maanantai 24. syyskuuta 2018

Hiljaiseloa blogissa, kiirettä tutkimusrintamalla

Blogeihini ei ole tullut päivityksiä pitkään aikaan, johtuen

a) pirun sitkeästä kesäflunssasta
b) työkiireistä
c) uusiutuneesta sitkeästä flunssasta johon kuului sietämätön kolmen viikon köhä ja
d) flunssan aikana kerääntyneistä tekemättömistä töistä ja tietty
e) 30–35 asteen helteistä Turussa.

Nyt joka tapauksessa on aika vilkaista mennyttä loppukesää ja syksyn alkua.

Karhumäen historiikin käsikirjoitus luovutettu


Luovutin pitkään takomani Karhumäen historiikin kustantajalle ja jätän sen toistaiseksi hautumaan. Siihe tullee runsaasti korjauksia ja muuta työstettävää. Paljon piti karsia, vaikka paljon sain mukaan, ja viimeistään vuoden alussa piti vain antaa periksi joidenkin karttojen ja raporttien löytämiseksi. Miksi, OI MIKSI asiakirjan liitteenä olevaa kätevää ja kattavaa luetteloa tai karttaa ei ole ikinä voitu säilyä kirjelmän yhteydessä vaan se on mapissa Ö joka meni kesäkuussa 1944 muun Sota-arkistoon viemättömän aineiston kanssa alue-esikunnan kamiinaan?

Sandarmohin alue, joka on ollut uutisissa viime aikoina, rajautuu tutkimuksen ulkopuolelle (keskityn mahdollisimman tiukasti kaupunkialueeseen).

Sirkkala 1918–2018


Toimin kesän ajan Turun yliopiston Sirkkala 1918–2018 hankkeen parissa projektitutkijana. Lyhyestä pestistä huolimatta tämä on ollut yksi antoisimmista tutkimuksista, joihin olen osallistunut. Tutkimus käsittelee Turun Sirkkalan kasarmien historiaa ja etenkin sen vaiheita punavankileirinä/ sotavankileirinä/ sotavankilana 1918 ja pakkotyölaitoksena 1918–1923.

Aihe on kiinnostanut ihmisiä laajalti ja keräämäni/muiden tutkijoiden keräämän laajan aineiston turvin olen pystynyt antamaan yksiselitteisiä ja selkeitä vastauksia omaisiaan tiedusteleville. Ei-oo-vastaukset johtuvat yleensä siitä, että tiedusteltu henkilö on ollut Kakolassa eli lääninvankilassa, ei sotavankileirillä. Kerran todistettavasti Turun vankileirillä kuollutta ei löytynyt vankiluetteloista, mutta syynä lienee se että hän kuoli melko pian siirryttyään Hämeenlinnasta Turkuun.

Haastattelin myös henkilöitä, jotka asuivat Sirkkalan kasarmialueella sen kuuluessa Suomen armeijalle. Tämä haastattelu kohtasi yllättäviä teknisiä häiriöitä, selvittelen, tarvitseeko kehräysäänetkin litteroida.


Harvoin olen ollut tutkimushankkeessa, jossa yhteistyö on näin mutkatonta, anti yhteisölle/yleisölle välitöntä ja tutkijoiden arvostus yhtä suurta. Yleensäkin yhteistyö eri tutkimushankkeissa on sujunut hyvin, mutta Sirkkala-hanke on sujunut mallikelpoisesti näin projektitutkijan näkökulmasta.

Asiakirjakuvausta Kansallisarkistossa.


Ainoa takaisku oli, kun kuvatessani Kansallisarkistossa vuoden 1918 saapunutta kirjeenvaihtoa kamera heitti manuaali-asetuksesta huolimatta huomaamattani automaattitarkennukseen ja noin sata kuvaamaani asiakirjaa oli epämääräistä suttua. Pitää siis kuvata ne uusiksi jossain vaiheessa...

Mikkelissä Jalkaväkimuseossa


Olen tekemässä VTT Olli Kleemolan ja valokuvaaja Aake Kinnusen kanssa loisteliaasti kuvitettua ja perinpohjaista teosta sodan ajan puhdetöistä. Koska Kleemolan mittava esinekokoelma on esillä Mikkelissä, teimme 30.8.–2.9. kaupunkiin keikan jolloin kuvasimme kolmen päivän aikana satoja esineitä Kinnusen huippukalustolla. Jokainen museologiaan, arkeologiaan tai muuten esinetutkimukseen perehtynyt tietää, että hyvien lähikuvien ottaminen esineistä on v*******a hommaa.

Esine kuvauksessa.

Esineiden ottaminen näyttelystä ja museon varastoista kuvattavaksi oli melkoinen prosessi, mutta se sujui onneksi mallikkaasti ja alussa esiintyvistä lastentaudeista päästiin nopeasti eroon ja kuvaaminen sujumaan tehokkaasti. Ensimmäinen suuri muutos oli kuvausteltan siirtäminen lattialta pöytätasolle, mikä säästi kuvaajan hirvittäviltä polvi- ja selkäkivuilta. Koko kuvaussession aikana pyöri lisäksi nauhuri, jotta kirjallisen dokumentoinnin lisäksi suullinen kommentointi esineistä tulisi kokonaisuudessaan taltioiduksi.

Vitriineissä olevien esineiden kuvaus osoittautui ongelmalliseksi. Onneksi hätä keinot keksi. Alla kuva-arvoitus: mikä esine?

Mikä esine lienee kyseessä?

Vastaus: ei harmainta aavistustakaan. Esine lienee tekele/teelmä eli epäonnistunut kauha, mutta itse hyödynsin sitä puhdetyökurottimena:

"Puhdetyökurotin". Museoväen säästämiseksi rasioita esittelevä vitriini avattiin vain toisesta päästään, mistä esineet otettiin kuvattavaksi ja sujautettiin takaisin paikoilleen. Jatkosodan aikaista kävelykeppiä käytettiin kauempana olevien esineiden kiskomiseksi kuvattavaksi.

Tämä on tärkeää: mikään määrä digitointia (ellei 3D-tulostin tulevaisuudessa tee täydellistä replikaa) ei korvaa sitä, että esinetutkija saa käsiinsä fyysisen esineen. Monesta puhdetyöstä löytyi kädestä pyöritellessä mielenkiintoisia piirteitä ja yksityiskohtia. Tarkemmassa tarkastelussa löytyi leimoja, metallista alkuperään liittyviä merkintöjä ja muita vastaavia erikoisia puolia.

Lounastauolla Jalkaväkimuseossa. Pizza tuli kotiinkuljetuksena.

Pääsin myös näkemään ilmeisesti Kustaan sodan (1788–1790) aikaisen mörssärinkuulan, joka herätti huomiota lehdistössäkin:

Mörssärinkuula, lienee Kustaan sodan aikaisen Savon rintaman taistelun satoa.


Luennointia, esitelmiä, kirjoituksia jne.


Tähän väliin mahtuu luonnollisesti luentoja, esitelmiä ja muuta mukavaa vaikka olenkin isoista kirjoitusprojekteista johtuen ollut enemmän kiinni kirjojen kirjoittamisessa. Sirkkala hankkeesta oli juttua Länsi-Suomessa ja Turun Tienoossa ja sainkin mielenkiintoisia yhteydenottoja Sirkkalan asioista. Lisäksi olen tahkonnut yhtä referee-artikkelia.

Esitelmistä mielenkiintoisin oli Sirkkalan vankileiriä käsitellyt luentoni Sirkkala-seminaarissa 15.9.2018. Olin tehnyt tilaisuuteen Sirkkalassa kuolleita käsitelleen monisteen, jossa oli kuolleet aikajärjestyksessä, kuolleet aakkosjärjestyksessä sekä valokuvia ja kuolinilmoituksia menehtyneistä. Totta kai tilaisuuteen saapuu yhden Sirkkalassa menehtyneen omainen, jonka sukulaisesta ei ole luettelossani halaistua sanaa! Onneksi sain tietoa ja vainaja löytyi myös vankiluetteloistakin, elossa olevana tosin. Ilmeisesti vainajan hyvä kunto kääntyi tämän kohtaloksi influenssan vuoksi: tautihan tappoi yleensä terveitä ja hyvinvoivia, eikä Turun sotavankileiri ollut Tammisaaren tai Hennalan kaltainen "luurankotehdas".

Turun Koroisia käsittelevä "Koroiskirja" julkaistaan lokakuussa ja minä olen kirjoittanut kirjaan lyhyesti tuliaseista ja alueelta löytyneistä kuulista. Ensimmäinen referee-tason kirjoitukseni. Muistan vielä kun noin neljä vuotta sitten lähetin artikkelini kirjaan ja "pahoittelin syvästi myöhästymistä"...

Ai niin, varsinaisena päätyönäni tutkin Svenska Kulturfondetin rahoituksella evakkojen asuttamistoimintaa ruotsinkielisillä alueilla. Pitkä projekti, lupaavia aineistoja ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia luvassa!

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Sisällissodan tanskalaisvapaaehtoisten adressi jatkosodan ajalta (Danish volunteers)

Tässäpä kiinnostava arkistolöytö: tanskalaisten vuoden 1918 sotaan upseereina ja ambulanssinkuljettajina osallistuneiden vapaaehtoisten adressi Suomen armeijalle 16.5.1943 eli jatkosodan ajalta. Jos olen ymmärtänyt ruotsin perusteella lukemastani tanskasta jotain väärin, otan korjauksia vastaan!

An address "Til Finlands ӕrerige Armé" by Danish volunteers, who served in the Finnish Civil War (1918) as officers and ambulance drivers. Written in 16.5.1943 during the Continuation War:

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin arkistokotelon tiedot. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin kansi. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 1. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 2. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 3. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto


Lähde: Kansallisarkisto. PK.225 Pikkukokoelmat.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Katsoin sotaelokuvia

Tässä tuli katsottua kolme sotaan liittyvää elokuvaa, jotka ajattelin nyt niputtaa yhteen postaukseen. Esittelen ne katsomisjärjestyksessä:

Suomen hauskin mies (2018)

Suomen hauskin mies. Kuva: Nordisk film.


Onko tässä yksi parhaista koskaan tehdyistä suomalaiselokuvista? Kyllä on. Allekirjoitan HS:n kulttuurisivujen mielipiteen, jonka mukaan Heikki Kujanpään Suomen hauskin mies ansaitsisi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan yli miljoona katsojaa. Kun minä kävin elokuvateatterissa, oli salissa itseni lisäksi kolme muuta. Se oli kyllä päivänäytös, mutta silti. Varsinainen sotaelokuvahan tämä ei ole, mutta kuitenkin summaa vuotta 1918 paremmin kuin Täällä pohjantähden alla filmatisoinnit.

Elokuvan alussa näyttelijä, punakaartin päällikkö ja näyttelijä Toivo Parikka (sekoitus Aarne Orjatsaloa ja Jalmari Parikkaa) murtautuu sodan loppupuolella rintamalta paenneena Työväenteatteriin. Paikalle saapuu suojeluskuntalaisia, jotka pidättävät hänet. Miehen tie vie Helsingin edustalle Mjölön saarelle vankileirille, ja heti kuljetusalukseen noustessa jokaiselta kysytään "Oletko päällikkö?". Parikka naamioituu ja selviää. Seuraava seulonta tehdään saarella. Parikan edessä olevaa miestä pyydetään toistamaan luvut "Yksi, kaksi, kolme"ja tämä luettelee "Juksi...". Mies viedään rivistä ja hetken kuluttua kuuluu huutoa ja laukaus.

Mjölön saaren vankileirin kauheuksia ei suinkaan vähätellä, vaikka aiheena onkin komedia. Teloitettavaksi määrätty Työväenteatterin henkilöstö saa tehtäväkseen laatia huvinäytelmän. Jos se naurattaa, miehet saavat elää. Näytelmän synty ja harjoitukset, leirin vartijoiden ja vangittujen välille syntyvä ymmärrys ja lopulta naurun vapauttava ja vapahduttava voima ovat avainasemassa. Huikea loppukohtaus, jossa näytelmä lopulta esitetään, on hienosti kuvattu. Martti Suosalon esittämän Parikan komiikka on huikeaa, ja olisi toiminut niin 1918 kuin se toimii 2018. Katsoja nauraa "hauskoille jutuille" aidosti! Elokuvan lopussa komedia, nauru, on  tehnyt tehtävänsä ja vankileirin komentajan kapteeni Kalmin auktoriteetti on murskattu. Erityisesti Paavo Kinnunen leirin vääpelinä välittää murroksen loistavasti. Keisarin on jälleen havaittu olleen vaatteitta. Suomen hauskin mies kuuluu jokaisen komediasta ja komedian historiasta ja merkityksestä kiinnostuneen perussivistykseen.

Taustalla on todellisia tapahtumia: elokuvan inspiroi vankileirille joutunut työväenteatterin henkilöstö, joka päätti laatia komedian "Suomen kuninkaasta". Vankileirin vartijat suojelivat hanketta. Jalmari Parikka oli todella punakaartin päällikkö Enson työväenteatterista valittuna ja hänen 1938 julkaistut muistelmansa ovat kiehtovaa luettavaa. Parikka oli sekä hyvä että vastuullinen johtaja, jonka puolesta valkoisetkin kirjoittivat puoltokirjeitä 1918 oikeudenkäyntiin, jossa hänet tuomittiin kuolemaan. Onneksi tuomio lievennettiin ja lopulta Parikka armahdettiin. Parikka mm. määräsi osuuskaupan ryöstäneet punakaartilaiset palauttamaan saaliinsa ja passitti pahimmat ryöstelijät Viipuriin rintamalta. Kauppias sai pyörittää kauppaansa, koska se oli elintarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden jaossa tärkeä siviiliväestön kannalta. Kauppiaskin kirjoitti Parikan puolesta oikeusistuimelle, ja osuuskaupanjohtaja Malisen lausunnon löytää Parikan kuulustelupöytäkirjasta (ks. Parikan asiakirjat tästä linkistä, Malisen lausunto sivulla 5).

Martti Suosalo tekee Toivo Parikkana elämänsä roolityön. Elokuvan ainoa heikko lenkki on Jani Volanen, jonka näyttelytyö vankileirin komentajana on epätasaista, mutta hän onnistuu onneksi avainkohtauksissa erinomaisesti. Saattaa kuulostaa oudolta, että vuoden 1918 kauheuksia lähestytään naurun näkökulmasta, mutta Suomen hauskin mies tekee tämän tyylikkäästi ja tehokkaasti. Elokuvateatteriin siitä mars mars!

Dunkirk (2017)

Dunkirk. Kuva: wikipedia.fi


Netflixiin tullut elokuva Dunkirk yllätti monella tapaa. Tiesin että elokuvan visuaalista toteutusta on kehuttu mutta tunnelma oli ennakkotiedoista huolimatta häkellyttävä. Ensinnäkin ainoat elokuvassa näkyvät viholliset ovat vihollisen lentokoneita ja harvakseltaan nähtyjä harmaita silhuetteja. Tällainen lähestymistapa sotaelokuvaan on kiehtova, ja Dunkirkissa erittäin toimiva.

Dunkirk keskittyy Kanaalin rannalla Dunkerquessa 1940 evakuointia odottavien liittoutuneiden miesten kokemuksiin ja näitä evakuoimaan tulleiden siviilialusten vaiheisiin. Henkilöt ovat toisaalta persoonallisia, toisaalta sopivan etäisiä ollakseen pieniä pelinappuloita historiallisessa tapahtumassa. Näyttelijätyö on tähän nähden erittäin hyvää. Elokuva on myös karsittu kaikesta turhasta, mikä tekee siitä entistä toimivamman paketin. Jotkut olisivat halunneet elokuvaan enemmän naisia ja enemmän esim. brittien siirtomaista tulleita joukkoja (Ranskalaissotilaiden joukossa nähdään muuten afrikkalaisia, mikä on historiallisesti paikkansapitävää. Saksalaisten vangeiksi joutuneiden mustien sotilaiden kohtalot olivat ilmeisesti karmivia.) mutta Dunkirk toimii sellaisena kuin se on.

Elokuvassa seurataan muutamia upseereja ja sotilaita rannalla, kolmea brittien hävittäjälentokonetta ja yhtä evakuointiin käskettyä siviilivenettä. Kohtaukset on rytmitetty erinomaisesti ja esimerkiksi ilmataistelut ovat hienoa katsottavaa. Rannan puolella taas miesten kasvava epätoivo välittyy tehokkaasti.

Miten tämän nyt tiivistäisi: visuaalisesti mitä näyttävin ja rytmiltään mitä tehokkain elokuva, jossa on elokuvallisesti paljon hyviä ja toimivia oivalluksia. Dunkirkin historialliset virheet ovat niin minimaalisia, ettei niihin kannata edes kiinnittää huomiota. Dunkirk on hyvällä tavalla uusi ja erilainen sotaelokuva.

Passchendaelen taistelu (2008)

Passchendaelen taistelu (2008). Kuva: wikipedia.fi


Kanadalaisista joukoista I maailmansodan länsirintamalla kertova elokuva osoittautui pettymykseksi. Kansi ja mainoslauseet lupaavat rintamataisteluita, mutta yli 75% elokuvasta keskittyy kotirintamaan kliseisen melodramaattisesti ja höpöhöpöromanttisesti. Hyvänä puolena elokuvassa tuodaan esiin Kanadaan muuttaneiden saksalaisten kaltoinkohtelu, mutta muuten draama on ennalta-arvattavaa.

Juoni: alussa lyhyt taistelukohtaus, jossa kanadalainen jalkaväkiryhmä ja saksalainen konekivääriryhmä tappelevat kirkon raunioissa. Melkein kaikki paitsi päähenkilö, kanadalainen kersantti Michael Dunne kuolevat verisessä taistossa. Haavoittunutta kanadalaiskersanttia hoidetaan Kanadassa ja seuraa tunti ennalta-arvattavaa kotirintamaromantiikkaa kessun ja hoitsun välillä sekä "menkää rintamalle, pelkurit!" tyylistä draamaa jonka lopuksi – ylläripylläri! – kersantti ja tämän rakastaman naisen astmaattinen veli lähtevät rintamalle. Sitten "3 kk myöhemmin" ja ollaankin rintamalla.

Loppupuolen länsirintaman mutahelvetti on sinänsä toteutettu hyvin, joskin tilanne jossa pataljoonankomentaja kutsuu sotamieheksi tekeytyneen kersantin luokseen, nimittää tämän joukkueenjohtajaksi ja selostaa tälle salaiset hyökkäyssuunnitelmat on sangen epäuskottava. Elokuvan lopun "Golgata-kohtaus" on sinänsä hieno mutta menee enemmän melodramaattisuuden puolelle sekin. Ymmärrän kyllä, ettei haluttu tehdä kanaladaisversiota kirjasta ja hyvin elokuvatusta klassikosta Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta tämä rykäys lähestyy aihetta aivan väärästä suunnasta. En suosittele.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kirjaa maailmalla

Sallittakoon täksi kertaa egoistinen postaus: missä kaikkialla Väärin haudattu sotamies näkyy?

Ensimmäinen oma bongaukseni oli, kuten mainittu, Turun Akateemisessa Kirjakaupassa:

Turun Akateemisessa, 6.6.2018 nostettuna hyllyä alemmas!


Seuraava bongaus oli Turun Skanssin Suomalaisessa Kirjakaupassa (SK on luokitellut sen verkkosivuillaan matkakirjaksi, mihin tarkoitukseen se toki sopii mainiosti). Iltasanomat oli ensimmäinen "iso noteeraaja" ja fyysisestä lehtijutusta kuulinkin vasta arkeologian oppiaineessa käydessäni, luulin aluksi päässeeni vain IS:n verkkouutisiin. Kommenttipalsta ei onneksi koskaan petä, ja olisi yksinään uskontotieteen proseminaariin ellei jopa graduun kelpaava kansanuskon lähdemateriaalikaivos.

Tämä lämmitti mieltä.


Seuraavaksi juttua oli Keskisuomalaisessa (sain kopion enoltani), toimittaja sattui soittamaan kesken kesäflunssan joka oli iskenyt ääneni haudantakaiseksi. Teemaan soveltuvasta puheennuotista huolimatta saimme siirrettyä puhelinhaastattelua seuraavaan viikkoon! Keskisuomalaisesta (21.6.) juttu sitten on levinnyt muihin lehtiin, viimeksi Etelä-Suomen Sanomiin.

Sitten olikin jonkin verran taukoa, aina maanantaiseen (25.6.) YLEn aamu-TV:n keikkaan asti jolloin kirjaa oli pikapikaa siirtynyt Helsingin Akateemisessa Ajankohtaista-pöydälle:

Helsingin Akateemisessa kirja pääsi vallan Ajankohtaista -pöytään.

Ja löysinpä sitä pinon Kampin Suomalaisesta Kirjakaupastakin:



Seuraava havainto oli Sotaveteraani-lehden arvostelu (lehti verkossa), joka oli virkistävä. Siitä Atena sai maininnan ja teki Facebook-kirjoituksen, jonka ensimmäinen lukijakommentti on kiinnostava:



Erkki Haapaniemi on oikeassa siinä, että Aavistuksia sodassa 1939–1944 (1988) on erinomainen kirja mutta se ei ole kummituskirja, minkä lisäksi se keskittyy vain vuosiin 1939–1944, kun taas Väärin haudattu sotamies kattaa Suomen koko sotahistorian. Käytin teosta yhtenä lähdekirjoista ja siinä on vain muutama kummitusjuttu; valtaosa yliluonnollisista kokemuksista on enteitä ja enneunia. Siinä on myös yksi kerta kaikkiaan kummallinen déjà-vu kokemuksesta kertova tarina, jonka vuoksi yksistään kirja kannattaa lukea. Valtaosa II MS yliluonnollisista kokemuksista onkin erilaisia enteitä ja enneunia, joissa esimerkiksi nähdään sukulaisen tai ystävän kaatuminen tai haavoittuminen unessa tai ääni varoittaa muuttamaan paikkaa kohdasta, johon kohta rysähtääkin kranaatti.

Tämä kummitus-käsitteen kattavuus on mielenkiintoinen ilmiö kategorisesti, jonka saattoi havaita jo Iltasanomien keskustelupalstalla. Eikö nykyinen kansanusko tee enää eroa unien, enteiden ja kummitusten välillä sillä Iltasanomissa toivottiin yhdessä kommentissa tietoa enkelikokemuksistakin? Kiinnostavaa, että "yliluonnollisen/kummituksen" käsite on monien mielestä näin erilaisia ilmiöitä saman asian alle summaava ja kokoava.

Kirjaa löytyy myös Turun kirjakaupoista parhaimmasta eli Pienestä Kirjapuodista:

Nyt päästiin jo näyteikkunaankin!


Ja sitä oli heillä myös keskiaikamarkkinoilla (joskin aikani kului sahtikojulla... oli paljon arkeologeja liikeellä joiden kanssa kallistin kuppia!):

Pieni Kirjapuoti keskiaikamarkkinoilla 2018. Kirjaa iiiiiihan ylläällä.

Kirjaa löytyy myös Aboa Vetus & Ars Novan kaupasta.


Minua muuten haastatellaan Taiteiden yönä torstaina 16.8. kello 21.30 Pienessä Kirjapuodissa, tervetuloa seuraamaan. Turun ylioppilasteatterin Läsnäolopakon mainio improilta jäänee väliin, mutta onneksi ehdin Kaupunginkirjaston poistokirjamyyntiin!

Tänään 3.7. päästiin jo Helsingin Sanomiin ja kirjoitus Väärin haudatusta sotamiehestä on sangen perusteellinen. Verkkouutisena juttu oli jo 2.7. ja taas ihmettelin SA-kuvien sangen vapaasti assosioitua käyttöä kuvituksena verkkosivulla, onneksi painetun lehden kuvitus perustui yhteen hyvään kuvaan. Tällä kertaa HS.fi:n kommenttipalsta keskittyi 50%:sti jutun ja kommenttien oikeinkirjoitusvirheisiin.

Jännät ovat kirjan tiet.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Koski T.L:n punakaartin säilyneitä palkkalistoja

Koski T. L.:n asukkaat ovat poikkeuksetta olleet miellyttäviä ja avuliaita tuttavuuksia, joten kiitän sikäläisiä julkaisemalla tässä postauksessa Koski T. L.:n punakaartin säästyneet palkkalistat. Näistä lienee apua sukututkijoille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille. 

Asetta kantaneen punakaartilaisen palkka oli 15 markkaa päivässä (15 mk = hieman alle 20€ vuonna 1917, vuoden 1918 inflaatio heitteli rajusti, joten rahan arvo oli vuoden alussa huomattavasti korkeampi kuin lopussa!), ammattilaisilla (kk-miehet, tykkimiehet jne.) 45 markkaa.

30.1.1917–8.1.1918 palkkalistat:


Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2


8.–15.2.1918 palkkalistat


Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

Lähde:
Kansallisarkisto
Vapaussodan arkisto
IB 4:76a Turun punakaartin asiakirjat (1918–1918)
T & P  l. lääninvaltuuskunta. Raha-asiain osasto. Palkkalistoja v. 1918

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lentolehtinen Kansallisarkiston pikkukokoelmista

Olin eilen 25.6. Kansalllisarkistossa pidemmän tovin kuvaamassa vuoden 1918 aineistoja Sirkkala 1918–2018 projektiin liittyen. Pengoin hieman "pikkukokoelmia" ja löysin seuraavan venäläisten jatkosodan aikana levittämän lentolehtisen:

Lentolehtisen toinen puoli. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)

Lentolehtisen kääntöpuoli, jolla "kirje". Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)
Kenttäpostikonttori 2729 viittaa muuten Jalkaväkirykmentti 1:n 4. Komppaniaan, eli kyseessä lienee Valkeasaaressa kesäkuussa 1944 vangiksi päätynyt suomalaissotilas tai sitten hänen juoksuhautaan jääneitä papereitaan on hyödynnetty kirjeeseen. Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet -tietokannasta ei löydy vastaavaa henkilöä, joten todennäköisesti selvisi sodasta, ellei sitten ole venäläisten keksimä henkilö.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Karjalan Viesti 16.6.1943

Karjalan Viesti 16.6.1943:

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 4

Päivän nosto: Leninin ritari Canterburyn arkkipiispasta


Pariisi, 15.6. (STT) Lissabonista saapuneen tiedon mukaan on Stalin suonut Canterburyn arkkipiispalle Leninin ritarimerkin. (!)