuvitella, että raskaat, suoraan lähettäjältä vastaanottajalle viestejä toimittavat radiot korvattaisiin viestiverkostolla, jonka muodostaisivat "kevyet" radiot ja näitä tukevat välittäjät. On muistettava että radiokalusto oli hyvin hankalaa käyttää, esimerkiksi ensimmäisiin kyynel-radioihin kuului pelkkä lähetin. Viestien vastaanottamista varten kaukopartioille oli jaettu vastaanotin "Töpö", joka oli säädetty kiinteästi Lahden yleisradion taajuudelle. Ainoa kunnolla pitkällä matkalla toimiva radio oli B-radio, jonka kuljettaminen vaati auton. Radio oli siis sidottu tiestöön ja sitä käytettiin lähinnä divisioonaportaassa ja siitä ylöspäin. Tulenjohtoradioilla ja kevyimmillä, maastossa kulkevilla C-radioilla oli heikompi toimintakyky. Vasta sodan lopulla kyynel-radioita jaettiin jossakin määrin myös "tavallisille" armeijaosastoille (esim. Tolvajärven torjuntataisteluissa 1944).

Kysymys on myös tuotannollinen. Sodan aikana huomattiin useissa kohdin, että vähän erinomaista kalustoa valmistanut Saksa hävisi hyvää tai kohtalaista kalustoa valtavasti valmistaneille vastapuolilleen. Tiger-tankki on jäänyt historiaan lähes legendaarisena panssarina, mutta sen tuotanto ja toiminta kääntyivät viime kädessä Saksaa vastaan. Jälkiviisaasti todettuna Pzkw IV:n massatuotanto olisi ollut tehokkaampaa kuin kalliiden ja teknisesti vaikeasti ylläpidettävien raskaiden panssarien (Tiger, Panther ja myös ääripään harvinaisuus Maus) valmistaminen. Olisiko viestikaluston suhteen ollut helpompaa valmistaa valtava määrä radioita ja tukiasemia kuin keskittyä suuriin lähetin-vastaanottajiin? Köykkähän mainitsi vastaanottimensa vahvuudeksi vähäisen virrankulutuksen, mikä (jos Köykkä oli oikeassa) mahdollistaa kevyemmät akut/paristot tai vanhojen akkujen/paristojen käyttämisen pidemmän aikaa. Periaatteessa tällainen "sopivasti konstruoitu ylitakaisinkytkentävastaanotin" voitaisiin sijoittaa autoon ja useampi tällainen mobilisoitu välitysasema voitaisiin esimerkiksi hyökkäyksessä lähettää seuraamaan eteneviä joukko-osastoja, jotka kevyillä radioilla voisivat olla yhteydessä taakse esikuntiin ja komentajiin. Kommunikaatioiden tehokkuuden kysymys ei olisi enää radiokaluston lähetystehossa vaan välitysasemien tiheydessä: vaikka yksi välittävä asema joutuisi epäkuntoon tai tuhoutuisi, korvaisivat muut välitysasemat sen välitystehon. Samalla välitysasemat lähettäisivät viestiä useampaa reittiä, jolloin mahdolliset katvealueet eivät pysäyttäisi viestin etenemistä.

Mainittakoon myös puhtaaksikirjoitettuna Viestitoimisto I:n kirjeen loppu, johon en paneudu kummemmin tässä yhteydessä:

Vielä esitti katp. Köykkä eräitä dipoli- ja suuntausantennin rakenteita, jotka eivät ole mitään uutuuksia. Varsinaisen radioalan ulkopuolella kuuluu kapt. Köykän ehdotus tavallisen maavirtapuhelimen tai mahdollisesti kantoaallolla toimivan maavirtapuhelimen käytöstä etulinjan yhteysvälineenä. Maavirtapuhelimia lienee tiettävästi meilläkin aikanaan kokeiltu huonoin tuloksin, mutta epätietoista on, vaikuttaisiko jokin kantoaaltosysteemi asiaan auttavasti. Kokeiluita voidaan tietysti suorittaa, mikäli ne katsotaan aiheellisiksi.

Alla alkuperäinen Viestiosasto I:n kirje:

Ilahduttavaa sinänsä kirjoitukseeni reagoitiin, vaikkakaan minuun ei henkilökohtaisesti oltu yhteydessä. Löysin Suomen Radiohistoriallisen Seuran sivuilta seuraavan Kauko Viitasen aiheellisen kirjoituksen:

Turun Sanomien sunnuntaisivuilla on tänään 30.8.2015 Riku Kauhasen kirjoittama koko sivun juttu "Päämaja hylkäsi lupaavia keksintöjä". Ensimmäisenä niistä esitellään Tapio Köykän  kehittelemä ylitakaisinkytkentävastaanotin. Lehden teksti tältä osin on liitteenä.

Olisiko tällaiseen yli-innokkaaseen asioiden yhdistelyyn ja selviä virheitä sisältävään kirjoitukseen esitettävä oikaisua?

Tapio Köykkä on Radio-lehdessä 4/1942 kirjoittanut otsikolla "Superregeneratiivivastaanottimista". Siinä hän käyttää itse kehittämäänsä sanaa "ylitakaisinkytkentävastaanotin". Köykkä ei suinkaan väitä keksineensä tällaista vastaanotinta. Kirjoituksen alussa hän sanoo "Koska monet rintamalla olevat lehtemme lukijat varmaan joutuvat niiden kanssa nykyään tekemisiin, lienee pieni selonteko tästä mielenkiintoisesta, mutta vähän tunnetusta toimintaperiaatteesta paikallaan." Arvelen, että Köykkä viittaa tässä P-12-12u "Kukkopilli" radiopuhelimiin, joiden kelvollinen käyttö vaati jonkin verran radiotekniikan tuntemista.

Mielestäni Riku Kauhasen tapa yhdistellä Köykän työpaikkoja ja matkapuhelimen kehitystä on täysin mielivaltaista huuhaata. Kauhasen esiin nostamat kohdat Köykän esityksestä päämajan keksintötoimistolle viittaaavat enemmän radioamatöörien jo 1920-luvulla kehittämään releointiverkkoon kuin nykyaikaiseen matkapuhelinverkkoon.

Asiallista sen sijaan olisi ollut maininta siitä, että Köykkä oli Helvar Oy:llä yhtenä kehittämässä vuosina 1952-54 vähän häiriöitä aiheuttavaa superregeneratiivista ula-lisälaitetta. Sen merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi ula-vastaanotintekniikan kehittyessä nopeasti.

Jos joku innostuu vastaamaan Turun Sanomissa julkaistuun tekstiin, minulta saa pdf-kopiona Köykän artikkelin Radio-lehdessä 4/1942.

Kauko Viitanen

Viitasen kirjoitus on hyvä ja tyhjentävä. Puolustuksekseni sanottakoon vain se, etteivät otsikot juurikaan olleet omaa käsialaani! Paljon mielenkiintoisia asioita piti karsia lehtikirjoituksen rajallisen merkkimäärän vuoksi, joten ei ollut mahdollista käsitellä Köykän tapausta tyhjentävästi. Viitasen kirjoituksesta oli kiinnostavaa huomata, että Köykkä pohti asiaa jo vuonna 1942.

Linkki matkapuhelimiin löytyy mielestäni Nokian kautta, sillä Nokia-konserni osti Helvarin aikana, jona Köykkä oli yhä yhtiön palveluksessa. Kun armeija ryhtyi hankkimaan uutta radiopuhelinta (!), se teki tarjouspyynnön myös Nokialle. Tuohon aikaan tosin Köykkä oli jo lähtenyt omille teilleen. Juuri tämä radiopuhelintilaus oli alkua Nokian menestykselle ja tulevaisuudelle kommunikaatiovälineissä, vaikka ei luonnollisesti johtanutkaan välittömään kukoistukseen.

On kuitenkin äärimmäisen kiehtovaa kuvitella kehityskulkua, jossa armeija olisi tehnyt tilauksen kommunikaatioalan yhtiölle, jolla oli riveissään alan asiantuntija joka oli pohtinut teknisiä kysymyksiä jo sodan aikana. Olisivatko Köykän ajatukset lyöneet läpi 1960-luvulla ja olisivatko matkapuhelimet kehittyneet nopeammin, jos hän olisi ollut mukana viestialan kehityksessä? Kyseessä on loppujen lopuksi vain yksi historian kulkematon polku. Näiden polkujen ohessa kulkevat ihmiskunnan kulkemat tiet, joiden päässä on helppo jälkiviisastella. Yksi kynnyskysymys on, kuten mainitsin, virranlähdekysymys eli akut: riittävät pienet ja tehokkaat virranlähteet jotka tekisivät mobiilista kommunikaatiovälineestä mielekkään vaihtoehdon lankapuhelimille. Ensimmäinen toimiva litium-akku esiteltiin Sonylle vasta vuonna 1991 vuosikymmenen kestäneen tutkimus- ja kehitysvaiheen jälkeen.

Varsinainen pointtini Turun Sanomien kirjoituksessa olikin, että usein suuresti hehkutetut "innovaatiot" on todellisuudessa jo jossain vaiheessa tehty: ne eivät vain ole aina lyöneet itseään läpi omana aikanaan. Innovaatioiden löytämiseksi kannattaisi insinöörien lisäksi kuunnella myös historian tuntijoita!

Lähteet:

Arkistolähteet

Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944.

Internet-lähteet

Radiohistoria.fi
http://www.radiohistoria.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1440913170 [käytetty 11.11.2016]

Tapio M. Köykkä - stereotekniikan toisinajatteleva
http://www.kolumbus.fi/epap/voimaradio/ [käytetty 1.1.2017]

Säteilyturvakeskus
http://www.stuk.fi/aiheet/matkapuhelimet-ja-tukiasemat/matkapuhelinverkko/matkapuhelinverkon-toiminta-ja-tukiasemat [käytetty 1.1.2017]

Litium-akku. Wikipedia-artikkeli.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Akku#Litium-ioni_.28Li-ion.2C_LiIon.29 [käytetty 1.1.2017]

Painetut lähteet

Häikiö, Martti. 2009. Nokia: matka maailman huipulle. WS Bookwell, Porvoo.

Karhumäkeä tutkimassa: kartalla?

Vietin pitkät tovit Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa Karhumäkeä koskevien asiakirjojen äärellä. Tarkoitukseni on siis julkaista vuoden 2017 kirja, joka käsittelee Karhumäen vaiheita "suomalaisten vallan alla" 1941 - 1944.

Löysin kuin löysinkin Karhumäkeä koskevia karttapiirroksia, mutta kirjeenvaihdon perusteella itse kaupungista ei tehty koskaan kunnollista karttaa. Sellainen yritettiin tilata tammikuussa 1944, epäilen etteivät topografian pojat ehtineet tekemään mittauksia saatikka painaa karttaa.

"V***ttaa niin ettei veri kierrä" sopii hyvin tunnelmaan, kun tutkin erästä Karhumäen alueen karttaa kokoa 1:100000. Siinä oli kunnolliset mittakaavat sekä muut tarvittavat avut ja niitä pyörittämällä totesin laskeneeni Viestipataljoona 33:n kahteen karttaan mittakaavan väärin! Se oli kamalaa puuhaa ja pieleen meni: yritin avuksi hahmottaa etäisyyksiä mittaamalla viivottimella tunnettujen maastonkohtien välisiä etäisyyksiä ja vertaamalla niitä kylteissä ilmoitettuihin etäisyyksiin jne. Tosin tiesivätkö ne itsekään etäisyyksiä 1941 - 1944, sillä eräs sotavangin kuulustelupöytäkirja Karhumäen keskeisistä alueista ja lähikylistä ilmoittaa osan etäisyyksistä selvästi paljon todellista suuremmiksi. Tietenkin on eri asia, ilmoitetaanko etäisyys linnuntietä vai ajoteitä pitkin.

Karhumäkeä koskevalle kirjalle on selvästi tarvetta. Itsekin olisin kaivannut sellaista Viestipataljoona 33:n historiikin avuksi, mutta minkäs teet! Ei auttanut kuin laatia uusi korjauslappu jossa on tieto korjattuna. Tieteellinen tiede on itse itseään korjaavaa ja kriitistä, mutta ei se veetutukseen paljon auta. Onneksi huomasin (tämän) virheen itse, niin otan opiksi vähemmän raskaan kautta.

Arkistotutkimukset jatkuvat tammikuussa 2017, sillä nyt löytyneiden asiakirjojen viittauksista muihin kirjelmiin on apua uuden aineiston löytymisessä.

Historiikin vapaakappaleita jakamassa

Maanantaina 12.12.2016 oli Liedon museolla kirjoittamani (+ toimittamani, sanottakoon se tässä että on syyllinen selvillä) Viestipataljoona 33:n historiikin julkaisutilaisuus. Mediaa ei kutsuista huolimatta tullut paikalle, mutta tietyllä tavalla se oli mukavaakin: julkaisutilaisuudessa oli läsnä kirjan kanssa auttaneita henkilöitä sekä veteraanien omaisia joten henki oli lämpimämpi ja välittömämpi kuin salamavalojen räiskyessä.

2010-luvulla ei sotahistoriaa tutkita ja kirjoiteta enää juurikaan sotaveteraaneja varten. Siksi läsnäolijoiden antama arvostus lämmitti erityisesti, sillä sotahistoriaa kirjoitetaan nykyään pääasiassa veteraanien omaisia varten. Eräs Viestipataljoona 33:ssa palvelleen piikkiöläisen veteraanin poika sanoikin minulle aiemmin, että nyt isän puhdetöitä arvostaa aivan eri tavalla kun niiden taustoja on selvillä.

Ristiin rastiin Helsinkiä

Oma osansa julkaisemisessa ovat vapaakappaleet, joita olen toimittanut veteraanien omaisille, kirjan kanssa auttaneille yms. Sain maanantaina matkustaessani Helsinkiin Onnibussilla melkoisen manaukset niskaani kun kuskiparka yritti nostaa parhaansa mukaan pullistelevaa matkalaukkuani hutlariin. Onnibussilla on 20 kg painoraja laukuissa, jonka muistin vasta nyt! Kampin linja-autoasemalla lastin purkaja sanoi hyvästiksi "ANNA OLLA VIIMONE KERTA!" Mainittakoon että kirja painaa melko lailla tasan tarkkaan yhden kilogramman ja postituskulut per kirja ovat suuremmat kuin painokulut!

Joka tapauksessa kirjan tekijän ja ulkomailla painotyön teettäneenä raskas velvollisuuteni on toimittaa kirjojen vapaakappaleet Kansalliskirjastollemme. Kaikkiaan niitä on siis kuusi kappaletta (vapaakappaleet menevät Kansalliskirjastolle [Helsingin yliopistolle], Turun yliopistolle, Åbo Akademille, Oulun yliopistolle, Itä-Suomen yliopistolle [eduskunnan vapaakappaleoikeus siirretty] sekä Jyväskylän yliopistolle). Sain tänä aamuna kappaleet toimitettuani todistuksen siitä, että olen suorittanut velvollisuuteni.

Mainittakoon että koputin Unioninkadulla Topeliassa vapaakappaletoimiston oveen puoli minuuttia kuin totaalinen idiootti kunnes tajusin, että oven vasemmalla puolella on ovikello.

Uskaltauduin täältä sitten Sotamuseoon suuren muuttovillityksen keskelle ja sain kuin sainkin toimitetuksi heille yhden kappaleen. Lisäksi vein yhden Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistolle, sillä yksi heidän Korsuperinteen keräyksen muistiinpanoistaan osoittautui todella hyväksi ja samalla julkaisemisen arvoiseksi.

Lounaan jälkeen bussittelin halki Helsingin kohti Malminkartanoa viemään eräälle valokuvan ja tietoja teokseen antaneelle veteraanin pojalle kirjan. Hän vaikutti olevan erityisen otettu siitä, että kirja on tehty. Isä ei ollut sotaa muistellut, nyt joitakin aukkoja tiedoissa on paikattu.

Karhumäkitutkimuksen arkisto-osuus korkattu

Reissun lopuksi bussittelin vielä Elielinaukiolle ja painuin puoleksi tunniksi Kansallisarkistoon, jonne tilaamani asiakirjat olivat tulleet. Tutkimusaiheena Karhumäki, tavoitteena kirjoittaa kirja Karhumäen vaiheista 1941 - 1944. En ehtinyt kuvata kuin puolet yhdestä kansiosta, loppuihin käyn käsiksi heti huomenaamulla kello 9:00. Kirjoitan tästä hankkeesta myöhemmin lisää.

Jätin samalla reissulla yhden vapaakappaleen Kansallisarkistoonkin. Sen verta paljon saivat kantaa Viestipataljoonan asiakirjoja nähtäväkseni!