tiistai 21. syyskuuta 2021

Varkain Valtaojaa

Kas vain, tähtitieteilijä Esko Valtaoja päätti esittää Helsingin Sanomien  kolumnistin (haukkumani) kirjoituksen omanaan päivän (21.9.2021) Turun Sanomissa. Ja juuri kun viime postauksessa kerroin, miten Hesarin kirjoitusten taso innosti minut tilaamaan taas Turun Sanomia tauon jälkeen. 

Olen nöyryytetty.

Onneksi Kanavan ja Olutpostin saa Helmet-palvelussa eMagzissa  ilmaiseksi luettavaksi.

Olen tottunut siihen että pahimmat copypastaajat löytyvät Helsingin Yliopistosta, mutta osaavat näköjään meidänkin emeritusprofessorit. Toisaalta ÅBORIGINAL paidassa poseeraava Valtaoja asuu niin itäisessä Turussa, että hänellä on Töölön postinumero.


Tervosen esseestä Valtaojan kolumnista

Argumentit ovat identtiset Tervosen esseeseen nähden, joten en käy niitä läpi kahteen kertaan.


 Pienenä omana lisänä tämä:

"Vietnamissa ammuttiin keskimäärin 50 000 laukausta jokaista surmattua kohden. Niin huonosti ei voi tähdätä kuin tarkoituksella."

Valtaoja ei selvästikään tiedä sarjatuliaseiden yleistymisen mukanaan tuomasta tulivoiman kasvusta ja viidakkotaisteluista yhtään mitään. Esimerkiksi Yhdysvaltalaisten helikopterien tukiaseen M134 Minigunin tulinopeus oli/on Vietnamin sodan aikaan 6000 laukausta minuutissa. Suuri tulinopeus oli välttämätön, koska liikkuvasta helikopterista liikkuvaan maaliin ampuminen tähdätyin laukauksin on mahdotonta. Vielä vaikeampaa osuminen on, jos kohde on kasvillisuuden peitossa.

Tässä vähän moukarointia siihen vähään, mitä Valtaoja lisäili omiaan:

"Vuonna 1139 paavi Innocentius II kielsi kaukaa tappamisen – jalkajousien käytön sodankäynnissä. Ei kiellolla tosin mitään vaikutusta ollut, mutta yritettiinpä edes. Nyt tarvittaisiin samanlaista kieltoa, sodan palauttamista tietokonepelistä reilun homeeriseen omin käsin tappamiseen."

Kielto koski ainoastaan kristittyjä: Muslimeja vastaan jalkajousia sai käyttää. Kyseessä ei ollut suinkaan inhimillisyydestä johtuva seikka vaan kielto johtui siitä, että kuka tahansa pystyi jalkajousella surmaamaan panssaroidun ritarin mikä oli "epistä". Huomioikaa, ettei tavallisia jousia kielletty. Samalla kiellettiin myös varhaisten maamiinojen, harakanvarpaiden käyttö koska ei ollut sopivaa mikäli ritarin hevonen satuttaisi itsensä epäreiluihin aseisiin ja ritari putoaisi satulasta maamoukkien keskuuteen.

Sivumainintana kerrakoon, että eräs aikalainen tosin protestoi harakanvarpaita kirjoituksessaan niiden sodan jälkeen aiheuttamilla siviiliuhreilla. Etenkin laiduntavia lehmiä vammautui vesistöjen ylityskohdissa kahlaamoissa, joiden pohjalle oli siroteltu harakanvarpaita.

Sopuilu, ei väkivaltaisuus, on luontainen olotilamme. Sen näkee siitäkin, että tarvitaan kaikki mahdollinen propaganda kodista, uskonnosta ja isänmaasta alkaen tekemään tavallisesta miehestä, tai nykyisin naisestakin, tuo ”miehuullinen sotilas”. Jos tappaminen olisi osa perusluontoamme, ei siihen niin kovasti tarvitsisi sotilaitakaan maanitella. Tuo on loppujen lopuksi aika lohdullinen ajatus.


Melkoinen tiivistys kun Tervoselta copypastattua tekstiä ei saanut mahtumaan esseemitasta Turun Sanomien kolumnin mittaan. Jessus sentään, pakko tässä kai on kirjoittaa oma pitkä teksti ihmisen väkivaltaisuudesta...


Kosmologit humanisteina


Ylipäätään: missä vaiheessa tähtitieteilijät/kosmologit päättivät, että mustien aukkojen tuntemus antaa heille pätevyyden ja ylimmän auktoriteetin joka asiassa, etenkin humanistisissa tieteissä? Aikoinaan kuultiin kirkonisien mielipidettä joka asiaan, nykyään tähtitieteilijöiden. On kunnioitettava saavutus havaita monimutkaisilla mittausvälineillä mustan aukon aiheuttama valon taipuminen mielettömien etäisyyksien päästä, mutta tämä taito ei kyllä anna eväitä ihmisten tuntemiseen.

Syksy Räsäsen omaperäiset talousteoriat antoivat sysäyksen Heikki Pursiaiselle ja MustReadille, Kari Enqvistin kirjoitukset YLEllä taas ovat tekosyvällistä huttua. Enqvist mittaa vain lukemansa määrän ymmärtämättä sen syvyyttä. Kuten eräs vääräleuka vinoili taannoisesta Enqvistin kolumnista: Tuntemattoman Sotilaan merkitys selviää mittaamalla sen atomimassa. 

Valtojaan maku meni siinä vuosikymmen sitten kun hän Opettaja-lehden haastattelussa ilmoitti, ettei lue kaunokirjallisuutta, koska se on vain kolmikymppisten ihmisten parisuhdesotkuja. Vaikka mielellään Aleksis Kiveä siteeraakin. "Laiskanpulskea jalli" kerrassaan, kun ei edes enää omia tekstejäänkään kirjoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti