 |
| Kuva: atena.fi |
Kas niin, ensimmäinen laajalle yleisölle tähdätty tietokirjani on nyt kirjakaupoissa. Näin sitä ainakin Turun Akateemisessa Kirjakaupassa kansatieteen -osaston ylähyllyllä. Hankala paikka, kun on niin korkealla, mutta samalla rivillä on kyllä jonkun ihme Uno Harvan teoksen uusintapainoskin, eli saattaa olla hyvässä seurassa.
Väärin haudattu sotamies - kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä (Atena 2018, sidottu ja E-kirja) on ensimmäinen sotiin liitettyjä sotatarinoita kokoava suomenkielinen teos. En ole löytänyt viitteitä siitä, että vastaavanlaista kirjaa olisi julkaistu muuallakaan. Kummitustarinakokoelmissa on toki toisinaan alaluku sota-ajan kummitustarinoille, mutta yleensä ne 1) keskittyvät 1900-lukuun eli maailmansotiin ja 2) pitävät sisällään paljon muutakin kuin kummitustarinoita, kuten enneunia ja aavistuksia. Itse pidin kriteerit tarkkoina, eli kokoamissani sotatarinoissa esiintyy kummitus joka nähdään/kuullaan/haistetaan tai muuten aistitaan.
Tarinat on jaettu lukuihin ajoituksen perusteella, alkaen esihistoriasta ja rautakaudesta, sillä joillakin linnavuorilla kummittelee. Samoin rautakautisista kalmistoista, joihin on haudattu ilmeisesti väkivaltaisia tai väkivaltaisesti kuolleita vainajia, kerrotaan yhä kummitustarinoita mutta niiden merkitys on jo muuttunut. Teoksessa on runsaasti "vanhempia tarinoita", jotka lienevät syntyneet 1200–1600 -luvuilla suomalaisten, hämäläisten, venäläisten ja karjalaisten välisten rajasotien aikana. Kertojat eivät anna niille ajoitusta, mutta sinänsä ne ovat hyvin mielenkiintoisia ja niiden juonen tunnistaa myöhemmistä isovihan, Suomen sodan ja vuoden 1918 tapahtumien tarinoista. Vanhimmat ajoitetut tarinat liittyvät Ruotsin ja Venäjän varhaisiin sotiin sekä nuijasotaan.
Kummitustarinoita sota-ajoilta on runsaasti, ja monesti sama tarina on kerrottu lähes joka kylässä ja pitäjässä. Yleisimmistä tarinoista esitän kirjassa muutaman esimerkin ja mainitsen, että tarina tunnetaan monilla paikkakunnilla. Näin tarinoissa on suurta variaatiota eikä lukijan tarvitse lukea kolmeakymmentä toisintoa samasta jutusta. Kummitustarinoissa on omana taustoituksenani tiedot tarinan yleisyydestä (harvinainen/yleinen), ja historiallisesta taustasta. Parissa tapauksessa olen rikkonut kronologista etenemistä asettaakseni samasta paikasta ja tapahtumasta kertovat, mutta eri aikoihin sijoitetut tarinat samaan yhteyteen vertaamista helpottaakseni.
On tiettyjä aihepiirejä, joihin ei sotaisuudesta ja kauhutarinoista huolimatta jostain syystä liity kummituksia. Esimerkiksi kuulun myyttisen suomalaisen sotasankarin Laurukaisen ryssänsaariin yms. surmaamat venäläissotilaat eivät jostain syystä koskaan kummittele. Annan tällaisissa "kummituksetomissa" tapauksissa lyhyen esimerkin yleisestä aihepiiriin liittyvistä tarinasta (esimerkiksi juuteista), koska toisinaan kummitusten puuttuminen on kaikkein merkillisintä. Esimerkiksi pro gradu -aiheeseeni hattujen sotaan (1741–1743) ei liity ainuttakaan kerättyä tai tunnettua kummitustarinaa, vaikka Itä-Suomen kyliä hävitettiin asukkaineen hyvin väkivaltaisesti.
Yhden asian toivon lukijan huomaavan: teoksen viite- ja lähdeluettelosta käy ilmi käyttämäni lähteet, mutta ei läpikäymäni. Turun yliopiston Teutori-kirjastoon kuuluu erinomainen paikallishistoriikkien hylly, jonka kävin läpi niin tarinoita etsiessäni kuin tutkiessani joidenkin kummitustarinoiden taustoja. Esimerkiksi vuoden 1918 tarinoissa käytin taustoittamiseen Sotasurmat-tietokannan lisäksi myös paikallishistorioita ja yleistä vuoden 1918 kirjallisuutta. Osassa tapauksia sama tarina löytyi useista lähteistä, jolloin laitoin sen/ne luotettavan/luotettavat lähteen/lähteet, jonka/jotka lukija saa helposti käsiinsä verkosta, kirjastosta tai kirjakaupasta. Osasta tarinoita löytyi taustatietoa ainoastaan kuntien matkailusivustoilta. Ilmeisesti tällöin lähteenä on käytetty jotakin paikallislehden artikkelia, jonka penkominen esille vuosikerroista olisi vienyt liikaa aikaa. Samoin yritin II maailmansodan tarinoissa etsiä taustaksi kertojan omasta yksiköstään antamien tietojen perusteella sotapäiväkirjan mainintoja, mutta tämä osoittautui harvinaisen niukaksi lähteeksi. Parissa tapauksessa totesin, että tarina on ilmeisesti kokonaan keksitty tai yksityiskohdat ovat muuttuneet niin perusteellisesti, ettei alkuperäistä historiallista tapahtumaa ole löydettävissä.
Kirjan kategoriointi on ollut mielenkiintoista: osa myyjistä sijoittaa sen historiaan ja sotahistoriaan, osa kansatieteeseen ja osa matkailukirjoihin (!). Viimeisimmän kategorian ymmärtää; yritän suusanallisesti ja kontekstitiedoissa selittää tapahtumapaikan mahdollisimman tarkkaan, joten kirjaa voi suositella kesälomalukemisiksi niille, jotka haluavat ajella Suomen halki sota-ajan aaveita metsästämässä. Osa kummituksista vaatii tosin viikonloppuista työntekoa, sillä ne näyttäytyvät vain sunnuntaisin rangaistuksena 3. käskyn eli lepopäivän pyhittämisen rikkomista.
