Land of Mine

Land of Mine - tanskalaista laatua

Miten ihmeessä tanskalaiset tekevät sen? Sanotaan heti kärkeen, että Tanskan rannikon II MS jälkeisestä miinanraivauksesta kertova Land of Mine (2015) on erinomainen elokuva kaikin puolin. Katsoin elokuvan kotikatsomossa DVD:nä ja olin varautunut hyvään elokuvaan. Sainkin loistavan!

Kaiken kaikkiaan elokuvan kaari on seuraava: liittoutuneiden maihinnousun varalta Tanskan rannikolle on laskettu miljoonia miinoja (elokuvassa mainitaan 2,2 miljoonaa miinaa, mikä on uskottava luku). Keväällä 1945 sota on loppunut ja miinoja raivaamaan komennetaan ryhmä sotavangeiksi saatuja sotilaita. Tai eivät ne mitään sotilaita olleet vaan pelkkiä teini-ikäisiä pakko-otettuja sodan uhreja, vielä lapsia. Elokuvassa tanskalaiskersantti Rasmussen (josta käytetään elokuvassa myös aivan oikein virkanimitystä vääpeli, huom!) saa komennettavakseen ryhmän saksalaisia nuoria ja tehtävän raivata kaistale rantaa kymmenistä tuhansista miinoista. Draaman kaari syntyy Rasmussenin, joka elokuvan alussa pahoinpitelee ohikulkevan sotavangin, kiintyessä poikiin. 

Elokuvan jännitys ei synny toimintaelokuvien tyyliin siitä jännityksestä, että koska ja miten räjähtää vaan Rasmussenin ja hänen komennossaan olevien poikien suhteen syvenemisestä ja inhimillistymisestä. Katsoja on hyvin nopeasti poikien, saksalaisten II maailmansodan "pahisten" puolella. Monessa kohtaa katsoja järkyttyy siitä, että miten pojat tappaa viime kädessä ihminen päätöksineen, ei niinkään hiekan alla odottava miina. Elokuva ei myöskään mässäile verellä mutta ei peittele sitä mitä tapahtuu, kun kaverille käy onnettomuus miinaa purkaessa. Eloonjääneiden psyykkeeseen tulleet vammat välitetään valkokankaalle onnistuneesti.

Kuvaustyö on komeaa ja Tanskan rannat pirullisine piilolaisineen on talletettu filmille upeasti. Näyttelijätyö on samoin onnistunutta ja henkilöhahmot ovat hyvin uskottavia. Sotahistoriallisesti elokuva on hyvin tehty ja miinanraivaustyö on aidon näköistä. Kuinka moni on nähnyt sotadraamana onnistuneen mutta pioneerityötä mitä epäonnistuneimmin kuvanneen The Hurt Lockerin?

Hieman miinoista II maailmansodassa

Mainittakoon, että periaatteessa sotavankeja ei aiempien sopimusten perusteella saanut käyttää II Maailmansodassa miinanraivaukseen. Tämän kielsi muistaakseni Geneven sopimuksen kohta "sotavankeja ei saa käyttää vaaralliseen työhön", mutta koska miinoja ei erikseen määritelty eivät esimerkiksi Liittoutuneet piitanneet tästä tuon taivaallista. Tavallista oli, että saksalaiset sotavangit raivasivat rakentamansa miinakentän ja sen jälkeen heidät marssitettiin rinta rinnan sen yli paikallisväestön nähden. Rangaistuksen luonteen ohella siviilit saivat nähdä, että alue on todellakin turvallinen mutta kuinkahan moni pikkulapsi sai 1944–1945 nähdä saksalaissotilaan silpoutuvan kuoliaaksi tällaisessa näytöksessä? Sotavankien käyttö miinanraivauksessa kiellettiin vasta, kun Keski-Euroopan kentät saatiin raivattua eli kun se oli sodan voittaneille käytännöllisintä...

Suomalaisetkin käyttivät sotavankeja miinanraivauksessa sota-aikana. Esimerkiksi raivattaessa Hangon aluetta miinoista 1941–1942 käytettiin raivaustyössä sotavankeja, jotka olivat olleet mukana miinakenttien rakennuksessa. Muistaakseni nämä suostuivat tehtävään mielellään, sillä heille maksettiin siitä hyvin. He myös tunsivat miinoitussysteemit erinomaisesti ja toimivat suomalaisia pioneereja tehokkaammin tehtävässä. Sotavankien tappioista ei ole mainintoja. Juridisesti vapaaehtoisesti raivaustyöhön lähtevä sotavanki on hyvin ongelmallinen. Mistä tiedetään, onko hänet sittenkin pakotettu tehtävään?

Raaempi vaihe Suomessa oli poliittisten vankien käyttö miinanraivauksessa. Muistaakseni suomalaisvartijat kieltäytyivät lähettämästä kuorma-autossa tullutta vankilastia "miinanpolkemistehtävään". Itse suhtaudun kertomukseen epäillen, yritän vielä selvittää sen todenperäisyyttä.