perjantai 13. heinäkuuta 2018

Sisällissodan tanskalaisvapaaehtoisten adressi jatkosodan ajalta (Danish volunteers)

Tässäpä kiinnostava arkistolöytö: tanskalaisten vuoden 1918 sotaan upseereina ja ambulanssinkuljettajina osallistuneiden vapaaehtoisten adressi Suomen armeijalle 16.5.1943 eli jatkosodan ajalta. Jos olen ymmärtänyt ruotsin perusteella lukemastani tanskasta jotain väärin, otan korjauksia vastaan!

An address "Til Finlands ӕrerige Armé" by Danish volunteers, who served in the Finnish Civil War (1918) as officers and ambulance drivers. Written in 16.5.1943 during the Continuation War:

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin arkistokotelon tiedot. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin kansi. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 1. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 2. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto

Tanskalaisvapaaehtoisten adressin sivu 3. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto


Lähde: Kansallisarkisto. PK.225 Pikkukokoelmat.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Katsoin sotaelokuvia

Tässä tuli katsottua kolme sotaan liittyvää elokuvaa, jotka ajattelin nyt niputtaa yhteen postaukseen. Esittelen ne katsomisjärjestyksessä:

Suomen hauskin mies (2018)

Suomen hauskin mies. Kuva: Nordisk film.


Onko tässä yksi parhaista koskaan tehdyistä suomalaiselokuvista? Kyllä on. Allekirjoitan HS:n kulttuurisivujen mielipiteen, jonka mukaan Heikki Kujanpään Suomen hauskin mies ansaitsisi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan yli miljoona katsojaa. Kun minä kävin elokuvateatterissa, oli salissa itseni lisäksi kolme muuta. Se oli kyllä päivänäytös, mutta silti. Varsinainen sotaelokuvahan tämä ei ole, mutta kuitenkin summaa vuotta 1918 paremmin kuin Täällä pohjantähden alla filmatisoinnit.

Elokuvan alussa näyttelijä, punakaartin päällikkö ja näyttelijä Toivo Parikka (sekoitus Aarne Orjatsaloa ja Jalmari Parikkaa) murtautuu sodan loppupuolella rintamalta paenneena Työväenteatteriin. Paikalle saapuu suojeluskuntalaisia, jotka pidättävät hänet. Miehen tie vie Helsingin edustalle Mjölön saarelle vankileirille, ja heti kuljetusalukseen noustessa jokaiselta kysytään "Oletko päällikkö?". Parikka naamioituu ja selviää. Seuraava seulonta tehdään saarella. Parikan edessä olevaa miestä pyydetään toistamaan luvut "Yksi, kaksi, kolme"ja tämä luettelee "Juksi...". Mies viedään rivistä ja hetken kuluttua kuuluu huutoa ja laukaus.

Mjölön saaren vankileirin kauheuksia ei suinkaan vähätellä, vaikka aiheena onkin komedia. Teloitettavaksi määrätty Työväenteatterin henkilöstö saa tehtäväkseen laatia huvinäytelmän. Jos se naurattaa, miehet saavat elää. Näytelmän synty ja harjoitukset, leirin vartijoiden ja vangittujen välille syntyvä ymmärrys ja lopulta naurun vapauttava ja vapahduttava voima ovat avainasemassa. Huikea loppukohtaus, jossa näytelmä lopulta esitetään, on hienosti kuvattu. Martti Suosalon esittämän Parikan komiikka on huikeaa, ja olisi toiminut niin 1918 kuin se toimii 2018. Katsoja nauraa "hauskoille jutuille" aidosti! Elokuvan lopussa komedia, nauru, on  tehnyt tehtävänsä ja vankileirin komentajan kapteeni Kalmin auktoriteetti on murskattu. Erityisesti Paavo Kinnunen leirin vääpelinä välittää murroksen loistavasti. Keisarin on jälleen havaittu olleen vaatteitta. Suomen hauskin mies kuuluu jokaisen komediasta ja komedian historiasta ja merkityksestä kiinnostuneen perussivistykseen.

Taustalla on todellisia tapahtumia: elokuvan inspiroi vankileirille joutunut työväenteatterin henkilöstö, joka päätti laatia komedian "Suomen kuninkaasta". Vankileirin vartijat suojelivat hanketta. Jalmari Parikka oli todella punakaartin päällikkö Enson työväenteatterista valittuna ja hänen 1938 julkaistut muistelmansa ovat kiehtovaa luettavaa. Parikka oli sekä hyvä että vastuullinen johtaja, jonka puolesta valkoisetkin kirjoittivat puoltokirjeitä 1918 oikeudenkäyntiin, jossa hänet tuomittiin kuolemaan. Onneksi tuomio lievennettiin ja lopulta Parikka armahdettiin. Parikka mm. määräsi osuuskaupan ryöstäneet punakaartilaiset palauttamaan saaliinsa ja passitti pahimmat ryöstelijät Viipuriin rintamalta. Kauppias sai pyörittää kauppaansa, koska se oli elintarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden jaossa tärkeä siviiliväestön kannalta. Kauppiaskin kirjoitti Parikan puolesta oikeusistuimelle, ja osuuskaupanjohtaja Malisen lausunnon löytää Parikan kuulustelupöytäkirjasta (ks. Parikan asiakirjat tästä linkistä, Malisen lausunto sivulla 5).

Martti Suosalo tekee Toivo Parikkana elämänsä roolityön. Elokuvan ainoa heikko lenkki on Jani Volanen, jonka näyttelytyö vankileirin komentajana on epätasaista, mutta hän onnistuu onneksi avainkohtauksissa erinomaisesti. Saattaa kuulostaa oudolta, että vuoden 1918 kauheuksia lähestytään naurun näkökulmasta, mutta Suomen hauskin mies tekee tämän tyylikkäästi ja tehokkaasti. Elokuvateatteriin siitä mars mars!

Dunkirk (2017)

Dunkirk. Kuva: wikipedia.fi


Netflixiin tullut elokuva Dunkirk yllätti monella tapaa. Tiesin että elokuvan visuaalista toteutusta on kehuttu mutta tunnelma oli ennakkotiedoista huolimatta häkellyttävä. Ensinnäkin ainoat elokuvassa näkyvät viholliset ovat vihollisen lentokoneita ja harvakseltaan nähtyjä harmaita silhuetteja. Tällainen lähestymistapa sotaelokuvaan on kiehtova, ja Dunkirkissa erittäin toimiva.

Dunkirk keskittyy Kanaalin rannalla Dunkerquessa 1940 evakuointia odottavien liittoutuneiden miesten kokemuksiin ja näitä evakuoimaan tulleiden siviilialusten vaiheisiin. Henkilöt ovat toisaalta persoonallisia, toisaalta sopivan etäisiä ollakseen pieniä pelinappuloita historiallisessa tapahtumassa. Näyttelijätyö on tähän nähden erittäin hyvää. Elokuva on myös karsittu kaikesta turhasta, mikä tekee siitä entistä toimivamman paketin. Jotkut olisivat halunneet elokuvaan enemmän naisia ja enemmän esim. brittien siirtomaista tulleita joukkoja (Ranskalaissotilaiden joukossa nähdään muuten afrikkalaisia, mikä on historiallisesti paikkansapitävää. Saksalaisten vangeiksi joutuneiden mustien sotilaiden kohtalot olivat ilmeisesti karmivia.) mutta Dunkirk toimii sellaisena kuin se on.

Elokuvassa seurataan muutamia upseereja ja sotilaita rannalla, kolmea brittien hävittäjälentokonetta ja yhtä evakuointiin käskettyä siviilivenettä. Kohtaukset on rytmitetty erinomaisesti ja esimerkiksi ilmataistelut ovat hienoa katsottavaa. Rannan puolella taas miesten kasvava epätoivo välittyy tehokkaasti.

Miten tämän nyt tiivistäisi: visuaalisesti mitä näyttävin ja rytmiltään mitä tehokkain elokuva, jossa on elokuvallisesti paljon hyviä ja toimivia oivalluksia. Dunkirkin historialliset virheet ovat niin minimaalisia, ettei niihin kannata edes kiinnittää huomiota. Dunkirk on hyvällä tavalla uusi ja erilainen sotaelokuva.

Passchendaelen taistelu (2008)

Passchendaelen taistelu (2008). Kuva: wikipedia.fi


Kanadalaisista joukoista I maailmansodan länsirintamalla kertova elokuva osoittautui pettymykseksi. Kansi ja mainoslauseet lupaavat rintamataisteluita, mutta yli 75% elokuvasta keskittyy kotirintamaan kliseisen melodramaattisesti ja höpöhöpöromanttisesti. Hyvänä puolena elokuvassa tuodaan esiin Kanadaan muuttaneiden saksalaisten kaltoinkohtelu, mutta muuten draama on ennalta-arvattavaa.

Juoni: alussa lyhyt taistelukohtaus, jossa kanadalainen jalkaväkiryhmä ja saksalainen konekivääriryhmä tappelevat kirkon raunioissa. Melkein kaikki paitsi päähenkilö, kanadalainen kersantti Michael Dunne kuolevat verisessä taistossa. Haavoittunutta kanadalaiskersanttia hoidetaan Kanadassa ja seuraa tunti ennalta-arvattavaa kotirintamaromantiikkaa kessun ja hoitsun välillä sekä "menkää rintamalle, pelkurit!" tyylistä draamaa jonka lopuksi – ylläripylläri! – kersantti ja tämän rakastaman naisen astmaattinen veli lähtevät rintamalle. Sitten "3 kk myöhemmin" ja ollaankin rintamalla.

Loppupuolen länsirintaman mutahelvetti on sinänsä toteutettu hyvin, joskin tilanne jossa pataljoonankomentaja kutsuu sotamieheksi tekeytyneen kersantin luokseen, nimittää tämän joukkueenjohtajaksi ja selostaa tälle salaiset hyökkäyssuunnitelmat on sangen epäuskottava. Elokuvan lopun "Golgata-kohtaus" on sinänsä hieno mutta menee enemmän melodramaattisuuden puolelle sekin. Ymmärrän kyllä, ettei haluttu tehdä kanaladaisversiota kirjasta ja hyvin elokuvatusta klassikosta Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta tämä rykäys lähestyy aihetta aivan väärästä suunnasta. En suosittele.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kirjaa maailmalla

Sallittakoon täksi kertaa egoistinen postaus: missä kaikkialla Väärin haudattu sotamies näkyy?

Ensimmäinen oma bongaukseni oli, kuten mainittu, Turun Akateemisessa Kirjakaupassa:

Turun Akateemisessa, 6.6.2018 nostettuna hyllyä alemmas!


Seuraava bongaus oli Turun Skanssin Suomalaisessa Kirjakaupassa (SK on luokitellut sen verkkosivuillaan matkakirjaksi, mihin tarkoitukseen se toki sopii mainiosti). Iltasanomat oli ensimmäinen "iso noteeraaja" ja fyysisestä lehtijutusta kuulinkin vasta arkeologian oppiaineessa käydessäni, luulin aluksi päässeeni vain IS:n verkkouutisiin. Kommenttipalsta ei onneksi koskaan petä, ja olisi yksinään uskontotieteen proseminaariin ellei jopa graduun kelpaava kansanuskon lähdemateriaalikaivos.

Tämä lämmitti mieltä.


Seuraavaksi juttua oli Keskisuomalaisessa (sain kopion enoltani), toimittaja sattui soittamaan kesken kesäflunssan joka oli iskenyt ääneni haudantakaiseksi. Teemaan soveltuvasta puheennuotista huolimatta saimme siirrettyä puhelinhaastattelua seuraavaan viikkoon! Keskisuomalaisesta (21.6.) juttu sitten on levinnyt muihin lehtiin, viimeksi Etelä-Suomen Sanomiin.

Sitten olikin jonkin verran taukoa, aina maanantaiseen (25.6.) YLEn aamu-TV:n keikkaan asti jolloin kirjaa oli pikapikaa siirtynyt Helsingin Akateemisessa Ajankohtaista-pöydälle:

Helsingin Akateemisessa kirja pääsi vallan Ajankohtaista -pöytään.

Ja löysinpä sitä pinon Kampin Suomalaisesta Kirjakaupastakin:



Seuraava havainto oli Sotaveteraani-lehden arvostelu (lehti verkossa), joka oli virkistävä. Siitä Atena sai maininnan ja teki Facebook-kirjoituksen, jonka ensimmäinen lukijakommentti on kiinnostava:



Erkki Haapaniemi on oikeassa siinä, että Aavistuksia sodassa 1939–1944 (1988) on erinomainen kirja mutta se ei ole kummituskirja, minkä lisäksi se keskittyy vain vuosiin 1939–1944, kun taas Väärin haudattu sotamies kattaa Suomen koko sotahistorian. Käytin teosta yhtenä lähdekirjoista ja siinä on vain muutama kummitusjuttu; valtaosa yliluonnollisista kokemuksista on enteitä ja enneunia. Siinä on myös yksi kerta kaikkiaan kummallinen déjà-vu kokemuksesta kertova tarina, jonka vuoksi yksistään kirja kannattaa lukea. Valtaosa II MS yliluonnollisista kokemuksista onkin erilaisia enteitä ja enneunia, joissa esimerkiksi nähdään sukulaisen tai ystävän kaatuminen tai haavoittuminen unessa tai ääni varoittaa muuttamaan paikkaa kohdasta, johon kohta rysähtääkin kranaatti.

Tämä kummitus-käsitteen kattavuus on mielenkiintoinen ilmiö kategorisesti, jonka saattoi havaita jo Iltasanomien keskustelupalstalla. Eikö nykyinen kansanusko tee enää eroa unien, enteiden ja kummitusten välillä sillä Iltasanomissa toivottiin yhdessä kommentissa tietoa enkelikokemuksistakin? Kiinnostavaa, että "yliluonnollisen/kummituksen" käsite on monien mielestä näin erilaisia ilmiöitä saman asian alle summaava ja kokoava.

Kirjaa löytyy myös Turun kirjakaupoista parhaimmasta eli Pienestä Kirjapuodista:

Nyt päästiin jo näyteikkunaankin!


Ja sitä oli heillä myös keskiaikamarkkinoilla (joskin aikani kului sahtikojulla... oli paljon arkeologeja liikeellä joiden kanssa kallistin kuppia!):

Pieni Kirjapuoti keskiaikamarkkinoilla 2018. Kirjaa iiiiiihan ylläällä.

Kirjaa löytyy myös Aboa Vetus & Ars Novan kaupasta.


Minua muuten haastatellaan Taiteiden yönä torstaina 16.8. kello 21.30 Pienessä Kirjapuodissa, tervetuloa seuraamaan. Turun ylioppilasteatterin Läsnäolopakon mainio improilta jäänee väliin, mutta onneksi ehdin Kaupunginkirjaston poistokirjamyyntiin!

Tänään 3.7. päästiin jo Helsingin Sanomiin ja kirjoitus Väärin haudatusta sotamiehestä on sangen perusteellinen. Verkkouutisena juttu oli jo 2.7. ja taas ihmettelin SA-kuvien sangen vapaasti assosioitua käyttöä kuvituksena verkkosivulla, onneksi painetun lehden kuvitus perustui yhteen hyvään kuvaan. Tällä kertaa HS.fi:n kommenttipalsta keskittyi 50%:sti jutun ja kommenttien oikeinkirjoitusvirheisiin.

Jännät ovat kirjan tiet.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Koski T.L:n punakaartin säilyneitä palkkalistoja

Koski T. L.:n asukkaat ovat poikkeuksetta olleet miellyttäviä ja avuliaita tuttavuuksia, joten kiitän sikäläisiä julkaisemalla tässä postauksessa Koski T. L.:n punakaartin säästyneet palkkalistat. Näistä lienee apua sukututkijoille ja paikallishistoriasta kiinnostuneille. 

Asetta kantaneen punakaartilaisen palkka oli 15 markkaa päivässä (15 mk = hieman alle 20€ vuonna 1917, vuoden 1918 inflaatio heitteli rajusti, joten rahan arvo oli vuoden alussa huomattavasti korkeampi kuin lopussa!), ammattilaisilla (kk-miehet, tykkimiehet jne.) 45 markkaa.

30.1.1917–8.1.1918 palkkalistat:


Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2


8.–15.2.1918 palkkalistat


Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, maksumääräys

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu 1

Koski T. L.:n punakaartin palkkalista 30.12.1917–8.1.1918, sivu/aukeama 2

Lähde:
Kansallisarkisto
Vapaussodan arkisto
IB 4:76a Turun punakaartin asiakirjat (1918–1918)
T & P  l. lääninvaltuuskunta. Raha-asiain osasto. Palkkalistoja v. 1918

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lentolehtinen Kansallisarkiston pikkukokoelmista

Olin eilen 25.6. Kansalllisarkistossa pidemmän tovin kuvaamassa vuoden 1918 aineistoja Sirkkala 1918–2018 projektiin liittyen. Pengoin hieman "pikkukokoelmia" ja löysin seuraavan venäläisten jatkosodan aikana levittämän lentolehtisen:

Lentolehtisen toinen puoli. Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)

Lentolehtisen kääntöpuoli, jolla "kirje". Kuva: Riku Kauhanen/Kansallisarkisto (PK-232)
Kenttäpostikonttori 2729 viittaa muuten Jalkaväkirykmentti 1:n 4. Komppaniaan, eli kyseessä lienee Valkeasaaressa kesäkuussa 1944 vangiksi päätynyt suomalaissotilas tai sitten hänen juoksuhautaan jääneitä papereitaan on hyödynnetty kirjeeseen. Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet -tietokannasta ei löydy vastaavaa henkilöä, joten todennäköisesti selvisi sodasta, ellei sitten ole venäläisten keksimä henkilö.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Karjalan Viesti 16.6.1943

Karjalan Viesti 16.6.1943:

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 16.6.1943, sivu 4

Päivän nosto: Leninin ritari Canterburyn arkkipiispasta


Pariisi, 15.6. (STT) Lissabonista saapuneen tiedon mukaan on Stalin suonut Canterburyn arkkipiispalle Leninin ritarimerkin. (!)

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Karjalan Viesti 13.6.1943

Karjalan Viesti 13.6.1943:

Karjalan Viesti 13.6.1943. sivu 1

Karjalan Viesti 13.6.1943. sivu 2

Karjalan Viesti 13.6.1943. sivu 3

Karjalan Viesti 13.6.1943. sivu 4


Päivän nosto: Itä-Karjalan kansanrunoutta tutkitaan myös tänä kesänä


Suomalaisen Kirjallisuuden Seura lähettää valtion Itä-Karjalan toimikunnan välityksellä 6–7 stipendiaattia tänä kesänä keräämään Itä-Karjalasta kansanrunoutta.

Saadun tiedon mukaan mm. tri Kaukonen on lähtenyt jo kolmen kuukauden keräysmatkalle Vienaan ja muut lähtevät lähiaikoina. Erityistä huomiota kiinnitetään vepsäläiseen ja lyydiläiseen etnologiaan, joita ei aikaisemmin ole juuri lainkaan kerätty.