Välianalyysi analogioista talvisotaan: Putinin ja zetojen sota Ukrainassa 5/?

Seuraava välianalyysi on hyvä kirjoittaa Ukrainan sodan analogioista talvisotaan.

 "Venäläisten ongelma sodassa on, että heidän on tapatettava ainakin 20000 sotilastaan oppiakseen, miten sotaa käydään. Venäläisten vastustajien ongelma on, että venäläisillä on varaa tapattaa 20000 sotilastaan oppiakseen, miten sotaa käydään."

 

Talvisotaa? Analogian puolesta

 

Tässä kohtaa sotaa suomalaisilla historioitsijoilla tai nojatuolikenraaleilla saattaa olla kiusaus tehdä analogia talvisodasta ja Ukrainan sodasta ja väittää, että sodan alku oli analoginen talvisodan alulle 30.11.1939–31.1.1940, jolloin venäläiset kärsivät hirvittäviä tappioita kaikilla rintamilla.

Tästä voisi jatkaa ajatuskulkua niin, että nyt vuorossa on helmikuun 1940 suurhyökkäys Karjalankannaksella joka mursi rintaman Summassa Munasuolla ja osoitti, että venäläiset ottavat opikseen. Lopulta, vaikka täydellistä sotilaallista tappiota ei puolustajalle tulekaan, on tehtävä myönnytyksiä hyökkääjälle.

Analogialle on seuraavat perusteet:

1) Aselajien yhteistyö joulukuussa 1939 oli venäläisillä surkeaa eivätkä jalkaväki, tykistö ja panssarit tukeneet toisiaan. Sama juttu Ukrainassa.

2) Venäläisten puolella voimia ei varattu riittävästi ja esimerkiksi tykistön ampumatarvikkeita oli vain kahden viikon kampanjaa varten . Sama juttu Ukrainassa.

3) Puolustajat niin Suomessa kuin Ukrainassa hallitsevat yötä. Suomessa tämä tarkoitti päivällä menetettyjen asemien takaisinvaltaamista, iskuja huoltoa vastaan sekä omien asemien korjaamista sekä huoltoa pimeyden tultua. Ukrainassa pimeänäkölaitteet, joita on enemmän ja jotka ovat venäläislaitteita parempia, antavat huomattavan edun.

Koulutusjaksolla tammikuussa 1940 marsalkka Semjon Timošenko keräsi riittävät voimavarat, koulutti joukkoja talvisodankäyntiin ja linnoitusten valtaustaisteluihin ja organisoi eri aselajien yhteistyötä. Helmikuun kymmenentenä kulutustaisteluiden jälkeen tämä johti suomalaisten rintaman murtumiseen Kannaksella.

Suomalaiset pelastuivat pääasiassa siksi, että venäläiset eivät osanneet hyödyntää läpimurtoaan täysimittaisesti vaan suomalaiset pääsivät helmikuussa 1940 irtautumaan väliasemaan ja edelleen taka-asemaan hallitusti sekä venäläisiä hidastaen.

 

 

Ei talvisotaa. Analogiaa vastaan

 

Nyt kuitenkin kokoan argumentteja, joiden tarkoitus on osoittaa että analogia ei ole kannattavaa:

1) Karjalankannaksen venäläisten kalustotappioita selittää ja tasoittaa huomattavasti se, että venäläiset saivat usein evakuoitua "tuhotut", eli todellisuudessa pieniä vahinkoja kärsineet ja miehistön hylkäämät panssarinsa omalle puolelle ja Pietarin pajoille korjattavaksi. Sama panssarivaunu saattoi "tuhoutua" viisi kertaa talvisodan aikana. 

Näin ei ole Ukrainassa, eli menetetty kalusto on vain muutamassa tapauksessa saatu pelastettua korjaamoille. Etäisyys korjaamoille on myös pitkä, eikä ilmeisesti kenttäkorjaamoja ole käytössä. Valtaosa menetetystä kalustosta on joko tuhottu tai ukrainalaisten kaappaamaa, eli täysin menetettyä.

 

2) Ukrainalaisten panssarintorjunta on huippuluokkaa, eikä polttopulloihin ole tarvinnut turvautua kuin harvoin ja silloinkin enemmin siviilien kuvaamilla videoilla. Kuten moni uusi tutkimus on osoittanut, aiheutti Suomenkin puolella valtaosan tankkituhoista 40 mm Boforsin panssarintorjuntatykki eikä lähitorjunta-aseistus, kuten polttopullot tai kasapanokset.

Panssarien lähitorjunta on epätoivoista ja hätävararatkaisu, ei nerokasta ad hoc -varautumista ja sopeutumista. Uusi panssarintorjunta-aseistus (Stugna, NLAW, Javelin jne.) on huomattavasti tehokkaampaa kuin edes vuoden 1944 kärkiaseistus eli 75 mm pst-tykit tai panssarikauhut ja -nyrkit. Ukrainan ennätys Javelinilla taitaa olla 4,5 kilometrin päästä tehty tankintappo.

 

3) Joukkojen kouluttamista merkittävämpää oli vuonna 1940 se, että stavka (= Stalin) vapautti marsalkka Timošenkon vastuusta joukoille koituvista tappioista. Toisin sanoen hän sai luvan hukuttaa suomalaiset venäläisten verellä.

Nyt väestödemografia, kuten lukuisat asiantuntijat ovat jo osoittaneet, ei salli vuoden 1940 ratkaisua jossa miljoonaa patruunaa vastaan lähetetään kaksi miljoonaa miestä. Väestöosuus, josta sotakelpoisia miehiä saadaan, on kutistunut huomattavasti. II maailmansodan aikaan neuvostoliittolaisäiti synnytti 7 lasta, nyt venäläisnainen saa alle kaksi lasta. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta venäläisiltä loppuvat miehet kesken.

Tilannetta pahentaa se, että koulutetuin ja parhaiten sotilaaksi sopivin osa väestöä välttelee lahjuksin sotaväkeenottoja ja armeijaan päätyvät vain köyhimmät ja kurjimmat. Vaikka joku vielä 2000-luvulla saattaa kin ihannoida köyhää patrioottimaista, vähään tyytyvää miestä ideaalisotilaana on todellisuudessa kouluja käymätön ja kituliaasti elänyt mies huonointa mahdollista pohjaa sotaväelle. Suomalainen varusmies, joka tuo armeijaan siviiliosaamisensa ja on hyvin ylipäätään hyvin koulutettu sekä ruokittu, selviää paremmin. Etulinjan sotilaaseen kohdistuu entistä enemmän vaatimuksia, ja entistä pienempi määrä venäläisiä täyttää nämä.

Mainittakoon vielä, että suomalaisilla ei ollut talvella 1940 riittävästi ammuksia, etenkään tykistön, joilla torjua jatkuvasti päälle vyöryviä massoja. Oma osansa oli suomalaisten idioottimaisuuteen asti viedyllä kranaattien säästöohjelmalla, joka johti siihen että rintaman murruttua monen patteriston kranaatit jäivät käyttämättöminä nopeasti edenneiden venäläisjoukkojen haltuun, kas kun ei saatu lupaa ampua niitä vaan piti odottaa "parempaa maalia". Tilannetta pahensi myös Laatokan pohjoispuolella peitteisessä maastossa taistelleet komentajat, kuten Paavo Talvela, jotka tuotiin analysoimaan suomalaisten puolustuksen tilannetta Kannaksella. He eivät ymmärtäneet, miten radikaalisti taistelukenttä Kannaksella poikkesi Laatokan pohjoispuolesta, ja analysoivat ja haukkuivat aivan vääriä tekijöitä.

 

4) Ukrainalaiset taistelevat syvyydessä, eivät yhden puolustuslinja varassa. Suomalaisten ns. "Mannerheim-linja" oli todellisuutta huomattavasti heikompi ja sillä oli syvyyttä ainoastaan Viipurin päätien eli Summan kylän suunnassa. Muualla taaempia asemia ei yksinkertaisesti ollut, ellei Muolaan linjaa lasketa (pääpuolustusasema työnnettiin 1939 eteen Muolaassa aiemmin valmistuneista linjoista).

Suomalaisilla ei ollut Mannerheim-linjan takana aitoa kenttälinnoitettua seuraavaa asemaa, vaan taka-asema oli linnoitusten osalta monin paikoin maahan tökättyjä kylttejä joissa luki "Tähän konekivääripesäke". Puolustus perustui maastoon, ei syvään linnoitusketjuun.

Ukrainalaiset eivät myöskään taistele "ei tuumaakaan maata periksi" periaatteella viimeiseen mieheen yhden juoksuhaudanpätkän takia, vaan säästävät omaa elävää voimaa vihollista samalla voimakkaasti kuluttaen. Patruunoiden vähetessä ja kertakäyttöisten pst-aseiden loputtua nämä vetäytyvät eli irtautuvat taistelusta. Tämän taktiikan tehokkuus korostuu, kun Venäjän sotavoima on sidottu tiestöön. Vetäytymistiet ovat auki, aina voi hakea täydennystä ja palata toista reittiä rökittämään miehittäjät.

Syvyydessä taistelemista korostaa tykistön ja droonien tehokas käyttö syvälle vihollisen selustaan. Karttaa ja sen punaläiskiä tuijottaessa selvästi unohtuu se, että venäläiset hallitsevat ainoastaan maata jalkojensa/pyöriensä/telaketjujensa alla, eivät juuri mitään selustassaan, sivullaan tai edessään. Talvisodassa venäläiset saattoivat luottaa siihen, että selustan alueilla ei yllättäen ilmestynyt voimakasta partiota räjäyttämään huollon kannalta tärkeitä yhteyksiä. Samoin suomalainen tykistö oli lähinnä etenevien joukkojen kiusana. Venäläisten kuorma-autot pääsivät käytännössä tuomaan uudet, verekset joukot suoraan etulinjaan suomalaisten silmien eteen.

 

5) Merkittävin tekijä on, kuten lukuisat muut analyytikot ovat osoittaneet, huolto. Jos suomalaiset olisivat jotenkin onnistuneet katkaisemaan Laatokan pohjoispuolella venäläisten rautatien näiden selustassa, olisivat venäläiset nääntyneet nälkään parissa viikossa. Tähän ei kuitenkaan pystytty. 

Samoin Leningradin (Pietarin) rataverkosto teki Karjalankannaksen huollosta hyvin helppoa ja uusia joukkoja ja ampumatarvikkeita pystyttiin syytämään loputonta tahtia. Ukrainassa on tehty paljon laskelmia venäläisten huoltoetäisyyksistä, ja on todettu, että menestys on täysin sidottu etäisyyksiin rautatieverkostosta. Kiovan operaatio kaatui olennaisilta osin siksi, että Valko-Venäjän rataverkkoa häirittiin tehokkaasti. 

Venäjän onneksi venäläisillä joku komentajista totesi, ettei menestyksen mahdollisuuksia Kiovan suhteen ole, ukrainalaiset voivat motittaa joukot ja huolto on katkeamispisteessä. Seurauksena oli ripeä vetäytyminen, mikä mitätöi täydellisen sotilaallisen katastrofin. Jos ukrainaisilla olisi ollut lisää joukkoja aseissa ja riittävästi raskasta kalustoa, olisi venäläisten tappio ollut totaalinen, massa-antautuminen tai täydellinen tuhoutuminen. Nyt pakotiet jäivät auki.

Venäläisten logistiikka on ankaralla rasituksella. Toiseen maailmansotaa, etenkin suureen isänmaalliseen sotaan (1941–1945) analogioita hakevien kannattaa muistaa ehdottomasti se seikka, että massatuotettua T-34:ta ja muita Uralin sotatehtaiden syytämää tavaraa merkittävämpää oli lend lease -apu, etenkin amerikkalaiset kuorma-autot. Tämä piti puna-armeijan ketterästi liikkeessä Saksaa vastaan. Ilman sitä hyökkäys olisi ollut junnaavampaa ja puna-armeija tuskin olisi päässyt Berliiniin ennen länsiliittoutuneita.

Nyt lend lease on Ukrainan puolella ja käytännössä alta kahden vuorokauden siitä, kun on tehty päätös jonkin tarvike-erän toimittamisesta Ukrainaan aseet ovat jo Ukrainan rajalla siirtymässä sen armeijan käyttöön. Logistinen ketju on käsittämättömän tehokas. Venäjä ei yksinkertaisesti kestä sitä. Voitte kuvitella talvisodan lopputuloksen, jos joulukuun ensimmäisellä viikolla Suomelle luvattu kalusto olisi ollut Suomessa joulukuun toisella viikolla. Nyt valtaosa kalustosta saapui vasta aivan sodan lopulla tai välirauhan aikana.

 

6) Pakotteiden vaikutus on merkittävä. Vaikka Yhdysvallat "tavallaan" tuomitsi talvisodan, sen yksityisyrittäjät myivät jatkuvasti tarvikkeita ja lentokoneiden polttoainetta kultaa vastaan Neuvostoliittoon "business is business" -periaatteella. Köyhempänä valtiona Suomella ei ollut edellytyksiä ostaa tarvittua tavaraa.

Käytännössä tämän sodan tuloksen päättivät jo osaltaan 2014 tehdyt pakotteet, jolloin uuden sukupolven aseisiin ei riittänyt lännessä tuotettua huipputeknologiaa. Venäjä on sen osalta täysin riippuvainen tuonnista, kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä niiden tuottamiseen. Lisäksi kyvyt, jotka osaisivat tuottaa huipputeknologiaa, ovat uhka tsaari Putinin vallalle, joten niitä ei saa edes päästää syntymään. Uudet pakotteet ja todennäköisesti viime päivien tulipalot keskeisissä sotatarvikekeskuksissa hyydyttävät vähänkään monipuolisempaa teknologiaa vaativan tuotannon pitkäksi aikaa.

Pakotteet merkitsivät sitä, että huippumoderneja Armata-tankkeja ei tuotettu tuhansia ja tuhansia vaan arviolta vain tusina. Sotaan oli ryhdyttävä neuvostokalustolla, jonka parasta ennen -päiväys meni aikoja sitten. Mitä pidemmälle sota etenee, sitä aikaisempien vuosikymmenien kalustoa varastoista rahdataan rintamalle romuraudaksi taottavaksi. 2000-luvun sodan käyminen 1960–1980-luvun kalustolla on itsemurhamaista. Ei demografia eikä tehdastuotanto yksinkertaisesti salli Venäjän kokemia kalusto- ja miehistötappioita. Kaksi miljoonaa miestä miljoonaa luotia vastaan ei toimi. Enää.

Analogiaa vastaan kerätyt argumentit ovat rohkaisevia. Ukraina voi voittaa sodan ilman, että se joutuu suostumaan alueluovutuksiin tai sodan annetaan hiljakseen asettua pattitilanteeksi. Viimeisen vaihtoehdon estämisessä on lännen apu elintärkeää.

Lopuksi

 

Paras analogia talvisodan ja Ukrainan sodan välillä on puolustajien uskomaton taisteluhenki, "talvisodan henki". Ukrainan osalta Venäjä ei vaivautunut edes lavastamaan Mainilan laukauksia vaan julisti (kuten käytännössä myös Suomessa) ryhtyvänsä erikoisoperaatioon. Joka tapauksessa kyseessä on diktatuurin raukkamainen, provosoimaton hyökkäys demokraattista yhteiskuntaa vastaan.

Tämä henki ei ole mitenkään uniikki ilmiö, vaan sitä on esiintyy paljon historiassa. Ukrainalaiset ovat osaltaan kansainvälistä apua pyytäessään osanneet vedota nimenomaan tähän kansalliseen kokemukseen kunkin kansan osalta, kuten presidentti Zelensky puhuessaan Suomen Eduskunnalle.

Toivon, että Ukrainan sota ei ole analogia lopputuloksen suhteen talvisodalle, vaan Ukraina pystyy lyömään Venäjän täysin ja karkottamaan sen alueiltaan suostumatta "kompromisseihin". Myös lännen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, ettei Venäjä saa sodasta muuta kuin pahemman kerran turpaansa. 

Muussa tapauksessa tämä sota on vain välinäytös siirtyessämme vielä julmempaan, laajempaan ja pahempaan sotaan.

Välianalyysi Mariupolista: Putinin ja zetojen sota Ukrainassa 4/?

Olen koettanut useaan otteeseen aloittaa jonkin sortin analyysin tekemistä Ukrainan tilanteesta. Ongelma on, että päästyäni puoliväliin kirjoitusta tilanne on muuttunut radikaalisti ja koko kirjoituksen voi heittää roskakoriin. Toiseksi, verkossa on suuri määrä aktiivisia, minua terävämpiä asiantuntijoita ja olen mieluummin kuunteluoppilaana ja kyselijänä kuin pätijänä.

Siksi olen sodan osalta keskittynyt enemmän dokumentointiin, eli otan kuvakaappauksia uutisvirrasta (Twitter, Reddit, Youtube) ja koetan pistää niitä päivittäisiin kansioihin. Päivittäin kuvakaappauksia kertyy 150–450, etenkin määrä kasvaa jos koetan tallettaa videota pätkä pätkältä. Videoiden lataaminen esimerkiksi Twitteristä ei oikein onnistu ja valtaosa siihen tarkoitetuista sivustoista onkin markkinointihuijauksia. Ilmaisia siihen asti, kunnes palvelin ilmoittaa että yritän tallettaa yli 20 sekuntia kestävän videon mikä vaatii rekisteröitymisen ja maksamisen...

Koetan nyt tästä aineistosta hieman laatia analyysia, mutta on huomattava, että siitä valtaosa vanhenee tai kumoutuu viikon sisällä. Ensiksi käsitellään Mariupol, missä ukrainalaispuolustajien taistelua voi hyvällä syyllä kuvata sankarilliseksi. Mariupol on ollut Venäjälle tärkeässä asemassa, koska sitä puolustaa "fasistinen" Azov-rykmentti ja juuri natsipuhdistuksilla on argumentoitu "erikoisoperaation" puolesta. Suomessakin moni journalisti on haksahtanut tässä ansaan, rykmentti on vuoden 2014 jälkeen uudelleenmuodostettu ja integroitu vahvasti Ukrainan armeijaan. Se ei ole enää mikään mustapaitojen kansoittama pseudo-SS-poppoo. Veikkaan että moni trolli vastaa tähän lataamalla "vasta-argumentiksi" kahdeksan vuotta vanhoja valokuvia, ellei sitten suoraan valokuva-aineistoa vuodelta 1944...

Puolustajat ovat osanneet hyödyntää taitavasti kaupunkiolosuhteita ja etenkin taisteluista ottamiaan videoita. Vastapainona on tšetšeenien "TikTok-pataljoona", jonka videot "sodankäynnistä" aiheuttavat voimakasta myötähäpeää. Yksi syy Venäjän tappiolle voi olla näiden joukkojen suunnaton ammuskulutus kohteisiin, joissa ei ole lainkaan vihollisia.

 

Mariupol piirityksessä

 

Azovstalin tehtaan julistaminen piiritykseen oli pienehkö yllätys, etenkin kun puolustajat kertoivat että kestäisivät enää muutaman päivän tai tunteja. Se on todellakin kaupunki kaupungissa, massiivinen teollisuuskompleksi, joka on hyökkääjälle maanpäällinen helvetti. 

Todennäköisin syy sille, miksi Putin kielsi rynnäkön tehtaaseen on tarve säästää vähiten kolhitut BTG (Battallion Tactical Group) Itä-Ukrainan offenssiiviin. Venäläisten miehistö- ja kalustotappiot lienevät käsittämättömän suuret. Toinen, järkyttävä syy lienee se, että venäläiset ovat saaneet siivottua katukuvasta enimmät todisteet sotarikoksistaan.

Yksi syy Putinin päätökselle lienee myös ollut se, että ukrainalaisten ei uskota pystyvän enää murjotuilla voimillaan pystyvän ulosmurtautumiseen tai haittaavan merkittävästi piirittäjiä. Muutama silloin tällöin väkivaltaisen tiedustelun yhteydessä räjähtävä panssariajoneuvo tai jalkaväkivartio siellä täällä ovat hyväksyttäviä menetyksiä Venäjän armeijalle.

Ukrainalaisten kyky murtautua sortumassa olevasta motista toiseen, vielä taistelevaan on ollut merkittävää. Tämä osoittaa, että saarrettujen tukikohtien välillä kulkee viestiliikenne ja ne pystyvät koordinoimaan liikkeitä keskenään.

Puolustajat pystyvät todennäköisesti paikallistuntemuksensa ja taitojensa ansiosta iskemään piirittäjiä vastaan tehokkaasti, jopa syvyydessä. Olisi kiinnostavaa tietää, millainen yhdistelmä piirittäjiä on jätetty, itse veikkaan separatistijoukkoja joita paimentamassa on tšetšeenejä, joilla ei ole omantunnonvaikeuksia tehdä nurisevista pakkovärvätyistä "kannustavia esimerkkejä". Varsinaiset venäläisyksiköt lienevät jo siirretty Itä-Ukrainaan Donbassin taisteluihin.

Mariupolin vastarintaa tekevät osat ovat myös jatkuvan tykistön ja ohjusten moukaroinnin alaisia. Todennäköisesti tähän käytetään kakkosluokan kalustoa, johon riittää ampumatarvikkeita mutta jonka tarkkuus ei ole niin tärkeää. Tämä on enemmän puolustajan kulutusta (hermojen ja elävän voiman) kuin ratkaisuun pyrkimistä tulivoiman avulla.

Mariupol: edelleen huollossa?

Vaikka "kärpänenkään ei pääse läpi" niin uskon että piiritettyihin osiin Mariupolia kulkee edelleen jollakin tavalla ukrainalaisten huoltoa. Se ei ilmeisesti ole enää helikoptereiden matalalennoilla kulkevaa huoltoa, jolla tuotiin vielä jokin aika sitten ammuksia ja ruokaa sekä evakuoidaan haavoittuneita, mutta jotakin kautta piiritetyt Azovin joukot ja merijalkaväki saavat lisää tarvikkeita. Eivät suuria määriä, mutta silti.

Peruste: Azovin julkaisemassa videossa on nähty espanjalainen "Matador" panssarintorjunta-ase, jonka maahantuonti sallittiin Espanjassa vasta maaliskuun lopulla. Asetta oli reilussa viikossa kaupungin puolustajien käytössä.

ks. video tästä

Miten huolto kulkee? Reittejä voi olla useita, mutta tässä mahdollisuuksia:

1) Meritse merikuljetuksina. Matalalla lentävien helikoptereiden lisäksi on mahdollista, että joillakin aluksilla voidaan kuljettaa huomaamatta tarvikkeita suotuisissa oloissa venäläisten merivoimien läpi. Yksi mahdollisuus ovat visusti salassa hankitut minisukellusveneet tai muu "erikoisvempele". Sukellusveneet voivat operoida kolmannesta maasta käsin.

2) Maitse etappeina Mariupolin halki. Tuhottuihin rakennuksiin, pitkiin sisäpihoihin jne. on mahdollista luoda kuljetusverkosto jossa paikalliset salassa siirtävät laatikko kerrallaan tavaraa eteenpäin. Tätä voi auttaa kaksi skenaariota

    2a) Venäläisjoukot, etenkin pakkovärvätyt separatistit, on jollakin sektorilla lahjottu ja he sallivat salakuljettamisen. Tämä on yllättävän yleistä sodankäynnin historiassa, eli vihollissotilaat antavat kuljettaa tavaraa tai ihmisiä vapaasti, vaikka saattavat lopulta itse kärsiä siitä. Esimerkiksi Karjalankannas 1918–1922 vuoti kuin seula ja suomalaiset rajavartijat, jopa suojeluskuntalaiset, olivat mukana "bisneksessä" jossa Pietariin vietiin tavaraa Suomesta.

    2b) Tunneliverkostoja pitkin. Azonstalissa oli/on jo maanalainen tunneliverkosto. Kysymys on siitä, miten pitkälle kaupunkiin se ulottuu tai mitä on salassa raivattu. Voi olla, että tavara kulkee ensin kaupungin liepeille, siitä suojaan johonkin rakennukseen, mistä ulottuu tunneli parin korttelin päähän, täältä tavara kulkee taas sisäpihoja pitkin seuraavaan rakennukseen mistä se siirretään seuraavaan tunneliin jne. kunnes saadaan Azovstaliin.

3) Ilmassa erikoisvalmistetuilla drooneilla tms. Niiden kantokyky on rajallinen, mutta voi olla, että jotkin on saatu viritettyä kuljettamaan ammuksia ja sopivaa ruokaa. Tämä on epätodennäköinen vaihtoehto, mutta mahdollinen. Kaupunkiin on kuitenkin saatu tuotua panssarintorjuntakalustoa, joten droonin pitäisi olla melko erikoisvalmisteinen, jos näitä saadaan tuotua.

Mariupolin tulevaisuus

 

Mariupolin puolustajista on Venäjälle enemmän kiusaksi kuin suureksi strategiseksi uhaksi. Kyky liikkua venäläisjoukkojen hallitsemilla osilla kaupunkia voi kuitenkin häiritä venäläisten laskelmia, etenkin jos jokaisen reissun päätteeksi jää palava venäläispanssarivaunu sekä kasa aseista, ammuksista ja tarvikkeista riisuttuja "sankarivainajia".

Ulosmurtautumiseen ei ukrainalaisilla ole mahdollisuutta, elleivät joukot heti ulos päästyään hajaudu kaupungin ympäristöön ryhtyen partisaanitoimintaan. Keskitetty siirtyminen omille linjoille ei ole mahdollista, enkä usko että viimeisiä siviilejä halutaan hylätä. Todennäköisesti Azovstalissa jatkuu linnoitusten parantaminen, viimeisten sotatarvikkeiden suojaaminen sekä yritykset saada kaupunkiin salamyhkäisiä teitä huoltoa: vettä, ruokaa, ammuksia, lääkkeitä ja niin edelleen.

Venäläiset tuskin yrittävät rynnäkköä tehtaaseen. He laskelmoivat ajan tekevän työtä puolestaan ja Donbassin murtuvan, jolloin voimia voidaan suunnata uudestaan lisää Mariupolia vastaan mikäli vastarinta jatkuu. Rynnäkkö nyt vain söisi voimia toissijaisessa kohteessa tilanteessa, joissa jokainen irtilähtevä sotilas tarvitaan ensisijaisiin kohteisiin.

Ukrainan armeijan mahdollisuudet vapauttaa Mariupol ovat toistaiseksi heikot. Itä-Ukrainan taisteluun olisi ensin saatava voitokas ratkaisu, vastahyökkäystä varten pitäisi kehittää merkittävä voima ja sen olisi salaman lailla ratsastettava halki avoimen maaston, joka pitäisi saada raivattua vihollisen ilmatorjunnasta ja tykistöstä. Samalla tilalle pitäisi saada oma voimakas ilmatorjunta, jolla aroilla kulkevat hyökkäyskolonnat saataisiin suojattua.

Itä-Ukrainan sijaan Mariupolin tilanteessa pitää katsoa Mariupolista länteen, Khersoniin (Herson). Täällä venäläiset kärsivät merkittäviä menetyksiä, hyökkäyskärjet ovat pahasti tylsyneet ja Ukrainan tykistö on tuottanut voimien kulutuksen lisäksi strategisia menetyksiä venäläisille. Lisäksi Moskvan uppoaminen on syönyt venäläisten moraalia sekä jonkin verran ilmatorjuntakykyä. Jos maayhteys Krimille ollaan menettämässä Ukrainan valloittaessa takaisin Khersonin ja pystyessä sitä kautta uhkaamaan rautatiekuljetuksia, on Mariupol entistä enemmän toissijainen kohde.

Mariupolin kohtaloa ei enää ratkaista itse Mariupolissa. Muiden rintamien käyttäytyminen ratkaisee, mutta ukrainalaispuolustajien tilanne ei ole täysin toivoton. Heidän on voitettava aikaa, ja häirittävä venäläisiä niin paljon kuin mahdollista sekä elettävä vihollisiltaan kaapatuilla tarvikkeilla. 

Alamon, vääjäämättömän taktisen tappion mutta strategisen voiton sijaan myös muut kehityskulut ovat mahdollisia. Todennäköisyyksillä en uskalla spekuloida tämän suhteen. Vielä.

 

Päivitys 24.4.2022 kello 20:11. Ilmeisesti Putinin määräyksestä huolimatta (tai siitä johtuen?) Venäjän voimat ovat jatkaneet hyökkäyksiään Azovstaliin, ilmeisesti vallaten osan laitoksesta.

Rautatiesabotaasia verkossa. PUTININ SOTA UKRAINASSA 3/?

 Reddit-kampanja Valko-Venäjän rataverkoston kaatamiseksi

Uutena verkkokampanjana venäläisten Valko-Venäjällä olevien, kuljetusta odottavien osastojen ja maan kautta huoltonsa saavia venäläisosastoja Ukrainassa koetettiin Anonymousin hakkeroinnin lisäksi haitata verkkokampanjalla häiritsemällä Valko-Venäjän valtion rautateitä eli paikallista VeeÄrrää.

 

 

https://www.reddit.com/r/ukraine/comments/t3gyg0/anonymous_has_stalled_trains_in_belarus_this_will/

Ideana on siis täyttää Valko-Venäjän rautateiden puhelinliikenne, sähköpostit sekä faxit (kyllä, edelleen käytössä) häirinnällä sekä ilmoituksilla ratakatkoksista. Suoranaisen *******lun tai Ukrainaa koskevien todellisten uutisten kertomisen lisäksi saattoi esimerkiksi:

- Ilmoittaa, että kiskoilla jossain etelässä (Ukrainan suuntaan vievät raiteet) on auto tukkimassa liikennetä.

- Ilmoittaa, että väkijoukko on tukkinut radan

- Kiskoille on aseistettu "suistaja" (derailer), en ole varma suomenkielen tarkasta sanasta.

Mielenkiintoinen idea oli rautateiden sähköpostitse tehtävä häirintä. Sivuilta löytyi kolme Valko-Venäjän rautateiden sähköpostia, joihin saattoi laittaa viestiä. Viestissä oli mukana ehdotuksia sähköpostiotsikoiksi, esim.:

На всех южных путевых системах установлены переключатели

eli karkeasti käännettynä "kaikille eteläisille raiteille on asennettu suistajia"

Mikäli ilmoitti kiskoille asennetusta suistajista, oli ehdotus liittää viestiin mukaan valokuva, joista oli kaksi esimerkkiä. Alla toinen:

Redditin tarjoama esimerkkikuva asennetusta "derailerista".

 

Kuva on siis toisaalta eräänlainen todiste, joka periaatteessa pakottaa toimimaan. Niissä on selkeästi viestissä mainittu suistaja, mutta kuva on niin geneerinen, ettei sitä voi paikantaa tietylle osalle raidetta. Tuossa kuvassa kiinnostaisi, onko suistajan oikealla puolella oleva heinäkasvi valkovenäläiseen kasvistoon kuuluva?

 

Pohdintaa hyökkäyksen "laadusta"

Ryhdyin tuumimaan asiaa, eli nyt menee spekuloinniksi ja hyvin karkeaksi pohdinnaksi. Tämä on tärkeää, koska Suomi voi olla vastaavanlaisen kampanjan kohteena joskus.

Jos sähköpostiin tulvii samalla kuvalla ja tekstillä varustettua viestiä sähköpostiosoitteesta tyyliin fartboy69@geneerinensähköposti.ita , niin on helppoa suodattaa ne. Miten kasvattaa todennäköisyyttä, että viesti olisi uskottava?

Ensinnäkin viestin lähettäjän "on oltava" valkovenäläinen, usein sähköposti näyttää etusivulla lähettäjän nimen. Valkovenäläisiä nimiä voi generoida esim. etsimällä sivuja "belarusian surnames" ja "belarusian names", koska on huomattava, että vaikka valkovenäjä (kieli) muistuttaa pitkälti venäjää ja Neuvostoliiton jäljiltä venäjää on opiskeltu, eroavat nimet hienokseltaan "varsinaisista venäläisistä". Nimi ei saisi myöskään olla Valko-Venäjän Ville Virtanen vaan hitusen vähemmän geneerinen. Etunimistä on yleensä listaus, kuinka yleinen se on.

Behind the Namen listaa valkovenäläisistä yleisistä sukunimistä.

Toiseksi viestien otsikkoa pitää varioida, koska kaikkein helpoin tapa blokata viesti on laittaa suodatin koskemaan viestin otsikkoa. Kuinka moni oikeasti tunnistaisi kävelyretkellä radan vartta kiskoon kiinnitetyn suistajan nimeltä? Raportti olisi pikemminkin "kiskossa outo esine", "raiteessa kummallinen metallipala" tai muuta vastaavaa.

Liitteenä oleva kuva on helppo tunnistaa samaksi kuin 2000000 muussa viestissä. Siksi niitäkin pitäisi tällaisessa hyökkäyksessä varioida, ja esimerkiksi jo olemassa olevia rajata, kääntää peilikuvaksi jne. Viesti alkoi levitä myöhään illalla, ja Valko-Venäjän kellonaika on meitä tunnin edellä joten maassa on pimeää. Siksi ilmiselvästi päiväsaikaan otettu ja yöllä lähetetty kuva tuskin menisi läpi. Helppo ratkaisu on hämärtää kuvaa, mikä onnistuu peruskuvankäsittelytyökaluilla. Ongelma on edelleen, että jos tuollaisesta suistajasta ottaa pimeällä kuvan, niin siitä ottanee valokuvan salaman kanssa.

Tiedoston voisi nimetä esimerkiksi muotoon IMG_VUOSIKUUKAUSIPÄIVÄMÄÄRÄTUNTISEKUNTISATTUMANUMEROITA 

(esim. IMG_20220302103700072) 

jolloin vaikuttaa siltä, että tiedostonimi on sama kuin aikaleima. Tämä vahvistaa pikaisessa tarkastelussa kuvaa siitä, että lähettäjä on todella napannut kuvan juuri äsken. Sen pitäisi olla synkassa kuvan oton (minuutti pari ennen ennen lähettämistä) ja viestin kirjoittamiseen ja lähettämiseen kuluvan ajan kanssa.

Itse viestissä on todennäköisesti suurin kompastumisvaara, vaikka saisikin jonkun lukemaan viestin. Ensinnäkin, kuinka moni pystyy kuvailemaan aidosti vaaran? Harva tunnistaa suistajan, paitsi rautateiden ammattilaiset ja muut asiantuntijat, mutta tässä voi olla hyötynsä: voisi kuvailla "löytäneensä kiskoilta oudon esineen, mutta ei uskalla lähestyä sitä. Liitteenä kuva esineestä" Allekirjoitus ja "lähetetty puhelimesta".

Itse tekstin lisäksi olennaista pitäisi olla, että syy sille miksi paikka on epämääräinen on se, että paikallinen GPS eli GLONASS-paikannus ei toimi (onko niillä se edes käytössä matkapuhelimissa?) havaintokohdassa. Rataverkkoa on helppo tutkia Googlemapsissa (ei Street Viewiä) joten jokin kylä tai muu taajama lähellä rataa mainittuna mutta riittävän epämääräisesti kuvailtuna tyyliin "Tämä on tässä Kyläkyläzen lähellä, tarkkaa paikkaa en osaa neuvoa" toiminee. On myös huomattava, että Ukrainaan johtavat rataverkot ovat hyvin suorat monin paikoin, joten radanmutkia, joihin suistajia periaatteessa voisi tehokkaimmin asentaa, on ilmeisesti vähän.

On huomattava, että nämä spekulointini tulevat siis henkilöltä joka ei lainkaan tunne valkovenäläisiä eikä valkovenäläistä kulttuuria. Eikä heidän rataverkostoaan.

Tärkeää tällaisessa kampanjassa on myös seurata sen kulkua ja tiedottaa, toimiiko se:

Mitä Suomessa pitäisi ottaa opiksi?

Jo tässä vaiheessa kannattaa ennakoida, kehittää vastatoimia ja ennakoida vastatoimien vastatoimet. Paikallinen ratahenkilökunta, etenkin pidemmän aikaa palvellut, pystynee nopealla vilkaisulla toteamaan kuvasta, onko se aito vai ei.

Tulevaisuudessa tällainen kohdennettu massadisinfokampanja yhdistynee aitoihin rataverkostoon koskeviin sabotaaseihin, eli jossakin todella on yksi suistaja tai räjähde, jolloin viestejä pitää ensimmäisen tuhon jälkeen syynätä. Yksi vastalääke olisi, ettei paikallisväestöä pyydetä tutkimaan ratoja vaan sitä varten kehitetään oma organisaatio joka jatkuvasti patrulloi raiteita ja ilmoittaa esteistä. Tämä tietty sitoo henkilöstöä muista, tärkeistä tehtävistä, mikä on yksi kampanjoinnin tarkoituksistakin. Rataverkkoa on kuitenkin kilometrikaupalla syynättävänä, eli muutamalla vapaaehtoisella se ei onnistu.

Todennäköistä on, että vastaisuudessa tällainen häirintä tullaan tekemään ammattimaisesti. Todennäköisesti tiedustelupalvelut tulevat kokoamaan kohdemaista eri vuodenajoilta ja eri vuorokaudenajoilta eri puolilta maata (esim. Lapissa ei ole kesällä pimeää) kuvakansiot, joista poimia aidolta vaikuttavia kuvia. Taustalla näkyy todennäköisesti tunnistettavan oloista maastoa ja kasvillisuutta (esim. Seinäjoella ei kasva kaktuksia radanvarrella) ja kuvia on otettu eri sääolosuhteissa (aurinko, pilvistä, sataa, juuri sateen jälkeen) ja viesteissä käytetään kuvia, jotka ovat synkassa säähavaintojen kanssa.

Uhkana on, että tätä aletaan normaalioloissa ja arjessa hyödyntää rikolliseen toimintaa, yhtiöiden kiristykseen jne. Huolena on myös, että tätä tullaan käyttämään myös muuta infrastruktuuria kuten lentokenttiä vastaan, esimerkiksi lähettämällä lentokentille kuvia ja viestejä "oudoista pakkauksista terminaalissa".

Tarkoitukseni ei ole kehottaa ihmisiä verkkorikollisuuteen vaan se, että ihmiset varautuisivat sen uhriksi joutumiseen. Pullonhenki on monessa mielessä vapautettu

Sodan seurantaan. PUTININ SOTA UKRAINASSA 2/?

Harvoin saa seurata sotahistoriaa NÄIN suorana esityksenä. Kiinnostukseni on hyvin makaaberia, mutta seuraan uutisointia melkein 24/7 ja kerään materiaalia kuvakaappauksilla yms. 

Tämän kirjoituksen ja kirjoitussarjani (joka toivottavasti päättyy lyhyeen) tarkoitus ei ole esiintyä minään asiantuntijana. Minua fiksumpia ja kokeneempia löytyy, jotka osaavat suodattaa luotettavan tiedon. Tässä siis pakettina hyödyllistä ja suht luotettavaa seurattavaa, lisää tulee sitä mukaa

Sotaa voi seurata suomeksi/englanniksi melko hyvin tämän kartan avulla. Siihen tulee suht luotettavaa tietoa, eli se käy tiukan seulan läpi ennen kuin päätyy kartalle: 

 https://www.scribblemaps.com/maps/view/The-War-in-Ukraine/091194 

 

Kiinnostavia Twitter-tilejä seurattavaksi: 

Antti Paronen @AnttiParonen

Dan Danspiun @Danspiun

Oryx @oryxspioenkop

Ukraine Weapons Tracker @UAWeapons 

Pekka Toveri @PToveri

 John Spencer 

@SpencerGuard

 

Kaupunkikohtaista dataa saa aika hyvin #kaupunginnimi, mutta materiaali voi olla harvinaisen karmeaa katsottavaa ja disinformaatiota on paljon. Esimerkiksi:

#Kharkiv (Harkova)

#Kyiv (Kiova)

#Mykolaiv (Etelä-Ukraina, lähellä Krimiä, Odessan itäpuolella)

#Mariupol (Separatistialueiden lähellä karkeasti sanoen Kaakkois-Ukrainassa)

Lista täydentyy.

 

P.S. Tämä on ilmeisesi Twitterin ohella hyvin vahvasti TikTok-sotaa, mutta en ole siellä joten en pysty seuraamaan enkä suosittelemaan mitään siltä rintamalta.

Päivitys: 28.2.2022 kello 13:59

Infosotaa. PUTININ SOTA UKRAINASSA 1/?

Kotirintaman aktivoituvat, ja seuraan nyt Ukrainan ja maailman tapahtumia sodan sumun keskellä, eli mitä tapahtuu Ukrainassa, meillä ja muualla. Kokonaiskuva on hämärä, mutta koetan postata sodan seurannasta, välineistä yms.

Näin ensi alkuun mm. Suomessa ja muualla maailmassa aktiivisesti toimiva verkkoiskukampanja. Julkaisen tämän siis ihan vaan sotahistorioitsijana, joka saa dataa reaaliajassa.

Redditissä on lähtenyt liikkeelle aika kavala infosodan massa-ase. Kyseessä on verkkosivu (https://stop-russian-desinformation.near.page/ alkaa olla enemmän nurin kuin toiminnassa), jonka selaimella avaamalla saa kuormitettua venäläisiä uutissivustoja yms. 

Sain tähän vinkin ja linkin eilen ja IT-alalla työskentelevä kollega tutki sen ja vakuutti, että homma toimii, sivun skripti on ankara ja aggressiivinen. Se lataa useille sivuille latauksia, jolloin ne kuormittuvat ja lopulta kaatuvat. Tai kuten kaveri kuvailee:

"hajautettu palvelunestohyökkäys. Toimii, jos riittävän moni osallistuu. - - Tehdään yleensä kiristystarkoituksissa kaapatuilta koneilta. Lähettää suren määrän HTTP GET (lue: anna mulle sivu <x> pyyntöjä listan palvelimelle. Jos palvelin ei vastaa, ei tehdä lisäpyyntjä. Eli ideana se, että jos joku sivu nousee pystyyn (=vastaa pyyntöön), sinne laitetaan heti vyöry uusia pyyntöjä. "

"- -  ton tyypillä palvelunestohyökkäyksillä voi olla sivuvaikutuksia. analogiana suppilo: pyynnöt lähtee leveästä päästä (eri puolilta maailmaa) kohti kohdetta internetin runkoreitittimiä pitkin, tiivistyen matkalla. Jossain vaiheessa, ei välttämättä kohteessa, jokin reititit saattaa kaatua pyyntöjen alla. Tämä vetää pimeäksi enemmän kuin itse kohteen. Oletan, että venäläiset propagandasivut pyörivät venäläisissä datakeskuksissa, joten vahinko rajoittunee kohdemaahan."

Mitä enemmän sivua on auki eri laitteilla, sitä enemmän kuormitusta. Kuormitus myös siis jakautuu tasaisesti usealle eri kohdesivustolle, eli "tehokas leka". Tällä hetkellä tosin venäläisten uutissivut on hakkeroitu jo nurin, joten se on vähän turhaa elleivät palaa takaisin. 

Operaattorit ovat tosin tällaista vastaan kehittäneet automatisoituja sulkijoita, eli jos tätä yrittää omalla koneella tai puhelimella voi nettiyhteys katketa ja se pitää käydä paikan päällä avaamassa. Lisäksi voi periaatteessa saada syytteen palvelunestohyökkäyksestä, mutta tätä vastaan (EN YLLYTÄ TEITÄ RIKOLLISUUTEEN!) voi toimia tietyillä tavoilla.

1) Käteisellä ostettu prepaid-liittymä 

2) Käyttää selaimena Thoria. 

3) Käyttämällä VPN:ää

Halvat on infosodan aseet (demonstraatio): vanha kännykkä ja viiden euron prepaid-liittymä.

Infosodan aktiivipalveluksessa oleva vanha Samsung. Demonstraatiokuva

Nyt menee spekuloinnin puolelle: Vasta-ase tälle on ulkomaisten verkkojen pääsyn sulkeminen Venäjälle, Venäjähän on investoinut internetinsä irrittamiseen muusta maailmasta. 

Tällekin taas on uskoakseni vasta-ase, nimittäin Venäjän rajan pinnassa toimii "kaappausmastoja" eli Venäjän puhelinverkkoasemia jotka luotaavat suomalaisia automaattisesti verkkonsa valitsevia puhelimia, nostavat oman verkkonsa ensisijaiseksi valinnaksi ja laskuttavat sitten järkyttäviä summia verkon käytöstä. Kaivauksilla Miehikkälässä 200 metriä Venäjän rajasta teroitettiin, että tarkastakaa puhelimenne verkkoasetukset että pysyy manuaalisesti Suomen verkossa. Kenties rajan pinnassa tätä syöttöä Venäjän verkkoon voi jatkaa?

Apurahaa tuli

 Kauan sitten, vuonna 1938:

Lähde: https://apurahat.skr.fi/perustamiskerays/Haku

Ja liki 84 vuotta myöhemmin:

Kiitos Suomen kulttuurirahaston, pääsen väitöskirjan kimppuun!

#kulttuurirahastontuella

#skr2022

Kadonnut laivasto: Tehokasta sota-scifiä

Olen tämän pandemian aikana ollut koukussa kirjailijanimi Jack Campbellin (oikeasti laivaston upseeri John G. Hemry, syntynyt 1956) Kadonnut laivasto -teossarjaan (engl. Lost Fleet). Sarja on saanut jatkoa toistaiseksi suomentamattomassa Lost Fleet: Beyond the Frontier sarjassa (hyvin saatavilla ainakin Helmetistä, myös e-kirjoina) ja sille on kirjoitettu myös prologisarja Genesis Fleet sekä spin-off Tarnished Knight.

Kuusiosainen suomennettu Kadonnut laivasto. Kuva: Finlandia Kirja

Sarja saa alkunsa kun Allianssi (Alliance), lukuisisten tähtijärjestelmien liittouman kokoama valtava avaruuslaivasto yrittää päättää syndikejä (sanasta syndikaatti) vastaan vuosisadan kestäneen sodan käyttämällä tähtiporttijärjestelmää strategiseen iskuun syndikien kotitähtijärjestelmää vastaan syndikien petturien toimitettua Allianssille porttijärjestelmän sisäisen avaimen. Matkalla avaruuden halki laivasto löytää sodan alusta alkaen tyhjyydessä odottaneen pelastuskapselin. Sen sisältä löytyy yhä hengissä sodan ensimmäisessä taistelussa kadonnut, kuolleeksi luultu komentaja John Geary, joka saadaan herätettyä pitkästä unestaan.

Perillä tähtijärjestelmässä selviää, että kyseessä onkin syndikien ansa ja Allianssi kokee pahoja tappioita. Antautumisilmoitusta vievä amiraali Bloch teloitetaan suorassa lähetyksessä syndikien komentajan aluksella, mutta tätä ennen Bloch antaa komentajuuden Gearylle, teknisenä puoltona se seikka että tällä on laivaston pisin palvelushistoria (yli sata vuotta). Lippulaivanaan raskas risteilijä Taipumaton (Dauntless), johon myös strategisesti ensiarvoisen tärkeä tähtiportin avain on sijoitettu, Geary ryhtyy pelastamaan laivastoa varmalta tuholta tavoitteena saada se takaisin Allianssin kotiavaruuteen.

Geary on "vanhan" koulukunnan mies, joka tässä tapauksessa on poikkeuksellisen hyvä asia. Allianssi on kuitenkin miehen nukkuessa pitkää keinounta leiponut hänestä legendaarisen Black Jackin, myyttisen sotasankarin jonka suuhun on propagandassa ja sotakoulutuksessa viety lausahduksia ja "viisauksia" joita käytetään satavuotisen sodan ja poikkeuksellisen veriseksi muuttuneen taistelutavan oikeuttamiseen. Samalla hän on profeetallinen hahmo, jonka on ennustettu palaavan esi-isien luota pelastamaan Allianssin. Profetioilla vaan ei ole yleensä, poliitikkojen onneksi, tapana toteutua. Voitte kuvitella miltä marsalkka Mannerheimista tuntuisi, jos hän heräisi henkiin ja pääsisi näkemään, kokemaan ja lukemaan, mitä kaikkea hänestä on kirjoitettu ja kuinka häntä muistellaan ja mitä hän saa edustaa milloin missäkin yhteydessä.

Johtajuus Kadonneessa laivastossa

Kadonneen laivaston ytimessä on johtajuus. Geary on, kuten mainittu, vanhan koulukunnan mies jolle taktiikka, manööverit ja muodostelmissa taistelu on hengessä ja veressä. Vuosisataisen sodan aikana kuitenkin kokeneet ja pätevät upseerit, jotka on koulutettu huolella johtamaan valtavia laivastomuodostelmia, ovat sukupuuttoon kuollut laji ja taktiikka sekä manööverit on korvattu massatuotannolla, massakoulutuksella ja hurjuudella. Taistelun päätteeksi henkiin jääneet upseerit ylennetään korvaamaan menehtyneet korkeammat upseerit.

Avausosa Taipumaton (Dauntless).

Samalla komentoketju on korvautunut upseerien neuvottelulla ja äänestyksillä siitä, kuinka tulevassa taistelussa tulisi menetellä. Sodanjohto ja taisteluiden suunnittelu on muuttunut politiikaksi, jossa upseerit saavat suunnitelmilleen juuri niin paljon tukea kuin heillä on vertaistensa keskellä tukijoita. Huonokin suunnitelma voi korvata erinomaisen suunnitelman, jos hyvän suunnitelman laatija on uhka muiden urasuunnitelmille.

Upseereilla tai miehistöllä ei ole mitään illuusiota siitä, että he selviäisivät hengissä sodan loppuun, hyvä jos edes seuraavasta taistelusta. Vuosisatainen sota on myös raaistanut niin demokraattisen Allianssin kuin äärikapitalistisen/fasistisen Syndikin sodankäynnin ja vankien teloittaminen sekä siviilikohteiden tuhoaminen ovat normaalia sodankäyntiä. Kumpi raaistumisen aloitti, on kysymys johon ei enää edes osata vastata. Kumpikaan osapuoli ei vain osaa lopettaa. Samalla demokratian arvoista ponnistanut Allianssi on muuttunut liittolaissuhteeksi, jonka ainoa puolustettava arvo ja koossa pitävä voima on demokratian ja vapauden sijaan sota, puolustustaistelu syndikejä vastaan. Sodasta on tullut itsetarkoitus.

Tähän lihamyllyksi muuttuneeseen sodan kulttuuriin putkahtaa sadan vuoden takaa John Geary. Kuten arvata saattaa, komentoketjun palauttaminen ja liki itsemurhamaisten hakkaa päälle hintaan mihin hyvänsä - taktiikoiden korvaaminen manöövereillä ja kurilla on hyvin vaikeaa. Gearylla on vaikutusvaltaa Black Jackina, mutta entä kun myytti ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan? Laivaston mukana kulkevat poliitikot pohtivat, onko Black Jackilla liikaa vaikutusvaltaa, joka voisi muuttua poliittiseksi vallaksi, diktatuuriksi. Mannerheimillakin oli 1919 suuri mahdollisuus, kiusaus ja tavoite muuttaa voitokkaan kenraalin maine poliittiseksi vallaksi mutta toisin kävi. John Geary valitsee toisen tien, mutta millä vakuuttaa muut aikeistaan?

Kadonneen laivaston hohto on etenkin alkuperäisessä kuusiosaisessa sarjassa siinä, että John Geary ei saa varsinaisesti johdettavakseen avaruusaluksia. Hän saa johdettavakseen mitä erilaisimpia upseereja miehistöineen, jotka ovat satavuotisen sodan koulimia aggressiivisten hyökkäystaktiikoiden suosijoita. Pätevyyden sijaan ylenemisperusteina ovat hengissä pysyminen ja liittolaissuhteet muihin upseereihin sekä kannatus näiden keskuudessa. Valtaosa upseereista on urheita, mutta voimien tehokkaaseen käyttöön maksimaalisesti pyrkivä, omia joukkoja säästävä taktinen ajattelu on heistä suorastaan kerettiläistä ja monien pätevyys ei riitä monimutkaisten manööverien toteuttamiseen. Samalla Kadonnut laivasto on malliosoitus siitä, kuinka rakennetaan toimiva esikunta ja kuinka sen avulla johdetaan sotavoimaa. Kaikkea ei voi mikromanageroida, vaikka houkutusta olisi: Välistä pitää delegoida johto pieniin osiin ja luottaa siihen, että alaiset osaavat hommansa.

Avaruustaistelua

Taisteluiden ja sodan kuvaus on priimaa ja uskottavaa. Kadonneen laivaston taistelut tapahtuvat millisekuntien ajassa, kun laivastot kohtaavat toisensa kiitäessään avaruuden halki valoa nopeammin ja tietokoneiden laskiessa, milloin aseet on laukaistava. Käytännössä haasteena on, miten saadaan käytettyä aseita maksimaalisen tehokkaasti ja suojattua omat alukset vihollisen tulitukselta mahdollisimman hyvin. Juuri oikeassa ajassa tehty väistöliike voi saada vihollisen massiivisen ohjus-, pirunpeitsi-, rypäleammus- ja nollakenttätykityksen menemään täysin hukkaan samalla kun oma tulitus aiheuttaa massiiviset vauriot avainkohteisiin.

Taistelua seurataan tiukasti Gearyn tutkimien tietokonenäyttöjen avulla ja Campbellin kirjoittamistaidoista kertoo paljon se, että tekstiä ahmii henki kurkussa lukien vaikka tapahtumapaikkoina ovat käytännössä ainoastaan komentosilta, Gearyn hytti ja avaruusaluksen käytävät. Teksti etenee melko kaavamaisesti ongelma – ratkaisujen punnitseminen – keksintö – taistelu – lopputulos -pohjalta mutta koska ongelmia on jokaisessa kirjassa erilaisia ja samalla ratkaisuja on monia, ei kaava kyllästytä. Kadonnut laivasto on täynnä huimia ja toimivia ajatusleikkejä, mikä tekee siitä poikkeuksellisen kiinnostavaa scifiä. Samalla monella ongelmalla on looginen ja syvällinen tausta, joka johtuu tavasta, millä sotaa on käyty.

Välistä seurataan avaruusmerijalkaväen taisteluja, jolloin tuntuma planeetan kamaraan saadaan Gearyn seuraamien videolinkkien avulla. Nyt millisekuntien kohtaaminen korvautuu tuntikausien jalkaväkitaisteluna.

Viestiyhteydet ovat merkittävässä osassa. Monta kertaa näytölle ilmaantuu videokuvaa ja simulaatioita tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet minuutteja tai jopa tunteja aiemmin. Etenkin tilanteissa, joissa kokenut upseeri pystyy lukemaan omien alusten häämöttävän tappion, on kuvaus riipaisevaa. Mitään ei voi tehdä, koska kaikki on jo tapahtunut. Johtaminen ei ole enää reaaliaikaista, kun alukset kohtaavat huimien etäisyyksien päässä. Fysiikka vaikuttaa muutenkin reaktioihin: Vihollinen pystyy reagoimaan tapahtumiin vasta, kun avaruushypyn tehneestä laivastosta lähtenyt valo saavuttaa sen, mihin voi mennä päiviäkin. Tämä antaa tilaa manöövereille ja suunnitelmille. Samalla voi myös kikkailla ajoituksen kanssa: Jos varoitusviestin antaa niin, että sen on perillä kahden tunnin kuluttua vastaanottajalla ja suunnittelee sotatoimen, jonka toteuttaa aikataululla 2H + 2 minuuttia, on teknisesti soveltanut sodankäynnin lakia  varoittamalla mutta estänyt sen, ettei vastustaja ehdi vastaamaan tai toteuttamaan vastatoimia.

Kehitys on kyllä tuonut avaruusaluksiin uusia aseita ja teknologioita, mutta samalla niiden tuotantofilosofia ja huolto on muuttunut laskelmoimaan, että ne tuskin palvelevat kolmea vuotta kauempaa ennen tuhoutumistaan. Samalla tavalla Neuvostoliitto valmisti panssarivaunuja: Ne toimivat mainiosti oletetun elinajan, mutta elinaika on laskettu lyhyeksi. Muistaakseni esimerkiksi T-72:n moottorin vaihtamisessa kestää kaksi tuntia, vaihteiston vaihtamiseksi pitää käytännössä koko vaunu purkaa. Oletuksena on, ettei näitä toimenpiteitä tarvitse tehdä koska koko vaunu on todennäköisesti tuhoutunut ennen kuin moottoriin tai vaihteistoon tulee vikoja. Saksalaisen Leopardin, jonka elinikä on laskettu pidemmäksi, moottorin vaihtaa pahimmillaankin vain 40 minuutissa, kokeneilla mekaanikoilla nopeammin.

Pakollisesta avaruusoopperasta huolimatta hyvää scifiä

Kirjojen heikkoutena, mistä syystä osa kirjoista on viiden tähden asteikolla vain kolmen tähden opuksia, on pakollinen avaruusooppera ja romanssi, Gearyn suhde aluksi senaattori Rionen kanssa ja myöhemmin Taipumattoman kapteenin Tanya Desjanin kanssa. Suhde Desjanin kanssa on ilmeisesti osaksi mukana siksi, että sillä pystytään käsittelemään virallisen komentaja-alainen suhdetta sekä henkilökohtaista suhdetta ja näiden ristiriitaa, mutta kuvaukset ovat yksinkertaisesti monin paikoin pitkäpiimäisiä. Onneksi nämä luvut ovat hyvin lyhyitä. Samalla Gearyn sisäisen avaruuden (tirsk!) tutkiminen ja epäilyksien tilitys käy toistuvuudessaan hermoille paikka paikoin.

Henkilöhahmot ovat ensisijaisesti sotilaita, mikä tekee näiden kuvaamisesta toisinaan hitusen pinnallisia, mutta onneksi moniin päästään tutustumaan enemmänkin. Toisaalta Gearyn ja upseereiden kahdenvälisissä keskusteluissa toistuu välistä kaava vitsi/virnistys, mikä joissakin osissa tökkii. Myöhemmissä osissa onneksi tilanne tasaantuu, etenkin kun päästään syvemmälle laivaston ja politiikan epävirallisiin kanaviin. Samalla kirjojen huumori parantuu olennaisesti ja niiden kuvailemat byrokraattiset paradoksit tuntuvat relevanteilta tähänkin päivään verrattuna.

Annoin GoodReadsissa viisi tähteä yleensä sellaisille osille, joissa Campbell pääsee irrottelemaan avaruuden ihmeiden mielikuvituksellisuudella, sodankäynnin analysoinnilla ja maailmojen kuvauksilla. Kirjasarjat kannattaa lukea mielenkiintoisina sodan aikaisen johtajuuden ja taistelutaktiikoiden kuvauksina sekä kuvauksena kulttuureista, jotka loputon sota on nielaissut ja muovannut. Onko näille vaihtoehtoja? Millainen on ihmisyyden tulevaisuus ja mahdollisuus näin synkällä ajanjaksolla?  Entä mitä tapahtuu, kun kohdataan todella vieraita kulttuureja: ulkoavaruuden eri lajien sivilisaatioita?

Kadonneen laivaston päätösosa, Voitokas (Victorious). Pidän enemmän suomalaispainoksen kansista kuin alkuperäisistä jenkkikansista. Kuva: wikipedia.fi

Jack Cambellin teokset ovat huonoimmillaankin hyviä. Yksittäisten kirjojen sisäinen vaihtelu ja tekstin sujuva eteneminen takaa sen, että huonoimmatkin kohtaukset kestävät vain vähän aikaa. Parhaimmat kohtaukset taas ovat juuri sen mittaisia, että niistä saa käsityksen mitä tapahtuu ja miksi ja lopputulos sekä taustat tuntuvat loogisilta.

Suosittelen vahvasti!