sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Analyysi Itä-Ukrainan taisteluista. Putinin ja zetojen sota Ukrainassa 6/?

Koska olen tänään vauhdissa, niin kirjoitetaan vielä kolmas – ja epävarmin – analyysi Ukrainan sodasta. Siirrän katseen kiihkeimpään taistelualueeseen eli Itä-Ukrainaan. Korostan, että tämä on kaikkein vaikeimmiten ennustettava alue Ukrainasta, ja tilanne vaihtuu tunti tunnilta sekä toisinaan tapahtumien todentamiseen kuluu viikko, koska tiedotus on hyvin ristiriitaista ja tarkoitushakuista.

Määrittelen tämän alueen Harkovan pohjoispuolelta etelään Iziumiin, siitä itään Rubizhneen, siitä karkeasti kaakkoon Luhanskiin, siitä länteen Horlivkaan, siitä lounaaseen Donetskiin mistä rintama kulkee epätasaisena itä/lounaaseen Dnepriin. Alla "karkea" kartta rintamasta 24. huhtikuuta 2022.

 

Itä-Ukrainan rintama 24.4.2022 The War in Ukraine -sivuston mukaan. Kuvakaappaus sivulta: https://www.scribblemaps.com/maps/view/The-War-in-Ukraine/091194


Tilanteen tarkistamiseksi kannattaa tarkkailla tätä kotimaista "The War in Ukraine" karttasivustoa:

https://www.scribblemaps.com/maps/view/The-War-in-Ukraine/091194

 

Katsaus alueeseen ja joukkoihin


Kiovan vyörytyksen epäonnistuttua Venäjä muutti sodan ("erikoisoperaation") painopistettä vahvasti itään. Kiovasta vedetyt joukot on ilmeisesti valtaosiltaan heitetty rautatiekuljetuksilla Valko-Venäjän halki lihamyllyyn ilman, että näitä olisi välittömästi vetäytymisen jälkeen erityisesti lepuutettu ja/tai täydennetty. Ilmeisesti kuitenkin pahiten kärsineet yksiköt ovat OSINT-lähteiden (Open Source Intelligence) perusteella vielä Valko-Venäjällä huollettavina, joten kaikkia mekanisoidusta pataljoonasta jalkaväkijoukkueeksi kutistuneita joukkoja ei ole sentään pikamarssitettu uuteen lihamyllyyn.

Ei ole tiedossa, miten Itä-Ukrainaan heitetyt joukot on saatu edes paperilla taistelukuntoon: onko ne yhdistetty muihin osastoihin, onko niitä yhdistetty keskenään uusiksi osastoiksi vai onko niitä täydennetty kotoa tuoduilla täydennyksillä. Tällä on olennainen vaikutus taistelukelpoisuuteen:

1) Luomalla uusi yksikkö yhdistämällä muualla rintamalla tappioita kärsineitä osastoja uudella rintama-alueella vanhoihin yksiköihin saadaan yksiköitä, joissa on rintamakokemusta ja taistelu-alueen "vanhat" voivat opettaa "uusille" aluetuntemusta kokemuksensa perusteella. Ongelma tosin on, että uudet, pahoja tappioita kärsineet yksiköt voivat vaikuttaa demoralisoivasti yksikköön johon ne yhdistetään. Pohja on joka tapauksessa veteraaneissa.

2) Yhdistämällä pois rintamalta vedettyjä, tappioita kärsineitä yksiköitä keskenään luodaan osasto jolla on keskenään samanlaiset kokemukset takana samanlaisilta alueilta. Todennäköisesti yksiköt myös tuntevat toisensa vanhastaan, mikä voi helpottaa integraatiota. Ei ole kuitenkaan varmaa, miten tällainen yksikkö pärjää uudella taistelualueella. Pohja on joka tapauksessa veteraaneissa.

3) Täydentämällä kärsineet yksiköt uusilla tulokkailla yksiköiden "identiteetti" säilyy, ja parhaassa tapauksessa veteraanit neuvovat uusia tulijoita uuden sodan "säännöistä" ja käytänteistä. On muistettava että Valko-Venäjälle ja Venäjälle pääsivät ne, jotka yleensä selvisivät taisteluista. Ei kuitenkaan ole varmaa, miten taistelukelpoisia uudet tulokkaat ovat. Usein täydennysmiehet "ovat kuolleita kaksi päivää ennen rintamalle tuloaan". Yksikön pohja on uusissa tulokkaissa sekä veteraaneissa 30% / 70% tai 40% / 60% suhteissa.

4) Yhdistelmä edellisiä

Vain ja ainoastaan viimeisissä tapauksissa samalla sotilaiden määrä kasvaa, kahdessa ensimmäisessä tapauksessa vain luodaan toimintakykyisiä yksiköitä kuitenkaan tuomatta uutta väkeä riveihin.

Kaikissa kolmessa tapauksessa joukkojen pitäisi antaa levätä, kouluttautua ja uudelleenvarustautua. Pataljoonien, komppanioiden, joukkueiden ja ryhmien pitäisi antaa harjoitella ja hitsautua toimivaksi kokoonpanoksi. Samalla huonoksi koettu aines voidaan karsia, siirtää toissijaisiin tehtäviin ja korvata pätevämmillä. Ilmeisesti tämä vaihe on Venäjän toimesta nyt jätetty täysin väliin, mikä tekee joukoista sotakokemuksesta huolimatta heikompia, ei vahvempia uusissa taisteluissa.

Tilanne on hyvin epävarma. Ei ole varmuutta siitä, miten paljon ukrainalaisia alueella on ja millainen näiden varustus on. Samoin ei ole varmuutta siitä, miten paljon venäläiset ovat saaneet ryhmitettyä joukkojaan ja kuinka paljon näitä on vielä tulossa. Puntit tuntuvat kuitenkin olevan melkein tasan, joskin venäläisillä on miesten suhteen ilmeisesti hienoinen ylivoima ja ilmavoimien sekä tykistön suhteen valtava ylivoima.

Venäläisten puolella kiinnostava kysymys liittyy separatistialueilta koottuihin ja/tai pakkovärvättyihin joukkoihin. Ne ovat olleet enenevissä määrin etulinjassa mikä näkyy niiden hirvittävinä tappioina. Samalla kuva-aineisto joukoista kertoo selvästi, että ne ovat venäläisten huollon prioriteeteissa alimpina. Joukoilla on nähty II maailmansodan aikaista kalustoa tuliaseita ja kypäriä myöten. Nämä ovat tykinruokaa sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on joukkojen tappioprosentti ja sen jakauma: paljonko on kaatunut ja paljonko "kadonnut" eli karannut tai antautunut? Ilmeisesti näitä "vapaajoukkoja" käytetään päivittäisiin rintamahyökkäyksiin ukrainalaisten kuluttamiseksi ja väsyttämiseksi.

 

Luhanskista koottuja separatistitaistelijoita. Varusteiden ja aseiden perusteella näiden taisteluarvo on hyvin kyseenalainen. Kuva: Twitter/Canadian Ukrainian Volunteer 21.4.2022

 

Yleinen arvio on, että alueella olevat ukrainalaiset ovat Ukrainan armeijan parhaimmistoa. Nämä tuntevat alueen ja ovat todennäköisesti pelanneet sotapelejä, joissa pahimmat skenaariot on ennakoitu. Alueet on linnoitettu syvyyteen ja tykistöllä on kartoissaan tarkkaan mitattu ja maalitettu alue. Hyvä kysymys on, ovatko Ukrainan tähän mennessä kärsimät miehistö- ja kalustotappiot alueella siedettäviä, pahoja, kriittisiä vai ratkaisevia?

Kyseessä on monine mutkineen ja teineen valtava rintama, joka voidaan jakaa lohkoihin, alalohkoihin ja alalohkojen alalohkoihin. Jokainen alalohko voi nousta laajemmaksi lohkoksi ja yhden alueen laaja taistelu voi kutistua alalohkojen kahakoinniksi. Käytännössä jokainen kylä ja tienristeys on ankaran taistelun alainen. Tilannetta mutkistavat ukrainalaisten kahdeksan vuoden aikana luomat linnakkeet, jotka ilmakuvista päätellen ovat taitavasti rakennettuja.


Logistiikkaa ja tulivoimaa


Venäjällä on puolellaan valtava tuliylivoima sekä huomattava ilma-ase. Kumpaankin liittyy kuitenkin valtava määrä varauksia. Näiden aselajien määrää olennaisempi on laatu sekä integroituminen muuhun sodankäyntiin ja yhtenäisen, koordinoidun johtamisjärjestelmän alle. Juuri tätä valtava määrä asiantuntijoita nyt pohtii:

1) Onnistuuko uusi, keskitetty johto luomaan toimivan kokonaisuuden joka jauhaa ja murtaa Ukrainan asevoimat?

2) Pystyykö tykistö/raketinheittimistö/ohjusase murtamaan ukrainalaisten linjat niin leveydessä kuin syvyydessä? Saadaanko sen tuella aikaiseksi läpimurto? Yksittäinen aukko malliin "Summa 1940" ei riitä, mikäli sen avulla ei päästä nopeasti vyöryttämään ukrainalaisasemia sivulle ja syvyyteen.

3) Tukeeko tykistö etenevää jalkaväkeä ja panssariasetta tarkalla ja liikkuvalla, hyvin johdetulla tulella?

Suuri tykistö voi jopa kääntyä venäläisiä vastaan. Niiden ammuskulutus sitoo valtavasti logistiikkaa ja jo Kiovassa huomattiin, että kuorma-autoihin oli lastattu enemmän kranaatteja kuin autot pystyivät kuljettamaan. Ukraina on tuhonnut aggressiivisesti venäläislogistiikkaa ja voi olla, että raketinheittimille ja tykistölle riittää rautaa, mutta etulinjan joukot jäävät ammuksitta ja muonitta.

 

Tykistötulen jälkiä ukrainalaisasemien ympärillä Iziumissa. Mikäli tykistökeskitys ei pyri aluevaikutuksella estämään puolustajan liikettä oman hyökkäyksen aikana, on tällainen tulitus tehoton tapa yrittää iskeä vastustajaan. Kuva: Twitter/Nolan Peterson

 

 

Suoraa tulivoiman väärinkäyttöä on iskeä sillä siviilikohteisiin. Kyseessä ei ole pelkästään sotarikos, vaan myös tehoton sodankäynti. Tällainen terrori ei yksinkertaisesti toimi, vaan lietsoo lisää vastarintaa, ja samalla oma kalusto kuluu. Raketinheittimien osumatarkkuus on aina niin ja näin ja niillä pyritään ylipäätään aluevaikutukseen, mutta tavallisen tykistön rihlat yksinkertaisesti kuluvat, ja samalla tarkkuus kärsii. Pistevaikutuksen sijaan pystytään pelkästään aluevaikutukseen.

Ukrainan logistiikka ja tulivoima ovat isoja kysymyksiä. Tiet omalle puolelle ovat toiminnassa ja käytössä. Tykistöllä on selvästi kykyä, joka saisi kenraali Nenosenkin myhäilemään tyytyväisenä. Suurin ongelma tämän suhteen on Venäjän ilmaylivoima, joka näin idässä pystyy vaikuttamaan sekä logistiikkaan että tykistöön vahvasti. Ukrainalaiset pystyvät kyllä tuottamaan tappioita, mutta kysymys on kumpi saavuttaa ensin kriittisen pisteen: Venäläisten kalusto- ja lentäjähävikki vai ukrainalaisten tykistön ja logistiikan kokemat häiriöt. Toistaiseksi Ukraina on kyennyt häiritsemään venäläisiä tehokkaasti ja esimerkiksi taisteluhelikopterit joutuvat laukomaan minne sattuu ja pakenemaan sitten omalle puolelle. 

On myös paljon kertomuksia siitä, että Venäjän ilmavoimat ovat vahingossa moukaroineet omiaan, mutta niihin kannattaa suhtautua pitkälti anekdootteina. Omia tulee AINA ammutuksi vahingossa, ja Irakin sodan 1991 eli Aavikkomyrskynkin aikana valtaosa Irakin vastaisen liittouman tappioista tuli, kun ilma-ase vahingossa pommitti omia joukkoja. Siitä ei siis tule vetää liikaa johtopäätöksiä "venäläisten typeryydestä".

Venäjän keskeiset vahvuudet, tuliylivoima ja ilma-ase, eivät kuitenkaan ilmeisesti ole kahden kuukaudenkaan jälkeen vielä kunnolla käytössä. Syitä voi arvailla. Logistiikka on turvatumpi kuin Kiovassa, mutta ukrainalaiset voivat taitavilla vastahyökkäyksillä, kuten Iziumissa, pakottaa yhä enemmän kuorma-autoja yhä vähäisemmälle ja huonolaatuisemmalle tiestölle. Tämäkin operaatio romahtanee ammusten, ruoan ja polttoaineiden puutteeseen.

 

Taisteluspekulaatiot

 

Tällä hetkellä (24.4.) Itä-Ukrainan operaatio kiihtyy kiihtymistään, mutta ratkaisua ei ole näkyvillä. Venäjä on saavuttanut aluevaltauksia, mutta ne eivät ole merkityksellisiä. Ukraina suhtautunee niihin väistämättöminä menetyksinä, jotka voidaan myöhemmin saavuttaa takaisin vastahyökkäyksillä.

Venäjän strategia on karttaa katsomalla selvä: Tavoite on saarrostaa Itä-Ukrainan ukrainalaisjoukot pohjoisesta ja etelästä iskevillä kiiloilla. Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on monia tapoja ja hyökkäyssuuntia, jotka noudattavat tiestöä ja maastoa. Venäjä todennäköisesti luotaa sopivinta suuntaa. Sodan sumua kuvaa se, että emme tiedä onko Venäjällä menossa vasta tunnustelevat hyökkäykset. Tämä tarkoittaa heikkojen kohtien etsintää koko rintaman laajuudella rajulla tulivaikutuksella sekä väkivaltaisella tiedustelulla. Niissä kohdin, missä ukrainalaiset pystyvät kovaan vastarintaan tyydytään sitomaan mutta niissä kohdin, missä ukrainalaisten vastarinta on heikompaa ja etenemismahdollisuuksia on, myös pyritään etenemään syvyyteen.

Monet asiantuntijat tosin ovat arvioineet, että venäläiset eivät sittenkään ole ottaneet opikseen Kiovasta vaan suurhyökkäys on jo alkanut. Suuren, syvään ja strategiseen iskuun kykenevän massan kokoamisen sijaan rintamalle saadut uudet joukot heitetään etulinjaan saapumisjärjestyksessä "tipoittain". Tällä menetelmälle, jota ei voi kutsua taktiikaksi eikä strategiaksi, ukrainalaisten rintama saattaa taipua mutta ei murru.

Mikäli tilanne todella on tämä, eli Venäjä heittää (jo nyt) kaikkensa peliin, on lopputulos se että hyökkäys hyytyy jo ennen toukokuuta. Joukot vain kuluvat voimatta hyödyntää edes vähäistä menestystä. Joustavuudella ja omalla tulivoimallaan Ukraina pystyy kuluttamaan hyökkääjien kaluston. Jotkut laskelmat povaavat, että Ukrainalla olisi kohta jo panssareiden suhteen ylivoima Ukrainassa. Väitteeseen tulee suhtautua varauksella, mutta sen antaa mahdollisuuden laajempaan suurhyökkäykseen venäläisten heittämiseksi Itä-Ukrainasta.

Viime kädessä sodassa isketään aina vastustajat taistelutahtoa vastaan sen kaikissa muodoissa. Taistelu on ohi, kun vastustaja antaa periksi. Tämä ei edellytä, ja hyvin harvoin sotahistoriassa on edellyttänyt sitä, että vastustaja on surmattava viimeiseen taistelijaan. Olennaisempaa on luoda taistelemalla tilanne, jossa vastustaja joko vetäytyy tai antautuu. Itä-Ukrainassa taistelutahtoa murennetaan seuraavilla tavoilla:

 

Venäjä pyrkii (omasta näkökulmastaan) lyömään Ukrainan esimerkiksi

1) Saarrostamalla sen armeijan merkittävät osat ja sitomalla muut joukot kaikkialla taisteluihin

2) Aiheuttamalla niin sietämättömät tappiot Ukrainan armeijalle, etteivät ukrainalaiset pysty korvaamaan niitä (kalusto ja taistelijat)

3) Murentamalla taistelijoiden moraalia iskemällä siviilejä vastaan. Taisteleminen voi tuntua turhauttavalta, mikäli sillä ei pystytä suojelemaan omia kansalaisia

4) Näännyttämällä ukrainalaiset fyysisesti ja henkisesti

Näistä keinoista ainoastaan numero yksi tarjoaa Venäjän armeijalle mahdollisuuden nopeaan ja selkeään voittoon, keino 2 on tietysti kaiken aikaa käytössä vääjäämättä mutta keinot 3–4 ovat hitaampia. Venäläiskomentajilla on selvästi tiukka aikataulu, mihin mennessä pitäisi saada konkreettinen voitto. Keinot 2–4 ovat käytössä kaiken aikaa, mutta ne ovat enemmän taustatyötä kuin varsinainen strategia. 

Mikäli konkreettista suurvoittoa ei taistelukentältä kuulu, alkavat loput keinot olla yhä enenevissä määrin käytössä. On kuitenkin eri asia, miten pitkään Venäjän armeija ja yhteiskunta pystyvät tukemaan tällaista sodankäyntiä. Ilman massiivista mobilisaatiota, ja venäläisille kelpaavaa hyvää syytä siinä ei onnistuta pidemmän päälle.

Luonnollisesti on olemassa vielä vaihtoehto 

5) Joukkotuhoaseiden käyttö.


Ukraina pyrkii lyömään Venäjän

1) Pysäyttämällä ja torjumalla hyökkäykset tai hidastamalla niitä ja kuluttamalla Venäjän joukkoja

2) Keräämällä, aseistamalla ja kouluttamalla sekä ryhmittämällä uudelleen täydennysjoukkoja vastahyökkäyksiin

3) Uhkaamalla Khersonia niin pahoin, että Venäjän on siirrettävä lisävoimia sinne

4) Iskemällä strategisiin kohteisiin, kuten komentopaikkoihin ja tärkeisiin varastoihin

Ykkönen on ilmiselvä strategia ja taktiikka. Olennaista on, sidotaanko omat joukot tiettyihin tukikohtiin, jotka hyvin linnoitettuina saattavat kuluttaa ja sitoa vihollisvoimia merkittävästi, vai käytetäänkö joustavaa puolustusta, joka vetäytyy pahimman jyrän alta ja kuluttaa hyökkääjän voimia. Itä-Ukrainan avoimessa maastossa siirtyminen uusiin asemiin on ilman voimakasta tulitukea ja ilmatorjuntaa vaikeaa. Ykköseen sisältyy myös vastahyökkäyksiä, mikäli olosuhteet ovat suotuisat.

Vastahyökkäyksen valmistelu on ukrainalaisille elintärkeää, mutta on iso kysymysmerkki saavatko ukrainalaiset riittävän voiman heittääkseen venäläiset takaisin venäläisvoimien hyökkäyksen saavutettua kulminaatiopisteen (huolto ja joukot niin äärirajoilla, etteivät pysty jatkamaan hyökkäystä). Todennäköisesti tässä vaiheessa, mikäli siis merkittävää läpimurtoa ei synny, ovat venäläisjoukot uupuneita ja mikäli ne eivät saa nopeasti huoltoa ja täydennystä, voi vastahyökkäys olla kertakaikkisen murskaava. Tämä tosin on Itä-Ukrainan epävarmuustekijöistä kaikkein suurin.

Itä-Ukrainan lisäksi on syytä pitää silmällä lännessä Khersonia, missä venäläiset kärsivät jatkuvasti merkittäviä tappioita ja osoittavat suorastaan ällistyttävää taktista joustamattomuutta ja kyvyttömyyttä lukea tilannekuvaa. Öiset ukrainalaispartiot ovat onnistuneet erinomaisesti häiritsemään venäläisiä ja paikantamaan tärkeitä maaleja ukrainalaistykistölle, mitä todistaa läheisellä lentokentällä ainakin 16 kertaa peräkkäin tykistöllä aiheutetut ankarat tappiot. Kun tähän yhdistetään itse Khersonissa vaikuttava voimakas vastarintaliike, joka muun muassa on surmannut kollaboraattoreita eli yhteistoimintamiehiä, on alueella tiedossa täysi kaaos venäläisten keskuudessa elleivät nämä saa täydennyksiä ja komentoketjun uusittua. Voi olla, että länsi kuppaa liikaa idän voimia, mikä heikentää Itä-Ukrainan taistelukykyä. Suurin uhka Venäjälle on voimakas hyökkäys Khersoniin ja sen yli katkaisten Krimiin johtavan maayhteyden.

Neljäs strategia on sidoksissa ykköseen, mutta sen sijaan että iskettäisiin jatkuvasti taistelujoukkoja vastaan pyritään vaikuttamaan enemmän niiden kykyyn taistella. Kuten monet ovat todenneet, on venäläinen armeijan päätöksenteko jyrkän hierarkkista ja ylhäältä alas kulkeutuvaa, joten upseereiden kaatuminen lamauttaa joukot, jotka jämähtävät paikalleen odottamaan uusia ohjeita. Ongelma on syvälle juurtunut Venäjän armeijaan, eikä sitä saada korjattua nopeasti. Tämä on myös keino hyökätä vastustajan suunnitelmaa vastaan tämän varsinaisten joukkojen sijasta.

 

Merkittäviä tekijöitä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ovat myös sää ja maasto. Ne sanelevat taistelukentän realiteetit ja vaikka tilanne on Kiovaa parempi, rajoittaa silti kenraali Muta suuresti Venäjän armeijan operaatiokykyä.

 

Ennustuksia lähitulevaisuuteen


Tässä kohtaa varma tapa tehdä itsestään narri on lausua ennustuksia, koska sodassa harva ennuste sai suunnitelma selviää kohtaamisesta todellisen tilanteen kanssa. Kumpiakin kuitenkin tarvitaan.

Moni ennustaa Venäjän korjaavan taktiikkaansa ja strategiaansa ja ryhtymällä sotimaan "kuten se on harjoitellut". Itse väittäisin että Kiovassa kontannut Venäjä on juuri oppinut kävelemään. Ja menossa on juoksukisa. Moni hokee, ettei venäläisiä tule aliarvioida, mutta minusta tuntuu, että yliarvioimme heitä jatkuvasti. Yliarvioiminen ei ole vastustajan kunnioittamista, vaan omien kykyjen aliarviointia ja kohtuuttoman suuren vaivan näkemistä tilanteissa, joissa vähemmälläkin pääsisi. Historialliset analogiat Venäjän lopullisen ja vääjäämättömän voiton takeena eivät juurikaan toimi, ja on muistettava, että Venäjä on ottanut monissa sodissa myös totaalisesti siipeensä. Pelkkä vuoden 1945 yksiulotteinen muistelu ei anna minkäänlaista realistista kuvaa nyky-Venäjän kyvyistä. Ja Venäjä on yleensä pärjännyt sodissa osana laajempaa liittoumaa, hyvin harvoin yksin.

Ennustukseni on, että Venäjän armeijan joukot ovat liian pienet, kolhitut ja taistelumoraaliltaan niin huonot, että ne eivät kykene Itä-Ukrainassa läpimurtoon. Todellisuudessa joukkojen tilanne on huonompi kuin paperilla ja teoreettisissa laskelmissa BTG-muodostelmien vahvuudesta. Ne pystyvät tuliylivoimalla pieneen paikalliseen menestykseen tai jäävät junnaamaan paikoilleen. Junnaaminen sitoo ukrainalaisia, mutta ei kuluta näitä katastrofaalisesti.

Vihollisen tappiot/omat tappiot/saavutetut aluevoitot ovat kohtuuttomasti epätasapainossa Venäjän tappioksi. Ei ole tiedossa miten monta venäläistä BTG-muodostelmaa on vasta matkalla Ukrainaan, mutta niillä pystytään hädin tuskin korvaamaan edes tappioita, saati muodostamaan riittävää ylivoimaa taktisen painopisteen luomiseksi. Hyökkäys hyytynee huhtikuun loppuun mennessä.

Ennustan, että Ukraina pystyy pitämään linjansa kasassa joustavan puolustuksen turvin ja mahdolliset paikalliset läpimurrot lyödään syvyydessä. Joustava johtamiskulttuuri ja pätevät alikomentajat pystyvät pitämään taistelukykyä yllä muissa osissa linjaa samalla kun syvyyteen päässeet venäläisjoukot tuhotaan väijytyksissä ja vastahyökkäyksissä.

Tilanne Khersonissa vaatii venäläisiä siirtämään siihen suuntaan joukkojaan, mikä tulee entisestään vähentämään Itä-Ukrainan voimia. Tilanne passivoituu toukokuun alussa, mutta on epävarmaa, uskaltaako ja pystyykö Ukraina yrittää suurta vastahyökkäystä. Ukrainan on vältettävä Pyrrhoksen voittoa, liian kallista voittoa, visusti. Menossa on Itä-Ukrainan taistelun lisäksi "pitkä peli", joka ratkaisee paitsi sodan keston myös Venäjän kohtalon.

Korostan, että yllätysmomentteja on olemassa, kuuluisa "unknown unknown". Tällä hetkellä kuitenkin Ukraina on se, joka yllättää ja pystyy luomaan loistavia tilaisuuksia, kuten Moskvan tuhoutuminen tai äskettäinen (22.4.) Khersonissa tuhottu merkittävä komentopaikka osoittavat. Venäläiset ovat toistaiseksi olleet suorastaan yllättävän mielikuvituksettomia kaikilla osa-alueilla, paitsi kärsimyksen tuottamisessa siviileille. Toisaalta Mykolaivin lähistöllä venäläiset sammakkomiehet onnistuivat ilmeisesti tuhoamaan ukrainalaisille tärkeän laivaston tiedustelualuksen, mutta muuten näyttö on vähäistä.

Suurinta mielikuvitusta osoitti Putinin fantasiakirjoitus slaavikansojen suuresta kohtalosta, jolla erikoisoperaatio perusteltiin historiallisen kohtalon vääjäämättömänä kulkuna. Ja se onkin ainoa luova osuus tätä operaatiota.

*

Päivitys 27.4.2022:

Alla linkin takana hyödyllinen raportti joka osoittaa, että venäläiset ilmeisesti etenevät Iziumissa hitaasti mutta varmasti useita teitä käyttäen. Merkki taktisesta sopeutumisesta. Oli oletettavissa että venäläiset muuttavat taktiikkaansa Itä-Ukrainassa, mutta kysymyksiä ovat: 

1) Hyväksytäänkö venäläiskomentajien keskuudessa varmahko mutta hidas eteneminen?

2) Onko kyseessä vain paikallinen taktinen menestys, joka pysähtyy parempiin ukrainalaisasemiin tai muihin puolustuselementteihin?

3) Millaisia tappioita venäläisosastot kärsivät etenemissuunnassa? Millaiset vastaavasti ovat ukrainalaistappiot?

4) Pystytäänkö taktiikka laajentamaan muihin osiin Itä-Ukrainaa ja onko siihen kykyä ja/tai halua?

https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-april-26

Välianalyysi analogioista talvisotaan: Putinin ja zetojen sota Ukrainassa 5/?

Seuraava välianalyysi on hyvä kirjoittaa Ukrainan sodan analogioista talvisotaan.

 "Venäläisten ongelma sodassa on, että heidän on tapatettava ainakin 20000 sotilastaan oppiakseen, miten sotaa käydään. Venäläisten vastustajien ongelma on, että venäläisillä on varaa tapattaa 20000 sotilastaan oppiakseen, miten sotaa käydään."

 

Talvisotaa? Analogian puolesta

 

Tässä kohtaa sotaa suomalaisilla historioitsijoilla tai nojatuolikenraaleilla saattaa olla kiusaus tehdä analogia talvisodasta ja Ukrainan sodasta ja väittää, että sodan alku oli analoginen talvisodan alulle 30.11.1939–31.1.1940, jolloin venäläiset kärsivät hirvittäviä tappioita kaikilla rintamilla.

Tästä voisi jatkaa ajatuskulkua niin, että nyt vuorossa on helmikuun 1940 suurhyökkäys Karjalankannaksella joka mursi rintaman Summassa Munasuolla ja osoitti, että venäläiset ottavat opikseen. Lopulta, vaikka täydellistä sotilaallista tappiota ei puolustajalle tulekaan, on tehtävä myönnytyksiä hyökkääjälle.

Analogialle on seuraavat perusteet:

1) Aselajien yhteistyö joulukuussa 1939 oli venäläisillä surkeaa eivätkä jalkaväki, tykistö ja panssarit tukeneet toisiaan. Sama juttu Ukrainassa.

2) Venäläisten puolella voimia ei varattu riittävästi ja esimerkiksi tykistön ampumatarvikkeita oli vain kahden viikon kampanjaa varten . Sama juttu Ukrainassa.

3) Puolustajat niin Suomessa kuin Ukrainassa hallitsevat yötä. Suomessa tämä tarkoitti päivällä menetettyjen asemien takaisinvaltaamista, iskuja huoltoa vastaan sekä omien asemien korjaamista sekä huoltoa pimeyden tultua. Ukrainassa pimeänäkölaitteet, joita on enemmän ja jotka ovat venäläislaitteita parempia, antavat huomattavan edun.

Koulutusjaksolla tammikuussa 1940 marsalkka Semjon Timošenko keräsi riittävät voimavarat, koulutti joukkoja talvisodankäyntiin ja linnoitusten valtaustaisteluihin ja organisoi eri aselajien yhteistyötä. Helmikuun kymmenentenä kulutustaisteluiden jälkeen tämä johti suomalaisten rintaman murtumiseen Kannaksella.

Suomalaiset pelastuivat pääasiassa siksi, että venäläiset eivät osanneet hyödyntää läpimurtoaan täysimittaisesti vaan suomalaiset pääsivät helmikuussa 1940 irtautumaan väliasemaan ja edelleen taka-asemaan hallitusti sekä venäläisiä hidastaen.

 

 

Ei talvisotaa. Analogiaa vastaan

 

Nyt kuitenkin kokoan argumentteja, joiden tarkoitus on osoittaa että analogia ei ole kannattavaa:

1) Karjalankannaksen venäläisten kalustotappioita selittää ja tasoittaa huomattavasti se, että venäläiset saivat usein evakuoitua "tuhotut", eli todellisuudessa pieniä vahinkoja kärsineet ja miehistön hylkäämät panssarinsa omalle puolelle ja Pietarin pajoille korjattavaksi. Sama panssarivaunu saattoi "tuhoutua" viisi kertaa talvisodan aikana. 

Näin ei ole Ukrainassa, eli menetetty kalusto on vain muutamassa tapauksessa saatu pelastettua korjaamoille. Etäisyys korjaamoille on myös pitkä, eikä ilmeisesti kenttäkorjaamoja ole käytössä. Valtaosa menetetystä kalustosta on joko tuhottu tai ukrainalaisten kaappaamaa, eli täysin menetettyä.

 

2) Ukrainalaisten panssarintorjunta on huippuluokkaa, eikä polttopulloihin ole tarvinnut turvautua kuin harvoin ja silloinkin enemmin siviilien kuvaamilla videoilla. Kuten moni uusi tutkimus on osoittanut, aiheutti Suomenkin puolella valtaosan tankkituhoista 40 mm Boforsin panssarintorjuntatykki eikä lähitorjunta-aseistus, kuten polttopullot tai kasapanokset.

Panssarien lähitorjunta on epätoivoista ja hätävararatkaisu, ei nerokasta ad hoc -varautumista ja sopeutumista. Uusi panssarintorjunta-aseistus (Stugna, NLAW, Javelin jne.) on huomattavasti tehokkaampaa kuin edes vuoden 1944 kärkiaseistus eli 75 mm pst-tykit tai panssarikauhut ja -nyrkit. Ukrainan ennätys Javelinilla taitaa olla 4,5 kilometrin päästä tehty tankintappo.

 

3) Joukkojen kouluttamista merkittävämpää oli vuonna 1940 se, että stavka (= Stalin) vapautti marsalkka Timošenkon vastuusta joukoille koituvista tappioista. Toisin sanoen hän sai luvan hukuttaa suomalaiset venäläisten verellä.

Nyt väestödemografia, kuten lukuisat asiantuntijat ovat jo osoittaneet, ei salli vuoden 1940 ratkaisua jossa miljoonaa patruunaa vastaan lähetetään kaksi miljoonaa miestä. Väestöosuus, josta sotakelpoisia miehiä saadaan, on kutistunut huomattavasti. II maailmansodan aikaan neuvostoliittolaisäiti synnytti 7 lasta, nyt venäläisnainen saa alle kaksi lasta. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta venäläisiltä loppuvat miehet kesken.

Tilannetta pahentaa se, että koulutetuin ja parhaiten sotilaaksi sopivin osa väestöä välttelee lahjuksin sotaväkeenottoja ja armeijaan päätyvät vain köyhimmät ja kurjimmat. Vaikka joku vielä 2000-luvulla saattaa kin ihannoida köyhää patrioottimaista, vähään tyytyvää miestä ideaalisotilaana on todellisuudessa kouluja käymätön ja kituliaasti elänyt mies huonointa mahdollista pohjaa sotaväelle. Suomalainen varusmies, joka tuo armeijaan siviiliosaamisensa ja on hyvin ylipäätään hyvin koulutettu sekä ruokittu, selviää paremmin. Etulinjan sotilaaseen kohdistuu entistä enemmän vaatimuksia, ja entistä pienempi määrä venäläisiä täyttää nämä.

Mainittakoon vielä, että suomalaisilla ei ollut talvella 1940 riittävästi ammuksia, etenkään tykistön, joilla torjua jatkuvasti päälle vyöryviä massoja. Oma osansa oli suomalaisten idioottimaisuuteen asti viedyllä kranaattien säästöohjelmalla, joka johti siihen että rintaman murruttua monen patteriston kranaatit jäivät käyttämättöminä nopeasti edenneiden venäläisjoukkojen haltuun, kas kun ei saatu lupaa ampua niitä vaan piti odottaa "parempaa maalia". Tilannetta pahensi myös Laatokan pohjoispuolella peitteisessä maastossa taistelleet komentajat, kuten Paavo Talvela, jotka tuotiin analysoimaan suomalaisten puolustuksen tilannetta Kannaksella. He eivät ymmärtäneet, miten radikaalisti taistelukenttä Kannaksella poikkesi Laatokan pohjoispuolesta, ja analysoivat ja haukkuivat aivan vääriä tekijöitä.

 

4) Ukrainalaiset taistelevat syvyydessä, eivät yhden puolustuslinja varassa. Suomalaisten ns. "Mannerheim-linja" oli todellisuutta huomattavasti heikompi ja sillä oli syvyyttä ainoastaan Viipurin päätien eli Summan kylän suunnassa. Muualla taaempia asemia ei yksinkertaisesti ollut, ellei Muolaan linjaa lasketa (pääpuolustusasema työnnettiin 1939 eteen Muolaassa aiemmin valmistuneista linjoista).

Suomalaisilla ei ollut Mannerheim-linjan takana aitoa kenttälinnoitettua seuraavaa asemaa, vaan taka-asema oli linnoitusten osalta monin paikoin maahan tökättyjä kylttejä joissa luki "Tähän konekivääripesäke". Puolustus perustui maastoon, ei syvään linnoitusketjuun.

Ukrainalaiset eivät myöskään taistele "ei tuumaakaan maata periksi" periaatteella viimeiseen mieheen yhden juoksuhaudanpätkän takia, vaan säästävät omaa elävää voimaa vihollista samalla voimakkaasti kuluttaen. Patruunoiden vähetessä ja kertakäyttöisten pst-aseiden loputtua nämä vetäytyvät eli irtautuvat taistelusta. Tämän taktiikan tehokkuus korostuu, kun Venäjän sotavoima on sidottu tiestöön. Vetäytymistiet ovat auki, aina voi hakea täydennystä ja palata toista reittiä rökittämään miehittäjät.

Syvyydessä taistelemista korostaa tykistön ja droonien tehokas käyttö syvälle vihollisen selustaan. Karttaa ja sen punaläiskiä tuijottaessa selvästi unohtuu se, että venäläiset hallitsevat ainoastaan maata jalkojensa/pyöriensä/telaketjujensa alla, eivät juuri mitään selustassaan, sivullaan tai edessään. Talvisodassa venäläiset saattoivat luottaa siihen, että selustan alueilla ei yllättäen ilmestynyt voimakasta partiota räjäyttämään huollon kannalta tärkeitä yhteyksiä. Samoin suomalainen tykistö oli lähinnä etenevien joukkojen kiusana. Venäläisten kuorma-autot pääsivät käytännössä tuomaan uudet, verekset joukot suoraan etulinjaan suomalaisten silmien eteen.

 

5) Merkittävin tekijä on, kuten lukuisat muut analyytikot ovat osoittaneet, huolto. Jos suomalaiset olisivat jotenkin onnistuneet katkaisemaan Laatokan pohjoispuolella venäläisten rautatien näiden selustassa, olisivat venäläiset nääntyneet nälkään parissa viikossa. Tähän ei kuitenkaan pystytty. 

Samoin Leningradin (Pietarin) rataverkosto teki Karjalankannaksen huollosta hyvin helppoa ja uusia joukkoja ja ampumatarvikkeita pystyttiin syytämään loputonta tahtia. Ukrainassa on tehty paljon laskelmia venäläisten huoltoetäisyyksistä, ja on todettu, että menestys on täysin sidottu etäisyyksiin rautatieverkostosta. Kiovan operaatio kaatui olennaisilta osin siksi, että Valko-Venäjän rataverkkoa häirittiin tehokkaasti. 

Venäjän onneksi venäläisillä joku komentajista totesi, ettei menestyksen mahdollisuuksia Kiovan suhteen ole, ukrainalaiset voivat motittaa joukot ja huolto on katkeamispisteessä. Seurauksena oli ripeä vetäytyminen, mikä mitätöi täydellisen sotilaallisen katastrofin. Jos ukrainaisilla olisi ollut lisää joukkoja aseissa ja riittävästi raskasta kalustoa, olisi venäläisten tappio ollut totaalinen, massa-antautuminen tai täydellinen tuhoutuminen. Nyt pakotiet jäivät auki.

Venäläisten logistiikka on ankaralla rasituksella. Toiseen maailmansotaa, etenkin suureen isänmaalliseen sotaan (1941–1945) analogioita hakevien kannattaa muistaa ehdottomasti se seikka, että massatuotettua T-34:ta ja muita Uralin sotatehtaiden syytämää tavaraa merkittävämpää oli lend lease -apu, etenkin amerikkalaiset kuorma-autot. Tämä piti puna-armeijan ketterästi liikkeessä Saksaa vastaan. Ilman sitä hyökkäys olisi ollut junnaavampaa ja puna-armeija tuskin olisi päässyt Berliiniin ennen länsiliittoutuneita.

Nyt lend lease on Ukrainan puolella ja käytännössä alta kahden vuorokauden siitä, kun on tehty päätös jonkin tarvike-erän toimittamisesta Ukrainaan aseet ovat jo Ukrainan rajalla siirtymässä sen armeijan käyttöön. Logistinen ketju on käsittämättömän tehokas. Venäjä ei yksinkertaisesti kestä sitä. Voitte kuvitella talvisodan lopputuloksen, jos joulukuun ensimmäisellä viikolla Suomelle luvattu kalusto olisi ollut Suomessa joulukuun toisella viikolla. Nyt valtaosa kalustosta saapui vasta aivan sodan lopulla tai välirauhan aikana.

 

6) Pakotteiden vaikutus on merkittävä. Vaikka Yhdysvallat "tavallaan" tuomitsi talvisodan, sen yksityisyrittäjät myivät jatkuvasti tarvikkeita ja lentokoneiden polttoainetta kultaa vastaan Neuvostoliittoon "business is business" -periaatteella. Köyhempänä valtiona Suomella ei ollut edellytyksiä ostaa tarvittua tavaraa.

Käytännössä tämän sodan tuloksen päättivät jo osaltaan 2014 tehdyt pakotteet, jolloin uuden sukupolven aseisiin ei riittänyt lännessä tuotettua huipputeknologiaa. Venäjä on sen osalta täysin riippuvainen tuonnista, kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä niiden tuottamiseen. Lisäksi kyvyt, jotka osaisivat tuottaa huipputeknologiaa, ovat uhka tsaari Putinin vallalle, joten niitä ei saa edes päästää syntymään. Uudet pakotteet ja todennäköisesti viime päivien tulipalot keskeisissä sotatarvikekeskuksissa hyydyttävät vähänkään monipuolisempaa teknologiaa vaativan tuotannon pitkäksi aikaa.

Pakotteet merkitsivät sitä, että huippumoderneja Armata-tankkeja ei tuotettu tuhansia ja tuhansia vaan arviolta vain tusina. Sotaan oli ryhdyttävä neuvostokalustolla, jonka parasta ennen -päiväys meni aikoja sitten. Mitä pidemmälle sota etenee, sitä aikaisempien vuosikymmenien kalustoa varastoista rahdataan rintamalle romuraudaksi taottavaksi. 2000-luvun sodan käyminen 1960–1980-luvun kalustolla on itsemurhamaista. Ei demografia eikä tehdastuotanto yksinkertaisesti salli Venäjän kokemia kalusto- ja miehistötappioita. Kaksi miljoonaa miestä miljoonaa luotia vastaan ei toimi. Enää.


Analogiaa vastaan kerätyt argumentit ovat rohkaisevia. Ukraina voi voittaa sodan ilman, että se joutuu suostumaan alueluovutuksiin tai sodan annetaan hiljakseen asettua pattitilanteeksi. Viimeisen vaihtoehdon estämisessä on lännen apu elintärkeää.


Lopuksi

 

Paras analogia talvisodan ja Ukrainan sodan välillä on puolustajien uskomaton taisteluhenki, "talvisodan henki". Ukrainan osalta Venäjä ei vaivautunut edes lavastamaan Mainilan laukauksia vaan julisti (kuten käytännössä myös Suomessa) ryhtyvänsä erikoisoperaatioon. Joka tapauksessa kyseessä on diktatuurin raukkamainen, provosoimaton hyökkäys demokraattista yhteiskuntaa vastaan.

Tämä henki ei ole mitenkään uniikki ilmiö, vaan sitä on esiintyy paljon historiassa. Ukrainalaiset ovat osaltaan kansainvälistä apua pyytäessään osanneet vedota nimenomaan tähän kansalliseen kokemukseen kunkin kansan osalta, kuten presidentti Zelensky puhuessaan Suomen Eduskunnalle.

Toivon, että Ukrainan sota ei ole analogia lopputuloksen suhteen talvisodalle, vaan Ukraina pystyy lyömään Venäjän täysin ja karkottamaan sen alueiltaan suostumatta "kompromisseihin". Myös lännen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, ettei Venäjä saa sodasta muuta kuin pahemman kerran turpaansa. 

Muussa tapauksessa tämä sota on vain välinäytös siirtyessämme vielä julmempaan, laajempaan ja pahempaan sotaan.

Välianalyysi Mariupolista: Putinin ja zetojen sota Ukrainassa 4/?

Olen koettanut useaan otteeseen aloittaa jonkin sortin analyysin tekemistä Ukrainan tilanteesta. Ongelma on, että päästyäni puoliväliin kirjoitusta tilanne on muuttunut radikaalisti ja koko kirjoituksen voi heittää roskakoriin. Toiseksi, verkossa on suuri määrä aktiivisia, minua terävämpiä asiantuntijoita ja olen mieluummin kuunteluoppilaana ja kyselijänä kuin pätijänä.

Siksi olen sodan osalta keskittynyt enemmän dokumentointiin, eli otan kuvakaappauksia uutisvirrasta (Twitter, Reddit, Youtube) ja koetan pistää niitä päivittäisiin kansioihin. Päivittäin kuvakaappauksia kertyy 150–450, etenkin määrä kasvaa jos koetan tallettaa videota pätkä pätkältä. Videoiden lataaminen esimerkiksi Twitteristä ei oikein onnistu ja valtaosa siihen tarkoitetuista sivustoista onkin markkinointihuijauksia. Ilmaisia siihen asti, kunnes palvelin ilmoittaa että yritän tallettaa yli 20 sekuntia kestävän videon mikä vaatii rekisteröitymisen ja maksamisen...

Koetan nyt tästä aineistosta hieman laatia analyysia, mutta on huomattava, että siitä valtaosa vanhenee tai kumoutuu viikon sisällä. Ensiksi käsitellään Mariupol, missä ukrainalaispuolustajien taistelua voi hyvällä syyllä kuvata sankarilliseksi. Mariupol on ollut Venäjälle tärkeässä asemassa, koska sitä puolustaa "fasistinen" Azov-rykmentti ja juuri natsipuhdistuksilla on argumentoitu "erikoisoperaation" puolesta. Suomessakin moni journalisti on haksahtanut tässä ansaan, rykmentti on vuoden 2014 jälkeen uudelleenmuodostettu ja integroitu vahvasti Ukrainan armeijaan. Se ei ole enää mikään mustapaitojen kansoittama pseudo-SS-poppoo. Veikkaan että moni trolli vastaa tähän lataamalla "vasta-argumentiksi" kahdeksan vuotta vanhoja valokuvia, ellei sitten suoraan valokuva-aineistoa vuodelta 1944...

Puolustajat ovat osanneet hyödyntää taitavasti kaupunkiolosuhteita ja etenkin taisteluista ottamiaan videoita. Vastapainona on tšetšeenien "TikTok-pataljoona", jonka videot "sodankäynnistä" aiheuttavat voimakasta myötähäpeää. Yksi syy Venäjän tappiolle voi olla näiden joukkojen suunnaton ammuskulutus kohteisiin, joissa ei ole lainkaan vihollisia.

 

Mariupol piirityksessä

 

Azovstalin tehtaan julistaminen piiritykseen oli pienehkö yllätys, etenkin kun puolustajat kertoivat että kestäisivät enää muutaman päivän tai tunteja. Se on todellakin kaupunki kaupungissa, massiivinen teollisuuskompleksi, joka on hyökkääjälle maanpäällinen helvetti. 

Todennäköisin syy sille, miksi Putin kielsi rynnäkön tehtaaseen on tarve säästää vähiten kolhitut BTG (Battallion Tactical Group) Itä-Ukrainan offenssiiviin. Venäläisten miehistö- ja kalustotappiot lienevät käsittämättömän suuret. Toinen, järkyttävä syy lienee se, että venäläiset ovat saaneet siivottua katukuvasta enimmät todisteet sotarikoksistaan.

Yksi syy Putinin päätökselle lienee myös ollut se, että ukrainalaisten ei uskota pystyvän enää murjotuilla voimillaan pystyvän ulosmurtautumiseen tai haittaavan merkittävästi piirittäjiä. Muutama silloin tällöin väkivaltaisen tiedustelun yhteydessä räjähtävä panssariajoneuvo tai jalkaväkivartio siellä täällä ovat hyväksyttäviä menetyksiä Venäjän armeijalle.

Ukrainalaisten kyky murtautua sortumassa olevasta motista toiseen, vielä taistelevaan on ollut merkittävää. Tämä osoittaa, että saarrettujen tukikohtien välillä kulkee viestiliikenne ja ne pystyvät koordinoimaan liikkeitä keskenään.

Puolustajat pystyvät todennäköisesti paikallistuntemuksensa ja taitojensa ansiosta iskemään piirittäjiä vastaan tehokkaasti, jopa syvyydessä. Olisi kiinnostavaa tietää, millainen yhdistelmä piirittäjiä on jätetty, itse veikkaan separatistijoukkoja joita paimentamassa on tšetšeenejä, joilla ei ole omantunnonvaikeuksia tehdä nurisevista pakkovärvätyistä "kannustavia esimerkkejä". Varsinaiset venäläisyksiköt lienevät jo siirretty Itä-Ukrainaan Donbassin taisteluihin.

Mariupolin vastarintaa tekevät osat ovat myös jatkuvan tykistön ja ohjusten moukaroinnin alaisia. Todennäköisesti tähän käytetään kakkosluokan kalustoa, johon riittää ampumatarvikkeita mutta jonka tarkkuus ei ole niin tärkeää. Tämä on enemmän puolustajan kulutusta (hermojen ja elävän voiman) kuin ratkaisuun pyrkimistä tulivoiman avulla.


Mariupol: edelleen huollossa?


Vaikka "kärpänenkään ei pääse läpi" niin uskon että piiritettyihin osiin Mariupolia kulkee edelleen jollakin tavalla ukrainalaisten huoltoa. Se ei ilmeisesti ole enää helikoptereiden matalalennoilla kulkevaa huoltoa, jolla tuotiin vielä jokin aika sitten ammuksia ja ruokaa sekä evakuoidaan haavoittuneita, mutta jotakin kautta piiritetyt Azovin joukot ja merijalkaväki saavat lisää tarvikkeita. Eivät suuria määriä, mutta silti.

Peruste: Azovin julkaisemassa videossa on nähty espanjalainen "Matador" panssarintorjunta-ase, jonka maahantuonti sallittiin Espanjassa vasta maaliskuun lopulla. Asetta oli reilussa viikossa kaupungin puolustajien käytössä.

ks. video tästä

Miten huolto kulkee? Reittejä voi olla useita, mutta tässä mahdollisuuksia:

1) Meritse merikuljetuksina. Matalalla lentävien helikoptereiden lisäksi on mahdollista, että joillakin aluksilla voidaan kuljettaa huomaamatta tarvikkeita suotuisissa oloissa venäläisten merivoimien läpi. Yksi mahdollisuus ovat visusti salassa hankitut minisukellusveneet tai muu "erikoisvempele". Sukellusveneet voivat operoida kolmannesta maasta käsin.

2) Maitse etappeina Mariupolin halki. Tuhottuihin rakennuksiin, pitkiin sisäpihoihin jne. on mahdollista luoda kuljetusverkosto jossa paikalliset salassa siirtävät laatikko kerrallaan tavaraa eteenpäin. Tätä voi auttaa kaksi skenaariota

    2a) Venäläisjoukot, etenkin pakkovärvätyt separatistit, on jollakin sektorilla lahjottu ja he sallivat salakuljettamisen. Tämä on yllättävän yleistä sodankäynnin historiassa, eli vihollissotilaat antavat kuljettaa tavaraa tai ihmisiä vapaasti, vaikka saattavat lopulta itse kärsiä siitä. Esimerkiksi Karjalankannas 1918–1922 vuoti kuin seula ja suomalaiset rajavartijat, jopa suojeluskuntalaiset, olivat mukana "bisneksessä" jossa Pietariin vietiin tavaraa Suomesta.

    2b) Tunneliverkostoja pitkin. Azonstalissa oli/on jo maanalainen tunneliverkosto. Kysymys on siitä, miten pitkälle kaupunkiin se ulottuu tai mitä on salassa raivattu. Voi olla, että tavara kulkee ensin kaupungin liepeille, siitä suojaan johonkin rakennukseen, mistä ulottuu tunneli parin korttelin päähän, täältä tavara kulkee taas sisäpihoja pitkin seuraavaan rakennukseen mistä se siirretään seuraavaan tunneliin jne. kunnes saadaan Azovstaliin.

3) Ilmassa erikoisvalmistetuilla drooneilla tms. Niiden kantokyky on rajallinen, mutta voi olla, että jotkin on saatu viritettyä kuljettamaan ammuksia ja sopivaa ruokaa. Tämä on epätodennäköinen vaihtoehto, mutta mahdollinen. Kaupunkiin on kuitenkin saatu tuotua panssarintorjuntakalustoa, joten droonin pitäisi olla melko erikoisvalmisteinen, jos näitä saadaan tuotua.


Mariupolin tulevaisuus

 

Mariupolin puolustajista on Venäjälle enemmän kiusaksi kuin suureksi strategiseksi uhaksi. Kyky liikkua venäläisjoukkojen hallitsemilla osilla kaupunkia voi kuitenkin häiritä venäläisten laskelmia, etenkin jos jokaisen reissun päätteeksi jää palava venäläispanssarivaunu sekä kasa aseista, ammuksista ja tarvikkeista riisuttuja "sankarivainajia".

Ulosmurtautumiseen ei ukrainalaisilla ole mahdollisuutta, elleivät joukot heti ulos päästyään hajaudu kaupungin ympäristöön ryhtyen partisaanitoimintaan. Keskitetty siirtyminen omille linjoille ei ole mahdollista, enkä usko että viimeisiä siviilejä halutaan hylätä. Todennäköisesti Azovstalissa jatkuu linnoitusten parantaminen, viimeisten sotatarvikkeiden suojaaminen sekä yritykset saada kaupunkiin salamyhkäisiä teitä huoltoa: vettä, ruokaa, ammuksia, lääkkeitä ja niin edelleen.

Venäläiset tuskin yrittävät rynnäkköä tehtaaseen. He laskelmoivat ajan tekevän työtä puolestaan ja Donbassin murtuvan, jolloin voimia voidaan suunnata uudestaan lisää Mariupolia vastaan mikäli vastarinta jatkuu. Rynnäkkö nyt vain söisi voimia toissijaisessa kohteessa tilanteessa, joissa jokainen irtilähtevä sotilas tarvitaan ensisijaisiin kohteisiin.

Ukrainan armeijan mahdollisuudet vapauttaa Mariupol ovat toistaiseksi heikot. Itä-Ukrainan taisteluun olisi ensin saatava voitokas ratkaisu, vastahyökkäystä varten pitäisi kehittää merkittävä voima ja sen olisi salaman lailla ratsastettava halki avoimen maaston, joka pitäisi saada raivattua vihollisen ilmatorjunnasta ja tykistöstä. Samalla tilalle pitäisi saada oma voimakas ilmatorjunta, jolla aroilla kulkevat hyökkäyskolonnat saataisiin suojattua.

Itä-Ukrainan sijaan Mariupolin tilanteessa pitää katsoa Mariupolista länteen, Khersoniin (Herson). Täällä venäläiset kärsivät merkittäviä menetyksiä, hyökkäyskärjet ovat pahasti tylsyneet ja Ukrainan tykistö on tuottanut voimien kulutuksen lisäksi strategisia menetyksiä venäläisille. Lisäksi Moskvan uppoaminen on syönyt venäläisten moraalia sekä jonkin verran ilmatorjuntakykyä. Jos maayhteys Krimille ollaan menettämässä Ukrainan valloittaessa takaisin Khersonin ja pystyessä sitä kautta uhkaamaan rautatiekuljetuksia, on Mariupol entistä enemmän toissijainen kohde.

Mariupolin kohtaloa ei enää ratkaista itse Mariupolissa. Muiden rintamien käyttäytyminen ratkaisee, mutta ukrainalaispuolustajien tilanne ei ole täysin toivoton. Heidän on voitettava aikaa, ja häirittävä venäläisiä niin paljon kuin mahdollista sekä elettävä vihollisiltaan kaapatuilla tarvikkeilla. 

Alamon, vääjäämättömän taktisen tappion mutta strategisen voiton sijaan myös muut kehityskulut ovat mahdollisia. Todennäköisyyksillä en uskalla spekuloida tämän suhteen. Vielä.

 

Päivitys 24.4.2022 kello 20:11. Ilmeisesti Putinin määräyksestä huolimatta (tai siitä johtuen?) Venäjän voimat ovat jatkaneet hyökkäyksiään Azovstaliin, ilmeisesti vallaten osan laitoksesta.