Väärin haudattu sotamies

Kuva: atena.fi

Kas niin, ensimmäinen laajalle yleisölle tähdätty tietokirjani on nyt kirjakaupoissa. Näin sitä ainakin Turun Akateemisessa Kirjakaupassa kansatieteen -osaston ylähyllyllä. Hankala paikka, kun on niin korkealla, mutta samalla rivillä on kyllä jonkun ihme Uno Harvan teoksen uusintapainoskin, eli saattaa olla hyvässä seurassa.

Väärin haudattu sotamies - kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä (Atena 2018, sidottu ja E-kirja) on ensimmäinen sotiin liitettyjä sotatarinoita kokoava suomenkielinen teos. En ole löytänyt viitteitä siitä, että vastaavanlaista kirjaa olisi julkaistu muuallakaan. Kummitustarinakokoelmissa on toki toisinaan alaluku sota-ajan kummitustarinoille, mutta yleensä ne 1) keskittyvät 1900-lukuun eli maailmansotiin ja 2) pitävät sisällään paljon muutakin kuin kummitustarinoita, kuten enneunia ja aavistuksia. Itse pidin kriteerit tarkkoina, eli kokoamissani sotatarinoissa esiintyy kummitus joka nähdään/kuullaan/haistetaan tai muuten aistitaan.

Tarinat on jaettu lukuihin ajoituksen perusteella, alkaen esihistoriasta ja rautakaudesta, sillä joillakin linnavuorilla kummittelee. Samoin rautakautisista kalmistoista, joihin on haudattu ilmeisesti väkivaltaisia tai väkivaltaisesti kuolleita vainajia, kerrotaan yhä kummitustarinoita mutta niiden merkitys on jo muuttunut. Teoksessa on runsaasti "vanhempia tarinoita", jotka lienevät syntyneet 1200–1600 -luvuilla suomalaisten, hämäläisten, venäläisten ja karjalaisten välisten rajasotien aikana. Kertojat eivät anna niille ajoitusta, mutta sinänsä ne ovat hyvin mielenkiintoisia ja niiden juonen tunnistaa myöhemmistä isovihan, Suomen sodan ja vuoden 1918 tapahtumien tarinoista. Vanhimmat ajoitetut tarinat liittyvät Ruotsin ja Venäjän varhaisiin sotiin sekä nuijasotaan.

Kummitustarinoita sota-ajoilta on runsaasti, ja monesti sama tarina on kerrottu lähes joka kylässä ja pitäjässä. Yleisimmistä tarinoista esitän kirjassa muutaman esimerkin ja mainitsen, että tarina tunnetaan monilla paikkakunnilla. Näin tarinoissa on suurta variaatiota eikä lukijan tarvitse lukea kolmeakymmentä toisintoa samasta jutusta. Kummitustarinoissa on omana taustoituksenani tiedot tarinan yleisyydestä (harvinainen/yleinen), ja historiallisesta taustasta. Parissa tapauksessa olen rikkonut kronologista etenemistä asettaakseni samasta paikasta ja tapahtumasta kertovat, mutta eri aikoihin sijoitetut tarinat samaan yhteyteen vertaamista helpottaakseni.

On tiettyjä aihepiirejä, joihin ei sotaisuudesta ja kauhutarinoista huolimatta jostain syystä liity kummituksia. Esimerkiksi kuulun myyttisen suomalaisen sotasankarin Laurukaisen ryssänsaariin yms. surmaamat venäläissotilaat eivät jostain syystä koskaan kummittele. Annan tällaisissa "kummituksetomissa" tapauksissa lyhyen esimerkin yleisestä aihepiiriin liittyvistä tarinasta (esimerkiksi juuteista), koska toisinaan kummitusten puuttuminen on kaikkein merkillisintä. Esimerkiksi pro gradu -aiheeseeni hattujen sotaan (1741–1743) ei liity ainuttakaan kerättyä tai tunnettua kummitustarinaa, vaikka Itä-Suomen kyliä hävitettiin asukkaineen hyvin väkivaltaisesti.

Yhden asian toivon lukijan huomaavan: teoksen viite- ja lähdeluettelosta käy ilmi käyttämäni lähteet, mutta ei läpikäymäni. Turun yliopiston Teutori-kirjastoon kuuluu erinomainen paikallishistoriikkien hylly, jonka kävin läpi niin tarinoita etsiessäni kuin tutkiessani joidenkin kummitustarinoiden taustoja. Esimerkiksi vuoden 1918 tarinoissa käytin taustoittamiseen Sotasurmat-tietokannan lisäksi myös paikallishistorioita ja yleistä vuoden 1918 kirjallisuutta. Osassa tapauksia sama tarina löytyi useista lähteistä, jolloin laitoin sen/ne luotettavan/luotettavat lähteen/lähteet, jonka/jotka lukija saa helposti käsiinsä verkosta, kirjastosta tai kirjakaupasta. Osasta tarinoita löytyi taustatietoa ainoastaan kuntien matkailusivustoilta. Ilmeisesti tällöin lähteenä on käytetty jotakin paikallislehden artikkelia, jonka penkominen esille vuosikerroista olisi vienyt liikaa aikaa. Samoin yritin II maailmansodan tarinoissa etsiä taustaksi kertojan omasta yksiköstään antamien tietojen perusteella sotapäiväkirjan mainintoja, mutta tämä osoittautui harvinaisen niukaksi lähteeksi. Parissa tapauksessa totesin, että tarina on ilmeisesti kokonaan keksitty tai yksityiskohdat ovat muuttuneet niin perusteellisesti, ettei alkuperäistä historiallista tapahtumaa ole löydettävissä.

Kirjan kategoriointi on ollut mielenkiintoista: osa myyjistä sijoittaa sen historiaan ja sotahistoriaan, osa kansatieteeseen ja osa matkailukirjoihin (!). Viimeisimmän kategorian ymmärtää; yritän suusanallisesti ja kontekstitiedoissa selittää tapahtumapaikan mahdollisimman tarkkaan, joten kirjaa voi suositella kesälomalukemisiksi niille, jotka haluavat ajella Suomen halki sota-ajan aaveita metsästämässä. Osa kummituksista vaatii tosin viikonloppuista työntekoa, sillä ne näyttäytyvät vain sunnuntaisin rangaistuksena 3. käskyn eli lepopäivän pyhittämisen rikkomista.

Karjalan Viesti 24.2.1943

Viikonloppuna oli kiirettä, joten lehdet myöhässä.

Tässä siis Karjalan Viesti 24.2.1943:

Karjalan Viesti 24.2.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 24.2.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 24.2.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 24.2.1943, sivu 4

Päivän nosto, "Taikausko" (sivu 3)

Kaikki ihmiset ovat hiukan taikauskoisia ja luottavat monenlaisiin enteisiin, uniin ja muihin tunnuskuviin. Onneatuottavat esineet, maskotit ja talismanit ovat hyvin suosittuja ja niin hyvin siviilien kuin sotilaidenkin keskuudessa, eikä maailmassa taida olla ainoatakaan lentäjää, jolla koneessaan ei olisi jonkinlaista maskottia. Urheilijat, näyttelijät ja yleensä kaikki, jotka joutuvat julkisesti esiintymäään, pitävät tiukasti kiinni määrätyistä enteistä ja ovat vakuuttuneita menestyksestään, jos vain nuo enteet niin osoittavat.

Me hymyilemme alkukantaisille kansoille ja heidän tärkeällä taikauskolleen, mutta emme muista, että itse olemme jossakin määrin taikauskon orjia. Sehän on niin syvälle juurtunut ihmisiin, että siitä on vaikeata vapautua, eikä sellaisia sielullisia ilmiöitä kuin "aavistuksia" ja "enteitä" voidakaan tyydyttävästi selittää.

Sivistyskansoista ovat eteläeurooppalaiset sekä anglosaksit, englantilaiset ja amerikkalaiset hyvin taikauskoisia, jotka uskovat kaikenlaisiin yliluonnollisiin ilmiöihin. Englannissa aivan vilisee mustia kissoja, koska niitä pidetään onnentuojina, ja onnettomuutta ne ennustavat vain silloin, jos sattuvat juoksemaan tien poikki vasemmalta oikealle. Kukkivien orapihlajain tuominen huoneeseen merkitsee kuolemantapausta talossa.¨

Etelä-Euroopassa, eritoten Italiassa, on "pahan silmän" valta laajalle levinnyt uskomus. Tämän mukaan saattaa eräillä ihmisillä olla paha silmä, joka tuottaa onnettomuutta, vaikka tällaisen silmän omistaja ei siitä itse tietäisikään eikä haluaisi kenellekään pahaa. On sattunut, että raivostunut kansanjoukko on surmannut tuollaisen pahan silmän kantajan, jotta enemmistä onnettomuuksista vältyttäisiin.

On kyllä myönnettävä, että jonkun ihmisen katse ja hänen pahansuopaiset ajatuksensa voivat toiseen vaikuttaa lamaannuttavasti, jopa onnettomuutta tuottavasti. Varmasti on jokainen sellaista kokenut, ja ehkä havainnut, että määrätyn henkilön oleskelu samassa huoneessa ikäänkuin salpaa kaiken ajatustoiminnan ja huonontaa työkykyä. Joku toinen taas saattaa läsnäolollaan vaikutta aivan päinvastaisesti, ajatus luistaa sujuvasti ja työnteko on helppoa.

Palataksemme enteisiin, niin on joka ihmisellä tässä suhteessa omat merkkinsä. Asianomainen saattaa olla mitä valistunein henkilö, joka taikauskolle ei anna mitään arvoa, mutta silti hän vuorenvankasti luottaa omiin tunnuksiinsa. Ne saattavat olla aivan vähäpätöisiä omassa ruumiissa tapahtuvia ilmiöitä, kuten vasemman silmän tai käden syyhyäminen, nenän kutiseminen jne. mutta kaikilla niillä on aikaisempiin havaintoihin perustuva enteellinen merkitys, joihin täydelleen luotetaan.

Myös numerot ja luvut esittävät taikauskossa huomattavaa osaa. Kuuluisimpia ovat 7 ja 13. Edellinen on jonkinlainen onnenluku, mikä ilmenee jo sanontatavassa "olla seitsemännessä taivaassa". Jo ammoisista ajoista on 7-luku kansojen uskomuksissa ollut tärkeänä tekijänä. Juutalaisilla on seitsenhaarainen kynttilänjalka, antiikin aikana oli seitsemän viisasta, maailman ihmeitä oli seitsemän jne. Luku 13 taas on, kuten tunnettua, onnettomuutta tuottava, mutta tietymätöntä on, mistä nuo viattomat numerot ovat niin huonon maineen saaneet. Tarinan mukaan pitäisi sen alkuna olle herran ehtoollinen ennen Jeesuksen kuolemaa, jolloin pöydässä oli 13 henkeä: Jeesus ynnä 12 opetuslasta.

Varsinkin uskonnon historiassa taikausko onkin esittänyt suurta osaa. Katolinen kirkko semminkin puhimystenpalvonnassaan on suuresti edistänyt taikauskon leviämistä ja säilyttämistä. Möihän kirkko ennen tai muuten suosi kaikenlaisia esineitä, joilla oli ihmeitätekevä vaikutus.

Tällaisessa taikakalussa uskotaan piilevän salaperäisen mahdin, jota käytetään senmukaiseen tarkoitukseen. Amuletti on taikakalu, jota käytetään suojakeinona onnettomuutta vastaan, kun taas talismi on onnetuottava esine.

Taikauskon piiriin kuuluu myös ennustustaito, joka sekin on peräisin muinaisilta ajoilta, mutta johon silti vieläkin uskotaan. Menneinä aikoina ennustettiin taivaankappaleiden liikkeestä, ilmasta tai tuulesta. Myös muustakin luonnosta, kuten puiden suhinasta, lintujen lennosta, ja uhrieläinten sisälmyksistä on ennustettu. Meillä Suomessa povarit ennustavat, tai oikeammin ennustivat, kahvinporosta ja munasta, mutta nykyisen pulan aikana on tyydyttävä pelikortteihin tai kädestä ennustamiseen.

Niinikään on kaikkina aikoina myös unista ennustettu, puhumattakaan siitä, että suurin osa ihmiskuntaa uskoo uniin ja niiden enteelliseen merkitykseen. Monista teorioista huolimatta ei näet unien olemusta ole vieläkään kyetty täysin pätevästä ja tieteellisesti selittämään.

Taikausko häviää maailmasta vasta sitten, kun tiede kykenee täysin voittamaan perintätapaiset käsitykset ja haaveelliset luonnonselitykset ja kun ihmiset itse ovat siksi valistuneita, että voivat vapautua ennakkoluulojen kahleista. Mutta toiselta puolen ei taistelua taikauskoa vastaan ole johdettava yksimieliseen materialistiseen dogmatiikkaan, sillä kuten Goethe sanoo "taivaan ja maan välillä on paljon, jota filosofiamme ei ole edes uneksinutkaan".