Hiljaiseloa blogissa, kiirettä tutkimusrintamalla

Blogeihini ei ole tullut päivityksiä pitkään aikaan, johtuen

a) pirun sitkeästä kesäflunssasta
b) työkiireistä
c) uusiutuneesta sitkeästä flunssasta johon kuului sietämätön kolmen viikon köhä ja
d) flunssan aikana kerääntyneistä tekemättömistä töistä ja tietty
e) 30–35 asteen helteistä Turussa.

Nyt joka tapauksessa on aika vilkaista mennyttä loppukesää ja syksyn alkua.

Karhumäen historiikin käsikirjoitus luovutettu

Luovutin pitkään takomani Karhumäen historiikin kustantajalle ja jätän sen toistaiseksi hautumaan. Siihe tullee runsaasti korjauksia ja muuta työstettävää. Paljon piti karsia, vaikka paljon sain mukaan, ja viimeistään vuoden alussa piti vain antaa periksi joidenkin karttojen ja raporttien löytämiseksi. Miksi, OI MIKSI asiakirjan liitteenä olevaa kätevää ja kattavaa luetteloa tai karttaa ei ole ikinä voitu säilyä kirjelmän yhteydessä vaan se on mapissa Ö joka meni kesäkuussa 1944 muun Sota-arkistoon viemättömän aineiston kanssa alue-esikunnan kamiinaan?

Sandarmohin alue, joka on ollut uutisissa viime aikoina, rajautuu tutkimuksen ulkopuolelle (keskityn mahdollisimman tiukasti kaupunkialueeseen).

Sirkkala 1918–2018

Toimin kesän ajan Turun yliopiston Sirkkala 1918–2018 hankkeen parissa projektitutkijana. Lyhyestä pestistä huolimatta tämä on ollut yksi antoisimmista tutkimuksista, joihin olen osallistunut. Tutkimus käsittelee Turun Sirkkalan kasarmien historiaa ja etenkin sen vaiheita punavankileirinä/ sotavankileirinä/ sotavankilana 1918 ja pakkotyölaitoksena 1918–1923.

Aihe on kiinnostanut ihmisiä laajalti ja keräämäni/muiden tutkijoiden keräämän laajan aineiston turvin olen pystynyt antamaan yksiselitteisiä ja selkeitä vastauksia omaisiaan tiedusteleville. Ei-oo-vastaukset johtuvat yleensä siitä, että tiedusteltu henkilö on ollut Kakolassa eli lääninvankilassa, ei sotavankileirillä. Kerran todistettavasti Turun vankileirillä kuollutta ei löytynyt vankiluetteloista, mutta syynä lienee se että hän kuoli melko pian siirryttyään Hämeenlinnasta Turkuun.

Haastattelin myös henkilöitä, jotka asuivat Sirkkalan kasarmialueella sen kuuluessa Suomen armeijalle. Tämä haastattelu kohtasi yllättäviä teknisiä häiriöitä, selvittelen, tarvitseeko kehräysäänetkin litteroida.

Harvoin olen ollut tutkimushankkeessa, jossa yhteistyö on näin mutkatonta, anti yhteisölle/yleisölle välitöntä ja tutkijoiden arvostus yhtä suurta. Yleensäkin yhteistyö eri tutkimushankkeissa on sujunut hyvin, mutta Sirkkala-hanke on sujunut mallikelpoisesti näin projektitutkijan näkökulmasta.

Asiakirjakuvausta Kansallisarkistossa.

Ainoa takaisku oli, kun kuvatessani Kansallisarkistossa vuoden 1918 saapunutta kirjeenvaihtoa kamera heitti manuaali-asetuksesta huolimatta huomaamattani automaattitarkennukseen ja noin sata kuvaamaani asiakirjaa oli epämääräistä suttua. Pitää siis kuvata ne uusiksi jossain vaiheessa...

Mikkelissä Jalkaväkimuseossa

Olen tekemässä VTT Olli Kleemolan ja valokuvaaja Aake Kinnusen kanssa loisteliaasti kuvitettua ja perinpohjaista teosta sodan ajan puhdetöistä. Koska Kleemolan mittava esinekokoelma on esillä Mikkelissä, teimme 30.8.–2.9. kaupunkiin keikan jolloin kuvasimme kolmen päivän aikana satoja esineitä Kinnusen huippukalustolla. Jokainen museologiaan, arkeologiaan tai muuten esinetutkimukseen perehtynyt tietää, että hyvien lähikuvien ottaminen esineistä on v*******a hommaa.

Esine kuvauksessa.

Esineiden ottaminen näyttelystä ja museon varastoista kuvattavaksi oli melkoinen prosessi, mutta se sujui onneksi mallikkaasti ja alussa esiintyvistä lastentaudeista päästiin nopeasti eroon ja kuvaaminen sujumaan tehokkaasti. Ensimmäinen suuri muutos oli kuvausteltan siirtäminen lattialta pöytätasolle, mikä säästi kuvaajan hirvittäviltä polvi- ja selkäkivuilta. Koko kuvaussession aikana pyöri lisäksi nauhuri, jotta kirjallisen dokumentoinnin lisäksi suullinen kommentointi esineistä tulisi kokonaisuudessaan taltioiduksi.

Vitriineissä olevien esineiden kuvaus osoittautui ongelmalliseksi. Onneksi hätä keinot keksi. Alla kuva-arvoitus: mikä esine?

Mikä esine lienee kyseessä?

Vastaus: ei harmainta aavistustakaan. Esine lienee tekele/teelmä eli epäonnistunut kauha, mutta itse hyödynsin sitä puhdetyökurottimena:

"Puhdetyökurotin". Museoväen säästämiseksi rasioita esittelevä vitriini avattiin vain toisesta päästään, mistä esineet otettiin kuvattavaksi ja sujautettiin takaisin paikoilleen. Jatkosodan aikaista kävelykeppiä käytettiin kauempana olevien esineiden kiskomiseksi kuvattavaksi.

Tämä on tärkeää: mikään määrä digitointia (ellei 3D-tulostin tulevaisuudessa tee täydellistä replikaa) ei korvaa sitä, että esinetutkija saa käsiinsä fyysisen esineen. Monesta puhdetyöstä löytyi kädestä pyöritellessä mielenkiintoisia piirteitä ja yksityiskohtia. Tarkemmassa tarkastelussa löytyi leimoja, metallista alkuperään liittyviä merkintöjä ja muita vastaavia erikoisia puolia.

Lounastauolla Jalkaväkimuseossa. Pizza tuli kotiinkuljetuksena.

Pääsin myös näkemään ilmeisesti Kustaan sodan (1788–1790) aikaisen mörssärinkuulan, joka herätti huomiota lehdistössäkin:

Mörssärinkuula, lienee Kustaan sodan aikaisen Savon rintaman taistelun satoa.

Luennointia, esitelmiä, kirjoituksia jne.

Tähän väliin mahtuu luonnollisesti luentoja, esitelmiä ja muuta mukavaa vaikka olenkin isoista kirjoitusprojekteista johtuen ollut enemmän kiinni kirjojen kirjoittamisessa. Sirkkala hankkeesta oli juttua Länsi-Suomessa ja Turun Tienoossa ja sainkin mielenkiintoisia yhteydenottoja Sirkkalan asioista. Lisäksi olen tahkonnut yhtä referee-artikkelia.

Esitelmistä mielenkiintoisin oli Sirkkalan vankileiriä käsitellyt luentoni Sirkkala-seminaarissa 15.9.2018. Olin tehnyt tilaisuuteen Sirkkalassa kuolleita käsitelleen monisteen, jossa oli kuolleet aikajärjestyksessä, kuolleet aakkosjärjestyksessä sekä valokuvia ja kuolinilmoituksia menehtyneistä. Totta kai tilaisuuteen saapuu yhden Sirkkalassa menehtyneen omainen, jonka sukulaisesta ei ole luettelossani halaistua sanaa! Onneksi sain tietoa ja vainaja löytyi myös vankiluetteloistakin, elossa olevana tosin. Ilmeisesti vainajan hyvä kunto kääntyi tämän kohtaloksi influenssan vuoksi: tautihan tappoi yleensä terveitä ja hyvinvoivia, eikä Turun sotavankileiri ollut Tammisaaren tai Hennalan kaltainen "luurankotehdas".

Turun Koroisia käsittelevä "Koroiskirja" julkaistaan lokakuussa ja minä olen kirjoittanut kirjaan lyhyesti tuliaseista ja alueelta löytyneistä kuulista. Ensimmäinen referee-tason kirjoitukseni. Muistan vielä kun noin neljä vuotta sitten lähetin artikkelini kirjaan ja "pahoittelin syvästi myöhästymistä"...

Ai niin, varsinaisena päätyönäni tutkin Svenska Kulturfondetin rahoituksella evakkojen asuttamistoimintaa ruotsinkielisillä alueilla. Pitkä projekti, lupaavia aineistoja ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia luvassa!

Sisällissodan tanskalaisvapaaehtoisten adressi jatkosodan ajalta (Danish volunteers)

Tässäpä kiinnostava arkistolöytö: tanskalaisten vuoden 1918 sotaan upseereina ja ambulanssinkuljettajina osallistuneiden vapaaehtoisten adressi Suomen armeijalle 16.5.1943 eli jatkosodan ajalta. Jos olen ymmärtänyt ruotsin perusteella lukemastani tanskasta jotain väärin, otan korjauksia vastaan!

An address "Til Finlands ӕrerige Armé" by Danish volunteers, who served in the Finnish Civil War (1918) as officers and ambulance drivers. Written in 16.5.1943 during the Continuation War:

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin arkistokotelon tiedot. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin kansi. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 1. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 2. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 3. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Lähde: Kansallisarkisto. PK.225 Pikkukokoelmat.

Katsoin sotaelokuvia

Tässä tuli katsottua kolme sotaan liittyvää elokuvaa, jotka ajattelin nyt niputtaa yhteen postaukseen. Esittelen ne katsomisjärjestyksessä:

Suomen hauskin mies (2018)

Suomen hauskin mies. Kuva: Nordisk film.

Onko tässä yksi parhaista koskaan tehdyistä suomalaiselokuvista? Kyllä on. Allekirjoitan HS:n kulttuurisivujen mielipiteen, jonka mukaan Heikki Kujanpään Suomen hauskin mies ansaitsisi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan yli miljoona katsojaa. Kun minä kävin elokuvateatterissa, oli salissa itseni lisäksi kolme muuta. Se oli kyllä päivänäytös, mutta silti. Varsinainen sotaelokuvahan tämä ei ole, mutta kuitenkin summaa vuotta 1918 paremmin kuin Täällä pohjantähden alla filmatisoinnit.

Elokuvan alussa näyttelijä, punakaartin päällikkö ja näyttelijä Toivo Parikka (sekoitus Aarne Orjatsaloa ja Jalmari Parikkaa) murtautuu sodan loppupuolella rintamalta paenneena Työväenteatteriin. Paikalle saapuu suojeluskuntalaisia, jotka pidättävät hänet. Miehen tie vie Helsingin edustalle Mjölön saarelle vankileirille, ja heti kuljetusalukseen noustessa jokaiselta kysytään "Oletko päällikkö?". Parikka naamioituu ja selviää. Seuraava seulonta tehdään saarella. Parikan edessä olevaa miestä pyydetään toistamaan luvut "Yksi, kaksi, kolme"ja tämä luettelee "Juksi...". Mies viedään rivistä ja hetken kuluttua kuuluu huutoa ja laukaus.

Mjölön saaren vankileirin kauheuksia ei suinkaan vähätellä, vaikka aiheena onkin komedia. Teloitettavaksi määrätty Työväenteatterin henkilöstö saa tehtäväkseen laatia huvinäytelmän. Jos se naurattaa, miehet saavat elää. Näytelmän synty ja harjoitukset, leirin vartijoiden ja vangittujen välille syntyvä ymmärrys ja lopulta naurun vapauttava ja vapahduttava voima ovat avainasemassa. Huikea loppukohtaus, jossa näytelmä lopulta esitetään, on hienosti kuvattu. Martti Suosalon esittämän Parikan komiikka on huikeaa, ja olisi toiminut niin 1918 kuin se toimii 2018. Katsoja nauraa "hauskoille jutuille" aidosti! Elokuvan lopussa komedia, nauru, on  tehnyt tehtävänsä ja vankileirin komentajan kapteeni Kalmin auktoriteetti on murskattu. Erityisesti Paavo Kinnunen leirin vääpelinä välittää murroksen loistavasti. Keisarin on jälleen havaittu olleen vaatteitta. Suomen hauskin mies kuuluu jokaisen komediasta ja komedian historiasta ja merkityksestä kiinnostuneen perussivistykseen.

Taustalla on todellisia tapahtumia: elokuvan inspiroi vankileirille joutunut työväenteatterin henkilöstö, joka päätti laatia komedian "Suomen kuninkaasta". Vankileirin vartijat suojelivat hanketta. Jalmari Parikka oli todella punakaartin päällikkö Enson työväenteatterista valittuna ja hänen 1938 julkaistut muistelmansa ovat kiehtovaa luettavaa. Parikka oli sekä hyvä että vastuullinen johtaja, jonka puolesta valkoisetkin kirjoittivat puoltokirjeitä 1918 oikeudenkäyntiin, jossa hänet tuomittiin kuolemaan. Onneksi tuomio lievennettiin ja lopulta Parikka armahdettiin. Parikka mm. määräsi osuuskaupan ryöstäneet punakaartilaiset palauttamaan saaliinsa ja passitti pahimmat ryöstelijät Viipuriin rintamalta. Kauppias sai pyörittää kauppaansa, koska se oli elintarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden jaossa tärkeä siviiliväestön kannalta. Kauppiaskin kirjoitti Parikan puolesta oikeusistuimelle, ja osuuskaupanjohtaja Malisen lausunnon löytää Parikan kuulustelupöytäkirjasta (ks. Parikan asiakirjat tästä linkistä, Malisen lausunto sivulla 5).

Martti Suosalo tekee Toivo Parikkana elämänsä roolityön. Elokuvan ainoa heikko lenkki on Jani Volanen, jonka näyttelytyö vankileirin komentajana on epätasaista, mutta hän onnistuu onneksi avainkohtauksissa erinomaisesti. Saattaa kuulostaa oudolta, että vuoden 1918 kauheuksia lähestytään naurun näkökulmasta, mutta Suomen hauskin mies tekee tämän tyylikkäästi ja tehokkaasti. Elokuvateatteriin siitä mars mars!

Dunkirk (2017)

Dunkirk. Kuva: wikipedia.fi

Netflixiin tullut elokuva Dunkirk yllätti monella tapaa. Tiesin että elokuvan visuaalista toteutusta on kehuttu mutta tunnelma oli ennakkotiedoista huolimatta häkellyttävä. Ensinnäkin ainoat elokuvassa näkyvät viholliset ovat vihollisen lentokoneita ja harvakseltaan nähtyjä harmaita silhuetteja. Tällainen lähestymistapa sotaelokuvaan on kiehtova, ja Dunkirkissa erittäin toimiva.

Dunkirk keskittyy Kanaalin rannalla Dunkerquessa 1940 evakuointia odottavien liittoutuneiden miesten kokemuksiin ja näitä evakuoimaan tulleiden siviilialusten vaiheisiin. Henkilöt ovat toisaalta persoonallisia, toisaalta sopivan etäisiä ollakseen pieniä pelinappuloita historiallisessa tapahtumassa. Näyttelijätyö on tähän nähden erittäin hyvää. Elokuva on myös karsittu kaikesta turhasta, mikä tekee siitä entistä toimivamman paketin. Jotkut olisivat halunneet elokuvaan enemmän naisia ja enemmän esim. brittien siirtomaista tulleita joukkoja (Ranskalaissotilaiden joukossa nähdään muuten afrikkalaisia, mikä on historiallisesti paikkansapitävää. Saksalaisten vangeiksi joutuneiden mustien sotilaiden kohtalot olivat ilmeisesti karmivia.) mutta Dunkirk toimii sellaisena kuin se on.

Elokuvassa seurataan muutamia upseereja ja sotilaita rannalla, kolmea brittien hävittäjälentokonetta ja yhtä evakuointiin käskettyä siviilivenettä. Kohtaukset on rytmitetty erinomaisesti ja esimerkiksi ilmataistelut ovat hienoa katsottavaa. Rannan puolella taas miesten kasvava epätoivo välittyy tehokkaasti.

Miten tämän nyt tiivistäisi: visuaalisesti mitä näyttävin ja rytmiltään mitä tehokkain elokuva, jossa on elokuvallisesti paljon hyviä ja toimivia oivalluksia. Dunkirkin historialliset virheet ovat niin minimaalisia, ettei niihin kannata edes kiinnittää huomiota. Dunkirk on hyvällä tavalla uusi ja erilainen sotaelokuva.

Passchendaelen taistelu (2008)

Passchendaelen taistelu (2008). Kuva: wikipedia.fi

Kanadalaisista joukoista I maailmansodan länsirintamalla kertova elokuva osoittautui pettymykseksi. Kansi ja mainoslauseet lupaavat rintamataisteluita, mutta yli 75% elokuvasta keskittyy kotirintamaan kliseisen melodramaattisesti ja höpöhöpöromanttisesti. Hyvänä puolena elokuvassa tuodaan esiin Kanadaan muuttaneiden saksalaisten kaltoinkohtelu, mutta muuten draama on ennalta-arvattavaa.

Juoni: alussa lyhyt taistelukohtaus, jossa kanadalainen jalkaväkiryhmä ja saksalainen konekivääriryhmä tappelevat kirkon raunioissa. Melkein kaikki paitsi päähenkilö, kanadalainen kersantti Michael Dunne kuolevat verisessä taistossa. Haavoittunutta kanadalaiskersanttia hoidetaan Kanadassa ja seuraa tunti ennalta-arvattavaa kotirintamaromantiikkaa kessun ja hoitsun välillä sekä "menkää rintamalle, pelkurit!" tyylistä draamaa jonka lopuksi – ylläripylläri! – kersantti ja tämän rakastaman naisen astmaattinen veli lähtevät rintamalle. Sitten "3 kk myöhemmin" ja ollaankin rintamalla.

Loppupuolen länsirintaman mutahelvetti on sinänsä toteutettu hyvin, joskin tilanne jossa pataljoonankomentaja kutsuu sotamieheksi tekeytyneen kersantin luokseen, nimittää tämän joukkueenjohtajaksi ja selostaa tälle salaiset hyökkäyssuunnitelmat on sangen epäuskottava. Elokuvan lopun "Golgata-kohtaus" on sinänsä hieno mutta menee enemmän melodramaattisuuden puolelle sekin. Ymmärrän kyllä, ettei haluttu tehdä kanaladaisversiota kirjasta ja hyvin elokuvatusta klassikosta Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta tämä rykäys lähestyy aihetta aivan väärästä suunnasta. En suosittele.

Koski T.L:n punakaartin säilyneitä palkkalistoja

Koski T. L.:n asukkaat ovat poikkeuksetta olleet miellyttäviä ja avuliaita tuttavuuksia, joten kiitän sikäläisiä julkaisemalla tässä postauksessa Koski T. L.:n punakaartin säästyneet palkkalistat. Näistä lienee apua sukututkijoille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille. 

Asetta kantaneen punakaartilaisen palkka oli 15 markkaa päivässä (15 mk = hieman alle 20€ vuonna 1917, vuoden 1918 inflaatio heitteli rajusti, joten rahan arvo oli vuoden alussa huomattavasti korkeampi kuin lopussa!), ammattilaisilla (kk-miehet, tykkimiehet jne.) 45 markkaa.

30.1.1917–8.1.1918 palkkalistat:

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

8.–15.2.1918 palkkalistat

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

Lähde:
Kansallisarkisto
Vapaussodan arkisto
IB 4:76a Turun punakaartin asiakirjat (1918–1918)
T & P  l. lääninvaltuuskunta. Raha-asiain osasto. Palkkalistoja v. 1918

Karjalan Viesti 28.2.1943

26. ja 27.2. ei jostain syystä julkaistu Karjalan Viestiä. Tässä kuitenkin tämänpäiväinen.

Karjalan Viesti 75 vuotta sitten eli 28.2.1943:

Karjalan Viesti 26.2.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 26.2.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 26.2.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 26.2.1943, sivu 4

Päivän nosto: Kenraaliemme jääkäriperinteet (sivu 2)

Itsenäisen Suomen armeija syntyi kohtalokkaana keväänä 1918. Kansan vapaudentahto oli sen sisäinen voima. Mutta todelliseksi valtatekijäksi se kehittyi koulutettujen ja sodassa koeteltujen johtajiena ansiosta. Meillä oli silloin vanhoja upseereita, ensimmäisenä heidän joukossaan kenraali Mannerheim, muodostumassa olevan armeijamme ylipäällikkö ja hänen rinnallaan m. m. nykyiset kenraalit Nenonen, Wetzer ja Wilkama. Ratkaisevasti upseeristomme täydennettiin niillä nuorilla miehillä, jotka ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina olivat hakeutuneet Saksaan, saaneet sotilaskoulutuksen Lockstedtin leirillä, järjestäytyneet erilliseksi jääkäripataljoonaksi ja osallistuneet sotatoimiin Saksan itärintamalla Venäjää vastaan vuosina 1916–1917. Nämä Suomen vapauden esitaistelijat, jääkärit, palasivat kotimaahansa 1918. Pääjoukko saapui höyrylaiva Arcturuksella Vaasaan helmikuun 25. päivänä, ja seuraavana päivänä kenraali Mannerheim tarkasti joukon Vaasan torilla. 

Tätä kohtausta voidaan pitää uuden armeijamme syntymähetkenä. Mannerheim puhui jääkäreille isänmaan puolesta: 

Isänmaa tervehtii teissä parhaita poikiaan. Suomen muodostumassa oleva nuori armeija näkee teissä opettajansa ja tulevat johtajansa. Teitä odottaa suuri ja kunniakas tehtävä: armeijan luominen, joka pystyy tekemään Suomen vapaaksi, suureksi ja mahtavaksi. Olkaa tervetulleet joukkoomme! Eläköön jääkärit!

Jääkärien osuus Suomen ensimmäiseen vapaustaisteluun oli jo sellaisenaan arvaamattoman suuri. Mutta vasta nyt, 25 vuotta myöhemmin, puolustaessamme pitkässä sodassa uudelleen uhattua itsenäisyyttämme, tajuamme selvästi, mitä alkuaan niin seikkailukas ja tarumainen jääkäriliike merkitsi. Se antoi armeijallemme vankan pohjan ja määrätietoisen rakenteen. Nykyhetken näkökulmalta on mielenkiintoista silmäillä niiden jääkärien luetteloa, jotka helmikuun 12 päivänä 1918, kaksi päivää ennen pääjoukon lähtöä Libausta, ylennettiin upseereiksi ja astuivat Suomen armeijan palvelukseen. Jo tämä silmäys ilmaisee selvästi ja vakuuttavasti jääkäriliikkeen historiallista merkitystä. Kuluneina 25 vuotena Jääkäripataljoona 27:stä on tullut puolustusvoimiemme runko. Tällä hetkellä sotilaallinen johtomme on suurimmaksi osaksi entisten jääkärien käsissä.

Vuosien kuluessa kenraali kenraalin jälkeen on noussut jääkärien tuhatlukuisesta joukosta, voidaanpa sanoa, että melkein koko nykyinen jääkärinvoittoinen kenraalikuntamme, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, matkusti Arcturuksella Libausta Vaasaan helmikuussa 1918. Siinä oli Erik A. Heinrichs, ensimmöinen ja toistaiseksi ainoa jääkäri joka (3.10.1941) on ylennety täydeksi kenraaliksi. Siinä oli suojeluskuntien monivuotinen ylipäällikkö, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg. Siinä olivat kenraaliluutnantit Hugo V. Österman, K. L. Oesch ja Edvard F. Hanell. Tuskin uneksi silloinen yliluutnantti Jarl Frithiof Lundqvist, että hänestä kerran oli tuleva Suomen ilmavoimien komentaja, tuskin haaveili silloinen luutnantti Väinö R. Valve, että hän ottaisi käsiinsä Suomen merivoimien ylimmän johdon, ja tuskin aavisti kapteeni Unio B. Sarlin, joka pataljoonan pioneerikomppanian mukana oli osallistunut Schmardenin hyökkäykseen heinäkuussa v. 1916, että hänestä tehtäisiin Suomen armeijan pioneerikomentaja. Kaikki nämä ovat nyttemmin kenraaliluutnantteja. Saman arvoon ovat – niinkuin Lundqvist ja Sarlin tämän sodan aikana – nousseet kapteeni Viljo Einar Tuompo, luutnantti Taavetti Laatikainen, kapteeni Leonard A. M. Grandell ja yliluutnantti Hjalmar Fridolf Siilasvuo. Ainoastaan yksi kenraaliluutnanteistamme ei ole jääkäri, nimittäin Aksel Fredrik Airo, joka Mannerheimin 75-vuotispäivän yhteydessä 1942 korotettiin kenraaliluutnantiksi. Hän on muuten Suomen nuorin kenraali, 45 vuotta täyttänyt. 

Jääkäripataljoona 27 toi mukanaan aseita Suomeen, jotka kuljetettiin höyrylaivoilla Mira, Poseidon ja Virgo. Mira ja Poseidon lähtivät Libaun satamasta jo helmikuun 11. päivänä 1918, Virgo 20. päivänä. Niitä seurasi 100 miehen vahvuinen esikomennuskunta silloisen majurin, nykyisen kenraaliluutnantin Harald Öhquistin johdolla. Aselasti käsitti seuraavat määrät: 70 000 kpl. kiväärejä, 22 840 kpl. panoksia, 16 kpl. tykkejä, 70 kpl. Konekivääreitä, 12 325 kpl. käsikranaatteja, 363 kpl. pistooleja ja 16 420 kpl. tykinammuksia sekä lisäksi 6 radioasemaa ja lentokoneen. 

Päämajassa, armeijaryhmien, armeijakuntien ja divisioonien esikunnissa ja muissa tärkeissä puolustusvoimien johtoportaissa toimii nykyään jääkärikenraalit. Tuoreimman upseerien virkaikäluettelon mukaan Suomen armeijassa on kolmattakymmentä kenraalimajuria. Ainoastaan viisi heistä ei ole jääkäriä, nimittäin V. V. Svanström ja Harry U. Alftan, molemmat tsaarinvallan aikuisia upseereita ja A. O. Pajari, K. A. Tapola ja N. V. Hersalo, jotka ovat saaneet upseeri- (juttu katkeaa).

Sisällissota 100 vuotta sitten: Sipoon retki 9.1.1918

Kun käsittelen artikkeleita ja esitelmiä varten nyt valtavaa määrää vuoteen 1918 liittyvää aineistoa, ajattelin kirjoittaa tänne blogiin niiden pohjalta ""100 vuotta sitten" teemalta postauksia.

Tasan 100 vuotta sitten uutisoitiin punakaartien retkestä / rankaisuretkestä 9.1.1918 Sipooseen:

Uusi Aura 10.1.1918

Työmies 10.1.1918

Näistä sanomalehtileikkeistä kerrottakoon taustaksi, että Uusi Aura oli "kokoomuslainen" eli oikeistopainotteinen lehti, Työmies taas sosialidemokraattisen puolueen vasemman siiven/"siltasaarelaisten" eli vasemmistolainen lehti.

Tapahtumat

Helsingistä lähti Sipooseen 9.1.1918 junalla suuri joukko punakaartilaisia riisumaan sikäläisiä suojeluskuntalaisia eli "lahtarikaartia" aseista. Helsingissä nämä vaativat junanlähettäjää kirjoittamaan heille vapaaliput, mutta kun lähettäjä ei tähän suostunut, nousivat punakaartilaiset junaan lipuitta.

Malmin asemalla kaartilaiset miehittivät asemarakennuksen ja puhelinkeskusaseman, katkaisivat puhelinyhteyden sekä pitivät asemahenkilökuntaa silmällä. Välivaiheiden jälkeen juna saapui Nikkilän asemalle, missä punakaartilaiset (enää arviolta 57 miestä) poistuivat junasta ja aloittivat matkan kohti Sipoota. Matkalla punakaartilaiset tekivät tarkastuksia tien varrella oleviin taloihin.

Kirkonkylällä punakaari kohtasi suojeluskuntalaisia, joiden kanssa syntyi tulitaistelu. Ilmeisesti molemmilta puolilta haavoittui miehiä: erään punakaartilaisen mukaan kahakassa olisi kaatunut kolme punaista ja joitakin jäi suojeluskuntalaisten vangiksi.

Kello 14–15 välillä Keravan asemalle saapui lisää punakaartilaisia, jotka aloittivat jalan liikkua kohti Nikkilää. Kello 16 saapui Helsingin asemalle punakaartilaisia, jotka vaativat ylimääräistä junaa Nikkilään ja lopulta sellaisen saivatkin. Vaunut osoitettiin paikallisjunasta, jonka piti lähteä 17.20. Senaatin rautatiehallituksen kautta lähettämässä määräyksessä kuitenkin käskettiin, ettei tällaiseen tarkoitukseen saa junaa antaa. Nyt asemavirkailijat kieltäytyivät lähettämästä paikallisjunaa, johon oli jo asettunut joukko kaartilaisia. Nämä vaativat junan lähettämistä, ja lopulta kello 18 lähettäjä suostui lähettämään junan. Junan saavuttua Keravalle vaativat kaartilaiset junaa Nikkilään, minne lähtikin juna kello 21.10. Perillä juna lähti takaisin Keravalle, vieden mukanaan haavoittuneita punakaartilaisia. Punakaartilaiset palasivat 00.30 saapuneella junalla Helsinkiin. Punakaartilaiset toivat mukanaan joukon haavoittuneita ja kaksi ruumista. Tämän jälkeen kaartilaiset hajaantuivat.

Sipoon kahakasta tuli tietoja myöhempiin lehtiin hiljakseen. Keski-Suomalainen kertoi 13.1.1918, että Sipoossa olisi kaatunut 6 suojeluskuntalaista ja 21 haavoittui.

Sotasurmat -tietokannan mukaan kahakassa menehtyivät punaiset työmies Herman Nylynd ja kirjansitoja Wilho Riipinen. Molempiin on merkitty alkuperäisen lomakkeen sarakkeeseen "murhattu/mestattu", Sotasurmien mukaan Nylund on kaatunut ja Riipinen on murhattu. Kaksi kaatunutta vastaa myöhempiä tietoja Helsingin asemalle tuoduista kahdesta kuolleesta. Ilmeisesti toinen on merkitty "murhatuksi", koska sotatilaa ei vielä ollut julistettu.

Sipoon retki puhututti edustajia Sosialidemokraattisen puolueen puolueneuvoston kokouksessa 19.–22.1.1918. Matti Turkian (1871–1946; 1918 SPD:n puoluesihteeri) mukaan "punakaartien menettely on ollut osaksi lapsellista esimerkiksi Sipoon retki, joka oli todennäköisesti porvarien provokatsioonia." Arthur Usenius (1888–1937; 1918 kansanedustaja) puolestaan käytti Sipoota yhtenä esimerkkinä syystä perustaa vallankumouskomitea; "ei siten, että juostaan Sipooseen ja Helsingin pitäjien retkien tapaisilla touhuilla, vaan harkitaan yksimielistä toimintaa."

Turun punakaartin kortisto

Yleissivistyksen, tulevan teemavuoden ja tammikuussa 2018 starttaavan Liedon vuotta 1918 käsittelevän artikkelisarjan vuoksi olen käynyt nyt pariin otteeseen Turun Maakunta-arkistossa tutkimassa punakaartin asiakirjoja.

Käytännössä (hyödyllisiä) asiakirjoja on Turussa kolmenlaisia: ehdonalaiseen vapauteen 1918 laskettujen luettelot, punakaartin palkkalistat sekä turkulaisista laadittu kortisto (perustuu pääasiassa palkkalistoihin). Pettymyksekseni lietolaisia ei laskettu ennakkotietojeni vastaisesti mukaan Turun punakaarteihin, vaan se toimi erillisenä kaartina. Arkiston koneelta selvisi, että Liedon asiakirjat ovat sittenkin Helsingissä Vapaussodan arkistossa. Miksi näitä ei löytynyt kaksi vuotta sitten samaa arkistoa penkoessani? Silloin löysin vain ja ainoastaan rautatieaseman sähkösanomat. No, Helsinkiin pitää mennä joka tapauksessa, joten siinä samassahan tuo menee.

Joka tapauksessa tein muistiinpanot Turun punakaarteista ja samalla vahvistin tiedon, jonka mukaan peräti kahden Turun punakaartin komppanian päällikkönä oli lietolainen. Liedossa syntyneitä ja/tai kirjoilla olevia liittyi Turun punakaarteihin. Ilmeisesti he olivat teollisuuden palveluksessa tai työväenyhdistyksen riveissä siirtyneet 1917 vuoden lopulla poliittisen kihinän keskipisteeksi muodostuvaan punaiseen Turkuun.

Kortisto 1, Turun I rykmentin kortisto.

Joka tapauksessa Punakaarteista on Turussa neljän laatikon mittava kortisto. Ensimmäinen laatikko, jonka käsittelin ensimmäisenä tutkimuspäivänä, piti sisällään vain I rykmentin kortistoja ja kokemattomana käsittelin sen laiskemmin kuin kortistot 2–4. Tässä purettuna kortistojen sisältöä, josko se hyödyttäisi jotakuta. Haluaisin tosin nähdä punakaartin arkiston, jossa ensimmäinen nimi EI ole Aalto, A ja seuraava Aalto, J.

Naisten määrä osastoissa on mainittu erikseen (paitsi tietty naiskomppanioissa), eli joidenkin osastojen vahvuus ilmoitetaan X henkeä + X naista. Myös venäläiset on lueteltu erikseen, jos heitä on osastossa.

Päälliköiden nimiin on liitetty linkki, mikäli heistä löytyy rikosoikeuden akteja tai Sotasurmat- tietokannassa artikkeli.

Kortisto 1

Pääasiassa I rykmentin ja esikunnan kortistoja.

Turun Piirin Punaisen Kaartin Piiriesikunnan ja kantahenkilökunnan palkattu 15.2.–15.3.1918 (25 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan I Komppania

Turun I Rykmentin I Pataljoonan II Komppania (124 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan III Komppania (105 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin I Pataljoonan IV Komppania (204 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan I Komppania (84 korttia/henkeä). Päällikkö Juho August Helin. ks. myös Sotasurmat.

Turun I Rykmentin II Pataljoonan II Komppania (135 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan III Komppania Ratsukomppania (139 korttia/henkeä)

Ratsukomppanian tiedusteluosasto (193 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin II Pataljoonan IV Komppania Ratsukomppania (68 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin III Pataljoonan I Osasto [Kärsämäen komppania] (172 korttia/henkeä)

Kortistot 2, 3 ja 4.

Kortisto 2

Turun I Rykmentin III Pataljoonan IV Komppania (132 korttia/henkeä)

Turun I Rykmentin III Pataljoonan I Komppania [Karkun osasto? epäselvä osaston nimi] (115 korttia/henkeä). Päällikkö William Heinonen

Turun I Rykmentin IV Pataljoonan II Komppania (103 korttia/henkeä). Päällikkö Antti Vastamäki

Turun II Rykmentin I Pataljoonan I Komppania (32 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania I Osasto (49 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania II Osasto (37 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan II Komppania III Osasto (73 korttia/henkeä). Päällikkö J. Laine
ks. myös Sotasurmat

Turun II Rykmentin I Pataljoonan III Komppania Turun Tykkiväki (169 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan IV Komppania (12 korttia/henkeä). Päällikkö L. Luotonen

Turun II Rykmentin IV Pataljoonan III Komppania (70 korttia/henkeä)

Turun II Rykmentin I Pataljoonan I Komppania (99 korttia/henkeä)

Turun kuularuiskuosasto*  (129 korttia/henkeä)

Kärsämäen osasto  (4 korttia/henkeä)

Nummenmäen osasto  (251 korttia/henkeä + 3 naista)

*Kuularuisku tarkoittaa konekivääriä

Kortisto 3

Turun Työväenyhdistys Riento  (128 korttia/henkeä + kuusi naista)

Auran Osasto III, II ja I (120 henkeä/korttia + 2 naista). Komppanian päällikkö N. Kangashaka.

Talousosasto (246 henkeä/korttia)

Turun naiskomppania (181 henkeä/korttia). Päälliköt Sigrid Halme, Aino Ketonen, Helmi Jokinen ja Hilda Bergström [outoa sinänsä, ainoastakaan ei löydy valtiorikosylioikeuden akteja eikä tietoja Sotasurmista].

Turun merikomppania (131 henkeä/korttia) Päällikkö: T. Aro (Toivo Ludvig), Varapäällikkö Silander, kirjuri Östelund (oikeasti Österlund)

Turun päämajan vahtiosasto (176 henkeä/korttia)

Turun vahtikomppania, Osasto III + IV (181 henkeä/korttia)

Turun paikalliskaartion osasto (14 henkeä/korttia)

Kasarmin halliosasto (18 henkeä/korttia)

Kortisto 4

Turun kasarmin osasto [Sirkkala] (340 henkeä/korttia + 2 naista + 46 venäläistä)

Rymättylän osasto (9 henkeä/korttia)

Vehmaan osasto (46 henkeä/korttia)

Turun rautatien I osasto (57 henkeä/korttia)

Turun asemavartio-osasto (135 henkeä/korttia)

Turun erinäisten osastojen, jotka ovat astuneet toimeen jälkeen 15.2.1918

Turun vakoiluosasto (21 henkeä/korttia)

Soittokuntaosasto (26 henkeä/korttia)

Hausjärvi 1918

Hausjärvellä Hikiässä, Riihimäestä noin 12 kilometriä koilliseen on löytynyt mielenkiintoinen vuoden 1918 joukkohauta*, johon on haudattu neljä ruumista. Ilmeisesti kyseessä on huhtikuussa 1918 teloitettuja punaisia, joiden kohtalosta on paikallispiireissä vaiettu.

Tässä uutisia, Aamupostissa parhaimmat tiedot:

Murhatutkijoille yllätys – Hikiän metsähauta kätki vuoden 1918 uhreja (Aamuposti)

Poliisi selvittää vanhan metsähaudan vainajien tarinaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä (Helsingin Sanomat)

Kiinnostavaa, että poliisi on päättänyt selvittää haudattujen henkilöllisyyden. Kokemukseni perusteella nyt operoidaan todennäköisyyksillä jokaisen vainajan suhteen. Tampereen rintaman murruttua huhtikuun 1918 alussa punaisia pakeni sellaisina puroina kohti Venäjää, että on mahdotonta tietää varmasti kuka liikkui ja missä.

Huhti-toukokuulta 1918 Suomi on täynnä verenpunaisia paikkoja. Esimerkiksi Urho Kekkonen oli teloitusryhmän komentajana Haminan valleilla tuohon aikaan. Tämä kappale Suomen historiaa on hyvin tunnettu ja toistettu iltapäivälehdissäkin, mutta ilmeisesti Haminassa teloitettiin paljon muutakin väkeä. Juttelin gradua tehdessäni Museoviraston silloisen tutkijan Ilkka Kaskisen kanssa, ja hänen mukaansa Haminassa on useaan otteeseen tullut hiekasta esille teloitettujen porilaisten punaisten ruumiita.

Mitä tiedämme?

Tiedämme ainakin vainajien lukumäärän (4), todennäköisesti teloitusajankohdan (huhti–toukokuu 1918) ja hautauspaikan (Hausjärvi, Hikiä). Kaikkiin muihin paitsi hautapaikkaan kannattaa liittää varauksia.

Vainajia voi tietty olla enemmänkin muualle haudattuna, mutta yleensä teloitukset on hoidettu yhteen kuoppaan ja maata päälle -menetelmällä. Samaa hautaa on myös saatettu käyttää myöhemmin toiseen kertaan.  Nämä ovat epätodennäköisyyksiä, mutta ne on huomioitava.

Ruumistutkimusten vaikeudesta muistutettakiin, että Body Farm -hanke sai alkunsa tapauksesta, jossa hautausmaalla kaivettiin esille ruumisarkun päällä oleva ruumis. Arkun päällä oleva oli hyvin säilynyt, mutta arkussa sisällä oleva huonossa kunnossa. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että arkkuun oli laitettu myöhemmin surmattu vainaja, ja arkun päällä oli arkun alkuperäinen vainaja! Tutkija totesi, että tiedämme ruumiiden hajoamisprosesseista loppujen lopuksi todella vähän. Siksi perustettiin hanke, jossa vapaaehtoisesti ruumiinsa tieteelle lahjoittaneiden jäännökset laitetaan erilaisiin olosuhteisiin luontoon ja sitten seurataan, mitä tapahtuu. Forensisille eli oikeustieteelliselle tieteille, etenkin forensiselle arkeologialle tulokset ovat todella arvokkaita.

Jos palaamme Hausjärvelle ja jatkamme todennäköisyyksillä, niin hautapaikka sijaitsee todennäköisesti teloituspaikan yhteydessä. Käsilläni ei ole juuri nyt Hausjärven paikallishistorioita joten on turvauduttava Aamupostin ja HS:n artikkeliin, mistä saamme seuraavat lisätiedot:

- Kaksi vainajat oli nuoria, yksi oletettavasti 1902 syntynyt, toinen 1903

- Kaksi muuta 20–30 ja 30–40 -vuotiaita

- Luututkimuksen perusteella yksi oli vain 13–16 -vuotias (Syntynyt 1902–1905)

- Kuolleet saivat surmansa todennäköisesti taistellessaan saksalaisia vastaan

- Kuolleet ampumavammoihin (teloitettu vai kaatuneet taistelussa?)

- Kuolleet todennäköisesti 21.–22.4.1918 saksalaisten vallatessa Riihimäen ja Hyvinkään. Hikiälle saksalaiset tulivat 22.4.1918

"Paikallishistorian mukaan yksi vainajista saattaa olla vartiomies, jonka saksalaiset ampuivat Kurun koulun portille. Kahden jäänteet kuulunevat Lavinnon kylästä kotoisin olleille nuorukaisille, jotka törmäsivät saksalaisiin, ja heidät teloitettiin, tutkintaa johtava rikoskomisario Olli Töyräs sanoo." Aamuposti.fi

Sotasurmat 1914–22

Luututkimuksissa olisi selvinnyt, mikäli vainajista yksi tai useampi on nainen. Edelleen Aamupostin mukaan Sotasurmat 1914–22 tietokantaa on käytetty, mutta sieltä ei ole saatu varmuutta henkilötiedoista. Tietokanta on oivallinen ja yksityiskohtainen, mutta kaipaisi rukkaamista sekä päivityksiä.

Mikäli asetamme tietokantaan kuolinkunnaksi Hausjärven ja aikahaarukan laveaksi 31.3.1918–31.5.1918 saamme 98 nimeä. Eli verinen paikka tämäkin. Näistä huhtikuun haarukkaan plusmiinus kolme päivää osuu 46 kuollutta.

Teloitetut punaiset on yleensä luetteloitu termeillä "Mestattu", "Ammuttu" tai "Kuolemanrangaistus" (ei kuolemantuomioita). Lahdessa huomattiin taannoin, että monesta kaatuneeksi merkitystä punakaartilaisesta oli löydetty pidätyskortti, eli heidän olikin todellisuudessa teloitettu.

Etsimme vähintään neljää samana päivänä menehtynyttä ihmistä. Valitettavasti järjestystä ei voi muokata kuolinpäivän perusteella, mutta voimme viedä tiedot Exceliin ja siistiä siellä. Voimme todeta huhtikuun 21.–24. päivien olleen todella veristen. Silmiin pistää "murhatut", jotka ovat todennäköisesti valkoisia. Seulokaamme heidät pois listastamme, mikäli he ovat valkoisia:

Murhatut

Nimi, syntynyt + ammatti, kuolinpäivä, kuolinsyy, osapuoli sodassa (ja kaartin/suojeluskunnan jäsenyys, jos on), hautaustiedot

Alihuokuna, Henrik (27.12.1866 talollinen) murhattu 22.4.1918 

valkoinen, ei suojeluskuntalainen, ei tietoa hautaustavasta

Hietamäki, Uno (24.9.1897 talollinen) murhattu (ammuttu) 22.4.1918

valkoinen, pakolla otettu armeijaan, haudattu Kalvolan hautausmaalle

Hildén, Alfred (16.12.1869 rakennusmestari) murhattu 22.4.1918

valkoinen, ei suojeluskuntalainen, ei tietoa hautaustavasta

Isotalo, Oskar (27.9.1869 huvilanomistaja) murhattu (ammuttu) 22.4.1918

valkoinen , ei suojeluskuntalainen, ei tietoa hautaustavasta

Järvinen, Kalle (15.4.1880 palstatilallinen) kuolinsyy "muu onnettomuus" 22.4.1918
Punainen, punakaartilainen. Lisätieto kertoo, että Järvinen sittenkin ammuttiin, vaikka kuolinsyyksi onkin merkitty etusivulle onnettomuus.

Kannisto, August (2.5.1877 rustitilallinen) ryöstömurha "Luoti sisään ohimosta ja ulos takaraivosta" 22.4.1918. Valkoinen, ei suojeluskuntalainen, haudattu yksityishautaan.

Kataisto, Kalle (18.6.1884, ei ammattia) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, ei suojeluskuntalainen . Kuollut Riihimäen kasarmeilla, ei tietoa hautaustavasta.

Lampén Otto (18.9.1881, mylläri) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, ei suojeluskuntalainen. Ei tietoa hautaustavasta.

Leipälä, Arvo (1.7.1899, Maanviljelijän poika) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, ei suojeluskuntalainen. Hautaustavaksi merkitty yksityinen hauta lisätiedoissa.

Niittymäki, Juho (21.7.1879 renki) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, ei suojeluskuntalainen. Ei tietoa hautaustavasta.

Salminen, Kustaa (1884 sekatyömies) murhattu (ammuttu) 22.4.1918
Punainen, punakaartilainen. Ei tietoa hautaustavasta.

Stenvik, Rikhard (2.2.1871 varamaanmittari) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, "vanhan väen käynyt", haudattu Kalvolan kalmistoon

Suomela, Johan (2.9.1878, maanviljelijä) murhattu 22.4.1918
Valkoinen, ei suojeluskuntalainen. "Luoti sydämeen", haudattu yksityiseen hautaan

Ja vielä yksi murhattu 24.4.1918:

Frööd, Kalle (1880, sekatyömies), murhattu (ammuttu) 24.4.1918
Punainen, punakaartilainen. Ei tietoa hautapaikasta.

Murhatuista siis saamme listaan kolme ammuttua punakaartilaista: Kalle Järvisen, Kustaa Salmisen sekä Kalle Fröödin. Merkillepantavaa on, että Kalle Järvinen näkyy etusivun luettelossa onnettomuudessa kuolleeksi mutta tarkemmissa tiedoissa näkyy, että hänet on ammuttu. Olisiko kyseessä "ammuttu vangin yrittäessä paeta" -skenaario, vai "ase laukesi vahingossa ja luoti osui vankiin tappavin seurauksin"?

Huhtikuussa mestatut

"Mestattuja" löytyy 22, näistä huhtikuussa 10.

Heino, Augusti (1.4.1880 työmies) mestattu 20.4.1918

Grönfors, Josef (7.6.1863 suutari) mestattu 22.4.1918
Henriksson, Oskar (1.7.1881 muurari) mestattu 22.4.1918
Lindgren, Johan (7.9.1894 Sekatyömies) mestattu 22.4.1918
Mäntynen, Vihtori (7.12.1855 muurari) mestattu 22.4.1918
Salmi , Gustaf (28.10.1884 sekatyömies) mestattu 22.4.1918

Granberg, Otto (21.10.1875 työmies) mestattu 23.4.1918
Hakala, Otto (3.9.1893 sekatyömies) mestattu 23.4.1918
Lehmusvirta, Julius (26.4.1880 Lasitehtaan työntekijä) mestattu 23.4.1918

Schröder, Karl (28.5.1884 sahatyöläinen) mestattu 24.4.1918

Lisätiedot eivät kerro mitään merkittävää, ainoa mielenkiintoinen seikka on että Josef Grönroos oli punainen mutta ei kuulunut punakaartiin.

Kaikki "kuolemanrangaistukset", kaikkiaan 26, on pantu toimeen toukokuun 1918 aikana. Voinemme jättää heidät käsittelemättä yksityiskohtaisesti. Täällä ryppäitä on 8.5.1918 (10 surmattua), 15.5. (6 surmattua) ja 16.5. (9 surmattua). Lisäksi 12.5.1918 surmattiin yksi, Otto Vilkman Riihimäen vankileirillä. Nämä lienevät kaikki suuremmassa joukkohaudassa Riihimäellä.

Kaatuneet

Koska Hausjärvellä ja sen ympäristössä taisteltiin 21.–22.4., on kiintoisaa käydä läpi kaatuneet. Yhteensä huhtikuun aikana kaatui Hausjärvellä 16 henkeä. Koska mukana on saksalaisia (lihavoidut), laitetaan tähän listaan myös "kirjoillaolokunta":

Banitz, Otto  (20.6.1896 ajuri, Leipzig-Lindenau) Kaatunut 21.4.1918

Fransinpoika, Frans Villiam (3.11.1895 Huittinen) Kaatunut 22.4.1918

Fritzsche, Leopold Franz (24.1.1892 Puutarhuri Oelsnitz) Kaatunut 21.4.1918

Holopainen, Otto Vilho (19.9.1899 Sekatyömies Hausjärvi) Kaatunut 22.4.1918
Lisätieto: punainen, punakaartilainen, ammuttu

Kempe, Max Oswald (5.7.1891 Leipuri Burgstädt) Kaatunut 21.4.1918

Koerner, Roland Theod. Gotthold (14.11.1898 Reaalikoululainen Chemnitz) Kaatunut 21.4.1918

Laakso, August Fredrik (26.5.1865 Maalari Lappi TL) Kaatunut 22.4.1918



Punainen, ei kuulunut punakaartiin. Ilmeisesti todella kaatunut.

Lahti, Frans Viktor (12.4.1874    Työmies Pori mlk) Kaatunut 25.4.1918
Punainen, punakaartilainen.

Lengman, Frans Viktor (11.10.1873 Työmies Pori mlk) Kaatunut 20.4.1918
Punainen, punakaartilainen

Purfürst, Karl Wilh. Alfred (7.5.1894 Satulaseppä Neustadt) Kaatunut 21.4.1918

Rajala, Kalle Oskari Juhonpoika (20.10.1886 Lasinlämmittäjä Kalvola) Kaatunut 11.4.1918
Punainen, ei ilmeisesti kuulunut punakaartiin.

Schneidenbach, Franz Paul (6.2.1886 Metsätyömies Zwota) Kaatunut 22.4.1918

Stenroos, Karl Ivar (11.12.1893 Mäntsälä) Kaatunut 21.4.1918
Punainen, punakaartilainen. Kaatui Hikiän asemalla.

Strobel, Bernh. Oskar (27.9.1894 Leipuri Plauen) Kaatunut 21.4.1918

Winker, Max Martin (17.11.1895 Teurastaja Bad Lausick) Kaatunut 22.4.1918

Woldert, Max Alfred (21.9.1897 ajuri Untermarxgrün) Kaatunut 22.4.1918

Seitsemästä suomalaisesta kaatuneesta siis Otto Holopainen on lisätiedon perusteella todellisuudessa ammuttu 22.4.1918. Holopaisen ikä, vain 18-vuotias, sopii ehkä ikähaarukkaan – suurin varauksin.

Pelkästään Hausjärvellä kaatuneita etsimällä listaan voitaneen liittää kuolinpäivää vailla olevat (vain vuosi 1918, ei päivää): 

punakaartilainen Gösta Cjuten (ei juurikaan tietoja, ikä 25)

kaatuneeksi väitetty punakaartilainen Frans Forsström ( s. 14.6.1893)

punainen (ei merkintää kaartiin kuulumisesta) Frans Menonen (ei juurikaan tietoja, ikä 40)

Punakaartilainen Kosti Veckman (s. 19.5.1890), joka on nähty punaisten joukossa ja joka lienee todellisuudessa selvinnyt

punakaartilainen Jooseppi Sulonen (ei juurikaan tietoja, ei ikää)

punakaartilainen Johan Salmi (s. 30.8.1896), kaatunut huhtikuussa

Lisäksi löytyy:

10.5.1918 kaatunut punakaartilainen Hannes Fagerlund (20.10.1900, ikä 17)

Lopuista Sotasurmat -tietokannan nimistä löytyy Hausjärvellä vankileirillä kuolleita. Vankileirillä on ammuttu touko-kesäkuussa (hakuehdot "Hausjärvi" ja "Ammuttu vankileirillä") 1918 peräti 30 henkeä. Lisäksi on sairauksiin menehtyneitä yms. Työmies Otto Ramberg hirtti itsensä Riihimäen vankileirillä 12.5.1918. Ainoana kadonneena löytyy Riihimäen vankileiriltä kadonnut, 5.5.1918 vangittu kymiläinen punakaartilainen Erik Porkka.

Surmia sodassa

Kuten tietokantaa tarkemmin avaamalla havaitsimme, voimme liittää "epäiltyjen" joukkoon myös muita kuin mestattuja. Tietokannan nuorin (kahdesta ei ikää) on vuonna 1900 syntynyt, 22.5.1918 Riihimäen vankileirillä ammuttu Eino Harhio. Todennäköisesti hautaan on kuitenkin päätynyt joku Tampereelta vaeltanut nuori punakaartilainen.

Valkoisia haudatut tuskin ovat, vaikka murhattujen hautapaikkaa ei olekaan tiedossa. Yleensä valkoiset saivat joko sankarihautauksen tai siistin paikan hautausmaalta. Kouvolassahan "veripellot" tunnetusti tyhjennettiin valkoisista vainajista ja täytettiin heti perään punaisista.

Nimenomaan Hikiän seudulta löydämme kaatuneena vain Karl Stenroosin. Moni muukin on todennäköisesti kaatunut täällä ja vastaavasti moni kaatunut on todellisuudessa ammuttu. Kuten huomamme, kaatui paikalla paljon saksalaisiakin, ja erityisen verisen taistelun jälkeen vankien kohtalo on yleensä surkea. Taustalla oli myös Riihimäen kasarmilla sattunut veriteko (ks. Aamuposti). Mielenkiintoista sinänsä, Aamupostin jutussa mainittua, saksalaisten vahingossa ampumaa Liisa Heinoa ei löydy Sotasurma-tietokannasta. Liekö asevelisyistä vaiettu tapaus.

Huomio kiinnittyy niihin 1918 kaatuneiksi merkittyihin, joiden tarkkaa kuolinpäivää ei ole tiedossa. Frans Menonen 40-vuotiaana sopisi vanhemman miehen profiiliin.

Lopullisen totuuden setviminen kaikissa neljässä tapauksista lienee jo mahdotonta. Kuolinsyyt ja niiden lisäselvitykset huomioon ottaen tulkinta taistelun jälkeen pika-ammutuista vangeista lienee oikea.

* joukkohaudan kriteerit vaihtelevat eri tarkoituksissa ja lähteissä, yleensä sillä tarkoitetaan > 2 samaan aikaan ja samaan paikkaan haudattua vainajaa.