Viestipataljoona 33: 1. arvio

Uusimmassa Sotaveteraani-lehdessä (1/2017) oli lyhyt ja asiallinen, Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajan Osmo Suomisen kirjoittama arvio Viestipataljoona 33:n historiikista.

Tässä hänestä plussat:

- Virallisten ja epävirallisten lähteiden ristiriitaisuuksia kirjoitettu auki
- Hyvä kuva arjesta
- Liikuttavaa kuvausta asevelitoiminnasta kaatuneiden omaisten hyväksi

Tässä miinukset:

- Henkilöluettelo puuttuu
- Rivouksia, jotka sopisivat paremmin saunan lauteille kerrottavaksi
- Runsaasti kirjoitus- ja kielioppivirheitä
- Yksi nimi kirjoitettu toistuvasti väärin
- Puhutaan 20. Prikaatista sodan lopulla, kun pitäisi olla 21. Prikaati

Tässä kommentteja miinuksista:

Henkilöluettelon puuttuminen johtuu useista syistä. Eräs pataljoonassa palvellut toivoi, ettei hänen nimeään mainita teoksessa laisinkaan. Toiseksi suuri osa pataljoonan läpi 1942-1944 kulkeneista oli yksikössä vain päivän pari, kunnes heidät siirrettiin jalkaväen tai tykistön viestijoukkueisiin. Kolmanneksi, vaikka laadin yli tuhannen nimen listan yksikössä palvelleista päiväkäskyjen perusteella, oli yllättävän paljon miehiä jotka selvästi palvelivat yksikössä ja pitkään, mutta joista ei löydy virallisissa asiakirjoissa ainuttakaan mainintaa. Oli myös muita syitä: yksityisyys, yksinkertaisesti tilakysymys jne. Mikäli teokselle tulee kaavailemani jatko-osa, yritän saada siihen mahdollisimman täydellisen henkilöluettelon. Olisi myös kiinnostavaa kirjoittaa tässä yhteydessä veteraanien vaiheista sodan jälkeen, joskin joillakin oli surullinen kohtalo. He tulivat hengissä kotiin, mutta eivät loppujen lopuksi koskaan selvinneet sodasta.

Rivouksien mukaan ottaminen johtui siitä, että olen saanut folkloristin koulutuksen ja yritän katsoa aihetta kokonaisvaltaisesti. En halunnut Sari Näreen "Sota ja seksi" tyylistä näkökulmaa enkä halunnut sitä mukaan väen vängällä, mutta löytämäni tapaukset kuvasivat mielestäni osuvasti ajanjaksoa. Lisäksi nämä rivoudet olivat ensikäden lähteiden tietoa eli suoraan veteraaneilta saatuja tiedonantoja, esimerkiksi viestivarastonhoitaja Tammisen varustarkastuksessa hyräilemä rivo laulu oli osa pitkää kertomusta jossa laululla oli oma merkittävä osuutensa.

Kirjoitusvirheiden paljous harmittaa itseäni vietävästi, en voi puolustautua. Osa kielioppivirheistä tosin on mukana suorissa, lainausmerkeissä esitetyissä lainauksissa alkuperäislähteistä, mutta tämä on vain pieni osa ongelmaa. 

Tiesin nimissä esiintyvän virheitä ja toivoinkin, että näiden korjaamiseksi otettaisiin yhteyttä. Käytin nimiluetteloita laatiessani liikekannallepanovaiheessa laadittua Pataljoonan ensimmäistä päiväkäskyä, tuntolevyluetteloa sekä sijoitusluetteloa. Nämä ovat kaikkea muuta kuin täydellisiä asiakirjoja ja jotkin nimet olivat jokaisessa asiakirjassa eri tavalla kirjoitettuja. Osassa lähteistä mainitaan vain sukunimi ja muutama nimi on "kadonnut" eli ne laaditaan ensimmäisessä päiväkäskyssä, mutta ei enää sijoitusluettelossa. Tyypillisiä olivat -nen päätteen puuttuminen sukunimestä (Virtanen -> Virta) sekä viimeisen vokaalin putoaminen pois etunimistä. Painajaismaisin oli 30.7.1942 vahingonlaukauksesta kuollut sotamies Adolf Suszycki (käytän tässä Suomen sodissa menehtyneiden tietokannan kirjoitusasua), jonka nimi on jokaisessa lähteessä kirjoitettu eri tavalla. Suomisen mainitsema tapaus oli kuitenkin etunimen järjestelmällinen väärinkirjoitus, (Vilhosta oli tullut Viljo) joka johtui ilmeisesti alkuperäislähteen virheestä ja tämän virheen kertautumisesta. Olen tästä äärettömän pahoillani, etenkin kun kyseessä oli poikkeuksellisen taitava ja urhea ryhmänjohtaja, joka esiintyi lähteissä usein.

Nimien kanssa on ollut aiemminkin ongelmia. Kerran julkaisin artikkelissa valokuvan, jonka taakse veteraani itse oli kirjoittanut kuvassa esiintyvien nimet. Heti julkaisupäivänä Liedon museolle (silloin Nautelankosken museo) soitti kuvassa esiintyvän henkilön tytär, joka ilmoitti nimen olevan väärä. Olin käyttänyt tekstissä henkilön toista etunimeä (joka siis oli takanakin kirjoitettu), vaikka tämä oli hänen serkkunsa ensimmäinen etunimi. Joka tapauksessa tieto saatiin korjattua museon tietokantaan.

Olin sentään saanut 20. Prikaatin tapauksen oikein, sillä tämä Viipurissa kesäkuussa 1944 surullisenkuuluisasti taistellut prikaati todella siirrettiin Tolvajärven taisteluiden päättyessä Karjalankannakselta pohjoiseen taistelussa pahoin kärsineen Jalkaväkirykmentti 33:n tilalle. Suominen epäili minun sekoittaneen sen "Venttiprikaatiin" eli 21. Prikaatiin, mikä on ymmärrettävä sekaannus sillä tämän yksikkö taisteli koko kesän ja syksyn alun 1944 osana Vahvennettua 1. Divisioonaa. Herrasmiehenä Suominen tarjoutui kirjoittamaan oikaisun seuraavaan lehteen, mutta katsoin ettei ollut tarvis. Hyvä että

Itseäni harmittaa ehkä eniten se, että 20. Prikaatin taru suomalaisessa sotahistoriassa tuntuu päättyvän Viipurin "skandaaliin", vaikka yksikkö taisteli sen jälkeen vielä pitkään. Viipurin pohjoispuolella sen osat pitivät puolensa Viipurin ja Tali-Ihantalan taisteluiden aikana kamppaillen sinnikkäästi.

Sotamuseo 1948

Sotamuseo 1948 sisäkansi. Kirja on kovakantinen, eikä kannessa ole mitään teoksen tietoja.

Etsin kuumeisesti tietoja lunttulukosta ja yhtenä teoksena luin tämän ensimmäisen Sotamuseon vuosikirjan Kauko Rekolan kirjoittamien artikkelien vuoksi. En saanut haluamaani tietoa mutta yhtä sun toista hyödyllistä vuosikirjassa kyllä löytyi. Nykyinen Sotahistoriallinen Aikakauskirja on tietyssä mielessä tämän perillinen.

Kirja alkaa Aarne Sihvon laatimalla kirjoituksella "Puolustusvoimain komentajan tervehdys" jota seuraa Carl Nordmanin "Esipuhe". Kirjoittamishetkellä Sotamuseo oli yksi Suomen uusimpia museoita, ja sen varhaishistoriaa esittelee Kauko Rekolan kirjoitus "Sotamuseo". Museon vaiheet ovat hyvin kiinnostavia - alunperin Sotamuseon piti tulla viipurilaisen filosofian maisteri Kaarlo Soikkelin ponnistuksin Viipurin linnan yhteen kerrokseen! Kun Soikkeli muutti Helsinkiin, seurasi myös idea sotamuseosta mukana. Soikkeli toimi Vapaussodan Historian Komiten sihteerinä keräten samalla valokuvia ja esineistöä. Yhteistyössä Sota-arkiston kanssa museo perustettiin Uudenmaan kasarmin tyhjentyneeseen huoneistoon vuonna 1929 ja tilat kunnostettua seuraavana kesänä.

Tätä seuraa Paavo Talvion artikkeli "Armeijan ja suojeluskuntien lipustosta", joka on hyvin mielenkiintoinen. Sotamuseo kartutti jo ennen II Maailmansotaa kokoelmiaan suojeluskuntalipuilla (yli 300) sekä rauhan aikana lakkautettujen joukko-osastojen lipuilla. Kiinnostavin oli mielestäni Radiopataljoonan lippu. Teemoiltaan liput olivat rikkaita, mutta historiallista pohjaa vanhempiin joukko-osastoihin oli yllättävän vähän: muutama paikkakunta käytti vanhojen nostomiesrykmenttien lippuja suunnitellessaan omaansa 1917 - 1918.
 

Sangen kiinnostava oli myös B. Linkomiehen artikkeli "Katsaus suustaladattavan rihlakiväärin kehittymiseen jalkaväen yleiskivääriksi" eli teksti leipälajistani. Kieli oli monin paikoin vanhahtavaa ja epäilen, että osa termeistä oli tuona aikana kadoksissa mutta etenkin tyssäytyvien luotien kehitys käydään artikkelissa hyvin läpi. Kiinnostavia anekdootteja on mukana useita.

 

Yllättävän kiinnostavaksi osoittautui Kauko Rekolan "Akseli Gallen-Kallela suomalaisen sotilaspuvun suunnittelijana". Valkoisen sodanjohdon käskystä suunnitellut puvut olivat koreita mutta esimerkiksi jalkineiltaan yllättävän käyttökelpoisia. Gallen-Kallelan ajatuksena olivat hyvin käytännölliset ja suomalaiseen maastoon sopivat vaatteet: lämpimät ja lunta pitävät. Jalkineiksi Gallen-Kallela kaavaili aluksi lapikkaita, myöhemmin kansanomaisia paulakenkiä. Etenkin lapikkaat olivat Rekolan mukaan älykkäästi suunnitellut: ne ylettyivät yli polvien ja olivat suun alapuolelta kireät, jolloin lumi ei pääse lapikkaiden varsiin. Keskisäären kohdalla lapikkaat olivat väljähköt kiristyen kohti nilkkaa. "Kokonaisuudessaan tekee tämä lapikas tyylitellyssä kansanomaisuudessaan käytännöllisen ja miehekkään vaikutuksen" tuumi Rekola. Gallen-Kallelan sotilaspuvut jäivät kuitenkin vain paperille, kun aikaisemmat asetukset peruttiin vuonnan 1919.

S Grönroosin artikkeli "Postista entisten sotiemme aikana" paljastui minulle uutta tietoa: myös sotamiehet yms. kirjoittivat sota-aikana 1600-1700-luvuilla kirjeitä koti-Suomeen. Luulin että tämä oli vain upseerien, virkamiesten ja pappien harrastus. Artikkeli esittelee postin organisaation melko kattavasti ja huomauttaa, että Klaus Laurinpoika Flemingin vaikutus postilaitokseen ja ylipäätään Ruotsin valtakunnan kehitykseen Kustaa II Aadolfin aikana on unohtunut. Esimerkiksi tuolloin järjestetyssä Suomen Postin 300-vuotisjuhlassa tämä Fleming, Postin perustaja oli kokonaan unohdettu! 

Lopuksi artikkeli jota etsinkin alun alkaen. Kauko Rekola: "Vanhinta suomalaista tuliaseistusta ja asetuotantoa". Kuten huomaatte, kirjoitti Rekola peräti kolme artikkelia tähän vuosikirjaan. Tämä katsaus tuliaseiden historiaan noin 1600-luvulle asti on hyvin kiinnostava, vaikka lähteet ovat hyvin väljät ja osa ilmeisesti kahvipöydässä kuultuja juttuja, mutta hyvä että ne on kuitenkin koottu yhteen artikkeliin. Kiinnostava on mm. maininta varhaisesta kivääritehtaasta Turun lähellä Marttilassa. Pitäisikö ottaa inventointi- ja kaivauskohteeksi? 

Mainittakoon, että Rekolan ja Linkomiehen artikkelit toistuvat lähes sellaisenaan Arma Fennica- teossarjan osassa 2.

Karhumäen kimpussa - kahden päivän arkistoreissu

Kävin taas Kansallisarkistossamme Rauhankadulla kuvaamassa tusinan edestä kansioita. Yritän edelleen haarukoita niitä tahoja, joiden kansioista saan suhteessa käytettyyn aikaan parhaimman lopputuloksen. Tällä kertaa Karhumäen alue-esikunnan, Maanselän piirin sekä Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan asiakirjoissa oli lähes 95% päällekkäisyyksiä. 

Sain taas muutaman kiinnostavan viitteen siitä, että 1942 Karhumäestä tehtiin jonkinlainen mittakaavaton kartta eli pelkkä havainnoillistava piirros, mutta sitä ei ollut piirroksen mainitsevien asiakirjojen liitteenä. Ilmeisesti kyseessä on jo löytämäni majoitusalueiden piirros, jossa kaupunki on jaettu eri osiin numeroittain ja edelleen jokainen kaupunginosa on saanut järjestysnumeron. Taloista ei tosin ole mitään informaatiota mutta ainakin tilanne vuodelta 1942 näkyy hyvin.

Viestipataljoona 33:n tsekkaus

1. Divisioonaan kuulunut Viestipataljoona 33 ja muut 1. Divisioonan viestiyksiköt olivat paljosta vastuussa Karhumäen infrastruktuuria rakennettaessa 1942 - 1943. Minua jäi vaivaamaan Viestipataljoonan  historiikin julkaisun jälkeen, miten paljon 1. Divisioonan Esikuntaan kuuluneessa Viestitoimistossa oli olennaisia asiakirjoja? Sotapäiväkirjojen perusteella Viestitoimisto suunnitteli viestitehtävät ja jakoi käskyt sekä VP 33 ja jalkaväkirykmenttien sekä tykistön viestijoukkueet toteuttivat ne. Arvelin valtavaa asiakirjamassaa seuloessani, että Viestitoimiston toiminta ja näin ollen kirjeenvaihto olisi päällekkäistä VP 33:n kanssa, sillä pataljoonan asiakirjoista löytyi valtava määrä Viestitoimistolta tulleita asiakirjoja.

Päällekkäisyyksien vuoksi en siis juurikaan tutkinut Viestitoimiston asiakirjoja, mutta nyt ajattelin tarkistaa asian. Kuka tietää, josko vuoden 1942 asiakirjoissa olisi Karhumäkeen liittyviä asiakirjoja? Osoittautui (ja huokasin helpotuksesta tämän havaitessani) että olin oikeassa, eli Viestitoimiston asiakirjat ajanjaksolta olivat lähes identtisiä VP 33:n saman ajan asiakirjoihin verrattuna. Ainoana poikkeuksena oli muutama ylimalkainen dokumentti jalkaväkirykmenttien viestijoukkueista ja radioliikenteen avaimet eli kutsutaulukot.

Esimerkki 1. Divisioonan radiokutsutaulukon sivusta. Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942.

Pieni mielenkiintoinen episodi löytyi Jalkaväkirykmentti 101:een liittyen (eli "vankirykmentistä", johon kuului kaksi erillistä pataljoonaa sekä muita yksiköitä pääasiassa vankilasta vapautettuja miehiä). Heidän radioasemiensa kutsuihin vastasi mystinen vieras asema. Tässä aseman kirjeenvaihdosta:

Kielossa 24.8.42
Koskee vieraan aseman toimintaa radioverkossamme ajalla 17. - 19.8.42

Stm. Korte Sakarin ollessa päivystysvuorolla 17.8.42 kl. 06,00 - 12,00 välisenä aikana havaitsi hän jonkin vieraan aseman lyöden epäselvästi meidän ja vasta-aseman kutsuja yrittäen siepata ja kuitata meiltä lähetettyjä sanomia, mutta epäonnistuen siinä koska tuli havaituksi. Näistä tekemistään havainnoista stm. Korte teki ilmoituksen minulle alikers. Hupposelle, joka toimi rad. as. vanhimpana ryhdyin heti tarkkailemaan tämän vieraan aseman toimintaa ja toimitapaa.

Heti seuraavan tunnin alussa ryhtyessäni kutsumaan vasta-asema "Särkeä" Kj. luvulla/ 4060 kutsuilla g l x t 5 x h = hy ? = Em k vastasi tämä vieras asema s x h t g l k hy 5 r r x r r x hy ? k. Tämäntapaista työskentelyä vastaten kuuluvaisuuteen ja käyttäen kuittausta ja kertausmerkkinä x, aseman kuuluvaisuus oli hyvä ja ääni meidän asemia voimakkaampi ja sähkötysnopeus n. 75/min.

Ensinnä tämä asema lopetti työskentelyn kanssamme jo 5 min. yli täyden tunnin joten saimme rauhassa tämänjälkeen jatkaa liikennettä vasta-asema "Särjen" kanssa, mutta aikaa vieras asema käytti kait hyväkseen päästäkseen selvilleen kutsuistamme ja toimintatavastamme, koska se jo 18.8.42 kl. 19,05 kutsui meitä oikeilla kutsuilla ja kaikinpuolin oikein, mutta onneksi "Särki" kutsui jotenkin samanaikaisesti, joten keskeytin työskentelyn siltä nimittäin sanomien antoon nähden.

Mikä ihmeellisintä, kun meillä muuttui aalto- ja kutsumerkit 19.8., niin tämä asema muuttui samanaikaisesti koska se jo 19.8.42 kl. 05,25 oli työskentelemässä samalla Kj.luvulla nimittäin 3920, mutta käyttäen nyt "Arkin" kutsuja ja vastaten kutsuihin täydellisesti ja kaikin puolin oikein, mutta äänestä ja sähkötysnopeudesta voi päättää ettei se ollut kyseessä oleva "Arkin" asema. Sitten kävi niin, että tarjotessani "Arkille" sanomaa 19.8.42 kl. 09,20 vastasi tämä vieras asema meidän kutsuilla ja kaikin puolni oikein, siis ka u v q t d 0 9 = hy 5 = hy ? m s k kaupaten samalla meille myös sanomaa joten vastasin kutsuihin asiaan kuuluvasti hy 5:sella, mutta jäinkin kuuntelulle enkä lähettänyt sanomaa vaikka ensinnä sitä tarjosin, koska olin jotenkin varma siitä, että työskentelen vieraan aseman kanssa. Hetken kuunneltuani kutsuikin tämä asema uudestaan lyöden kutsut u v q t d 0 9 = m s = 2310 = ja antoi tulla sanoman sähkötys nopeuden ollessa noin 80/min. ja äänen huomattavasti meidän asemia voimakkaamman, sittn sanoman lopetti lyömällä =merkin

(sivu vaihtuu)

V r = Em k. Vastasin tämän sanoman ja ne lähetti vielä to 31, sekä toistivat tämän ryhmän koska siinä oli yksi virhe ja tämän jälkeen lopetin liikenteen lähettämättä sitä tarjoamaani sanomaa. Otin heti selvää siitä mistä tämä näin pitkä sanoma voisi olla alkujaan, mutta en löytänyt tunnusryhmästä sellaista tunnusta. Sitten soitin "Arkin" radioasemalle, että ovatkos he lähettäneet kyseessä olevan radiosanoman, mutta sieltä sain kielteisen vastauksen.

Panen tähän liitteenä sieppaamani tai oikeastaan tänne lähetetyn sanoman jonka lähtöpaikasta ei ole tietoa.

Tämän tapaista se oli liikenne sen vieraan aseman kanssa joka nyt tosin on jo meidän unohtanut, kun aallot ja muut meiningit ovat hieman muuttuneet.

Rad. os. pääll.

Alikers. merk. Hupponen, Arvo

Nähnyt: Luutnantti merk. S. Korte

Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942. JR 101:n Esikunnan kirje KD n 1457/Viesti. vieraan aseman häiritsemistoiminnasta radioliikenteesä 1. Divisioonan viestikomentajalle 26.8.1942.

Alla alikersantti Hupposen sieppaama sanoma:

Alikersantti Hupposen 18.8.1942 sieppaaman sanoma. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. T-7133/3 [4]. I/II. 1. Divisioona. Esikunnan Viestitoimisto. Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. 1942.

Ilmeisesti puna-armeijan tiedustelijat olivat onnistuneet saamaan käsiinsä viestitoimintaa koskevan radiokutsutaulukon ja käyttivät sitä yrittääkseen siepata suomalaisilta radioasemilta sanomia. Ainakaan vuoden 1942 tapausta ei sen kummemmin setvitty ainakaan tässä yhteydessä, mutta majuri Armo Karkaus käytti sitä varoittavana esimerkkinä kun radioliikennekuri alkoi herpaantua syksyllä 1942.

Karhumäen asiakirjoja

Kuten mainitsin, tuli Karhumäestä pääasiassa samat asiakirjat useaan otteeseen. Muutama hyvin tärkeä uusi tiedonjyvänenkin löytyi ja arvelisin, että Karhumäen varuskuntakirkkoa koskevat asiakirjat ovat nyt kasassa.

Kiinnostavimpia löytöjä olivat uskomattoman kauniisti kokoonpannut asiakirjat: Karhumäen varuskuntakirkon vieraskirja ja Äänislinnassa pidetty upseeriston valakirja.

Karhumäen kirkon vieraskirja on ilmeisesti tehty puhdetyönä. Kannet ovat ilmeisesti koivusta, mikäli yhtään puulajeja olen tuntevinani, ja kannet on lakattu. Moneltakaan sivulta en löytänyt asiaa mutta sitäkin kiinnostavampaa.

Karhumäen varuskuntakirkon vieraskirja on kauniisti sidottu ja kannet on tehty lakatuista puulevyistä.

Toinen esteettisesti vavahduttava asiakirja oli Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan upseeriston valakirja. Harmi että kaikkein kauneimmissa asiakirjakokonaisuuksissa vain muutama sivu oli täytetty. Tämä kuitenkin osoittaa mielestäni, että paikalliset tahot tekivät Itä-Karjalaan liittyvät asiakirjavihkot yms. sellaisessa tarkoituksessa, että niitä käytettäisiin vielä pitkään.

Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan upseeriston valakirja. Hyvin kaunis kansikuvitus Itä-Karjana teemojen mukaisesti.