Tuntematon sotilas (2017)

Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan lauantaina 28.10. iltanäytöksenä, siis varsin tuoreeltaan. Koska elokuva on keskeinen puheenaihe ja tulee olemaan myös melkoinen osa jatkosodan tulkintaa, teen tämän blogin yhteydessä katsauksen ja arvion.

Varoitus: kirjoitus saattaa sisältää juonipaljastuksia kuten sen, että tässäkin versiossa Suomi häviää sodan.

Kuva: tuntematonsotilas2017.fi

Tuntematon sotilas some

Jokainen Tuntemattoman filmatisointi on aikansa tuote. Edvin Laineen versio oli sodan henkilökohtaisesti kokeneelle sukupolvelle suunnattu ja Mollbergin versio 1980-luvun pasifismin läpi katsottu. Nämä kaksi elokuvaa täydentävät toisiaan painotuksilla: Laine korostaa huumoria hyläten vastenmielisimmät henkilöt ja tapaukset (ja samalla monet historiallisesti todet ikävät tapaukset) kun taas Mollberg hylkää huumorin korostaen vastenmielisempiä tapauksia ja hahmoja.

Uuden Tuntemattoman liikkumiskenttä on – kuten melkein kaikkien nykyään tehtyjen "kuohuttavien" teosta – itse elokuvan ulkopuolella sosiaalisessa mediassa. Tässä vaiheessa voin todeta esimerkiksi että

NYT TULEE JUONIPALJASTUS

Rokan mahdollisella kuolemisella vihjailu oli vain halpahintainen katsojien kalastustemppu. Ainut (ruudun ulkopuolella tapahtuva) ylimääräinen kuolema on eversti Karjulan kuoleminen haavoittumisen sijaan. Karjulaan liittyen leikkaajat olivat tehneet todella kömpelöä työtä, mikäli silmäni erottivat oikein: samassa kohtauksessa alta kahden minuutin Karjula on puhuteltaessa vuoroon everstiluutnantti ja vuoroon eversti (näitä puhutellaan erikseen. Kenraaliluutnantin ja kenraalimajurin puhutteleminen kenraaliksi ei ole virhe, kirj. huom.). Myös ruusukkeet kauluslaatoissa vaihtoivat määrää!

Elokuvaa ennen näytettiin Tuntematonta sponssanneiden tahojen mainoksia, jotka sentään jotain hyvää makua osoittaen oli laitettu osaksi elokuvan valmistusprosessia. Arpoja kesken kohtausta raaputtelevien näyttelijöiden kohdalla teki jo puolileikillään melkein mieli lähteä kotiin.

Tässä yhteydessä voisi myös mainita "Tuntemattoman yleisön". Yleisö reagoi teatterissa samalla tavalla kuin Smedsin Tuntemattomassa 2007 (jonka kestin puoliväliin, sitten piti paeta ikävystymistä): Linnan napakat repliikit, ei niinkään ohjaus tai näyttelijätyö, kirvoitti monet naurut. Antero Rokan ehkä osuvin ja parhain repliikki "Entinen maanviljelijä Kannakselta, nykyään Tikkakosken mannekiini" ei herättänyt edes pyrskähdyksiä. Yhteyttä Tikkakosken kuuluisiin asetehtaisiin, jotka valmistivat Suomi-konepistoolia, ei enää tajuta.

Helsingin Sanomien arvostelukin (kaksi tähteä), mielestäni hyvin perusteltu [herranpieksut, olen samaa mieltä Hesarin kanssa. Tuokaa desinfiointiainetta!], käännettiin somevoitoksi. Louhimiehen julistus, että "Suomessa on henkilöitä jotka eivät ole nähneet kumpaakaan tuntematonta eivätkä lukeneet kirjaa" on älyllisesti ontto. Jos joka vuosi 6.12. televisioitava erinomainen filmatisointi tai äidinkielen tuntien pakkopullakaan ei saa ihmisiä tutustumaan Tuntemattomaan, niin miksi uusi filmatisointi saisi? Koska Linnalla ja Laineella ei ollut twitteriä? Käsikirjoittaja kertoo pitävänsä merkittävämpänä kahden nuoren abitytön antamaa viittä tähteä kuin Hesarin kriitikon kahta tähteä. Mitä tähän voisi vastata. Kerran tutkiessani elokuvailmoituksia oli American Pie 3:n mainokseksi otettu "American Pie 3 on sairaan siisti leffa!", lähteenä SubTV:n tekstiviestichat...

Olen myös huolissani siitä, että Tuntemattoman trailerit nähneenä (katsoin erinomaisen Ikitien viikko sitten, ja pelkästään sitä edeltävällä mainostauolla tuli kaksi!) elokuvasta on saksittu pois kohtauksia. Ilmeisesti markkinoille tulee poisleikattuja kohtauksia sisältävä DVD-paketti, mikä voi tehdä elokuvasta oikeasti paremman mutta kuvaa 2010-luvun hirvittävää markkinointisyndroomaa: kuluttajalle ei tuoda enää valmista tuotetta (peliä, ohjelmistoa, elokuvaa) vaan olennaiset ominaisuudet saa myöhemmin maksullisina päivityksinä.

Tuntematon sotilas hyönteinen

Louhimiehen Tuntematon eroaa muista aikaisemmista kameratyöskentelyssä. Jo Helsingin Sanomien valmiiksi somejupakkaa aikaansaanut arvostelu kiinnitti huomiota luontokuvauksiin. Kun kameraan ilmestyi kuudennen kerran ötökkä kuiskasin mukaan lähteneille kavereille, että tämähän onkin Tuntematon hyönteinen.

Kameratyöskentelyssä uusi Tuntematon tosin puolustaa paikkaansa eniten. Taistelukohtaukset on kuvattu erittäin hyvin ja sotilaiden ahdistunut ryömiminen kaoottisessa kaatuneiden puiden ja murrosten sekamelskassa on vakuuttavaa. Myös taistelun päämäärä ja näkyvyys on saatu vangittua hyvin kameralle: täältä tämä sotilas näkee tilanteen näin eikä voi liikkua, mutta sivusta iskevä sotilas näkeekin näin. Äänimaailmakin iskee katsojan päälle tehokkaasti: raskaat Maxim-konekiväärit pääsevät hyvän kuvauksen ansiosta oikeuksiinsa väkivaltaisina laitteina, kun esimerkiksi Laineen Tuntemattomassa ne tuntuvat vain kulkevan porukan mukana.

Ja tämä on suurin syy mennä katsomaan elokuvateatteriin. En usko, että elokuva pääsee oikeuksiinsa DVD:llä muuten kuin erinomaisesti varustelluissa kotiteattereissa. Tämä asettaa Tuntemattoman samanlaiseen joukkoon kuin Avatar ja Taru Sormusten Herrasta -trilogian. Näyttävät parhaimmilta suurella kankaalla mutta

"Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren"

Tuntematon sotilas Rokka

Näyttelijävalinnat heijastavat aikaansa. Kun Edvin Laineen Tuntematon sotilas ilmestyi 1955, naurettiin että tämähän on Kansallisteatterin oma Kuka kukin on. Nyt ikonisia hahmoja tulkitsevat Putous-tähdet. Eero Ahoa (Rokka), Johannes Holopaista (Kariluoto) ja Aku Hirviniemeä (Hietanen) ylistettiin jo etukäteen mutta ainoastaan Eero Aho lunasti minulle lupaukset, eikä hänkään viiden tähden veroisesti.

Juuri roolipainotuksissa elokuva poikkeaa radikaaleimmin aikaisemmista filmatisoinneista. Keskiöön on nostettu kolme–neljä hahmoa ja muista on tullut Unohdettuja sotilaita. Paljon kohtauksia on myös leikattu pois, mikä entisestään minimoi monen hahmon kuten Määtän ja Lehdon merkitystä. Valtaosaa henkilöhahmoista ei tunnista lopussakaan, ellei näitä erikseen puhutella nimellä. Viirilä, hyvin näkyvä ja erikoinen hahmo kirjassa on mukana mutta jää varjoksi "eläimellisestä korpisoturista". Kaikkiaan muut hahmot jätetään suorastaan tahallaan ontoiksi Rokan ja Hietasen tieltä. Karmivin muutos on ehkä "suventassu", sotamies Susi, Rokan naapuri, jonka ruutuaika pisti minut miettimään että onko siitä tehty kehitysvammainen? Susi oli Rokan hiljainen tsaikkakaveri, luotettu "varjo" mutta nyt tuntui hitosti siltä että mieshän on "mongerteleva vajakki". Tuntuu siltä, ettei Louhimies ole jaksanut ohjata kuin muutamaa näyttelijää ja muut on työnnetty puhtaiksi statisteiksi. Rokan ikonisessa kohtauksessa yksintaistelussa venäläistä koukkaavaa osastoa vastaan ei ole edes jaksettu tuoda ruudulle uutta nimeä, Lampista, vaan Rokkaa auttelee Sihvonen. Sihvonen on tehtävään huono valinta, sillä hän on "höpsö kouhottaja". Kirjan ja aiemmat elokuvat tuntevat huomaavat pienen ja merkityksettömän muutoksen mutta samalla mielestäni korostuu muiden sotilaiden harmaus ja persoonattomuus: jos muutettuihin kohtiin voi heittää yhtä hyvin Määtän, Sihvosen tai Salon, niin nämä hahmot ovat jääneet tyystin työstämättömiksi.

Eero Ahon Rokka ei jätä kylmäksi. Hahmon olemusta on muutettu. Aholla ja Louhimiehellä on luonnollisesti täysi oikeus tulkintaansa, mutta jotenkin tuntuu kuin kannakselainen erinomainen sotilas ja elävällä karjalaisella huumorinlahjalla siunattu puhetta poriseva Rokka on muuttunut karjalanmurretta säästeliääksi käyttäväksi pohjalaismieheksi. HS kiteytti tämän hyvin: Rokan sielunelämä on perinteistä suomalaista näyttelijätyötä eli tyhjään tuijottamista. Tulkinta on kiinnostava mutta menee niin omille teilleen, että olisi ollut parempi tehdä Rokkaan keskittyvä elokuva kuin keskittää Tuntematon Rokkaan. Aineksia tähän olisi, vihjaahan Rokka kirjassa olleensa mukana Keljan kammottavan verisessä taistelussa talvisodassa. Rokan perheen tuominen mukaan elokuvaan olisi pitänyt toteuttaa paremmin, nyt kohtaukset tuntuvat kertakaikkiaan päälleliimatuilta.

Johannes Holopaisen Kariluoto on muutoksineen ja painotuksineen totaalisen epäonnistunut. Omassa teoksessaan Linna tutkii hyvin Kariluodon sielunmaisemaa ja muutosta "nulikasta" ammattiupseeriksi ja erinomaiseksi sekä rohkeaksi johtajaksi, joten painopisteen muuttaminen onttoon romanssiin ja naimisiinmenoon on huono sijoitus kerronnallisesti ja henkilökuvauksen kannalta. Romaanissa ja Laineen Tuntemattomassa illuusionsa menettänyt Kariluoto kuolee viimeisessä vastaiskussa periksi antaneena, mutta samalla huojentuneena, vapautuneena kapteeni Kaarnan jättämästä johtajuuden ja Suur-Suomi -ideologian taakasta. Nyt mies miettii viimeisillä hetkillään petipuuhia tuoreen vaimonsa kanssa, vaikka lähti etulinjaan nimenomaan velvollisuudentunnosta.

Jos sanaleikkien kanssa jatketaan, on Aku Hirviniemen esittämä Hietanen Tuntematon toljottaja. Romanssin paisutus äänislinnalaisen Veran kanssa on yhdentekevä kohtaus eikä Hirviniemi varsinaissuomalaisena aliupseerina ole järin vakuuttava.

Myös Jussi Vatasen Koskela jää ontoksi. Tuntuu siltä, että hän on kaiken aikaa taka-alalla harmaana mutta saapuu tekemään tai sanomaan jotain oikein ja sitten poistuu. Koskelan hahmoa on koverrettu  kovasti ontoksi eikä viittaus hämäläisperheeseen ja Täällä Pohjantähden alla -teokseen toimi. Samoin Samuli Vauramon Lammio jää suhteellisen tyhjäksi mikä toistaalta korostaa tämän henkistä tappiota Rokan edessä. Se on aikaisempia elokuvia totaalisempi.

Vanhalasta (Hannes Suominen) olisi saanut enemmän irti, roolihahmo kun erottuu – hampaidensa ansiosta. Vanhalan kehitys itsekseen hihittelijästä humoristiksi ja elokuvan lopussa velvollisuudentuntoiseksi ryhmänjohtajaksi, joka vetää onnistuneen vastaiskun, tuntuu olevan pikemminkin sivutuote kuin ohjauksen tarkoitus. Rahikainen (Andrei Alén) on muutettu – sangen onnistuneesti – lupsakasta pohjoiskarjalaisesta lurjuksesta alhaiseksi ruumiinryöstäjäksi, mutta tuntuu että tämän muutoksen ainut tarkoitus on hänen esittämisessään parittajana yliampuvassa kohtauksessa Äänislinnassa. Tämä on yksi niitä Linnan valintoja, jotka olisi voinut jättää kirjastakin pois. Tilannetta korostaa se, että heti Äänislinnan jälkeen tuntuu kuin Rahikainen katoaisi elokuvasta.

Naisten tuominen elokuvaan ei minusta tuonut mukaan juurikaan naisnäkökulmaa. Kummelistories, osittainen Tuntemattoman parodia, sisältää kohtauksen jossa ase kädessä ryömivä Timo Kahilainen katsoo kameraan ja toteaa "Kyllä jokaisessa suomalaiselokuvassa pitää olla tissit". Seuraavaksi kamerassa vilahtavatkin paljaat rinnat. Naisnäkökulman sijaan tuleekin kohtauksista mieleen uusi sanaleikki: "Levottomat sotilaat".

Summa summarum

Itsenäisenä ohjauksena Aku Louhimiehen teos ei oikeastaan puolusta paikkaansa. Tuntemattomalla sotilaalla on valtava painolasti sekä suuret odotukset ja niihin pitäisi kyetä vastaamaan tai jättää elokuva tekemättä. Mukavaa, että Louhimiehellä oli mukana enemmän yritystä kuin rahastusta. On hyvä, ettei seuraa ja apinoi aikaisempien tekemisiä,  mutta ohjaajan omat valinnat ja painotukset pitäisi saada elämään. Tässä uusi Tuntematon epäonnistuu pahasti. Louhimiehen ohjaus on selvästi Laineen ja Mollbergin töitä huonompi. Ironista onkin, että Mollbergin elokuvan ansiot korostuvat uutta filmatisointia katsellessa.

Elokuva on monin paikoin irtonainen ja katkeileva joka korostaa entisestään kotirintaman väkinäistä päälleliimausta. Monesti tuntuu että kohtaus alkaa ja heti loppuu eikä välillä tapahdu yhtikäs mitään.  Tämä jumalankiitos minimoi Robinin nolon ruutuajan. Vaikka taistelukohtaukset olivatkin toimivia jäi sellainen maku, että ne tehtiin yhteen pötköön samassa korkean kallion luona sijaitsevassa metsärinteessä, jonka ohi kulkee hiekkatie. Itä-Karjalan maantiede ei sisäisesti juurikaan poikkea (metsää, soita, kyliä) enkä usko siellä oikeasti taistelleidenkaan juurikaan erottaneen yhtä bunkkerilinjaa toisesta, mutta hieman halpahintaiselta tuo tuntuu.

Jos tätä yrittää katsoa mahdollisimman objektiivisesti (mikä on sula mahdottomuus), niin elokuva on ammattilaisten tekemä keskinkertainen suoritus. Elokuvan teossa ei ole missään nimessä menty sieltä missä aita on matalin, mutta silti... Kahdesta kolmeen tähteä. Painolastin vuoksi kaksi.

* Korjaus 29.10.2017 kello 15:51. Käsikirjoittaja piti kahden abitytön mielipidettä kriitikon arviointia tärkeämpänä, ei Louhimies. Lisätty linkki juttuun.

** Korjaus 19:51. Louhiniemet korjattu Louhimiehiksi.