Karjalan Viesti 7.5.1943

Karjalan Viesti 75 vuotta sitten eli 7.5.1943 (5.–6.5. ei ilmestynyt lehteä):

Karjalan Viesti 7.5.1943, sivu 1

Karjalan Viesti 7.5.1943, sivu 2

Karjalan Viesti 7.5.1943, sivu 3

Karjalan Viesti 7.5.1943, sivu 4

Päivän nosto: Nykyaikainen satu

Eräästä ruotsinkielisestä joukko-osastolehdestä "Hur som Helst", olemme kääntäneet lukijoidemme ratoksi seuraavan opettavaisen kertomuksen.

Menin yhtenä kauniina päivänä erään vanhan toverini luo aikaa tappamaan. Tämä oli onnellinen isä: ja kun minulla aluksi ei ollut muuta tehtävää, pidin seuraa hänen pienelle pojalleen.

– "Setä kiltti, kerro minulle satu" pyyteli poika odottavan näköisenä. No, mikäpä siinä, aloitin: "Oli kerran sota, johon Ruotsi osallistui..."

– "Älä nyt sitä kerro, onhan niitä vähän uudempiakin", ehätti isä väliin.

Aloitin uudestaan: "Se oli siihen aikaan, kun Ranskan laivasto..."

– "Älä nyt, sehän on meren pohjassa. Älä kerro sellaisia poliittisia asioita. Kerro jotain yksinkertaista ja helposti tajuttavaa", tokaisi huolehtivainen isä muitten kiireittensä lomasta.

– "No, oletko Sinä kuullut satua Punahilkasta ja sudesta?"

– "Setä, mitä Euroopan pikkuvaltiota esittää Punahilkka?"

Isä keskeytti taas ja kielsi kertomasta samoja kuin hän itse.

– "Ehkä sinä tahdot kuulla sadun kolmesta pienestä porsaasta?" kysyin minä

– "Kyllä setä, tahdon saada tietää, joutuivatko ne mustaan pörssiin?"

Nyt alkoi minun kärsivällisyyteni pettää arveluttavasti.

– "Poju, nyt saat Sinä valita, haluatko kuulla Punahilkasta, kolmesta pienestä porsaasta vai Väkevästä Matista?"

– "Valitse Väkevä Matti, niin saat kuulla oliko hänellä raskaantyöntekijän leipäkortti" selitti isä pojalle.

– "Nyt olen minä päättänyt! Sinä saat kuulla Ollista, joka ei saanut koskaan mitään aikaan!"

– "Setä, oliko hän Kansanhuollon virkamies?"

– "Ei, mutta hän koetti aina parastaan, mutta epäonnistui aina ja kaikessa. Hän tuli joka paikkaan liian myöhään ja hänellä oli aina satoja selityksiä ja syitä."

– "Älä viitsi taas arvostella liittoutuneiden sodankäyntiä" huudahti talon rouva eteisest'. Hän oli juuri saapunut kotiin.

– "Mutta setä, enkö saa itse sanoa, minkä sadun haluan kuulla!"

– "Kyllä, totta kai."

– "Minä haluaisin kuulla Pinocchiosta, siitä, jolla on se pitkä nenä. Mistä hän oli sen saanut? Oliko hän odottanut toista rintamaa niinkuin Stalin?"

– "Riittää jo. Minä lähden nyt ja en kerro enään satuja totta vie. En ainakaan silloin, kun vanhemmat kuuntelevat. Ehkä joskus sitten – sodan jälkeen – näkemiin."

Putte