Karjalan Viesti 22.6.1943

Karjalan Viesti 76 vuotta sitten eli 22.6.1943 (ei lehteä 20.–21.6.):

Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 4

Päivän nosto: Jälleen puhdetyökilpailu näyttelyineen

Jatkuvan puhdetyöharrastuksen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi ja samalla myöskin sotainvaliidien auttamiseksi järjestetään 27.–30.6. 43 välisenä aikana koko Aunuksen kannasta käsittävä toinen puhdetyökilpailu ja -näyttely, johon samalla yhdistetään myyjäiset. Kilpailu järjestetään tällä kertaa kolmessa sarjassa:

1. Tarve-esineet.
2. Koruesineet.
3. Taide-esineet (maalaukset, piirrokset, veostokset ym.)

Kuten edellisessäkin kilpailussa ei nytkään alumiinista tai muista kevyistä metalleista sekä nahasta valmistettuja esineitä oteta vastaan.

Ensimmäisellä sijalla kilpailussa on tällä kertaa tarve-esineiden sarja. Tarkoituksena on tällä tavoin saada aikaan käyttökelpoisia tarve-esineitä, samalla lisäten harrastusta niiden valmistyukseen ja parantaen niiden tekotapaa. Niinpä ovat palkinnotkin suurempia 1. sarjassa.

Kilpailun palkinnot ovat:

1. sarja

1. 1000 mk
2 kpl 2. 500 mk
5 '' 3. 200 mk
____________
yhteensä 3000 mk

2. sarja

1. 600 mk
2 kpl 2. 300 mk
4 '' 3. 100 mk
____________
yhteensä 1600 mk

3. sarja

1. 600 mk
2 kpl 2. 300 mk
4 '' 3. 100 mk
____________
yhteensä 1600 mk

Palkintojen yhteissumma on siis 6200 mk.

Jokaiseen esineeseen on lujasti kiinnitettävä lappu, missä ilmenee tekijän sotilasarvo, nimi, kp.osoite sekä esineen hinta, mikäli omistaja haluaa myydä sen. Lähetettävät esineet on pakattava erityisen huolellisesti, etteivät ne matkalla vahingoittuisi. Jos rikkoutumiia tapahtuu, eikä todellista syyllistä saada selville, korvataan esineet arviohintaan varoista. Myytäväksi tarkoitettujen esineitten hinnasta omistaja saa 80%. Loput 20% samoin kuin näyttelystä saadut nettotulot, luovutetaan Sotainvaliidien Veljesliitolle. Kun näyttely suljetaan, lähetetään esineet tai niistä saadut rahat asianomaisille. Jos esine tai siitä saatu raha halutaan lahjoittaa johonkin määrättyyn tarkoitukseen, on siitä etukäteen ilmoitettava esinettä seuraavassa lapussa. Huomautetaan erikoisesti, että näyttelyyn saa lähettää myökin oston tai lahjoituksen kautta saatuja esineitä, mutta on tällöin esineen tekijän nimi ehdottomasti mainittava.

Ulkopuolella kilpailun järjestetään näyttelyyn sarja, johon pyydetään lähettämään sellaisiakin esineitä, joiden tekijä ei ole tiedossa, mutta joilla voidaan edistää ja antaa virikkeitä ko. esineiden valmistamista varten.

Tarkemmat tiedot näyttelyä koskevista asioista, kuten näytteille lähetettävien esineiden lähetysajasta ja -osoitteesta yms. antavat yksikköjen valistusupseerit.

Karjalan Viesti 19.6.1943

Karjalan Viesti 76 vuotta sitten eli 19.6.1943:

Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 3. Sormi mukana pitämässä revennyttä kohtaa (se en ollut minä!!!) paikallaan.

Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 4

Päivän nosto: Rautaa kuparirahojen sijaan.

Viisipenniset kokonaan pois.

Tasavallan presidentti päätti eilen antaa eduskunnalle esityksen laiksi rahalain muuttamisesta. Esityksen mukaan markan, viidenkymmenen, kahdenkymmenenviiden ja kymmenen pennin rahat tultaisiin lyömään raudasta ja viiden pennin rahojen lyömisestä luovuttaisiin. 10 pennin koko tulisi samaksi kuin 25 pennin. Laki tyulisi olemaan voimassa vuoden 1945 loppuun, minkä jälkeen nykyisen rahalain säännökset tulisivat jälleen voimaan.

Karjalan Viesti 18.6.1943

Karjalan Viesti 18.6.1943:

Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 1.

Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 2.

Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 3.

Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 4.

Päivän nosto: Armeijan runokokoelma

Valmisteilla olevaa armeijan runokokoelmaa varten järjestettiin kevättalvella runokilpailu, jonka etusijoille päässeet runot herättivät sekä asiantuntijain että suuren yleisön keskuudessa merkittävää huomiota. Niinpä julkaisivat Suomen Kuvalehti ja Hakkapeliitta runot huomattavalla paikalla.

Armeijan runokokoelmasta on tarkoitus saada todella edustava ja laaja valikoima, joka mahdollisimman monipuolisesti ilmaisee vaikutelmia ja tunnelmia nykyisten sotiemme varrelta sekä antaa kuvan suomalaisen sotilaan elämästä niin taistelujen tuoksinassa kuin niiden rauhallisina väliaikoinakin. Teoksen ulkoasu on myöskin suunniteltu sen arvoa vastaavaksi ja lajissaan ensimmäisenä taistelevan armeijan taiteellisena tuotteena sen ilmestymisestä tulee epäilemättä muodostumaan näkyvä kirjallinen tapaus. Teoksen toimituskuntaan kuuluvat majuri Yrjä Vasama, luutn. Olavi Paavolainen ja sot. virk. MAtti Kurjensaari.

Nyt, kun parhaillaan tehdään kokoelman viimeistelytyötä, voidaan teokseen vielä sijoittaa runoja, jos ne lähetetään osoitteella 10. Kpk. 1011. Kuoreeen merkittävä sana "Runoja".

Karjalan Viesti 17.6.1943

Reilun vuoden tauon jälkeen postitukset Karjalan Viestistä 75 76 vuotta sitten jatkuvat, eli tässä Karjalan Viesti 17.6.1943:

Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 1.

Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 2.

Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 3.

Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 4.

Päivän poiminta: Ilmahälyytys Berliinissä

Berliinissä oli keskiviikon vastaisena yönä ilmahälytys, joka kesti 1.45:stä klo 2.19:ään. Mitään erikoista ei sattunut.

Arvio: They Shall Not Grow Old

Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi menin elokuviin.

Vuorossa oli LOTR-ohjaaja Peter Jacskonin ohjaama sotadokumentti, mahtaakohan olla hyvä? Kyllä, ja se on niin hyvä että They Shall Not Grow Old saa antamaan anteeksi Legolas skeittaa -kohtauksen Kahdessa tornissa!

Kuva: bbc.com

Peter Jackson on keksinyt tämän dokumentin tekoon mitä mielikuvituksellisimpia temppuja: rintamalla kuvatut elokuvan pätkät on väritetty, jolloin ympäristö, yksityiskohdat ja ihmiset "heräävät henkiin". Paikoitellen digitaalinen väritys oli vähän kankeaa ja näytti kuin nettivideota tai Yle Areenaa katsoessa latausnopeus olisi pudonnut kymmeneen kilotavuun minuutissa, mutta pääosin väritys teki tehtävänsä. Kameraan tuijottavat, hermostuneet miehet ovat paikoitellen värin saatuaan lähes aavemaisempia kuin perinteisissä mustavalkokuvissa pönöttävät kiväärimiehet. Monessa pätkässä myös nauretaan ja pidetään hauskaa, mikä tuo sotadokumenttiin uskomatonta inhimillistä lämpöä. Mukana on myös valokuvia, propagandajulisteita ja piirroksia, jotka soljuvat saumattomasti valokankaalla.

Sotilaiden marssia on kuvatttu usein. Kameran ohi valuvat ja pälyilevät sotilaat ovat samalla kertaa eläviä ja aavemaisia. Kuva: episodi.fi

Toinen, hätkähdyttävä niksi oli käyttää huuliltalukijoita selvittämään, mitä miehet sanovat tai puhuvat. Ylipäätään mykkäfilmien äänimaailma saadaan sekin eloon. Miehet eivät toki pidä pitkiä puheita vaan yksinkertaisesti tokaisevat toisille jotain arkipäiväistä. Tämä saatetaan yhteen tykkitulen, kilinän, kolinan, mudan litsaamisen, hevosten hirnahdusten ja marssiäänten sekä sotilaiden soittaman musiikin kanssa. Erityisesti hätkähdin loistavaa otosta, jossa raskas kenttätykki ampuu ja viereisen talon katolta alkaa tippua kattotiiliä: tiilten putoamisesta ja pirstoutumisesta lähtevä ääni on myös otettu mukaan! Räjähdykset äänineen ja maaryöppyineen ovat henkeäsalpaavia, etenkin kun dokumentin kohokohdassa lähdetään hyökkäämään ja huudot ja säkkipillit sekoittuvat tuohon kakofoniaan.

Kaiken kruunaa I maailmansodan tommyjen, entisten brittisotilaiden haastattelunauhat joiden selostus luo narratiivin rintaman jokapäiväisestä elämästä kauhuineen, suruineen ja riemuineen. Tässä ei olla missään erityisessä paikassa tai tukikohdassa, ehkä Belgiassa, ehkä Ranskassa. Vastassa on saksalaisia, "18-vuotiaita poikia, kuten  mekin olimme" toteaa moni tommy. Haastattelut ja kuva pelaavat yhteen täydellisesti. Katsoja tietää, että kuva ei liity autenttisesti – suoraan – kokemuksistaan kertovan veteraanin kuvaamaan tapaukseen, mutta tämä ristiriita sulaa välittömästi: mies, jonka päästä puolet on ammuttu pois voisi olla yhtä hyvin se, josta muistelija kertoo ja loppujen lopuksi, todennäköisesti kuvassa olevan sotilaan kuolemaan johtanut tapahtumaketju oli samanlainen.

Elokuvan lopussa luetellaan hienon I maailmansodan aikaisen kappaleen (Mademoiselle from Armentières / Hinky Dinky Parlez Vous) tahdissa ne lukuisat veteraanit, joiden kerrontaa kuullaan. Pitkän listan jälkeen kiitetään aineistot keränneitä haastattelijoita (oral historians), mikä oli hyvin liikuttava hetki itselleni, sotaveteraaneja usein haastatelleena tutkijana ja folkloristina.

Värin, äänen ja puheen yhdistelmästä syntyy liikuttava ja tehokas elokuva, joka ansaitsee tulla katsotuksi suurelta kankaalta. Etenkin kuvattaessa hyökkäystä ja sen valmisteluja muutenkin erinomainen dokumentti loistaa.

Suosittelen kaikille! (K-16, sisältää raakaa kuvamateriaalia)

Tuntematon Sotilas - TV-sarja

Arvostelin Aku Louhimiehen Tuntemattoman Sotilaan (2017) lähes tuoreeltaan tänne blogiin. Elokuva sai minulta kaksi tähteä viidestä. Siinä oli paljon kerronnallisia ongelmia, ja nyt olen katsonut Areenasta TV-sarjan kaikki osat.

Kannattaa katsoa. Täytyy myöntää, että TV-sarja toimii paljon paremmin. Leikattu materiaali on ehdottomasti katsomisen arvoinen eikä halpahintaista rahastusta. Itse petyin elokuvaan, kun mm. trailerissa näytetty kohtaus Äänislinnan keskitysleiristä puuttui, mutta eipä sitä juurikaan nosteta sitten esille sarjassakaan – Lyhyt kurkistus vain. Tämä traileri vs. elokuva kiusoittelu alkaa olla valtavirtaa, että saadaan ihmiset ostamaan sekä elokuvalippu että DVD. 

Osa kohtauksista on selvästi kuvattu sitä varten, että voitaisiin näyttää että "tällaistakin oli sodassa". Niiden poisleikkauksen elokuvasta ymmärtää hyvin, vaikka osa niistäkin oli oikein mainioita. Vaikuttaa myös siltä, että osa kohtauksista oli otettu sen perusteella mitä sotahistorian hyllylle on ilmestynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Kotirintama, valokuvaaminen, naiset ja "hermosota" on otettu mukaan ilmeisesti siksi, että näyttäisi siltä kuin viimeaikaista sotatutkimustakin olisi luettu huolella. Hauskoja lisiä sinänsä, mutta enempi turhia.

TV-sarjassa seisotaan myös kuuluisaa "kovennettua" ja täytyy ihmetellä näin jälkikäteen, miksi se leikattiin pois elokuvasta. Se syventää paljon Lammiota, Lehtoa, Määttää ja Rahikaista hahmoina ja Louhimiehen kuvakulmat ja näyttelijöiden suoritukset ovat erinomaiset. Kuvallisesti se jopa ylittää vuoden 1955 filmatisoinnin ja kolme miestä mäen päällä on yhtä ikoninen otos kuin alaviistosta kuvatut Åke Lindman, Pentti Siimes ja Kaarlo Halttunen.

Rahikainen (Adrei Alén), Lehto (Severi Saarinen) ja Määttä (Max Ovaska) seisovat kovennettua. Yksi parhaimmista, mystisestä syystä elokuvasta poisleikatuista kohtauksista.  Kuva: Tuntematon Sotilas (2017), osa 1.

Elokuvasta puuttui suhde henkilöhahmoihin ja se rakentuikin näyttelijöiden suhteen lähes täysin Eero Ahon Rokan ja Aku Hirviniemen Hietasen varaan. Valtaosa lopuista jäikin sitten arvailun varaan ja liki merkityksettömiksi. Nyt monet hahmot tulevat paljon tutummiksi ja samanlainen suhde kuin romaanin tai vuoden 1955 Tuntemattoman hahmoihin alkaa syntyä, mutta jää kyllä TV-sarjassakin monesti puolitiehen. Esimerkiksi Robin tekee Hauhiana nyt vähän enemmänkin kuin käy pikaisesti saamassa napin otsaansa.

"Frontside Ollie" saa uuden merkityksen. Elokuvassa Robinia ei juuri tämän enempää nähtykään, vaikka hänen läsnäolonsa ja kuolemansa merkitys oli Linnan romaanissa suuri. Jälki on turhan sotkuista verrattuna Linnan kuvaukseen Hauhian kaatumisesta. Kuva: Tuntematon Sotilas (2017), osa 3.

Samoin TV-sarjassa kotirintama ja lotat pääsevät hieman enemmän oikeuksiinsa. Nyt Rokan perhettä seurasi oikein mielellään eikä se tuntunut enää päälleliimatulta. Käynti Rokan suvun kotitilalla Karjalankannaksella 1941 tosin oli aivan liian aikaista: se (Viljam Pylkkään koti) sijaitsi Vuoksen rannalla Räisälässä Keljan kohdalla, ja sinne pääsi muuttamaan aikaisintaan talvella 1941–1942, Vain Kannaksen länsiosiin, etupäässä rajan pintaan ja Johannekseen muutti evakkoja takaisin jo 1941. Nyt Rokka on muuttamassa perheineen kotitilalle lähes samaa tahtia hyökkäävien suomalaisten kanssa, ellei jopa näiden edellä! Eero Ahon Rokasta: suoritusta on hehkutettu Jussi-palkintoa myöten, mutta mielestäni Aho ei ole uskottava karjalainen. Hän on pikemminkin karjalan murteella puhuva – ei "haastava" – hahmo. Esimerkiksi Rokalle ehdottomasti ominainen elävyys ja huumorintaju ei Ahon sanomana välity. Nyt hän on liikaa väsynyt, suorastaan vanha mies.

TV-sarjan pahin ongelma on, että samat "kikat" toistuvat jatkuvasti. Jotain tapahtuu kuten sotavanki ammutaan, Rahikainen ryöstelee, Äänislinnassa Veeruska tavataan ja kuva pysähtyy hetkeksi Hietaseen/Hirviniemeen joka tuijottaa samalla ilmeellä ja jatkaa menoaan (ajattelin tehdä ilmeistä koosteen, mutta en jaksa). Samoin jatkuva kuvaus miesjonosta sivusta postikorttimaisemissa alkaa kyllästyttää. Välissä esitetyt kartta-animaatiot ja arkistokuvat olivat aika turhia. Tuntemattomia ei tarvitse linkittää suureen kuvaan, sitähän se sammakkoperspektiivi on, ja ajankuva syntyy muullakin kuin SA-kuvalla upseereista, hautajaisista ja lentokoneista. Hitlerin vierailu Marskin synttäreillä oli harvinaisen turha arkistolisä. Johtaja tuli, häntä nauhoitettiin salaa ja hän sai tupakansavua silmilleen, ei siinä sen ihmeempiä! Osa näyttelijäsuorituksia on myös yksinkertaisesti surkeita. Toisinaan lauseita ladeltiin kuin Aki Kaurismäen leffoissa.

Sitten parhaimmistoon. Jo elokuvassa oli poikkeuksellisen hyvät taistelukohtaukset ja TV-sarja jatkaa samalla linjalla. Jatkosodan taistelut kuvataan hienosti sekä taitavasti ja jalkaväkimiehen taistelutapa tulee selkeästi esille. Viimeisen osan epätoivoiset murtautumisyritykset, joissa Kariluoto kaatuu, näytetään erityisen koruttomasti. Erityisen kehuttavaa on, että vaikeasti kuvattavat metsätaistelut on saatu filmattua näin hyvin. Suomalaiset TK-miehet valittivat vuonna 1941 sitä, ettei jatkosodan metsätaisteluita peitteisessä maisemassa saa kunnolla filmattua siinä missä saksalaiset saivat dokumentoitua komeita panssarihyökkäyksiä Itä-Euroopan aroilla huomattavasti helpommin maaston avoimuudesta johtuen. On erikoista, että realistisimmat taistelukohtaukset ovat siinä versiossa, joka on ajallisesti kauimpana itse sodasta.

Herää kysymys, oliko projekti alunperinkin tarkoitettu TV-sarjaksi? Poisleikattu materiaali oli juuri sitä, mitä elokuva olisi tarvinnut toimiakseen Tuntemattoman sotilaan filmatisointina. Elokuvaahan perusteltiin sillä, että kaikki eivät ole lukeneet kirjaa mutta elokuvaa todella ymmärtääkseen oli kirja luettava. TV-sarja minimoi tätä ongelmaa.

Eikä poisleikatussa materiaalissa ollut ylimääräisiä hyönteisiä.

Netflixin sotaelokuvatarjontaa

Netflixin hajanaisessa elokuvatarjonnassa löytyy klassikoiden ohella uudempaa sotaelokuvaa. Osa on aiheeltaan ja teemoiltaan hämmentäviä, joten tässä kolmen elokuvan arviot: 9. Huhtikuuta, Beast of no Nation ja My honor was loyalty.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että sotaelokuvan laatu alkaa olla suoraan verrannollinen siihen, miten tutuiksi ja erottuviksi näyttelijät ja näiden esittämät hahmot tulevat elokuvan mittaan. Beasts of no Nation onnistuu loistavasti, 9. Huhtikuuta kanssa tunnistettavuus onnistuu aika hyvin kun taas My honor was loyalty'n hahmoja ei erota tai tunnista kunnolla lopussakaan. Itse asiassa siinä on myös uuden Tuntemattoman Sotilaankin ongelma: ainoastaan Eero Ahon Rokan tunnistaa kunnolla, muut ovat lähestulkoon harmaata massaa.

9. Huhtikuuta

Kuva: netflix.com

Tanskalainen sotaelokuva? Maalla on rauhallisesta maineestaan (mitä nyt maailmassa valtioista eniten ovat sotineet Tanska ja Ruotsi keskenään) huolimatta sangen erinomaisten sotaelokuvien lista 2010-luvulta: vaikuttava Armadillo (2010) ja This Land of Mine, josta olen jo aiemmin kirjoittanutkin.

Elokuva kertoo saksalaisten hyökkäyksestä Tanskaan huhtikuussa 1940 ja harvojen vastarintaa tekevien Tanskan armeijan yksiköiden vaiheista. Keskiössä on vänrikki Sandin (Pilou Asbæk, Game of Thronesin Euron Greyjoy) komentama polkupyöräyksikkö (jääkäreihin verrattava) joka yrittää parhaansa mukaan viivyttää vihollisia. Taistelu on tietysti toivoton, mutta yritystä riittää silti.

Elokuva on "hyvä kolmen tähden leffa". Elokuva on rakennettu perinteisen sotaelokuvan malliin, mutta tanskalainen konteksti antaa sille tuoreutta. Sotaa on vaikea kuvitella keskelle tanskalaisia idyllisiä "piparkakkutaloja", mikä tekee taisteluista oudolla tavalla kouriintuntuvia. Pituudesta (90 min) huolimatta elokuvaa ei ole pitkitetty tahallaan mistään kohtaa ja taistelukohtaukset on rytmitetty hyvin, ja niitä on kohtuullisesti. Pahimmilta kliseiltä á la Sotamies Ryan ensimmäisen vartin jälkeen vältytään ja hahmot ovat hyvin inhimillisiä.

Tanskan lyhyestä ja mitättömästä vastarinnasta 1940 ei ole tarkoitustaan luoda suurta sankaritarinaa tai ihmeellistä eeposta, vaan elokuva tyytyy kertomaan tarinan ja suorittaa sen aika hyvin.  Toivoton tunnelma mutta toisaalta tilanteen tietämättömyydestä kumpuava mahdollisuus vastarinnan onnistumisesta välittyvät miesten ilmeistä ja puheista. Aikalaiskuva on hyvin uskottava, vaikka tanskalaisten varustus II maailmansodassa ei olekaan minulle tuttu aihe.

Elokuva kannattaa katsoa jos sotaelokuvat ylipäätään kiinnostavat tai tanskalainen historiaelokuva kiinnostaa. Aihe on vaikea saada filmille, mutta tanskalaisten viime vuosina osoittama taitavuus TV-sarjojen ja elokuvien tuottamisessa näkyy kyllä tässäkin elokuvassa. Mikään mestariteos elokuva ei ole, mutta kaikin puolin silti hyvin tehty, mitä ei juurikaan voi sanoa valtaosasta elokuvatarjontaa!

Beasts of no Nation (2015)

Kuva: imdb.com / amazon.com

Tämä elokuva afrikkalaisesta lapsisotilaasta on monella tapaa mielenkiintoinen ja myös hyvin tehty. Nimettömään Afrikan maahan (kuvattu Ghanassa) sijoittuva tarina alkaa YK:n suojelemassa kylässä, jossa elämä on jotakuinkin raiteillaan. Sitten radiosta kuullaan valtaa pitävän puolueen julistus opposition kieltämisestä ja pian maassa ovat kapinalliset ja hallituksen joukot, merkityksettömiä ja samanlaisia kirjainyhdistelmiä kumpikin. YK:n nigerialaisjoukot häipyvät turvaamasta kylää, jossa on pian helvetti irti. Päähenkilön, Agu-pojan (Abraham Attah) isä onnistuu ostamaan äidille ja kahdelle nuoremmalle lapselle kyydin yhdestä autosta, mutta Agu, isä, dementoitunut isoisä ja Agun isoveli jäävät kylään.

Pian kylään jääneet miehet ovat taistelun jälkeen hallituksen joukkojen kuulusteltavina. Vakoilusta annetun pikatuomion jälkeen alkavat teloitukset, mutta Agu veljineen pääsee pakoon. Veli kaatuu luotiin kylän liepeille ja Agu pakenee viidakkoon. Täällä hän tapaa kapinalliset.

Agun ohella elokuvan kipinä syntyy kapinalliskomentaja Ibris Eldan häkellyttävän hyvin esittämästä Komendantista, jollaisia olemme tottuneet näkemään Afrikan sotilaskomentajia esittävistä kansainvälisen uutistoimiston välittämistä valokuvista. Komendantti on pirullinen hahmo, joka tietää miten nuoresta pojasta saadaan luotua soturi. Agusta tulee Komendantin suojatti, jonka initiaatioriitti Komendantin omaksi soturiksi huipentuu aseettoman siviilin, armoa rukoilevan siltainsinöörin teloittamiseen viidakkoveitsellä.

Synkkää aihetta lähestytään kerronnallisesti hienosti eikä veriteoilla mässäillä, mutta väkivaltaa ei myöskään yritetä peittää. Hyytävä Komendantti ja Agu kuljettavat hyvin rytmitettyä tarinaa, jonka loppu on toisaalta toiveikas, toisaalta surullinen. Osa antautuneista lapsisotilaista palaa kapinallisten riveihin viidakkoon koska – he eivät osaa enää muuta kuin sotia. Agulle sen sijaan on toivoa, vaikka hän on tehnyt hirvittäviä tekoja, ja tunnustaa sekä tiedostaa asian. Hänestä on tullut elokuvan myötä vanha mies pikkupojan ruumiissa.

Elokuvaa katsottaessa kannattaa muistaa, että sata vuotta sitten suomalaiset pikkupojat olivat mukana sisällissodassamme innoissaan. Lahden Hennalassa Maarian naiskaartin teloittaminen annettiin nimenomaan nuorten poikien tehtäväksi, joille konekivääri oli lähinnä jännä, kovaa pauketta pitävä lelu.

My honor was loyalty (2016)

Kuva: imdb.com

SS:n tunnuslauseesta (Meine Ehre heißt Treue) nimensä saanut elokuva on yksinkertaisesti harvinaisen kökkö. Tätä ei kannata katsoa edes huumorimielessä, siis jätä väliin!

Vaikka saksalaisnäkökulma toiseen maailmansotaan vaikuttaakin kiinnostavalta, on tämä sotaelokuva leikattu ja kursittu kokoon harvinaisen irrallisista palasista. Sotaelokuvassa "seikkaillaan" Venäjällä, Italiassa, Ukrainassa, Normandiassa ja Saksassa. Monista kohtaa huomaa, että eri taistelukohtauksien kuvauspaikat ovat tismalleen samat.

Kökköyttä korostaa kerrassaan paska (saks. Scheiße) saksalainen päälledubbaus, jossa ääntä tai äänensävyä ei edes yritetä saada synkkaan huulien tai tilanteen kanssa. Tätä irvokkuutta alleviivaa todella surkea suomenkielinen tekstitys (Untersturmführer [vänrikki] on alirynnäkköjohtaja, lääkintämiehen kutsuminen on käännetty TULTA! jne.).

Taistelukohtauksissa on vähän yritystä, joka ei kanna kuitenkaan minnekään. Kurskin suurtaistelu elokuvan alussa on kuin kakkosluokan historian elävöittäjien jäljiltä, loppu on kaoottista siirtyilyä paikasta toiseen, kertojan ääntä (joka toisinaan kuiskailee dramaattisesti) kirjeiden välityksellä ja muuta hölmöä. Tuntuu siltä, että elokuvaan on haluttu ottaa mallia vähän jokaisesta sotaleffasta josta on pätkä nähtävissä Youtubessa. Kertojan naisääni alusta ja lopusta ja miespääosan kuiskaava selittely ovat suoraan Ohuesta punaisesta viivasta, Normandiassa vilahtavat amerikkalaiset Band of Brothersista, ja massataistelut muistuttavat vähän Tali-Ihantalaa Etulinjan edessä -elokuvasta. Luonnollisesti mukaan on turboahdettu kaikki kliseet: juutalaisen surmaaminen, toverihenki ja omaiset kotona.

Historiallisissa yksityiskohdissa ihmetyttävät saksalaisten käyttämät venäläiset konepistoolit. Vaikka PPŠ-41:t olivatkin saksalaistenkin keskuudessa haluttuja, tuskin SS-joukot olisivat niitä ottaneet käyttöönsä. Muistaakseni saksalaisia oli kielletty ottamasta neuvostoaseita taistelukäyttöön: Wermachtin puolella käskyä on todennäköisesti rikottukin, mutta en usko että SS olisi tätä tehnyt. Tuntuu siltä että mukaan on haalittu kaikkea mahdollista ylijäämäkalustoa tai siltä näyttävää ja yksi lentokone surraamaan taivaalle.