Kadonnut laivasto: Tehokasta sota-scifiä

Olen tämän pandemian aikana ollut koukussa kirjailijanimi Jack Campbellin (oikeasti laivaston upseeri John G. Hemry, syntynyt 1956) Kadonnut laivasto -teossarjaan (engl. Lost Fleet). Sarja on saanut jatkoa toistaiseksi suomentamattomassa Lost Fleet: Beyond the Frontier sarjassa (hyvin saatavilla ainakin Helmetistä, myös e-kirjoina) ja sille on kirjoitettu myös prologisarja Genesis Fleet sekä spin-off Tarnished Knight.

Kuusiosainen suomennettu Kadonnut laivasto. Kuva: Finlandia Kirja

Sarja saa alkunsa kun Allianssi (Alliance), lukuisisten tähtijärjestelmien liittouman kokoama valtava avaruuslaivasto yrittää päättää syndikejä (sanasta syndikaatti) vastaan vuosisadan kestäneen sodan käyttämällä tähtiporttijärjestelmää strategiseen iskuun syndikien kotitähtijärjestelmää vastaan syndikien petturien toimitettua Allianssille porttijärjestelmän sisäisen avaimen. Matkalla avaruuden halki laivasto löytää sodan alusta alkaen tyhjyydessä odottaneen pelastuskapselin. Sen sisältä löytyy yhä hengissä sodan ensimmäisessä taistelussa kadonnut, kuolleeksi luultu komentaja John Geary, joka saadaan herätettyä pitkästä unestaan.

Perillä tähtijärjestelmässä selviää, että kyseessä onkin syndikien ansa ja Allianssi kokee pahoja tappioita. Antautumisilmoitusta vievä amiraali Bloch teloitetaan suorassa lähetyksessä syndikien komentajan aluksella, mutta tätä ennen Bloch antaa komentajuuden Gearylle, teknisenä puoltona se seikka että tällä on laivaston pisin palvelushistoria (yli sata vuotta). Lippulaivanaan raskas risteilijä Taipumaton (Dauntless), johon myös strategisesti ensiarvoisen tärkeä tähtiportin avain on sijoitettu, Geary ryhtyy pelastamaan laivastoa varmalta tuholta tavoitteena saada se takaisin Allianssin kotiavaruuteen.

Geary on "vanhan" koulukunnan mies, joka tässä tapauksessa on poikkeuksellisen hyvä asia. Allianssi on kuitenkin miehen nukkuessa pitkää keinounta leiponut hänestä legendaarisen Black Jackin, myyttisen sotasankarin jonka suuhun on propagandassa ja sotakoulutuksessa viety lausahduksia ja "viisauksia" joita käytetään satavuotisen sodan ja poikkeuksellisen veriseksi muuttuneen taistelutavan oikeuttamiseen. Samalla hän on profeetallinen hahmo, jonka on ennustettu palaavan esi-isien luota pelastamaan Allianssin. Profetioilla vaan ei ole yleensä, poliitikkojen onneksi, tapana toteutua. Voitte kuvitella miltä marsalkka Mannerheimista tuntuisi, jos hän heräisi henkiin ja pääsisi näkemään, kokemaan ja lukemaan, mitä kaikkea hänestä on kirjoitettu ja kuinka häntä muistellaan ja mitä hän saa edustaa milloin missäkin yhteydessä.

Johtajuus Kadonneessa laivastossa

Kadonneen laivaston ytimessä on johtajuus. Geary on, kuten mainittu, vanhan koulukunnan mies jolle taktiikka, manööverit ja muodostelmissa taistelu on hengessä ja veressä. Vuosisataisen sodan aikana kuitenkin kokeneet ja pätevät upseerit, jotka on koulutettu huolella johtamaan valtavia laivastomuodostelmia, ovat sukupuuttoon kuollut laji ja taktiikka sekä manööverit on korvattu massatuotannolla, massakoulutuksella ja hurjuudella. Taistelun päätteeksi henkiin jääneet upseerit ylennetään korvaamaan menehtyneet korkeammat upseerit.

Avausosa Taipumaton (Dauntless).

Samalla komentoketju on korvautunut upseerien neuvottelulla ja äänestyksillä siitä, kuinka tulevassa taistelussa tulisi menetellä. Sodanjohto ja taisteluiden suunnittelu on muuttunut politiikaksi, jossa upseerit saavat suunnitelmilleen juuri niin paljon tukea kuin heillä on vertaistensa keskellä tukijoita. Huonokin suunnitelma voi korvata erinomaisen suunnitelman, jos hyvän suunnitelman laatija on uhka muiden urasuunnitelmille.

Upseereilla tai miehistöllä ei ole mitään illuusiota siitä, että he selviäisivät hengissä sodan loppuun, hyvä jos edes seuraavasta taistelusta. Vuosisatainen sota on myös raaistanut niin demokraattisen Allianssin kuin äärikapitalistisen/fasistisen Syndikin sodankäynnin ja vankien teloittaminen sekä siviilikohteiden tuhoaminen ovat normaalia sodankäyntiä. Kumpi raaistumisen aloitti, on kysymys johon ei enää edes osata vastata. Kumpikaan osapuoli ei vain osaa lopettaa. Samalla demokratian arvoista ponnistanut Allianssi on muuttunut liittolaissuhteeksi, jonka ainoa puolustettava arvo ja koossa pitävä voima on demokratian ja vapauden sijaan sota, puolustustaistelu syndikejä vastaan. Sodasta on tullut itsetarkoitus.

Tähän lihamyllyksi muuttuneeseen sodan kulttuuriin putkahtaa sadan vuoden takaa John Geary. Kuten arvata saattaa, komentoketjun palauttaminen ja liki itsemurhamaisten hakkaa päälle hintaan mihin hyvänsä - taktiikoiden korvaaminen manöövereillä ja kurilla on hyvin vaikeaa. Gearylla on vaikutusvaltaa Black Jackina, mutta entä kun myytti ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan? Laivaston mukana kulkevat poliitikot pohtivat, onko Black Jackilla liikaa vaikutusvaltaa, joka voisi muuttua poliittiseksi vallaksi, diktatuuriksi. Mannerheimillakin oli 1919 suuri mahdollisuus, kiusaus ja tavoite muuttaa voitokkaan kenraalin maine poliittiseksi vallaksi mutta toisin kävi. John Geary valitsee toisen tien, mutta millä vakuuttaa muut aikeistaan?

Kadonneen laivaston hohto on etenkin alkuperäisessä kuusiosaisessa sarjassa siinä, että John Geary ei saa varsinaisesti johdettavakseen avaruusaluksia. Hän saa johdettavakseen mitä erilaisimpia upseereja miehistöineen, jotka ovat satavuotisen sodan koulimia aggressiivisten hyökkäystaktiikoiden suosijoita. Pätevyyden sijaan ylenemisperusteina ovat hengissä pysyminen ja liittolaissuhteet muihin upseereihin sekä kannatus näiden keskuudessa. Valtaosa upseereista on urheita, mutta voimien tehokkaaseen käyttöön maksimaalisesti pyrkivä, omia joukkoja säästävä taktinen ajattelu on heistä suorastaan kerettiläistä ja monien pätevyys ei riitä monimutkaisten manööverien toteuttamiseen. Samalla Kadonnut laivasto on malliosoitus siitä, kuinka rakennetaan toimiva esikunta ja kuinka sen avulla johdetaan sotavoimaa. Kaikkea ei voi mikromanageroida, vaikka houkutusta olisi: Välistä pitää delegoida johto pieniin osiin ja luottaa siihen, että alaiset osaavat hommansa.

Avaruustaistelua

Taisteluiden ja sodan kuvaus on priimaa ja uskottavaa. Kadonneen laivaston taistelut tapahtuvat millisekuntien ajassa, kun laivastot kohtaavat toisensa kiitäessään avaruuden halki valoa nopeammin ja tietokoneiden laskiessa, milloin aseet on laukaistava. Käytännössä haasteena on, miten saadaan käytettyä aseita maksimaalisen tehokkaasti ja suojattua omat alukset vihollisen tulitukselta mahdollisimman hyvin. Juuri oikeassa ajassa tehty väistöliike voi saada vihollisen massiivisen ohjus-, pirunpeitsi-, rypäleammus- ja nollakenttätykityksen menemään täysin hukkaan samalla kun oma tulitus aiheuttaa massiiviset vauriot avainkohteisiin.

Taistelua seurataan tiukasti Gearyn tutkimien tietokonenäyttöjen avulla ja Campbellin kirjoittamistaidoista kertoo paljon se, että tekstiä ahmii henki kurkussa lukien vaikka tapahtumapaikkoina ovat käytännössä ainoastaan komentosilta, Gearyn hytti ja avaruusaluksen käytävät. Teksti etenee melko kaavamaisesti ongelma – ratkaisujen punnitseminen – keksintö – taistelu – lopputulos -pohjalta mutta koska ongelmia on jokaisessa kirjassa erilaisia ja samalla ratkaisuja on monia, ei kaava kyllästytä. Kadonnut laivasto on täynnä huimia ja toimivia ajatusleikkejä, mikä tekee siitä poikkeuksellisen kiinnostavaa scifiä. Samalla monella ongelmalla on looginen ja syvällinen tausta, joka johtuu tavasta, millä sotaa on käyty.

Välistä seurataan avaruusmerijalkaväen taisteluja, jolloin tuntuma planeetan kamaraan saadaan Gearyn seuraamien videolinkkien avulla. Nyt millisekuntien kohtaaminen korvautuu tuntikausien jalkaväkitaisteluna.

Viestiyhteydet ovat merkittävässä osassa. Monta kertaa näytölle ilmaantuu videokuvaa ja simulaatioita tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet minuutteja tai jopa tunteja aiemmin. Etenkin tilanteissa, joissa kokenut upseeri pystyy lukemaan omien alusten häämöttävän tappion, on kuvaus riipaisevaa. Mitään ei voi tehdä, koska kaikki on jo tapahtunut. Johtaminen ei ole enää reaaliaikaista, kun alukset kohtaavat huimien etäisyyksien päässä. Fysiikka vaikuttaa muutenkin reaktioihin: Vihollinen pystyy reagoimaan tapahtumiin vasta, kun avaruushypyn tehneestä laivastosta lähtenyt valo saavuttaa sen, mihin voi mennä päiviäkin. Tämä antaa tilaa manöövereille ja suunnitelmille. Samalla voi myös kikkailla ajoituksen kanssa: Jos varoitusviestin antaa niin, että sen on perillä kahden tunnin kuluttua vastaanottajalla ja suunnittelee sotatoimen, jonka toteuttaa aikataululla 2H + 2 minuuttia, on teknisesti soveltanut sodankäynnin lakia  varoittamalla mutta estänyt sen, ettei vastustaja ehdi vastaamaan tai toteuttamaan vastatoimia.

Kehitys on kyllä tuonut avaruusaluksiin uusia aseita ja teknologioita, mutta samalla niiden tuotantofilosofia ja huolto on muuttunut laskelmoimaan, että ne tuskin palvelevat kolmea vuotta kauempaa ennen tuhoutumistaan. Samalla tavalla Neuvostoliitto valmisti panssarivaunuja: Ne toimivat mainiosti oletetun elinajan, mutta elinaika on laskettu lyhyeksi. Muistaakseni esimerkiksi T-72:n moottorin vaihtamisessa kestää kaksi tuntia, vaihteiston vaihtamiseksi pitää käytännössä koko vaunu purkaa. Oletuksena on, ettei näitä toimenpiteitä tarvitse tehdä koska koko vaunu on todennäköisesti tuhoutunut ennen kuin moottoriin tai vaihteistoon tulee vikoja. Saksalaisen Leopardin, jonka elinikä on laskettu pidemmäksi, moottorin vaihtaa pahimmillaankin vain 40 minuutissa, kokeneilla mekaanikoilla nopeammin.

Pakollisesta avaruusoopperasta huolimatta hyvää scifiä

Kirjojen heikkoutena, mistä syystä osa kirjoista on viiden tähden asteikolla vain kolmen tähden opuksia, on pakollinen avaruusooppera ja romanssi, Gearyn suhde aluksi senaattori Rionen kanssa ja myöhemmin Taipumattoman kapteenin Tanya Desjanin kanssa. Suhde Desjanin kanssa on ilmeisesti osaksi mukana siksi, että sillä pystytään käsittelemään virallisen komentaja-alainen suhdetta sekä henkilökohtaista suhdetta ja näiden ristiriitaa, mutta kuvaukset ovat yksinkertaisesti monin paikoin pitkäpiimäisiä. Onneksi nämä luvut ovat hyvin lyhyitä. Samalla Gearyn sisäisen avaruuden (tirsk!) tutkiminen ja epäilyksien tilitys käy toistuvuudessaan hermoille paikka paikoin.

Henkilöhahmot ovat ensisijaisesti sotilaita, mikä tekee näiden kuvaamisesta toisinaan hitusen pinnallisia, mutta onneksi moniin päästään tutustumaan enemmänkin. Toisaalta Gearyn ja upseereiden kahdenvälisissä keskusteluissa toistuu välistä kaava vitsi/virnistys, mikä joissakin osissa tökkii. Myöhemmissä osissa onneksi tilanne tasaantuu, etenkin kun päästään syvemmälle laivaston ja politiikan epävirallisiin kanaviin. Samalla kirjojen huumori parantuu olennaisesti ja niiden kuvailemat byrokraattiset paradoksit tuntuvat relevanteilta tähänkin päivään verrattuna.

Annoin GoodReadsissa viisi tähteä yleensä sellaisille osille, joissa Campbell pääsee irrottelemaan avaruuden ihmeiden mielikuvituksellisuudella, sodankäynnin analysoinnilla ja maailmojen kuvauksilla. Kirjasarjat kannattaa lukea mielenkiintoisina sodan aikaisen johtajuuden ja taistelutaktiikoiden kuvauksina sekä kuvauksena kulttuureista, jotka loputon sota on nielaissut ja muovannut. Onko näille vaihtoehtoja? Millainen on ihmisyyden tulevaisuus ja mahdollisuus näin synkällä ajanjaksolla?  Entä mitä tapahtuu, kun kohdataan todella vieraita kulttuureja: ulkoavaruuden eri lajien sivilisaatioita?

Kadonneen laivaston päätösosa, Voitokas (Victorious). Pidän enemmän suomalaispainoksen kansista kuin alkuperäisistä jenkkikansista. Kuva: wikipedia.fi

Jack Cambellin teokset ovat huonoimmillaankin hyviä. Yksittäisten kirjojen sisäinen vaihtelu ja tekstin sujuva eteneminen takaa sen, että huonoimmatkin kohtaukset kestävät vain vähän aikaa. Parhaimmat kohtaukset taas ovat juuri sen mittaisia, että niistä saa käsityksen mitä tapahtuu ja miksi ja lopputulos sekä taustat tuntuvat loogisilta.

Suosittelen vahvasti!