Sisällissodan tanskalaisvapaaehtoisten adressi jatkosodan ajalta (Danish volunteers)

Tässäpä kiinnostava arkistolöytö: tanskalaisten vuoden 1918 sotaan upseereina ja ambulanssinkuljettajina osallistuneiden vapaaehtoisten adressi Suomen armeijalle 16.5.1943 eli jatkosodan ajalta. Jos olen ymmärtänyt ruotsin perusteella lukemastani tanskasta jotain väärin, otan korjauksia vastaan!

An address "Til Finlands ӕrerige Armé" by Danish volunteers, who served in the Finnish Civil War (1918) as officers and ambulance drivers. Written in 16.5.1943 during the Continuation War:

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin arkistokotelon tiedot. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin kansi. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 1. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 2. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 3. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Lähde: Kansallisarkisto. PK.225 Pikkukokoelmat.

Lentolehtinen Kansallisarkiston pikkukokoelmista

Olin eilen 25.6. Kansalllisarkistossa pidemmän tovin kuvaamassa vuoden 1918 aineistoja Sirkkala 1918–2018 projektiin liittyen. Pengoin hieman "pikkukokoelmia" ja löysin seuraavan venäläisten jatkosodan aikana levittämän lentolehtisen:

Lentolehtisen toinen puoli. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)

Lentolehtisen kääntöpuoli, jolla "kirje". Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)

Kenttäpostikonttori 2729 viittaa muuten Jalkaväkirykmentti 1:n 4. Komppaniaan, eli kyseessä lienee Valkeasaaressa kesäkuussa 1944 vangiksi päätynyt suomalaissotilas tai sitten hänen juoksuhautaan jääneitä papereitaan on hyödynnetty kirjeeseen. Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet -tietokannasta ei löydy vastaavaa henkilöä, joten todennäköisesti selvisi sodasta, ellei sitten ole venäläisten keksimä henkilö.

Vakoilijoita ja karttoja

Tein taas kahden päivän reissun Kansallisarkistoon. Valitettavasti keskiviikon aukioloaika onkin kello 20 asti vasta syyskuun puolivälistä alkaen, joten kolme kansiota jäi tällä kertaa kuvaamatta. No, näitä sattuu!

Tällä kertaa tutkimuksen alaisena oli kolme eri asiahaaraa:

1) Karjalankannaksen raja-asiat 1918–1925
2) Topografisen osaston kartat (liittyy kohtaan 3)
3) Lisätietojen etsiminen Karhumäestä

Karjalan rajoilla

Olen pitämässä Torkkelin killan pyynnöstä syksyllä 10.10.2017 (kello 17–18.30) luennon Turun Työväenopistolla otsikolla "Pakolaisia, vakoojia, ruokaa ja luksusta – salakuljetusta Kannaksen rajalla" luentosarjassa Suomen itsenäisyys ja Karjala. Salakuljetuksesta minulla onkin jo runsaasti vuoden takaisen kieltolakiluennon seurauksena aineistoja, mutta vakoojista ja pakolaisista vain sen verran ymmärrystä kuin yleinen kirjallisuus antoi tietoja. Koska haluan aina kun vain mahdollista käyttää alkuperäislähteitä, niin otin Etsivän keskuspoliisin (myöh. Valtiollinen Poliisi eli Valpo, siis nykyinen Suojelupoliisi eli Supo) asiakirjoja syynättäväksi. Lisäksi pengoin Rajavartioston asiakirjoja.

Anti oli jokseenkin kirjava ja lähinnä Etsivä Keskuspoliisi sai tutkittavakseen epäilyjä. Tapauksilla oli enemmän kuriositeettiarvoa eikä varsinaista "tieteellistä ja historiallista läpimurtoa" tullut. Sinänsä aika hupaisia tapauksia Suomen historian alkuajoilta.

Pietariin lähetetystä kirjeestä löytyi salamusteella kirjoitettua salakirjoitusta vuonna 1933. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Topografinen osasto

Verkossa on verrattain runsaasti tietoja sodan ajan kartoituksesta ja kartoista, onpa karttakokoelmille ja luetteloille useita omistettuja sivustojakin kuten harvakseltaan päivitetty Sotiemme kartat -blogi. Hyvän kuvan sodan ajan kartoituksesta saa tästä Erkki-Sakari Harjun SKS:n vuosikokouksessa 30.3.2016 pitämästä esitelmästä (avaa PDF-tiedoston).

Pengoin Päämajan Topografisen osaston kirjeenvaihtoa vuodelta 1941 löytääkseni lisää karttoja Karhumäen alueesta, etenkin Erkki-Sakari Harjun mainitsema ilmakuvattu kartta olisi kiinnostanut löytää. Onnistuinkin löytämään uuden kartan alueesta, nimittäin ilmavoimille jaetun 1:300 000 kartan joka tosin oli melko ylimalkainen, ilmeisesti pommituslennoille suunnistamista varten tehty. Ilmakuvia en tällä kertaa löytänyt, vaikka kuvauskäsky löytyikin.

Topografisen osaston kirjeenvaihdosta. Rukajärvi-Ontajärvi -kartta. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Syy, miksi käännyin Topografisen osaston puoleen on se, että karttojen kiertokulku on ollut ongelmallinen. Karhumäen viranomaisten, sotilashallinnon, varuskunnan jne. papereissa näkyy merkintä, että kirjeen liitteenä on liikkunut kartta, mutta jostain syystä tätä karttaa ei ikinä löydy samasta kansiosta, ei lähettäjän eikä vastaanottajan puolelta, eikä edes lafkalle kuuluneesta erillisestä karttakansiostakaan! Epäilen että Valvontakomissio siirrätti näitä Itä-Karjalan karttoja itään sangen tehokkaasti.

Jos käyttäjältä ei löydy, niin on käännyttävä tuottajan eli piirtäneen organisaation puoleen. Tällä kertaa tuli taas kerran vesiperä... Kyllä, olen nyt kuvannut kaikki kansiot joissa lukee kartat tai piirrokset tai muuta vastaavaa ja joiden pitäisi esittää Karhumäen aluetta kuvauksen perusteella. Sisältö on vain jotain aivan muuta. Taas kerran sain "Karhumäen kartat" -kansion, jossa oli pelkästään Syvärin alueen tykistön topografikarttoja! Mitähän sitten Syvärin alueen tykistön kartoista löytyisi? Hmmm....

Kuvasarja stereokuvien tutkimisesta Topografisen osaston kirjelmästä "Ilmakuvien stereoskooppinen tarkastelu ja stereokartat". Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Ärsyttävää sinänsä, mutta tuli erehdyksessä tilattua Karhumäkeä suoraan koskevista asiakirjoista lähinnä sellaisia, jotka olin jo aiemmin kuvannut. Kolmen jäljelle jääneen kansion perään pitää sännätä myöhemmin.

Arkistossa asioimassa eli huhtikuun huhkimisia

Tein taas kahden päivän reissun Helsinkiin arkistoasioissa ja tällä kertaa tutkittavana oli – Karhumäki. Nyt minulla oli tiedossa pari kansiota, joiden sisällöstä olin varma ja useita otin mukaan tarkasteluun hakuammunnalla.

Edelleenkään en löytänyt 1942 asiakirjoissa useaan otteeseen mainittua piirrosta Karhumäen kaupungista talonnumeroineen, joten lienee pakko hyväksyä että aiemmin löytämäni epämääräinen ja suttuinen piirros on tämä kyseinen kartantapainen. Löysin myös Karhumäen alue-esikunnan karttakokoelman, mutta jostain syystä siinä oli pelkästään Syvärin alueen tiekarttoja!

Melkoisena ylläripyllärin löysin ÄÄNISLINNAN KARTAN suomalaisilla kadunnimillä! Luulin, ettei sellaista ole olemassa. Miksi tämä ei ollut mukana Jukka Kulomaan kirjassa? Sen olisi arviolta saanut kirjan pienestä sivukoosta huolimatta ehkä kuutena osana mukaan tai loppuun taitettavaksi liitteeksi. Toisaalta ehkä taittotekniikka ei tuolloin ollut vielä riittävän kehittynyttä.*

Karhumäen Aseman Komennuskunnan takavarikkovihko. Vaatteita ja muuta riitti kyllä takavarikoitavaksi, kun valtion omaisuutta yritettiin muiluttaa kotiin. Kuva: Kansallisarkisto Sörnäisten toimipiste.

Pengoin lisäksi Karhumäen rautatieasemalla liikkuneiden sotapoliisipartioiden takavarikkokirjoja. Pienenä yllätyksenä kameroita takavarikoitiin melkoisesti, mutta muuten tulos oli odotettu: valtava määrä puolustusvoimien omaisuutta eli käytännössä vaatetusta, jota yritettiin muiluttaa kotiin. Tutkin myös Karhumäen rintamateatteria ja Karhumäen Tivolia. Näyttelijöiden kirjeenvaihto oli sangen hupaisaa luettavaa.

Karhumäen siviileistä sain suuren määrän uutta tietoa. Hakuammunta kannatti, sillä työluvista ja litteroista löytyi yhtä sun toista mielenkiintoista. Sen sijaan Karhumäen lohkon miinoitussuunnitelmista ei löytynyt hyödyllisiä karttoja: kaikki ne koskivat vain Poventsaa ja rintamaa siitä pohjoiseen. Toivoin että jonkin, esimerkiksi talvena jäälle tehtävän miinoituksen pohjana olisi käytetty jotakin kaupunkikarttaa tai luonnosta.

Yksi Poventsan suunnan miinakentistä "Kolari". Kentässä oli pääasiassa valohälyttimiä. Kuva: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste.

Kaikkiaan aivan onnistunut keikka, mikäli ei lasketa helvetillistä paluumatkaa bussissa. Eteen istui kaksivuotias kakara joka kirkui kuin lokki melkein koko matkan. Tuumin, että onneksi on kännykkä, siinä virtaa ja musiikkia sekä kuulokkeet. Huomasinkin heti, että kuulokkeet olivat sanoneet itsensä irti (tarkemmassa tarkastelussa totesin johdon olevan melkein poikki kytkimen juuressa). Tuli kyllä kiusaus vaientaa ääntä käyttäen tarpeettomaksi käyneitä kuulokkeita tai tarkemmin niiden johdonpätkää, mutta onnistuin välttymään pakonomaiselta kuristusrefleksiltä. 1½ tuntia huudettuaan lapsi sentään rauhoittui.

*Täydennys 2.12.2017. Äänislinnan kartta löytyi yllättäen Outsiderin Petroskoin mustan hämähäkin uusintapainoksen (1991) kannesta ja Niilo Lappalaisen Äänisen rannoilla -teoksesta.

Karhumäen kimpussa - kahden päivän arkistoreissu

Kävin taas Kansallisarkistossamme Rauhankadulla kuvaamassa tusinan edestä kansioita. Yritän edelleen haarukoita niitä tahoja, joiden kansioista saan suhteessa käytettyyn aikaan parhaimman lopputuloksen. Tällä kertaa Karhumäen alue-esikunnan, Maanselän piirin sekä Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan asiakirjoissa oli lähes 95% päällekkäisyyksiä. 

Sain taas muutaman kiinnostavan viitteen siitä, että 1942 Karhumäestä tehtiin jonkinlainen mittakaavaton kartta eli pelkkä havainnoillistava piirros, mutta sitä ei ollut piirroksen mainitsevien asiakirjojen liitteenä. Ilmeisesti kyseessä on jo löytämäni majoitusalueiden piirros, jossa kaupunki on jaettu eri osiin numeroittain ja edelleen jokainen kaupunginosa on saanut järjestysnumeron. Taloista ei tosin ole mitään informaatiota mutta ainakin tilanne vuodelta 1942 näkyy hyvin.

Viestipataljoona 33:n tsekkaus

1. Divisioonaan kuulunut Viestipataljoona 33 ja muut 1. Divisioonan viestiyksiköt olivat paljosta vastuussa Karhumäen infrastruktuuria rakennettaessa 1942 - 1943. Minua jäi vaivaamaan Viestipataljoonan  historiikin julkaisun jälkeen, miten paljon 1. Divisioonan Esikuntaan kuuluneessa Viestitoimistossa oli olennaisia asiakirjoja? Sotapäiväkirjojen perusteella Viestitoimisto suunnitteli viestitehtävät ja jakoi käskyt sekä VP 33 ja jalkaväkirykmenttien sekä tykistön viestijoukkueet toteuttivat ne. Arvelin valtavaa asiakirjamassaa seuloessani, että Viestitoimiston toiminta ja näin ollen kirjeenvaihto olisi päällekkäistä VP 33:n kanssa, sillä pataljoonan asiakirjoista löytyi valtava määrä Viestitoimistolta tulleita asiakirjoja.

Päällekkäisyyksien vuoksi en siis juurikaan tutkinut Viestitoimiston asiakirjoja, mutta nyt ajattelin tarkistaa asian. Kuka tietää, josko vuoden 1942 asiakirjoissa olisi Karhumäkeen liittyviä asiakirjoja? Osoittautui (ja huokasin helpotuksesta tämän havaitessani) että olin oikeassa, eli Viestitoimiston asiakirjat ajanjaksolta olivat lähes identtisiä VP 33:n saman ajan asiakirjoihin verrattuna. Ainoana poikkeuksena oli muutama ylimalkainen dokumentti jalkaväkirykmenttien viestijoukkueista ja radioliikenteen avaimet eli kutsutaulukot.

Esimerkki 1. Divisioonan radiokutsutaulukon sivusta. Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942.

Pieni mielenkiintoinen episodi löytyi Jalkaväkirykmentti 101:een liittyen (eli "vankirykmentistä", johon kuului kaksi erillistä pataljoonaa sekä muita yksiköitä pääasiassa vankilasta vapautettuja miehiä). Heidän radioasemiensa kutsuihin vastasi mystinen vieras asema. Tässä aseman kirjeenvaihdosta:

Kielossa 24.8.42
Koskee vieraan aseman toimintaa radioverkossamme ajalla 17. - 19.8.42

Stm. Korte Sakarin ollessa päivystysvuorolla 17.8.42 kl. 06,00 - 12,00 välisenä aikana havaitsi hän jonkin vieraan aseman lyöden epäselvästi meidän ja vasta-aseman kutsuja yrittäen siepata ja kuitata meiltä lähetettyjä sanomia, mutta epäonnistuen siinä koska tuli havaituksi. Näistä tekemistään havainnoista stm. Korte teki ilmoituksen minulle alikers. Hupposelle, joka toimi rad. as. vanhimpana ryhdyin heti tarkkailemaan tämän vieraan aseman toimintaa ja toimitapaa.

Heti seuraavan tunnin alussa ryhtyessäni kutsumaan vasta-asema "Särkeä" Kj. luvulla/ 4060 kutsuilla g l x t 5 x h = hy ? = Em k vastasi tämä vieras asema s x h t g l k hy 5 r r x r r x hy ? k. Tämäntapaista työskentelyä vastaten kuuluvaisuuteen ja käyttäen kuittausta ja kertausmerkkinä x, aseman kuuluvaisuus oli hyvä ja ääni meidän asemia voimakkaampi ja sähkötysnopeus n. 75/min.

Ensinnä tämä asema lopetti työskentelyn kanssamme jo 5 min. yli täyden tunnin joten saimme rauhassa tämänjälkeen jatkaa liikennettä vasta-asema "Särjen" kanssa, mutta aikaa vieras asema käytti kait hyväkseen päästäkseen selvilleen kutsuistamme ja toimintatavastamme, koska se jo 18.8.42 kl. 19,05 kutsui meitä oikeilla kutsuilla ja kaikinpuolin oikein, mutta onneksi "Särki" kutsui jotenkin samanaikaisesti, joten keskeytin työskentelyn siltä nimittäin sanomien antoon nähden.

Mikä ihmeellisintä, kun meillä muuttui aalto- ja kutsumerkit 19.8., niin tämä asema muuttui samanaikaisesti koska se jo 19.8.42 kl. 05,25 oli työskentelemässä samalla Kj.luvulla nimittäin 3920, mutta käyttäen nyt "Arkin" kutsuja ja vastaten kutsuihin täydellisesti ja kaikin puolin oikein, mutta äänestä ja sähkötysnopeudesta voi päättää ettei se ollut kyseessä oleva "Arkin" asema. Sitten kävi niin, että tarjotessani "Arkille" sanomaa 19.8.42 kl. 09,20 vastasi tämä vieras asema meidän kutsuilla ja kaikin puolni oikein, siis ka u v q t d 0 9 = hy 5 = hy ? m s k kaupaten samalla meille myös sanomaa joten vastasin kutsuihin asiaan kuuluvasti hy 5:sella, mutta jäinkin kuuntelulle enkä lähettänyt sanomaa vaikka ensinnä sitä tarjosin, koska olin jotenkin varma siitä, että työskentelen vieraan aseman kanssa. Hetken kuunneltuani kutsuikin tämä asema uudestaan lyöden kutsut u v q t d 0 9 = m s = 2310 = ja antoi tulla sanoman sähkötys nopeuden ollessa noin 80/min. ja äänen huomattavasti meidän asemia voimakkaamman, sittn sanoman lopetti lyömällä =merkin

(sivu vaihtuu)

V r = Em k. Vastasin tämän sanoman ja ne lähetti vielä to 31, sekä toistivat tämän ryhmän koska siinä oli yksi virhe ja tämän jälkeen lopetin liikenteen lähettämättä sitä tarjoamaani sanomaa. Otin heti selvää siitä mistä tämä näin pitkä sanoma voisi olla alkujaan, mutta en löytänyt tunnusryhmästä sellaista tunnusta. Sitten soitin "Arkin" radioasemalle, että ovatkos he lähettäneet kyseessä olevan radiosanoman, mutta sieltä sain kielteisen vastauksen.

Panen tähän liitteenä sieppaamani tai oikeastaan tänne lähetetyn sanoman jonka lähtöpaikasta ei ole tietoa.

Tämän tapaista se oli liikenne sen vieraan aseman kanssa joka nyt tosin on jo meidän unohtanut, kun aallot ja muut meiningit ovat hieman muuttuneet.

Rad. os. pääll.

Alikers. merk. Hupponen, Arvo

Nähnyt: Luutnantti merk. S. Korte

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942. JR 101:n Esikunnan kirje KD n 1457/Viesti. vieraan aseman häiritsemistoiminnasta radioliikenteesä 1. Divisioonan viestikomentajalle 26.8.1942.

Alla alikersantti Hupposen sieppaama sanoma:

Alikersantti Hupposen 18.8.1942 sieppaaman sanoma. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942.

Ilmeisesti puna-armeijan tiedustelijat olivat onnistuneet saamaan käsiinsä viestitoimintaa koskevan radiokutsutaulukon ja käyttivät sitä yrittääkseen siepata suomalaisilta radioasemilta sanomia. Ainakaan vuoden 1942 tapausta ei sen kummemmin setvitty ainakaan tässä yhteydessä, mutta majuri Armo Karkaus käytti sitä varoittavana esimerkkinä kun radioliikennekuri alkoi herpaantua syksyllä 1942.

Karhumäen asiakirjoja

Kuten mainitsin, tuli Karhumäestä pääasiassa samat asiakirjat useaan otteeseen. Muutama hyvin tärkeä uusi tiedonjyvänenkin löytyi ja arvelisin, että Karhumäen varuskuntakirkkoa koskevat asiakirjat ovat nyt kasassa.

Kiinnostavimpia löytöjä olivat uskomattoman kauniisti kokoonpannut asiakirjat: Karhumäen varuskuntakirkon vieraskirja ja Äänislinnassa pidetty upseeriston valakirja.

Karhumäen kirkon vieraskirja on ilmeisesti tehty puhdetyönä. Kannet ovat ilmeisesti koivusta, mikäli yhtään puulajeja olen tuntevinani, ja kannet on lakattu. Moneltakaan sivulta en löytänyt asiaa mutta sitäkin kiinnostavampaa.

Karhumäen varuskuntakirkon vieraskirja on kauniisti sidottu ja kannet on tehty lakatuista puulevyistä.

Toinen esteettisesti vavahduttava asiakirja oli Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan upseeriston valakirja. Harmi että kaikkein kauneimmissa asiakirjakokonaisuuksissa vain muutama sivu oli täytetty. Tämä kuitenkin osoittaa mielestäni, että paikalliset tahot tekivät Itä-Karjalaan liittyvät asiakirjavihkot yms. sellaisessa tarkoituksessa, että niitä käytettäisiin vielä pitkään.

Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan upseeriston valakirja. Hyvin kaunis kansikuvitus Itä-Karjana teemojen mukaisesti.

Minitutkimus #1: Tapio Köykkä, sodanajan radiopuhelimet ja matkapuhelimet

Tässä ensimmäinen minitutkimus uuden vuoden kunniaksi!

Tapio M. Köykkä (1911-1994), stereotekniikan legenda. Kuvalähde:  http://www.kolumbus.fi/epap/voimaradio/

Kirjoitin yli vuosi sitten Turun Sanomiin (julkaistu 30.8.2015) artikkelin jatkosodan aikaisesta Keksintötoimistosta ja keksinnöistä, jotka toimisto teilasi mutta ovat sittemmin toteutuneet. Mainitsin tällaisina keksintöinä pilke/vipukirveen, valokuitulamput sekä matkapuhelimet. Etenkin matkapuhelimet kiehtoivat minua ja tähän liittyvä Tapio Köykän kirjeessään keksintötoimistolle hahmottama viestijärjestelmä oli hyvin kiinnostava.

Luonnollisesti nykyaikaiset kännykän olivat 1940-luvulla sula mahdottomuus pelkästään akkuteknologian kannalta. Olisi kuitenkin kiinnostavaa pohtia, millainen kehityskulku olisi ollut, mikäli Köykän ajatuksia olisi seurattu tai ainakin huomioitu

Alla Köykän kolmisivuinen kirje puhtaaksikirjoitettuna:

Kapt. Tapio Köykkä

2. Kpk.

4922

21.8.1944.

"10000"

10. Kpk.

Lähetän Teille oheisena piirrokseni kokeilemastani ylitakaisinkytkentävastaanottimesta. Tällä saavutetaan ultralyhyillä aalloilla miltei yhtäsuuri herkkyys kuin superilla, mutta rakenne on huomattavan yksinkertainen ja mikä tärkeintä: virrankulutus on erittäin pieni, vain n. 60 V 4-6 mA. Tämä on tärkeätä jatkuvan kuuntelun kannalta kenttäasemissa.

Kytkentä soveltuu n. s. lyhytaaltopuhelimen tapaisiin laitteisiin. Olen kuullut, että on sellainen taas suunnitteilla. Toivoisin, että uuden laitteen vastaanotin olisi parempi kuin entinen.

Elleivät tämänlaatuiset ”keksinnöt” kuulu alaanne, pyydän Teitä palauttamaan tämän tai lähettämään edelleen esim. tekn. tohtori Pohjanpalolle. Minulla olisi useampia ”ideoita” ja parannusehdotuksia kenttäradioasemiin. Pyytäisin Teitä saattamaan minut jonkin kotirintaman radiolaboratorion kanssa yhteyteen, että ne saataisiin toteutetuiksi. Näistä tahtoisin mainita m. m. laitteen, jonka avulla ultralyhytaallot, vaikka kuinka lyhytkin, saadaan menemään kukkuloitten ja esteiden ”läpi” taikka ”yli”. Samalla laitteella voidaan välittää useampia puhelupareja. Näin voitaisiin varsinkin takamaaston puhelinyhteyksiä korvata langattomilla ”kantoaalto”-yhteyksillä.

Ellei nyt lähettämäni ajatus ole materiaalinpuutteiden tms. takia toteuttamiskelpoinen, pyydän siitä ilmoittamaan, koska aion julkaista tämän kytkennän mukaisen supergeneratiivivastaanottimen rakenneselostuksen ”Radio” -nimisessä aikakauslehdessä. Koska olen arvellut tällä olevan sotilaallista merkitystä en ole sitä vielä tehnyt.

Kapt. Tapio Köykkä

J. K. Mikä on Saksan Puolustusvoimien keksintötoimiston osoite? Voitteko ilmoittaa sen minulle!

Sama

J. K. 2. Olen valmis antamaan tästä ohjeita tämän luomuksen mukaisen vastaanottimen rakentamisessa, mikäli ne ovat tarpeen.

Luonnos. Ylitakaisinkytkentävastaanotin.

Ensimmäinen putki toimii suurjaksoputkena sekä apuoskillaattorina. Sen tehtävänä on eroittaa antennipiiri varsinaisesta takaisunkytketystä asteesta. Täten saavutetaan suurempi viritystarkkuus, eikä vastaanotin säteile ulos. Ensimmäisen putken vahvistus on mitättömän pieni, mutta välillisesti se lisää laitteen herkkyyttä huomattavasti.

Ensimmäinen piiri C, L, voi olla virittämätönkin, jos aaltoalue on kapea.

Piiri L2C6 määrää apujaksoluvun.

Vastuskondensaattiyhdistelmä (epäselvä sana) R12C12 aikaansaa jonkinlaisen AVC:n, paremminkin sanottuna vahvistuksen hajoituksen. Jos hyvin voimakas signaali tulee laitteeseen, se lakkaa toimimasta supergeneratiivivastaanottimena.

Alla Tapio Köykän alkuperäinen kirje, jonka kolmannella sivulla luonnos:

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 1/3.

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 2/3.

Tapio Köykän kirje 21.8.1944 Keksintötoimistolle, sivu 3/3.

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944. Tapio Köykän kirje 21.8.1944.


Keksintötoimiston vastauskirje ylitakaksinkytkentävastaanottimeen oli kielteinen:

Kirje keksintötoimiston päälliköltä majuri J. O. Valtoselta Tapio Köykälle 12.10.1944.

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944. J. O. Valtosen kirje 21.8.1944.

Köykkä kuitenkin oli ilmaissut, että hänellä oli muitakin ideoita viestivälineisiin liittyen ja hänet kutsuttiin keskustelemaan aiheesta:

Eversti P. Pertamon kirje 5.9.1944 Tapio Köykän kutsumiseksi keskustelemaan keksinnöistään.

Päämajan viestihuoltotoimiston päällikön majuri V. Pietarisen kirje 14.9.1944.

Keskustelussa 23.9.1944 Tapio Köykkä on ilmeisesti esittänyt ylitakaisinkytkentävastaanottimeen liittyviä keksintöjään ja muita ajatuksia. Keskeinen kysymys oli edelleen, miksi tämä vastaanotin oli parempi kuin aikaisemmat mallit. Köykän mukaan

"oleellista oli se, että käytettiin erillistä ilmaisinta varsinaisen ylitakaisinkytkentäputken jälkeen, jolloin tuloksen kapt. Köykän väitteen mukaan pitäisi olla parempi. Kuitenkaan hän ei voinut pätevästi selittää, mistä syystä erillinen ilmaisila olisi parempi ja antaisi vastaanottimelle paremman herkkyyden kuin samalla putkiluvulla muuten saataisiin"

Tällä kertaa asiaa ei kuitenkaan yksiselitteisesti tuomittu vaan

"Asiaa ei voidakaan muuten ratkaista kuin kokeilun avulla. Tällainen kokeilu on syytä suorittaa sitten, kun aikanaan ryhdytään suunnittelemaan uutta radiopuhelinta nykyisen VRKH:n tilalle. Siihen asti täytyy suhtautua asiaan epäilevästi"

Ilmeisesti Köykän paperit unohdettiin Keksintötoimiston arkistokansioihin. Kommunikaatiovälineiden kehitys luonnollisesti jatkui ja Köykkä keskittyi äänentoistolaitteisiin. Varsinaisesti minua kutkutti seuraava maininta kirjeessä muista Köykän keksinnöistä:

Muista katp. Köykän esittämistä ajatuksista mainittakoon suunnitelma käyttää sopivasti konstruoitua ylitakaisinkytkentävastaanotinta automaattisena välitysasemana, joka ottaisi vastaan tulevan merkin ja lähettäisi sen edelleen samalla jaksoluvulla. Täten voitaisiin ultralyhyilläkin aalloilla saavuttaa mielivaltaisen pitkiä yhteyksiä. Tämä ajatus on kuitenkin täysin mahdoton, eikä kaipaa sen todistamiseksi edes kokeiluita.

En ole viestialan varsinainen teknologian asiantuntija, mutta mielestäni ajatus muistuttaa vahvasti nykyisin käytössä olevia matkapuhelinverkkojen tukimastoja. Kännykkähän ei soita suoraan toiseen kännykkään vaan signaali kulkee tukiasemien kautta. Asioiden yhteys ei ole suora, mutta läheinen.

Ajatusleikkinä voidaan kuvitella, että raskaat, suoraan lähettäjältä vastaanottajalle viestejä toimittavat radiot korvattaisiin viestiverkostolla, jonka muodostaisivat "kevyet" radiot ja näitä tukevat välittäjät. On muistettava että radiokalusto oli hyvin hankalaa käyttää, esimerkiksi ensimmäisiin kyynel-radioihin kuului pelkkä lähetin. Viestien vastaanottamista varten kaukopartioille oli jaettu vastaanotin "Töpö", joka oli säädetty kiinteästi Lahden yleisradion taajuudelle. Ainoa kunnolla pitkällä matkalla toimiva radio oli B-radio, jonka kuljettaminen vaati auton. Radio oli siis sidottu tiestöön ja sitä käytettiin lähinnä divisioonaportaassa ja siitä ylöspäin. Tulenjohtoradioilla ja kevyimmillä, maastossa kulkevilla C-radioilla oli heikompi toimintakyky. Vasta sodan lopulla kyynel-radioita jaettiin jossakin määrin myös "tavallisille" armeijaosastoille (esim. Tolvajärven torjuntataisteluissa 1944).

Kysymys on myös tuotannollinen. Sodan aikana huomattiin useissa kohdin, että vähän erinomaista kalustoa valmistanut Saksa hävisi hyvää tai kohtalaista kalustoa valtavasti valmistaneille vastapuolilleen. Tiger-tankki on jäänyt historiaan lähes legendaarisena panssarina, mutta sen tuotanto ja toiminta kääntyivät viime kädessä Saksaa vastaan. Jälkiviisaasti todettuna Pzkw IV:n massatuotanto olisi ollut tehokkaampaa kuin kalliiden ja teknisesti vaikeasti ylläpidettävien raskaiden panssarien (Tiger, Panther ja myös ääripään harvinaisuus Maus) valmistaminen. Olisiko viestikaluston suhteen ollut helpompaa valmistaa valtava määrä radioita ja tukiasemia kuin keskittyä suuriin lähetin-vastaanottajiin? Köykkähän mainitsi vastaanottimensa vahvuudeksi vähäisen virrankulutuksen, mikä (jos Köykkä oli oikeassa) mahdollistaa kevyemmät akut/paristot tai vanhojen akkujen/paristojen käyttämisen pidemmän aikaa. Periaatteessa tällainen "sopivasti konstruoitu ylitakaisinkytkentävastaanotin" voitaisiin sijoittaa autoon ja useampi tällainen mobilisoitu välitysasema voitaisiin esimerkiksi hyökkäyksessä lähettää seuraamaan eteneviä joukko-osastoja, jotka kevyillä radioilla voisivat olla yhteydessä taakse esikuntiin ja komentajiin. Kommunikaatioiden tehokkuuden kysymys ei olisi enää radiokaluston lähetystehossa vaan välitysasemien tiheydessä: vaikka yksi välittävä asema joutuisi epäkuntoon tai tuhoutuisi, korvaisivat muut välitysasemat sen välitystehon. Samalla välitysasemat lähettäisivät viestiä useampaa reittiä, jolloin mahdolliset katvealueet eivät pysäyttäisi viestin etenemistä.

Mainittakoon myös puhtaaksikirjoitettuna Viestitoimisto I:n kirjeen loppu, johon en paneudu kummemmin tässä yhteydessä:

Vielä esitti katp. Köykkä eräitä dipoli- ja suuntausantennin rakenteita, jotka eivät ole mitään uutuuksia. Varsinaisen radioalan ulkopuolella kuuluu kapt. Köykän ehdotus tavallisen maavirtapuhelimen tai mahdollisesti kantoaallolla toimivan maavirtapuhelimen käytöstä etulinjan yhteysvälineenä. Maavirtapuhelimia lienee tiettävästi meilläkin aikanaan kokeiltu huonoin tuloksin, mutta epätietoista on, vaikuttaisiko jokin kantoaaltosysteemi asiaan auttavasti. Kokeiluita voidaan tietysti suorittaa, mikäli ne katsotaan aiheellisiksi.

Alla alkuperäinen Viestiosasto I:n kirje:

Ilahduttavaa sinänsä kirjoitukseeni reagoitiin, vaikkakaan minuun ei henkilökohtaisesti oltu yhteydessä. Löysin Suomen Radiohistoriallisen Seuran sivuilta seuraavan Kauko Viitasen aiheellisen kirjoituksen:

Turun Sanomien sunnuntaisivuilla on tänään 30.8.2015 Riku Kauhasen kirjoittama koko sivun juttu "Päämaja hylkäsi lupaavia keksintöjä". Ensimmäisenä niistä esitellään Tapio Köykän  kehittelemä ylitakaisinkytkentävastaanotin. Lehden teksti tältä osin on liitteenä.

Olisiko tällaiseen yli-innokkaaseen asioiden yhdistelyyn ja selviä virheitä sisältävään kirjoitukseen esitettävä oikaisua?

Tapio Köykkä on Radio-lehdessä 4/1942 kirjoittanut otsikolla "Superregeneratiivivastaanottimista". Siinä hän käyttää itse kehittämäänsä sanaa "ylitakaisinkytkentävastaanotin". Köykkä ei suinkaan väitä keksineensä tällaista vastaanotinta. Kirjoituksen alussa hän sanoo "Koska monet rintamalla olevat lehtemme lukijat varmaan joutuvat niiden kanssa nykyään tekemisiin, lienee pieni selonteko tästä mielenkiintoisesta, mutta vähän tunnetusta toimintaperiaatteesta paikallaan." Arvelen, että Köykkä viittaa tässä P-12-12u "Kukkopilli" radiopuhelimiin, joiden kelvollinen käyttö vaati jonkin verran radiotekniikan tuntemista.

Mielestäni Riku Kauhasen tapa yhdistellä Köykän työpaikkoja ja matkapuhelimen kehitystä on täysin mielivaltaista huuhaata. Kauhasen esiin nostamat kohdat Köykän esityksestä päämajan keksintötoimistolle viittaaavat enemmän radioamatöörien jo 1920-luvulla kehittämään releointiverkkoon kuin nykyaikaiseen matkapuhelinverkkoon.

Asiallista sen sijaan olisi ollut maininta siitä, että Köykkä oli Helvar Oy:llä yhtenä kehittämässä vuosina 1952-54 vähän häiriöitä aiheuttavaa superregeneratiivista ula-lisälaitetta. Sen merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi ula-vastaanotintekniikan kehittyessä nopeasti.

Jos joku innostuu vastaamaan Turun Sanomissa julkaistuun tekstiin, minulta saa pdf-kopiona Köykän artikkelin Radio-lehdessä 4/1942.

Kauko Viitanen

Viitasen kirjoitus on hyvä ja tyhjentävä. Puolustuksekseni sanottakoon vain se, etteivät otsikot juurikaan olleet omaa käsialaani! Paljon mielenkiintoisia asioita piti karsia lehtikirjoituksen rajallisen merkkimäärän vuoksi, joten ei ollut mahdollista käsitellä Köykän tapausta tyhjentävästi. Viitasen kirjoituksesta oli kiinnostavaa huomata, että Köykkä pohti asiaa jo vuonna 1942.

Linkki matkapuhelimiin löytyy mielestäni Nokian kautta, sillä Nokia-konserni osti Helvarin aikana, jona Köykkä oli yhä yhtiön palveluksessa. Kun armeija ryhtyi hankkimaan uutta radiopuhelinta (!), se teki tarjouspyynnön myös Nokialle. Tuohon aikaan tosin Köykkä oli jo lähtenyt omille teilleen. Juuri tämä radiopuhelintilaus oli alkua Nokian menestykselle ja tulevaisuudelle kommunikaatiovälineissä, vaikka ei luonnollisesti johtanutkaan välittömään kukoistukseen.

On kuitenkin äärimmäisen kiehtovaa kuvitella kehityskulkua, jossa armeija olisi tehnyt tilauksen kommunikaatioalan yhtiölle, jolla oli riveissään alan asiantuntija joka oli pohtinut teknisiä kysymyksiä jo sodan aikana. Olisivatko Köykän ajatukset lyöneet läpi 1960-luvulla ja olisivatko matkapuhelimet kehittyneet nopeammin, jos hän olisi ollut mukana viestialan kehityksessä? Kyseessä on loppujen lopuksi vain yksi historian kulkematon polku. Näiden polkujen ohessa kulkevat ihmiskunnan kulkemat tiet, joiden päässä on helppo jälkiviisastella. Yksi kynnyskysymys on, kuten mainitsin, virranlähdekysymys eli akut: riittävät pienet ja tehokkaat virranlähteet jotka tekisivät mobiilista kommunikaatiovälineestä mielekkään vaihtoehdon lankapuhelimille. Ensimmäinen toimiva litium-akku esiteltiin Sonylle vasta vuonna 1991 vuosikymmenen kestäneen tutkimus- ja kehitysvaiheen jälkeen.

Varsinainen pointtini Turun Sanomien kirjoituksessa olikin, että usein suuresti hehkutetut "innovaatiot" on todellisuudessa jo jossain vaiheessa tehty: ne eivät vain ole aina lyöneet itseään läpi omana aikanaan. Innovaatioiden löytämiseksi kannattaisi insinöörien lisäksi kuunnella myös historian tuntijoita!

Lähteet:

Arkistolähteet

Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-9911/11. II/II. Päämaja. Keksintötoimisto. Salainen ja yleinen kirjeenvaihto. Asiaryhmät: 24b. linnoitus, kenttävarustus, auraus, tienteko- ja sillanrakennus ym., 24c. työvälineet ja pioneeritarvikkeet; 25. viestialan välineet. 1944 - 1944.

Internet-lähteet

Radiohistoria.fi
http://www.radiohistoria.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1440913170 [käytetty 11.11.2016]

Tapio M. Köykkä - stereotekniikan toisinajatteleva
http://www.kolumbus.fi/epap/voimaradio/ [käytetty 1.1.2017]

Säteilyturvakeskus
http://www.stuk.fi/aiheet/matkapuhelimet-ja-tukiasemat/matkapuhelinverkko/matkapuhelinverkon-toiminta-ja-tukiasemat [käytetty 1.1.2017]

Litium-akku. Wikipedia-artikkeli.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Akku#Litium-ioni_.28Li-ion.2C_LiIon.29 [käytetty 1.1.2017]

Painetut lähteet

Häikiö, Martti. 2009. Nokia: matka maailman huipulle. WS Bookwell, Porvoo.

Karhumäkeä tutkimassa: kartalla?

Vietin pitkät tovit Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa Karhumäkeä koskevien asiakirjojen äärellä. Tarkoitukseni on siis julkaista vuoden 2017 kirja, joka käsittelee Karhumäen vaiheita "suomalaisten vallan alla" 1941 - 1944.

Löysin kuin löysinkin Karhumäkeä koskevia karttapiirroksia, mutta kirjeenvaihdon perusteella itse kaupungista ei tehty koskaan kunnollista karttaa. Sellainen yritettiin tilata tammikuussa 1944, epäilen etteivät topografian pojat ehtineet tekemään mittauksia saatikka painaa karttaa.

"V***ttaa niin ettei veri kierrä" sopii hyvin tunnelmaan, kun tutkin erästä Karhumäen alueen karttaa kokoa 1:100000. Siinä oli kunnolliset mittakaavat sekä muut tarvittavat avut ja niitä pyörittämällä totesin laskeneeni Viestipataljoona 33:n kahteen karttaan mittakaavan väärin! Se oli kamalaa puuhaa ja pieleen meni: yritin avuksi hahmottaa etäisyyksiä mittaamalla viivottimella tunnettujen maastonkohtien välisiä etäisyyksiä ja vertaamalla niitä kylteissä ilmoitettuihin etäisyyksiin jne. Tosin tiesivätkö ne itsekään etäisyyksiä 1941 - 1944, sillä eräs sotavangin kuulustelupöytäkirja Karhumäen keskeisistä alueista ja lähikylistä ilmoittaa osan etäisyyksistä selvästi paljon todellista suuremmiksi. Tietenkin on eri asia, ilmoitetaanko etäisyys linnuntietä vai ajoteitä pitkin.

Karhumäkeä koskevalle kirjalle on selvästi tarvetta. Itsekin olisin kaivannut sellaista Viestipataljoona 33:n historiikin avuksi, mutta minkäs teet! Ei auttanut kuin laatia uusi korjauslappu jossa on tieto korjattuna. Tieteellinen tiede on itse itseään korjaavaa ja kriitistä, mutta ei se veetutukseen paljon auta. Onneksi huomasin (tämän) virheen itse, niin otan opiksi vähemmän raskaan kautta.

Arkistotutkimukset jatkuvat tammikuussa 2017, sillä nyt löytyneiden asiakirjojen viittauksista muihin kirjelmiin on apua uuden aineiston löytymisessä.

Historiikin vapaakappaleita jakamassa

Maanantaina 12.12.2016 oli Liedon museolla kirjoittamani (+ toimittamani, sanottakoon se tässä että on syyllinen selvillä) Viestipataljoona 33:n historiikin julkaisutilaisuus. Mediaa ei kutsuista huolimatta tullut paikalle, mutta tietyllä tavalla se oli mukavaakin: julkaisutilaisuudessa oli läsnä kirjan kanssa auttaneita henkilöitä sekä veteraanien omaisia joten henki oli lämpimämpi ja välittömämpi kuin salamavalojen räiskyessä.

2010-luvulla ei sotahistoriaa tutkita ja kirjoiteta enää juurikaan sotaveteraaneja varten. Siksi läsnäolijoiden antama arvostus lämmitti erityisesti, sillä sotahistoriaa kirjoitetaan nykyään pääasiassa veteraanien omaisia varten. Eräs Viestipataljoona 33:ssa palvelleen piikkiöläisen veteraanin poika sanoikin minulle aiemmin, että nyt isän puhdetöitä arvostaa aivan eri tavalla kun niiden taustoja on selvillä.

Ristiin rastiin Helsinkiä

Oma osansa julkaisemisessa ovat vapaakappaleet, joita olen toimittanut veteraanien omaisille, kirjan kanssa auttaneille yms. Sain maanantaina matkustaessani Helsinkiin Onnibussilla melkoisen manaukset niskaani kun kuskiparka yritti nostaa parhaansa mukaan pullistelevaa matkalaukkuani hutlariin. Onnibussilla on 20 kg painoraja laukuissa, jonka muistin vasta nyt! Kampin linja-autoasemalla lastin purkaja sanoi hyvästiksi "ANNA OLLA VIIMONE KERTA!" Mainittakoon että kirja painaa melko lailla tasan tarkkaan yhden kilogramman ja postituskulut per kirja ovat suuremmat kuin painokulut!

Joka tapauksessa kirjan tekijän ja ulkomailla painotyön teettäneenä raskas velvollisuuteni on toimittaa kirjojen vapaakappaleet Kansalliskirjastollemme. Kaikkiaan niitä on siis kuusi kappaletta (vapaakappaleet menevät Kansalliskirjastolle [Helsingin yliopistolle], Turun yliopistolle, Åbo Akademille, Oulun yliopistolle, Itä-Suomen yliopistolle [eduskunnan vapaakappaleoikeus siirretty] sekä Jyväskylän yliopistolle). Sain tänä aamuna kappaleet toimitettuani todistuksen siitä, että olen suorittanut velvollisuuteni.

Mainittakoon että koputin Unioninkadulla Topeliassa vapaakappaletoimiston oveen puoli minuuttia kuin totaalinen idiootti kunnes tajusin, että oven vasemmalla puolella on ovikello.

Uskaltauduin täältä sitten Sotamuseoon suuren muuttovillityksen keskelle ja sain kuin sainkin toimitetuksi heille yhden kappaleen. Lisäksi vein yhden Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistolle, sillä yksi heidän Korsuperinteen keräyksen muistiinpanoistaan osoittautui todella hyväksi ja samalla julkaisemisen arvoiseksi.

Lounaan jälkeen bussittelin halki Helsingin kohti Malminkartanoa viemään eräälle valokuvan ja tietoja teokseen antaneelle veteraanin pojalle kirjan. Hän vaikutti olevan erityisen otettu siitä, että kirja on tehty. Isä ei ollut sotaa muistellut, nyt joitakin aukkoja tiedoissa on paikattu.

Karhumäkitutkimuksen arkisto-osuus korkattu

Reissun lopuksi bussittelin vielä Elielinaukiolle ja painuin puoleksi tunniksi Kansallisarkistoon, jonne tilaamani asiakirjat olivat tulleet. Tutkimusaiheena Karhumäki, tavoitteena kirjoittaa kirja Karhumäen vaiheista 1941 - 1944. En ehtinyt kuvata kuin puolet yhdestä kansiosta, loppuihin käyn käsiksi heti huomenaamulla kello 9:00. Kirjoitan tästä hankkeesta myöhemmin lisää.

Jätin samalla reissulla yhden vapaakappaleen Kansallisarkistoonkin. Sen verta paljon saivat kantaa Viestipataljoonan asiakirjoja nähtäväkseni!