Sotamuseo 1948

Sotamuseo 1948 sisäkansi. Kirja on kovakantinen, eikä kannessa ole mitään teoksen tietoja.

Etsin kuumeisesti tietoja lunttulukosta ja yhtenä teoksena luin tämän ensimmäisen Sotamuseon vuosikirjan Kauko Rekolan kirjoittamien artikkelien vuoksi. En saanut haluamaani tietoa mutta yhtä sun toista hyödyllistä vuosikirjassa kyllä löytyi. Nykyinen Sotahistoriallinen Aikakauskirja on tietyssä mielessä tämän perillinen.

Kirja alkaa Aarne Sihvon laatimalla kirjoituksella "Puolustusvoimain komentajan tervehdys" jota seuraa Carl Nordmanin "Esipuhe". Kirjoittamishetkellä Sotamuseo oli yksi Suomen uusimpia museoita, ja sen varhaishistoriaa esittelee Kauko Rekolan kirjoitus "Sotamuseo". Museon vaiheet ovat hyvin kiinnostavia - alunperin Sotamuseon piti tulla viipurilaisen filosofian maisteri Kaarlo Soikkelin ponnistuksin Viipurin linnan yhteen kerrokseen! Kun Soikkeli muutti Helsinkiin, seurasi myös idea sotamuseosta mukana. Soikkeli toimi Vapaussodan Historian Komiten sihteerinä keräten samalla valokuvia ja esineistöä. Yhteistyössä Sota-arkiston kanssa museo perustettiin Uudenmaan kasarmin tyhjentyneeseen huoneistoon vuonna 1929 ja tilat kunnostettua seuraavana kesänä.

Tätä seuraa Paavo Talvion artikkeli "Armeijan ja suojeluskuntien lipustosta", joka on hyvin mielenkiintoinen. Sotamuseo kartutti jo ennen II Maailmansotaa kokoelmiaan suojeluskuntalipuilla (yli 300) sekä rauhan aikana lakkautettujen joukko-osastojen lipuilla. Kiinnostavin oli mielestäni Radiopataljoonan lippu. Teemoiltaan liput olivat rikkaita, mutta historiallista pohjaa vanhempiin joukko-osastoihin oli yllättävän vähän: muutama paikkakunta käytti vanhojen nostomiesrykmenttien lippuja suunnitellessaan omaansa 1917 - 1918.
 

Sangen kiinnostava oli myös B. Linkomiehen artikkeli "Katsaus suustaladattavan rihlakiväärin kehittymiseen jalkaväen yleiskivääriksi" eli teksti leipälajistani. Kieli oli monin paikoin vanhahtavaa ja epäilen, että osa termeistä oli tuona aikana kadoksissa mutta etenkin tyssäytyvien luotien kehitys käydään artikkelissa hyvin läpi. Kiinnostavia anekdootteja on mukana useita.

 

Yllättävän kiinnostavaksi osoittautui Kauko Rekolan "Akseli Gallen-Kallela suomalaisen sotilaspuvun suunnittelijana". Valkoisen sodanjohdon käskystä suunnitellut puvut olivat koreita mutta esimerkiksi jalkineiltaan yllättävän käyttökelpoisia. Gallen-Kallelan ajatuksena olivat hyvin käytännölliset ja suomalaiseen maastoon sopivat vaatteet: lämpimät ja lunta pitävät. Jalkineiksi Gallen-Kallela kaavaili aluksi lapikkaita, myöhemmin kansanomaisia paulakenkiä. Etenkin lapikkaat olivat Rekolan mukaan älykkäästi suunnitellut: ne ylettyivät yli polvien ja olivat suun alapuolelta kireät, jolloin lumi ei pääse lapikkaiden varsiin. Keskisäären kohdalla lapikkaat olivat väljähköt kiristyen kohti nilkkaa. "Kokonaisuudessaan tekee tämä lapikas tyylitellyssä kansanomaisuudessaan käytännöllisen ja miehekkään vaikutuksen" tuumi Rekola. Gallen-Kallelan sotilaspuvut jäivät kuitenkin vain paperille, kun aikaisemmat asetukset peruttiin vuonnan 1919.

S Grönroosin artikkeli "Postista entisten sotiemme aikana" paljastui minulle uutta tietoa: myös sotamiehet yms. kirjoittivat sota-aikana 1600-1700-luvuilla kirjeitä koti-Suomeen. Luulin että tämä oli vain upseerien, virkamiesten ja pappien harrastus. Artikkeli esittelee postin organisaation melko kattavasti ja huomauttaa, että Klaus Laurinpoika Flemingin vaikutus postilaitokseen ja ylipäätään Ruotsin valtakunnan kehitykseen Kustaa II Aadolfin aikana on unohtunut. Esimerkiksi tuolloin järjestetyssä Suomen Postin 300-vuotisjuhlassa tämä Fleming, Postin perustaja oli kokonaan unohdettu! 

Lopuksi artikkeli jota etsinkin alun alkaen. Kauko Rekola: "Vanhinta suomalaista tuliaseistusta ja asetuotantoa". Kuten huomaatte, kirjoitti Rekola peräti kolme artikkelia tähän vuosikirjaan. Tämä katsaus tuliaseiden historiaan noin 1600-luvulle asti on hyvin kiinnostava, vaikka lähteet ovat hyvin väljät ja osa ilmeisesti kahvipöydässä kuultuja juttuja, mutta hyvä että ne on kuitenkin koottu yhteen artikkeliin. Kiinnostava on mm. maininta varhaisesta kivääritehtaasta Turun lähellä Marttilassa. Pitäisikö ottaa inventointi- ja kaivauskohteeksi? 

Mainittakoon, että Rekolan ja Linkomiehen artikkelit toistuvat lähes sellaisenaan Arma Fennica- teossarjan osassa 2.