keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Viestipataljoona 33:n miehistö A–L - myöhästynyt joululahja lukijoille

Olen saanut pieniä ja ymmärrettäviä moitteita siitä, ettei Viestipataljoona 33:n liitteenä ollut koko yksikön miehistöluetteloa. Laadin sellaisen kyllä itselleni Excel-taulukoksi pysyäkseni edes jotenkin kärryillä, missä vaiheessa kukin Virtanen oli alikersantti, korpraali, sotamies jne. jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus tunnistaa yksittäisiä pelkällä sukunimellä esiintyviä henkilöitä. Luettelossa oli kuitenkin paljon puutteita, virheitä yms. joten katsoin sen vievän (muutenkin paisuvasta) teoksesta tilaa antamatta kunnolla informaatiota vastineeksi.

Perkasin nyt joululahjaksi lukijoille laatimani yli tuhannen nimen listan sukunimien perusteella A:sta L:ään. Jaan listan kahtia selaamisen helpottamiseksi.

1) Ensimmäisenä on henkilön sotilasarvo/titteli (lotta, oppilas, alisotilasohjaaja...) yksikköön saapuessa, sitten 

2) komppania (1., 2., 3. tai Esikunta, mahdollisesti myös Viestikomppania) johon sotilas määrättiin ja milloin ja mistä siirretty (jos ei tullut yksikköön perustamisvaiheessa) ja lopuksi

3) ylennykset, siirrot, erikoiset maininnat ja kunniamerkit. Kokosin alunperin myös tietoja mikäli henkilöt olivat saaneet rangaistuksia, tulleet mielisairaiksi tms. mutta olen poistanut tästä luettelosta ne tiedot. Syntymäajat löytyivät ainoastaan liikekannallepanossa kesäkuussa 1941 yksikköön siirretyistä, enkä ole liittänyt niitä luetteloon.

Luettelosta on poistettu myös tiedot koti/asuinpaikasta. Jotkut nimet ovat luetteloissa lyijykynämerkintöinä, mitkä olen pyrkinyt tuomaan esille huomautuksilla.

HUOM! 

Luettelon lähteinä toimivissa asiakirjoissa kuten päiväkäskyissä, yksikön perustamiskäskyissä ja kunniamerkkianomuksissa on itsessään (useita) virheitä, joita olen parhaani mukaan koettanut korjata.

Osa samannimisistöä henkilöistä on todellisuudessa kaksi eri henkilöä: olen tarkistanut tietoja vertailemalla. Toisinaan kaksi eri henkilöä saattavatkin olla yksi ja sama, mutta epävarmoissa tapauksissa olen jättänyt mahdollisen saman nimen kahteen eri kertaan.

Osa henkilöistä siirrettiin Henkilöstötäydennyskeskuksista tai Viestikoulutuskeskuksista Viestipataljoona 33:een vain yhdeksi tai kahdeksi päiväksi, minkä jälkeen heidät siirrettiin jalkaväkirykmenttien tai tykistön viestijoukkueisiin. Näitä nimiä on useita kymmeniä.

Lyhenteitä:

1. D = 1. Divisioona

14. Pr. = 14. Prikaati, 1. Divisioonasta piti muodostaa loppuvuodesta prikaati, mutta asia lykkääntyi ja lopulta unohdettiin. Prikaatin Viestikomppanian miehistön rungon olisi muodostanut VP 33 nuorin miehistö ja jalkaväkirykmenttien viestijoukkueet.

AKE = Armeijakunnan Esikunta

HTK = Henkilöstötäydennyskeskus

JR = Jalkaväkirykmentti

Vap. = Vapautettu palveluksesta. Yleensä liikekannallepanon yhteydessä esiintyvä merkintä.

VK = Viestikomppania

Vm 2 = Vapaudenmitali 2, 2. Luokan vapaudenmitali, miehistölle tai aliupseereille myönnetty kunniamerkki ansiokkaasta palveluksesta ja urheudesta.

VP = Viestipataljoona

Lataan nimet M–Ö piakkoin!

A


Sotamies
Aalto, Heino Olavi
2./VP 33 19.06.1941

Sotamies
Aalto, Olavi Johannes
3./VP 33 17.06.1941
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Sotamies
Aalto, Reino
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Aaltonen, Arvo Hemming
2./VP 33 20.06.1941

Kersantti
Aaltonen, Leo Kustaa
2./VP 33 18.06.1941
Puhelinjoukkueen varajohtaja. Turunmaan suojeluskuntapiiri
Ylennetty ylikersantiksi 11.8.1941.

Korpraali
Aaltonen, Matti
1./VP 33 31.01.1944 5849:sta =OTE/1. D

Korpraali
Aaltonen, Pekka Kaarlo
2./VP 33
19.06.1941
Ryhmän varajohtaja (VK), ryhmänjohtaja
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941
Ylennetty alikersantiksi 11.8.1942

Alikersantti
Aaltonen, Toivo Rafael
1./VP 33 18.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Aaltonen, Viljo
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Aaltonen, Viljo Ilmari
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Aaltonen, Voitto August
1./VP 33 13.07.1944

Kersantti
Aaltonen, Vänni Kalevi
2./VP 33 18.06.1941
Joukkueen varajohtaja. Turunmaan suojeluskuntapiiri
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.
Ylennetty ylikersantiksi 6.12.1941.

Korpraali
Aarnio, Aake
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Korpraali
Aarnio, Aarre Alfred
VK 27.05.1942 Täydennys HTK:sta

Sotamies
Aarnio, Aimo Aarne
1./VP 33 17.10.1943

Korpraali
Ahlman, Arvo
1./VP 33 07.07.1941

Sotamies
Ahlroos,Kauko Immanuel
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Ahlroos Pertti
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Ahlroos, Pertti Kalervo
VK 27.05.1942 Täydennys HTK:sta
Nimitetty korpraaliksi 1.7.1943

Korpraali
Aho, Aimo Artturi
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Ahola, Veikko Matti
3./VP 33 07.02.1942
8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Sotamies
Ahonen, Martti Mikael
3./VP 33 01.11.1943

Alikersantti
Ahvo, Kalle
Esikunta 17.06.1941
Esikunnan talousaliupseeri
Ylennetty kersantiksi 11.10.1941
Ylennetty ylikersantiksi 11.8.1942

Sotamies
Airikkala, Arvo Vilhelm
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Aittala, Stig Birger
3./VP 33 01.11.1943

Luutnantti
Ala-Kaila
Kustaa Kosti
3./VP 33 08.02.1942
Siirretty 1. D viihdytyststoon 7.3.1942

Sotamies
Alanen, Väinö Lennart
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Alanne, Markus
1./VP 33 31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Alikersantti
Alanne Uuno Aukust
2./VP 33 18.06.1941
Turunmaan suojeluskuntapiiri. Puhelinryhmän johtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941
Ylennetty kersantiksi 11.10.1941

Sotamies
Alén, Urho Ilmari
1./VP 33 21.06.1941

Sotamies
Alhanen, Urho Ilmari
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Alhonen, Hannes
Esikunta
(Lyijykynämerkintä alkuperäisessä asiakirjassa)

Sotamies
Alhonen Vilho Johannes
3./VP 33 17.06.1941

Vänrikki
Alinikula, Oiva Elias
Esikunta
Varusvarastojoukkueenjohtaja

Luutnantti
Alkio, Arvo August
1./VP 33
Joukkueenjohtaja

Sotamies
Andersen, Lennart Mikael
3./VP 33 17.06.1941

Korpraali
Andersin, Veijo Armas
3./VP 33 18.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Andersson, Leonard
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Antola, Eino
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Antola, Eino Evert
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Anttila, Martti Juho
3./VP 33 30.01.1943

Alikersantti
Anttila Rafael
3./VP 33 28.02.1942 Järjestelykeskus 2:sta
11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Arjaluoto, Esko
1./VP 33
11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta
Nimitetty korpraaliksi 26.10.1942. Ylennetty alikersantiksi 16.4.1944

Korpraali
Armio, Viljo Valdemar
2./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Arola, Tapani Tuomas
3./VP 33
17.10.1943

Sotamies
Arola, Tenho Valdemar
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Asikainen, Aarne Eerik
VK 27.05.1942
Täydennys HTK:sta

Sotamies
Asikainen, Ensio
1./VP 33
31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Sotamies
Asola, Pauli
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Astrén Lasse Olavi
2./VP 33
11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta 14.05.1942

Sotamies
Auramaa, Pauli
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Auramaa, Uuno Johannes
1./VP 3318.06.1941

Alikersantti
Autio, Jorma
Esikunta11.09.1942 siirretty VK/14. Pr.:sta

Alikersantti
Autio, Jorma Kullervo
2./VP 33 19.06.1941
Vikapartioryhmänjohtaja. Turunmaan suojeluskuntapiiri. Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Sotamies
Auvinen, Väinö Aleksander
3./VP 33 16.02.1942

B


Sotamies
Backman, Hugo
Esikunta 17.06.1941

Lotta
Björkman, Hilkka
Esikunta

Alikersantti
Blomqvist, Olavi
2./VP 33
01.11.1944

Sotamies
Bogel, Bjarne Balder
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

C


Sotamies
Collin, Keijo Henrik
3./VP 33 01.11.1943

D


Alikersantti
Dahlberg, Leo
2./VP 33 18.06.1941
Turunmaan suojeluskuntapiiri

Sotamies
Dahlberg, Uno Iivari
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Dahlman, Harald Alarik
3./VP 33 17.06.1941
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

E

Sotamies
Ekman, Matti Ilmari
1./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Elmeranta, Karl Leon
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Elo, Arvo
Esikunta 01.10.1942
11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Elomaa, Eino
2./VP 33 11.09.1942
VK 14.05.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Alikersantti
Enqvist, Vilho Valfrid
Esikunta 03.05.1942 III/KTR 5:stä

Sotamies
Eravuori, Eino
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Eronen, Lauri Rolf
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Eskola, Eino Ensio
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942
(HUOM! 1. Divisioonaan koulutuskeskuksista tai henkilöstötäydennyskeskuksista siirretyt viestimiehet sijoitettiin yleensä aluksi Viestipataljoonaan, mistä komentaja jakoi näitä tarvittaessa edelleen muihin 1. Divisioonan yksiköihin.)

Sotamies
Eskola, Erkki Johannes
3./VP 33 01.11.1943

Lotta
Eskola, Lea Maria Kyllikki
Esikunta
Vapaudenmitali 2. annettu 31.10.1941


F


Kersantti
Fagerholm, John Oma
2./VP 33
Komppanian talousaliupseeri
Vapaudenmitali 2. annettu 25.8.1942

Alikersantti
Fagerholm, Oiva Johan
2./VP 33 19.06.1941
Turunmaan suojeluskuntapiiri

Sotamies
Fokin, Vasilij
Esikunta 11.01.1943
Palasi Rask. Psto.12 16.2.1943

Sotamies
Fält, Aulis Alarik
3./VP 33 01.11.1943

G


Korpraali
Glödstaf, Sulo Johannes
2./VP 33 05.08.1942 HTK
Teräaseiden teroituskurssilla

Jääkäri
Gratscheff, Aleks
1./VP 33 06.04.1944
Mahd. Siirretty kuuntelujoukkueeseen

Kersantti
Grönberg, Oiva Fredrik
2./VP 33 18.06.1941
Helsingin suojeluskuntapiiri. Komppanian vääpeli.
Ylennetty ylikersantiksi 11.8.1941.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.
Ylennetty vääpeliksi 16.4.1942

Sotamies
Grönholm, Kustaa Mikael
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Grönholm, Olavi Ossian
3./VP 33 17.06.1941

H


Sotamies
Haapala, Jaakko
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Haapalainen, Arvo
3./VP 33
Nimitetty korpraaliksi 9.6.1942,
ylennetty alikersantiksi 10.6.1942.
Osallistunut kuuteen eri sotaan.

Korpraali
Haapalainen, Paul Alfred
1./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Sotamies
Haapanen, Antti Akseli
3./VP 33 21.06.1941
Puhelinmies.
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941

Sotamies
Haapanen, Into
1./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Haapanen, Väinö Ilmari
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Kersantti
Haavanto, Herman
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Alikersantti
Haavanto, Olavi Herman
1./VP 33
Alunperin ryhmänjohtaja JR 56 viestijoukkueessa
Ylennetty kersantiksi 11.8.1942

Korpraali
Hakala, Eino
1./VP 33 19.11.1941
Siirretty VP 25:stä
Ylennetty alikersantiksi 5.11.1943

Sotamies
Hakala, Pauli Päiviö
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Alikersantti
Hakala, Toivo Johannes
3./VP 33 17.06.1941
Puhelinjoukkueen varajohtaja, joukkueenjohtaja.
Ylennetty kersantiksi 11.8.1941.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.
Ylennetty ylikersantiksi 6.12.1941.

Sotamies
Hakalax, Karl Olåf
1./VP 33 16.02.1942
Nimitetty korpraaliksi

Korpraali
Hakalax, Tor Herman
2./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Halme, Paavo
1./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Luutnantti
Halmevirta, Eino Leo Johannes
2./VP 33
Komppanian päällikkö
4. Luokan Vapaudenristi 6.9.1941.
3. Luokan Vapaudenristi 27.8.1942.
Lomautettuna 15.10.1942–2.5.1943

Korpraali
Halsvaha, Kustaa Edvard
3./VP 33 17.06.1941
Edward?

Korpraali
Hangalin, Uno Anders
3./VP 33 17.06.1941
Kaatui 7.10.1941

Sotamies
Hannula, Jaakko Matti
1./VP 33 17.06.1941
Otettu vapaaehtoisena, sk-sotamies, määrätty 22.6.1941 esikuntaan.
Myöh. 1. Komppaniaan.
Nimitetty korpraaliksi 16.4.1944.

Luutnantti
Hannula, Kai Antero
2./VP 33
21.01.1944

Sotamies
Hannula, Risto Aaria
1./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Harju, Toivo
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Haukilahti, Lauri
Esikunta
18.02.1943

Korpraali
Hedman, Armas
2./VP 33 26.10.1944

Vänrikki
Heikkilä, Pentti Johannes
1./VP 33
Joukkueen johtaja
Määrätty is.upseeri 28.7.1941.
Vapaudenristi 3. 8.7.1942.

Sotamies
Heikkinen
Toivo Kalervo
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta
VK 14.05.1942

Sotamies
Heino, Aaro
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Heino, Aaro Petteri
VK 14.05.1942
Nimitetty korpraaliksi 7.5.1943.

Sotamies
Heino, Jorma
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta.

Sotamies
Heino, Jorma Teodor
VK 29.04.1942

Sotamies
Heinonen, Aarre Uljas
1./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Kersantti
Heinonen, Kaino Aleksander
1./VP 33 18.06.1941
Talousaliupseeri.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Kersantti
Heinonen, Mauno
Esikunta 17.06.1941

Alikersantti
Heinonen, Risto Jalmari
3./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Heinonen, Uuno
Esikunta 04.04.1943
I/JR 56:sta

Alikersantti
Heinonen, Veikko Aksel
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Heinonen, Voitto Iivari
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Helenius, Gunnar Helmer
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Helenius, Martti Johannes
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Helenius, Veikko Valdemar
3./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Helin, Kustaa Ilmari
1./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Helin, Martti Johannes
1./VP 33 31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Sotamies
Helin, Unto
1./VP 33 25.03.1943
JR 101:stä

Vänrikki
Helle, Eino Eemil
1./VP 33
Joukkueenjohtaja
Vapaudenristi 3. 22.6.1942

Sotamies
Helle, Olavi Olli
Esikunta 15.05.1942

Sotamies
Hellsten, Eino Johannes
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Helminen, Martti
2./VP 33 16.08.1942

Korpraali
Helminen, Urho Onni Jalmari
2./VP 33 19.06.1941
Puhelin- ja keskusmies.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Sotamies
Helmiö, Kauko Kalervo
3./VP 33 01.11.1943

Alikersantti
Henriksson, Bror Sigvar
3./VP 33 28.02.1942
Järjestelykeskus 2:sta

Kersantti
Henriksson, Bertil Bruno
3./VP 33 21.06.1941
Varsinaissuomen suojeluskuntapiiri, Bertel Uno?
Joukkueen varajohtaja
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.
Ylennetty ylikersantiksi 11.6.1942.

Sotamies
Henriksson, Erkki Emanuel
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Henriksson, Lars
Esikunta 26.10.1942
Ote/5800

Sotamies
Henriksson, Pentti
2./VP 33 26.10.1944

Alikersantti
Hentula Heikki
3./VP 33 20.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 11.10.1941.

Korpraali
Herhi, Simo
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Kersantti
Hernala, Osmo
2./VP 33 26.10.1944

Alikersantti
Hernelahti, Alpo Olavi
1./VP 33 18.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941.

Sotamies
Herranen, Eero Olavi
2./VP 33 18.06.1941
Joensuun suojeluskuntapiiri

Alikersantti
Herranen, Osmo
1./VP 33 28.05.1943

Sotamies
Hietala, Paavali
VK 14.05.1942

Sotamies
Hietanen, Huugo
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Hietaniemi, Jaakko
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Hietarinta, Into Johannes
3./VP 33 03.12.1942
Vsuo. Skp:sta maataloustehtävistä

Sotamies
Hitsi, Verner Aleksi
2./VP 33 21.06.1941

Sotamies
Hokkanen, Mikko
3./VP 33 17.06.1941
Komppanian lähetti sodan alusta marraskuun 1941 loppuun, kuoron johtaja.
Nimitetty korpraaliksi 11.6.1942.
Ylennetty alikersantiksi 30.11.1943.

Alikersantti
Holmström, Lars
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta
ks. alla oleva

Kersantti
Holmström, Lars Erik
3./VP 33 02.09.1943

Sotamies
Holopainen, Mauno
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Honka, Väinö
3./VP 33 28.02.1942
Järjestelykeskus 2:sta

Kersantti
Honkanen, Arvo
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Honkaranta, Onni Jaakko
2./VP 33 19.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 25.8.1942.

Sotamies
Honkio, Heimo
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Honkio, Heimo Ilmari
Esikunta 07.02.1942
II/JR 56:sta

Korpraali
Honkio, Osmo
Esikunta 17.06.1941
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.
Kuoli lomalla marraskuussa 1942.

Kersantti
Huhta, Leevi Jalmari
3./VP 33 07.02.1942
8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Kersantti
Huhta, Leevi
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Huhtala, Lauri Vihtori
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Huittari, Viljo
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinmies.
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941.

Sotamies
Hultin, Matti Mauno Mikael
2./VP 33 20.06.1941
Ylennetty korpraaliksi 2.9.1942.
Vapaudenmitali 2. annettu 25.8.1942.

Alikersantti
Huoso, Veerti Gunnar
2./VP 33 24.08.1943
Ylennetty kersantiksi 5.11.1943.

Korpraali
Hupponen, Toivo Vihtori
2./VP 33 31.07.1944

Alikersantti
Hurme, Vieno Aksel
1./VP 33 18.06.1941

Alikersantti
Huttunen, Enok Lennart
1./VP 33 18.06.1941
Ylennetty kersantiksi 22.5.1943.

Sotamies
Huttunen, Janne
3./VP 33 31.07.1944

Korpraali
Huuskonen, Tauno Rudolf
3./VP 33 07.02.1942
8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Kersantti
Hyvönen, Eino
Esikunta 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Kersantti
Hyvönen, Eino Johannes
Esikunta 06.08.1942
HTK

Sotamies
Hyökki, Eelis [tai Einar]
2./VP 33 07.06.1944
Siirretty 13.10.1944 Rajajääkäripataljoona 3:n esikuntaan

Sotamies
Hämäläinen, Aarne
3./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Korpraali
Hämäläinen, Nestor Matti
3./VP 33 21.06.1941

Korpraali
Hämäläinen, Otto Veikko
3./VP 33 07.02.1942
8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Sotamies
Hämäläinen, Toivo
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Höglund, Nestor Johannes
3./VP 33 17.06.1941
Sai Vm 2:n 11.10.1941.

I


Sotamies
Ihalainen, Lauri Henrik
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Iiskola Veikko
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Iiskola, Veikko Antti
VK 14.05.1942

Sotamies
Ikonen, Sauli Uolevi
1./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Ikäläinen, Veikko
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Ikäläinen, Veikko Olavi
VK 27.05.1942
Täydennys HTK:sta

Alikersantti
Ilola, Matti Kalervo
3./VP 33 17.06.1941
Ryhmänjohtaja, joukkueen sijaisvarajohtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941.
Ylennetty kersantiksi 11.6.1942.

Alikersantti
Imberg, Anders Sivert
Esikunta
Komennuksella viihdytysryhmässä 1942.

Ylikersantti
Immala, Martti
Esikunta 17.06.1941
Ylennetty vääpeliksi 11.8.1941.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.
Pataljoonan valistusupseeri.

Sotamies
Immonen, Tuulo Olof
1./VP 33 29.05.1943

Sotamies
Inberg, Teuvo Kalevi
1./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Inkeri, Siinto Johannes
3./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Inkilä, Eino Emil
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta
06.08.1942 HTK

Alikersantti
Innamaa, Olli Antero
3./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus).
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Alikersantti
Isaksson, Aatos
2./VP 33 26.10.1944

Korpraali
Iso-Moisio, Into
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Iso-Moisio, Oiva
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Isomoisio, Into
Esikunta
17.06.1941

Sotamies
Isomoisio, Oiva Lauri
VK 14.05.1942

Isotalo Juhola Lauri
Esikunta
lyijykynä, epäselvä

Vänrikki
Isotalo, Mauno Adolf
Esikunta
Nuorempi toimistoupseeri
Ylennetty luutnantiksi 11.10.1941.

Kersantti
Itkonen, Ilmari Kalevi
3./VP 33 25.08.1943
Ylennetty ylikersantiksi 5.11.1943.

J


Sotamies
Jaakkola, Mikko
1./VP 33 31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Sotamies
Jaatinen, Lauri Vihtori
3./VP 33 17.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Sotamies
Jalava, Martti Vilhelm
Esikunta 15.08.1941
Siirretty I/KTR 5:stä.

Sotamies
Jalonen, Niilo
Esikunta 17.06.1941
Pataljoonan kengitysseppä
Nimitetty korpraaliksi 11.10.1941.
Ylennetty alikersantiksi 11.8.1942.

Oppilas
Jartti, Paavo Petteri
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen.

Korpraali
Jauhiainen, Lauri
2./VP 33 06.08.1942
HTK

Sotamies
Jernberg, Olli Oskar
2./VP 33
Sai Vm 2:n 11.10.1941.

Sotamies
Johansson, Aimo Konstantin
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Jokinen, Alarik
1./VP 33 18.06.1941
Lähetti
Nimitetty korpraaliksi 11.8.1941.

Sotamies
Jokinen, Erkki
1./VP 33 18.07.1942
HTK (TOISTAISEKSI)

Sotamies
Jokinen, Heikki Mikael
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Sotamies
Jokinen, Niilo
2./VP 33 15.08.1942 1.Mt.J/3./Rad.P/PM toistaiseksi
11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Korpraali
Joki-Sipilä, Onni Olavi
1./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Jorila, Georg August
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941.

Sotamies
Jousi, Tuomo Eemil
2./VP 33 18.06.1941

Luutnantti
Juhola, Frans Eljas
Siirretty 15.10.1941 JR 5:een viestiupseeriksi, palasi 24.11.1941.

Vänrikki
Juhola Frans Viljo
Esikunta 27.07.1941
Esikuntajoukkueen johtajaksi 22.7.1941, siirretty Upseerikoulusta.
Ylennetty luutnantiksi 11.9.1941.
4. Luokan Vapaudenristi 6.10.1941.

Sotamies
Juhola, Toivo Ilmari
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Junnola, Kauko
1./VP 33 31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Oppilas
Junttila, Matti Anselm
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Juustinen, Tauno
VK 14.05.1942
2./VP 33 11.09.1942 siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Järnberg, Olli Oskari
2./VP 33 19.06.1941

Alikersantti
Järvensivu, Antti Johannes
Esikunta 17.06.1941
Ampui Tuomas Leppästä vahingossa jalkaan.

Sotamies
Järventaus, Lauri Olavi
1./VP 33 21.06.1941
Oulun suojeluskuntapiiri.
Komppanian kirjuri.
Nimitetty korpraaliksi 6.12.1941.

Sotamies
Järvi, Eino Alarik
2./VP 33 18.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 25.8.1942.

Sotamies
Järvinen, Erik Johannes
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Järvinen, Lauri Erik
3./VP 33 17.10.1943

Alikersantti
Järvinen, Lauri Johannes
1./VP 33 18.06.1941
II joukkueen varajohtaja 17.6.1941-11.5.1942, sen jälkeen komppanian vääpeli
Sai Vm 2:n 11.10.1941.
Ylennetty kersantiksi 6.12.1941.
Ylennetty ylikersantiksi 11.8.1942.

Sotamies
Järvinen, Pauli E.
22.08.1941
Siirretty 22. Autokorjaamosta

Sotamies
Järvinen, Pentti Kalervo
3./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Järvinen, Taisto
3./VP 33 02.02.1943

Kapteeni
Järvinen, Yrjö
Esikunta 04.07.1942
Pataljoonankomentaja

Korpraali
Jääranta, Eero
Esikunta 17.06.1941

Vänrikki
Jääri, Helge Valdemar
3./VP 33 09.07.1942
Joukkueenjohtaja, siirretty esikuntaan 9.7.1942.
Ylennetty luutnantiksi 11.10.1941.
3. Luokan Vapaudenristi 27.8.1942.
4. Luokan vapaudenristi 30.3.1942.
Nimitetty 5.6.1942 palosuojelu-upseeriksi

K

Luutnantti
Kaari, Kauko
15.10.1941
Sai VR 4:n 23.10.1941.
Komennettu 1. DE 15.10.1941 viestivarastojoukkueen johtajaksi.

Sotamies
Kaarima, Risto
Esikunta 17.06.1941

Korpraali
Kaarne, Vilho Eerik
3./VP 33 17.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941
3570:sta = HTK 8. II AK/Maa.R

Sotamies
Kaartinen Eino
1./VP 33 30.07.1942
Siirretty 30.7.1942 VK:an I/KTR 5:stä
1./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Kaevuori, Vilho
3./VP 33 17.06.1941
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.
Nimitetty korpraaliksi 3.5.1944.

Alikersantti
Kairisto, Jorma
Esikunta 17.06.1941

Lotta
Kaisla, Anja Hely
Esikunta
Vapaudenmitali 2. annettu 31.10.1941.

Sotamies
Kaisla, Kosti Kennet
3./VP 33 17.10.1943

Kersantti
Kajanoja, Sulo Johannes
1./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Kakkonen, Matti
2./VP 33 31.07.1944

Upseerikokelas
Kalkas, Erkki Olavi
3./VP 33 24.06.1943
Ylennetty vänrikiksi 18.8.1943.

Sotamies
Kallio, Kaarlo
2./VP 33 27.02.1943
Siirretty 3./VP 12:sta

Sotamies
Kallio, Niilo Henrik
3./VP 33 16.02.1942

Sotamies
Kallioheimo, Martti
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Kanerva, Klaus Antero
3./VP 33 07.02.1942 8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18
3./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Kanerva, Sulo Eerik
2./VP 33 27.06.1941

Sotamies
Kangashaka, Klaus
1./VP 33 31.01.1944
5849:sta =OTE/1. D

Alikersantti
Kari, Odin Verner
2./VP 33 19.06.1941
Turunmaan suojeluskuntapiiri

Sotamies
Karinen, Uuno Kalervo
3./VP 33 07.02.1942
8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18 ks. DSC_0508

Kapteeni
Karkaus, Armo
Esikunta
Pataljoonankomentaja. 1. Divisioonan Viestiupseeri jatkosodan ajan.
3. Luokan Vapaudenristi 12.10.1941.
Ylennettiin majuriksi.

Alikersantti
Karkio, Paavo Valdemar
1./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta
HELL-kirjoittajaryhmänjohtaja 1.4.1942 alkaen.
Ylennetty kersantiksi 11.8.1942.

Korpraali
Karlsson, Harald Ferdinand
3./VP 33 17.06.1941

Vänrikki
Karri, Olavi
3./VP 33 23.07.1942
Upseerikoulusta

Korpraali
Karvonen, Antti (Anton?)
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Ylennetty alikersantiksi 11.6.1942.

Sotamies
Karvonen, Johannes
2./VP 33 20.06.1941
Vapautettu palveluksesta?

Korpraali
Karvonen, Julius
3./VP 33 17.06.1941

Kersantti
Kaukiainen, Toivo
Esikunta 17.06.1941
Varastoryhmän johtaja
Ylennetty ylikersantiksi 11.6.1942.

Sotamies
Kaukovalta, Bruno
Esikunta
Siirretty 13.10.1944 Rajajääkäripataljoona 3:n esikuntaan.

Sotamies
Kaunisto, Eemil Anton
VK 27.05.1942
Täydennys HTK:sta

Oppilas
Kauppinen, Aimo Johannes
3./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Kaurinkoski, Urpo Johannes
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Kautto, Kalervo
1./VP 33 27.02.1943 3./VP 12:sta

Sotamies
Kavander, Uuno Ilmari
1./VP 33 18.06.1941

Luutnantti
Keinonen, Edvin
3./VP 33 04.10.1944

Sotamies
Kemlin, Johan Aleksander
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Keskitalo, Frans Viljo
1./VP 33 18.06.1941
Sai Vm 2:n 11.10.1941.

Ylikersantti
Kesälä, Artturi
3./VP 33 02.12.1942
Vsuo. Skp:sta maataloustehtävistä

Sotamies
Keto, Eelis Vieno
3./VP 33 17.06.1941
Kaatui 5.10.1941

Sotamies
Keto, Evert Valdemar
3./VP 33 17.06.1941

Ylikersantti
Ketola, Eino
Esikunta 24.06.1942
JR 35:sta koiranhoitajaksi.

Sotamies
Ketola, Onni Vilhelm
1./VP 33 18.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Korpraali
Kiema, Ilmari
1./VP 33 30.07.1944

Lotta
Kiiski, Lyyli
Esikunta
Vapaudenmitali 2. annettu 31.10.1941.

Korpraali
Kiiskinen, Taavi
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Kersantti
Kilpala, Kaino Johannes
1./VP 33 20.06.1941
Kom. 1. VP:stä, Jyväskylän suojeluskuntapiiri

Sotamies
Kinnunen, Elmer Henri
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Kirjavainen, Tauno Robert
2./VP 33 19.06.1941

Sotamies
Kirvelä, Pauli
3./VP 33 04.11.1944

Lotta
Kiuru, Lempi
Esikunta 24.02.1942

Sotamies
Kivelä, Pauli Kustaa
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Kivinen, Aarne Johannes
3./VP 33 17.06.1941

Kersantti
Knaapi, Ilmari Kalle
1./VP 33 18.06.1941
Radioryhmän johtaja. Komppanian vääpeli.
Ylennetty ylikersantiksi 11.8.1941.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.
Sittemmin 1. Divisioonan kaukopartiossa.

Lotta
Knaapi, Sylvi Emilia
Esikunta
Vapaudenmitali 2. annettu 31.10.1941.

Sotamies
Knaapi, Veikko
1./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Kersantti
Knuutila, Martti Mikael
2./VP 33 14.07.1942 Siirto Esik.K/1. D:sta
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta
Ylennetty vääpeliksi 1.7.1943.

Sotamies
Knuutila, Olavi Einar
2./VP 33 20.06.1941
Puhelinmies.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Alikersantti
Knuutila, Toivo Johannes
1./VP 33 18.06.1941
Radioaseman päällikkö
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Sotamies
Kohtola, Esko Johannes
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Korpraali
Koivisto, Keijo Johannes
3./VP 33 22.03.1942
JR 56:sta

Sotamies
Koivisto, Reino
Esikunta 17.06.1941
Yksikön perustamisasiakirjassa merkintä S+

Alikersantti
Koivula, Reino
2./VP 33 06.08.1942
HTK

Alikersantti
Koivula, Reino
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Koivuniemi, Väinö
1./VP 33 09.07.1941
Siirretty JR 35:stä

Alikersantti
Koivuniemi, Väinö Elias
1./VP 33 18.06.1941
Keskusryhmän johtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.
Ylennetty kersantiksi 11.10.1941.

Vänrikki
Kokkola, Veikko Kaarlo
3./VP 33
Viestimestari
Määrätty is.upseeri 28.7.1941.

Sotamies
Kokolahti, Vieno Osvald
2./VP 33 27.06.1941
Siirrettiin Helsingin suojeluskuntapiirin käyttöön 13.7.1941

Sotamies
Kolehmainen, Aarne
3./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Kolehmainen E.
3./VP 33 12.08.1944
22. Talouskomppaniasta

Kersantti
Kolehmainen, Henrik
3./VP 33  31.07.1944

Sotamies
Korhonen, Aulis
Esikunta 17.06.1941

Korpraali
Korhonen, Eino
VK 14.05.1942
1./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Korhonen, Toimi
2./VP 33 11.09.1942
Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Korhonen, Toimi Johannes
VK 14.05.1942

Alikersantti
Koroma, Jorma
1./VP 33 19.07.1941
Siirretty Poltto os:sta
1./VP 33 29.06.1942

Sotamies
Korpela, Allan Erik
3./VP 33 17.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Korpraali
Korpijärvi, Reino
3./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Korte, Sakari Mauno
VK 27.05.1942
Täydennys HTK:sta

Luutnantti
Korte, Simo Antero
3./VP 33 01.08.1942 Siirretty Kev. Os. 8:sta

Luutnantti
Korte, Simo Johannes
1./VP 33 Joukkueenjohtaja

Sotamies
Kortelainen, Martti
1./VP 33 17.11.1941
Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Koskelainen, Antti
1./VP 33 18.06.1941

Kersantti
Koski, Kaarlo
1./VP 33 21.06.1941
Radiojoukkueen varajohtaja, tilapäinen joukkueenjohtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.
Ylennetty vääpeliksi 11.8.1942.
Vapaudenmitali 1 annettu 4.6.1943.
Ylennetty kokelaasta vänrikiksi 29.2.1944

Sotamies
Koski, Kaino
Esikunta 17.06.1941
Autonkuljettaja
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.

Korpraali
Koski, Martti Bahlius
3./VP 33 17.06.1941
3./VP 33 26.09.1941
Ylennetty alikersantiksi 17.2.1944

Sotamies
Koski, Paavo
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Koskinen, Edvart Arttur
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Koskinen, Eino Aleksander
2./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Koskinen, Eino Matias
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Korpraali
Koskinen, Johan Fredrik
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinryhmän varajohtaja.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.

Alikersantti
Koskinen Kauko
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Koskinen, Leo Vilho
3./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Koskinen, Paul Eemil
2./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Koskinen, Väinö Oskari
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Koskivaara, Leo
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Kotiniemi, Elis Iisakki
3./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Kreula, Vieno Albert
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Kuikka, Allan Valdemar
VK 14.05.1942
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Kersantti
Kuirinlahti, Sulo
1./VP 33 09.07.1941
Siirretty JR 60:stä

Sotamies
Kuisma, Hugo Johannes
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Alikersantti
Kuismin, Nikolai
1./VP 33 04.08.1944

Kersantti
Kujanpää, Erkki Olavi
3./VP 33
Kym. Et.
Vakinaisessa palveluksessa

Luutnantti
Kujanpää, Vilho Albert
Esikunta
Vanhempi talousupseeri
4. Luokan Vapaudenristi 29.9.1941.

Kersantti
Kulju, Keijo
2./VP 33 18.07.1944
1104:stä eli Tiedotuskomppaniasta

Korpraali
Kultaranta, Auno Johan
2./VP 33 20.06.1941
Puhelinmies.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.

Sotamies
Kunnas, Erik Kustaa
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Kunnas, Reino Gustaf
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Kuosmanen, Aaro
2./VP 33 31.07.1944

Sotamies
Kuosmanen, Torsti
3./VP 33 07.02.1942 8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18
11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Alikersantti
Kupiainen, Onni
Esikunta 27.02.1943
3./VP 12:sta

Sotamies
Kurki, Urpo
3./VP 33 17.06.1941
Sai Vm 2:n 11.10.1941.

Alikersantti
Kurki, Viljo
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Kuusela, Altti
1./VP 33 04.11.1944

Sotamies
Kuusela, Erkki Emil
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen.

Korpraali
Kuusela, Reino Selim
1./VP 33 18.06.1941
Autoaliupseeri, autonkuljettaja.
Ylennetty alikersantiksi 6.12.1941.

Sotamies
Kuusela, Viljo Ilmari
3./VP 33 17.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941.
Pidätti vihollispartion.

Sotamies
Kuusisto, Frans Vihtori
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Kuusisto, Johannes Nikolai
1./VP 33 19.06.1941

Sotamies
Kylliäinen, Jaakko
1./VP 33 30.07.1944

Sotamies
Kyrklund, Bror Gunnar
1./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Kyyrö, Eino Tahvo
2./VP 33 18.06.1941

Alikersantti
Kyöstilä, Tauno Johannes
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Kälkkäinen, Ville Albert
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Kärpänen, Leonid
3./VP 33 25.01.1944
3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Korpraali
Kättylä. Oskar Arttur
3./VP 33 17.06.1941

L


Sotamies
Laakkonen K.
2./VP 33 12.08.1944
22. Talouskomppaniasta

Sotamies
Laakso, Arvo
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Laakso, Kaino
3./VP 33 26.07.1941
Siirretty E/VP 33:sta

Sotamies
Laakso, Klaus Kullervo
1./VP 33 17.10.1943

040 715 5551

Sotamies
Laakso, Nestor Johannes
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Laakso, Viljo Valtter
3./VP 33 17.06.1941

Korpraali
Laaksonen, Armas Konrad
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Laaksonen, Erik
2./VP 33 27.02.1943 3./VP 12:sta

Sotamies
Laaksonen, Kaino Johannes
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Laaksonen, Kaino Mikael
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Laaksonen, Lauri Lambert
3./VP 33 17.06.1941

Korpraali
Laaksonen, Tuukka
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.

Sotamies
Laaksonen, Tuure Vilhelm
1./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Korpraali
Lahdelma, Toimi Pellervo
3./VP 33 17.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941.
Ylennetty kersantiksi 1.7.1943.

Sotamies
Lahti, Ahti Uolevi
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Lahtinen, Unto Johannes
3./VP 33 25.01.1944 3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Lahtonen, Frans Teodor
2./VP 33 19.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 8.9.1942.

Sotamies
Laiho, Arvo
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Laiho, Osmo Olavi
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Sotamies
Laine, Arvo Uljas Heikki
1./VP 33 18.06.1941
Kaatui 19.11.1941. ilmapommituksessa Käppäselässä.

Korpraali
Laine, Eemil
2./VP 33 04.08.1944

Sotamies
Laine, Eino Ilmari
1./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Laine Emil
3./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Korpraali
Laine Erkki
3./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Korpraali
Laine Erkki Jalmari
3./VP 33 07.02.1942 8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Sotamies
Laine, Evert
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Laine, Into Aleksander
2./VP 33 18.06.1941

Oppilas
Laine, Kauko Kalervo
3./VP 33 25.01.1944 3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Alikersantti
Laine, Martti
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Laine, Väinö
2./VP 33 15.08.1942 1.Mt.J/3./Rad.P/PM toistaiseksi

Sotamies
Lammi, Eero Johannes
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Lammi, Eino Ilmari
3./VP 33 25.01.1944 3570:sta = HTK 8, komennuksella yksikössä 31.12.1943 alkaen

Sotamies
Lampi, Ernst
Esikunta 17.06.1941

Alikersantti
Lankinen I.
3./VP 33 12.08.1944 22. Talouskomppaniasta

Alikersantti
Larkimo, Lauri Viktor
2./VP 33 19.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja, puhelinjoukkueen varajohtaja.
Ylennetty kersantiksi 11.8.1942.

Sotamies
Laurila Tapio
1./VP 33 20.08.1942 28. Tykkikomppaniasta

Korpraali
Laurila, Tapio
1./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Alikersantti
Lavén, Eero Ensio
1./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta
Ylennetty kersantiksi 30.1.1943

Kersantti
Lax, Eero Esikunta
17.06.1941 Radiomekaanikko.
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Kersantti
Lehmus, Vesa
1./VP 33 08.08.1944

Sotamies
Lehti, Artturi
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Lehtilä, Niilo Johannes
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Lehtimäki, Pekka Mauritz
3./VP 33 01.11.1943

Sotamies
Lehtinen, Aarne Kalervo
3./VP 33 14.01.1942 JR 35:een 16.1.1942

Kersantti
Lehtinen, Antti
2./VP 33 26.10.1944

Alikersantti
Lehtinen Kaarlo
3./VP 33 18.11.1941 Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Korpraali
Lehtinen, Kaarlo
2./VP 33 26.10.1944

Alikersantti
Lehtinen, Kaarlo
3./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Korpraali
Lehtinen, Kaarlo Juhani
1./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Korpraali
Lehtinen, Lauri Lambert
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Lehto, Arvo Armas
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Lehto, Heimo Johannes
3./VP 33 17.10.1943

Alikersantti
Lehto Ilmari
2./VP 33 18.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja 28.12.1941 asti, sen jälkeen joukkueen varajohtaja.
Sai Vapaudenmitali 2:n 1.1.1942.
Ylennetty kersantiksi 11.8.1942.

Kersantti
Lehto, Ilmari
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Lehto, Magnus Rafael
2./VP 33 19.06.1941

Alikersantti
Lehto, Paavo Johannes
1./VP 33 18.06.1941
Keskusalikersantti
Ylennetty kersantiksi 11.8.1942
Keksijä

Alikersantti
Lehto, Urho Olavi/Oiva Olavi
1./VP 33 18.06.1941
Ryhmänjohtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Sotamies
Lehtonen, Aarne
Esikunta 17.06.1941

Alikersantti
Lehtonen, Antti
Esikunta 17.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 27.6.1942.

Korpraali
Lehtonen, Antti Oiva
1./VP 33 18.06.1941
Keskusmies. Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941.

Sotamies
Lehtonen, Onni Severi
1./VP 33 18.06.1941
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.

Sotamies
Lehtonen, Paavo
Esikunta 17.06.1941

Lehtonen, Vieno Vilhelm
1./VP 33 18.06.1941

Korpraali
Lehtovaara, Martti Erik
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942

Sotamies
Leino Jorma Severi
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.1.1942
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Leino, Kustaa
3./VP 33 21.10.1944
Epäselvä peiteluku

Korpraali
Leino, Oiva Olavi
1./VP 33 13.08.1944

Korpraali
Leino, Pentti Vilhelm
Esikunta 08.08.1942 HTK

Korpraali
Leino, Valter Rikhart
3./VP 33 17.06.1941
Kaatui 7.10.1941

Sotamies
Leino, Väinö Evert
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Leinonen, Eino
2./VP 33 07.06.1944
Sotakoira Seri Siirretty 13.10.1944 Rajajääkäripataljoona 3:n esikuntaan

Korpraali
Lempinen, Heikki Sakari
1./VP 33 18.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941.

Korpraali
Lempinen, Unto Emil
1./VP 33 18.06.1941
Puhelinmekaanikko.
Ylennetty alikersantiksi 11.10.1941 (esikunnassa).
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Alikersantti
Lento, Oiva Olavi
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Lepistö, Antti Aarne
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.01.1942

Korpraali
Lepistö, Sulo August
VK 14.05.1942
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Leppänen, Hugo Johannes
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.01.1942

Sotamies
Leppänen, Tuomas Matias
Esikunta 17.06.1941
Radiomekaanikko.
Vapaudenmitali 2. annettu 13.9.1941
Antti Järvensivu ampui vahingossa Leppästä jalkaan.

Sotamies
Leppäniemi, Toivo Isak
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.01.1942

Korpraali
Liimatainen, Kaarlo Ensio
3./VP 33 12.11.1941 Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Lind, Kaarlo
2./VP 33 26.10.1944

Alikersantti
Lindeberg, Olavi Henrik
2./VP 33 19.06.1941

Kersantti
Lindell, Pentti
Esikunta 07.07.1941

Sotamies
Lindelöf, Elias Sakari
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Lindeman, Lauri Edvard
2./VP 33 19.06.1941
Turunmaan suojeluskuntapiiri

Sotamies
Lindqvist, Verner
3./VP 33 17.11.1941 Siirretty 0719:stä (0719 = Viestikoulutuskeskus)

Sotamies
Lindqvist, Vilho
2./VP 33 07.06.1944

Sotamies
Lindroos, Väinö Olof
2./VP 33 20.06.1941

Sotamies
Lindström, Aksel Ruben
3./VP 33 17.06.1941

Vänrikki
Lindström, Lars Johan
3./VP 33
Joukkueenjohtaja
4. Luokan Vapaudenristi 6.9.1941.
Ylennetty luutnantiksi 31.10.1941.

Sotamies
Lineri, Pentti
3./VP 33 14.01.1942
JR 35:een 16.01.1942
2./VP 33 26.10.1944

Sotamies
Linnanmäki, Hannes
1./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Lontti Taisto
3./VP 33 28.02.1942 Järjestelykeskus 2:sta

Sotamies
Loponen, Eero Heikki
3./VP 33 07.02.1942 8./Jalkaväenkoulutuskeskus 18

Sotamies
Louhi, Ahti Allan
2./VP 33 18.06.1941
Vapaudenmitali 2. annettu 28.9.1941.

Korpraali
Lumpia, Unto Ilmari
VK 30.04.1942

Sotamies
Lund, Alpo Armas
3./VP 33 17.10.1943

Sotamies
Lundahl, Niilo Johannes
1./VP 33 29.05.1943
Siirretty heti JR 56:een

Sotamies
Lundberg, Artturi
2./VP 33 20.06.1941
Ajomies.
Sai Vapaudenmitali 2:n 6.12.1941.

Sotamies
Lunden, Leonard Rafael
1./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Lundstedt, Tuure Herman
2./VP 33 18.06.1941
Puhelinryhmänjohtaja
Sai Vapaudenmitali 2:n 11.10.1941.
Ylennetty alikersantiksi 11.6.1942.

Alikersantti
Luntamo, Eino Erik
3./VP 33 17.06.1941
Ryhmänjohtaja, joukkueen varajohtaja.
Vapaudenmitali 2. annettu 25.8.1942.

Sotamies
Luoto, Kaino
2./VP 33 19.06.1941

Sotamies
Luoto Kaino
2./VP 33 05.08.1942 HTK

Sotamies
Luotonen, Nestor Bertel
3./VP 33 17.06.1941

Sotamies
Luotonen, Väinö
Esikunta 17.06.1941

Sotamies
Lyhtelä, Oiva
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Sotamies
Lyhtelä, Oiva Olavi
2./VP 33 05.08.1942 HTK

Sotamies
Lähde, Vieno Villiam
3./VP 33 17.06.1941

Korpraali
Lähteenmäki, Kaino Eelis
1./VP 33 18.06.1941
Sai Vm 2:n 11.10.1941.

Sotamies
Lähteenmäki, Yrjö
3./VP 33 17.06.1941

Korpraali
Länsineva, Eemil Verner
2./VP 33 18.06.1941

Sotamies
Lääveri, Eino
2./VP 33 05.08.1942 HTK

Sotamies
Lääveri Eino
2./VP 33 11.09.1942 Siirretty VK/14. Pr.:sta

Vänrikki
Lönkä, Lauri
Esikunta 06.09.1942 HTK

Korpraali
Lönnberg, Juho
3./VP 33 31.07.1944

Sotamies
Lönqvist, Johan
3./VP 33 28.02.1942 Järjestelykeskus 2:sta

Alikersantti
Lötjönen, Ilmari
Esikunta 17.06.1941
Eläinlääkintäaliupseeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti