Arvio: They Shall Not Grow Old

Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi menin elokuviin.

Vuorossa oli LOTR-ohjaaja Peter Jacskonin ohjaama sotadokumentti, mahtaakohan olla hyvä? Kyllä, ja se on niin hyvä että They Shall Not Grow Old saa antamaan anteeksi Legolas skeittaa -kohtauksen Kahdessa tornissa!

Kuva: bbc.com

Peter Jackson on keksinyt tämän dokumentin tekoon mitä mielikuvituksellisimpia temppuja: rintamalla kuvatut elokuvan pätkät on väritetty, jolloin ympäristö, yksityiskohdat ja ihmiset "heräävät henkiin". Paikoitellen digitaalinen väritys oli vähän kankeaa ja näytti kuin nettivideota tai Yle Areenaa katsoessa latausnopeus olisi pudonnut kymmeneen kilotavuun minuutissa, mutta pääosin väritys teki tehtävänsä. Kameraan tuijottavat, hermostuneet miehet ovat paikoitellen värin saatuaan lähes aavemaisempia kuin perinteisissä mustavalkokuvissa pönöttävät kiväärimiehet. Monessa pätkässä myös nauretaan ja pidetään hauskaa, mikä tuo sotadokumenttiin uskomatonta inhimillistä lämpöä. Mukana on myös valokuvia, propagandajulisteita ja piirroksia, jotka soljuvat saumattomasti valokankaalla.

Sotilaiden marssia on kuvatttu usein. Kameran ohi valuvat ja pälyilevät sotilaat ovat samalla kertaa eläviä ja aavemaisia. Kuva: episodi.fi

Toinen, hätkähdyttävä niksi oli käyttää huuliltalukijoita selvittämään, mitä miehet sanovat tai puhuvat. Ylipäätään mykkäfilmien äänimaailma saadaan sekin eloon. Miehet eivät toki pidä pitkiä puheita vaan yksinkertaisesti tokaisevat toisille jotain arkipäiväistä. Tämä saatetaan yhteen tykkitulen, kilinän, kolinan, mudan litsaamisen, hevosten hirnahdusten ja marssiäänten sekä sotilaiden soittaman musiikin kanssa. Erityisesti hätkähdin loistavaa otosta, jossa raskas kenttätykki ampuu ja viereisen talon katolta alkaa tippua kattotiiliä: tiilten putoamisesta ja pirstoutumisesta lähtevä ääni on myös otettu mukaan! Räjähdykset äänineen ja maaryöppyineen ovat henkeäsalpaavia, etenkin kun dokumentin kohokohdassa lähdetään hyökkäämään ja huudot ja säkkipillit sekoittuvat tuohon kakofoniaan.

Kaiken kruunaa I maailmansodan tommyjen, entisten brittisotilaiden haastattelunauhat joiden selostus luo narratiivin rintaman jokapäiväisestä elämästä kauhuineen, suruineen ja riemuineen. Tässä ei olla missään erityisessä paikassa tai tukikohdassa, ehkä Belgiassa, ehkä Ranskassa. Vastassa on saksalaisia, "18-vuotiaita poikia, kuten  mekin olimme" toteaa moni tommy. Haastattelut ja kuva pelaavat yhteen täydellisesti. Katsoja tietää, että kuva ei liity autenttisesti – suoraan – kokemuksistaan kertovan veteraanin kuvaamaan tapaukseen, mutta tämä ristiriita sulaa välittömästi: mies, jonka päästä puolet on ammuttu pois voisi olla yhtä hyvin se, josta muistelija kertoo ja loppujen lopuksi, todennäköisesti kuvassa olevan sotilaan kuolemaan johtanut tapahtumaketju oli samanlainen.

Elokuvan lopussa luetellaan hienon I maailmansodan aikaisen kappaleen (Mademoiselle from Armentières / Hinky Dinky Parlez Vous) tahdissa ne lukuisat veteraanit, joiden kerrontaa kuullaan. Pitkän listan jälkeen kiitetään aineistot keränneitä haastattelijoita (oral historians), mikä oli hyvin liikuttava hetki itselleni, sotaveteraaneja usein haastatelleena tutkijana ja folkloristina.

Värin, äänen ja puheen yhdistelmästä syntyy liikuttava ja tehokas elokuva, joka ansaitsee tulla katsotuksi suurelta kankaalta. Etenkin kuvattaessa hyökkäystä ja sen valmisteluja muutenkin erinomainen dokumentti loistaa.

Suosittelen kaikille! (K-16, sisältää raakaa kuvamateriaalia)